Alfa ja Wäiski toivottavat rauhallista, lumista ja luurikasta joulua kaikille lukijoille ja kavereille

Merkittävä päivä...

9 kuukauden viralliseksi tulokseksi julkistattekoon 74,5 cm (olkoon että mamma mittasi jo 75 centtiäkin) ja painoa 34 kg..


Tänään otettiin sitten askel kohti aikuisuutta, lenkillä iskä sai ikuistettua ensimmäisen merkkaukseni.. olkoon että huti meni puusta, mutta kukapa olisi seppä syntyessään...

In Memorium..
Tänään tuli suruviesti mamman kotopaikasta. Vanhaherra Rekku on siirtynyt taivaan koiratarhaan autuaammille metsästysmaille. Rekku oli lapinkoiran ja pystykorvan sekoitus, punaketun värinen ja melkoisen ihastuttava lauman johtaja. Viimeisen vuoden vaivasivat pahat kasvaimet lonkissa, joten pois nukkuminen oli odotettavissa.. Vain kerran ehdin Rekun nähdä, mutta tuolloin vaikutuin tuosta päättäväisestä luonteen laadusta.. Nyt on Vili sitten yksin heppojen turvana...

Aurinkoa ja joulun odotusta...

Näyttely tuli sitten käytyä. Olin onnesta soikeana kun näki paljon tuttuja: Aprilia-sisko, Aatu-iskä, Lazka-mummi ja kaikki muut tutut koirat ja ihmiset... Oma näyttelysuoritukseni ei ollut mitenkään merkittävä. Alun intoilun jälkeen alkoi selkä ja takajalka vaivata, ja kehään päästyäni yritin helpottaa juilivaa takakinttua "uimalla" pitkin kehän lattiaa.. No varsinainen kehä meni sitten koikkelehtimalla miten sattui.. Tuomari palkitsi sitten minut kakkos sijalla ja KUPIlla.. Kuulemma erittäin lupaava mutta pennumpi kuin toinen kehässä ollut.. No mamma kyllä totesi jotta minähän se iällisesti vanhempi taisin olla..
No kaikkiaan meidän perhe menestyi hyvin, iskä pokkasi rotunsa parhaan tittelin, mummu vastakkaisen sukupuolen parhaan ja sisko oli vsp-pentu, eli hyvin meni.. :) Ylimmässä kuvassa olemme sitten kolme sukupolvea, vierellä iskä ja mummu..

Selkä ja kinttu pamahti sitten näyttelyn jälkeen niin pahasti jumiin että aloin oikein nilkuttaa. Liekö syynä jännitys, kylmyys, messarin kova lattia vai nestehukka (mamma totesi kotiin päästyämme jotta enhän suostunut juomaan mitään koko päivänä) niin vielä seuraavanakin päivänä juili niin kovin että lenkkeily jäi vähälle. No mamma hieroskeli sitten joka päivä ja hiljalleen kinttu helpottui. Osaltaan voipi olla kasvukipujakin.. Mamma totesi jotta ilmeisesti ainakin hieronta tulee kuulumaan tiiviinä osana elämäämme... Enkä vastustele ollenkaan!

Viikon lenkit jäi vähän vähälle. Keli oli kerta kaikkiaan niin surkea, toisaalta ilmeisesti aloitin tehokasvun vaiheen kolme, sillä päivät menivät nukkuen, nukkuen ja nukkuen.. No ainakin suitsait mittauksessa mamma sai säkäkorkeudekseni jo 75 cm.. illalla pitäisi kuulemma tehdä viralliset mittaukset, saa nähdä mitä tulos kertoo..

Eilen iskä kävi hakemassa mamman ja iskän joululahjan. Tänään sitten nautiskelimme mahtavasta aurigosta suolenkillä ja iskä ja mamma treenailivat uuden kameran käyttöä.. Kuulemma seuraavasta näyttelystä on sitten tulossa kunnollisia kuvia.. Nyt viime näyttelyn satoa voi käydä tutkailemassa galleriasta.

Jännitystä ja hierontaa...

Elämä on ollut näyttelyyn valmistautumista. Ilmeisesti veikan kanssa lenkillä peuhatessa venäytin vasemman etutassuni. Viikon verran elämä oli nilkuttamista, ei pahasti mutta sen verran kuitenkin että mamma epäili näyttelyssä tulevan hylättyä saman tien..

Maanantaina mamma sitten lopulta päätti että jotain on asian eteen tehtävä, soittokierros lähistön koirahierojille. Ensimmäinen koirahieroja-sivustoilta löytynyt kertoi ettei hän ole omien koirien lisäksi koulun jälkeen hieronut ollenkaan.. Mamma totesi että joskos hän kyselisi jotakuta muuta.. Toinen olli ammattilainen, mutta ensimmäinen vapaa aika olisi ollut lauantaina (tänään) joten turhan lähellä näyttelyä, jätettiin varaus, jos mitään muuta ei saada ja tilanne näyttää pahalta niin palataan asiaan.. Kolmas kerta sitten poiki onnistumisen. Maastojuoksuja harrastava aktiivisesti hierontoja tekevä jolta löytyi keskiviikolta vielä aikaa..

Niinpä keskiviikkoaamuna odotimme täpinöissämme, hierontaa, hierontaa... Ji-piii, jip-pii.... No alkuhäsellysten jälkeen (veikka ja minä yritimme syödä vieraan) jätettiin veikka sisälle ja hieroja halusi nähdä miten liikun. No ravaamisesta ei ollut tietoakaan, vaan kiidin laukkaa pitkin pihaa, spurttasin pitkin välimetsikköä ja niittyä. Välillä mamma joutui jopa viheltelemään perääni kun katosin näkymättömiin, olihan mahtavaa kun sai pinkoa vapaana. Jostain kumman syystä mulla ei ollut mikään kiirus takaisin sisälle, vaan mamma joutui käyttämään kieroutta saadakseen minut kiini: Veikka pihalle juoksulankaan ja frisbeen heittoa jolloin tulin tietysti osalliseksi moisesta puuhasta ja nappaus kiinni.. No veikka puolestaan sai jäädä pihalle kun siirryimme sisätilaan jännitysten poistoani varten.

Hieroja harkitsi hetken missä kannattaisi minut käsitellä kun oma-aloitteisesti suuntasin "hoitomatollemme", Kiinalaiselle silkkivillamatolle. Heittäydyin siihen suoralta kädeltä kyljelleni pötköttämään ja eikun hieromaan. Nautiskelin olostani ja mamma tutkaili silmä kovana kuinka hierojan kädet liikkuivat, taisi ottaa vähän oppia jotta osaisi sitten tarpeen tulle hölläillä omin käsinkin lihaksiani.. Hieronnasta nautiskelin täysin siemauksin, mutta venytysten suhteen olin hiukka ronkeli. No onneksi veikka oli vapaaehtoinen siihen että näytettiin kuinka sitten kannattaa ennen näyttelyä venytellä.

Perjantaina näytti sitten nilkutus kadonneen, joten hieronta tuotti toivotun tuloksen. Mamma sopi jo alustavasti että kesällä sitten taas treenikauden alkaessa saan muutaman säännöllisen hieronnan jotta lihakset pääsevät kehittymään kunnolla. Kuulemma periaatteessa alle vuoden ikäistä ei pitäisikään hieroa, ainakaan muokkaavalla hieronnalla, mutta tuo pehmeä sively jota hieroja käytti ei varmasti aiheuta mitään haittaa.

Torstaina tuli vihdoin ja viimein Janutexiltä tilattu pliishaalari (fleece). Veikka oli tosi nyreänä kun se ei saanut mitään vaatteita. Haalari on hiukka liian iso, se tilattiin kasvuvaralla Aatu-iskän mittojen mukaan, mutta eipä tuo reiluus ole pahaksi. Tosin mamma nauroi että näytän vähän räppäriltä kun rintakehä ei täytä haalaria kunnolla joten etumus roikkuu kuin räppäreiden housut polvissa.. Aika hot-dog tuolta haalarist kuoriutuu ulos, sinänsä hyvä että näyttelyyn mennessä ei ainakaan kylmyys aiheuta köyristelyä.

Tänään ollut sitten näyttelyyn valmistautumista. Mamma vei minut elämäni ekan kerran kunnon suihkuun, kyllähän kesällä on pesuja tehty pihalla mutta kun tuo kellariin saunaan meno on ollut vähän turhan jännä paikka (veikka ei suostu kellarin rappusia menemään enkä oikein minäkään). Nyt mamma puki päälleni turvavaljaat ja opetti askel askeleelta kuinka kellarin raput mennään alas, ja suihkun jälkeen miten tullaan ylös. Suihku ei ollut kaikkein kivoin kokemus, mutta ei se nyt pahaltakaan tuntunut. Ylös tultuamme mamma meni vielä hakemaan alhaalta jotain ja minä painelin perässä alas-ylös, kohta taas alas-ylös.. joten rappuset on nyt sitten hallinnassa. Iskä totesi jotta tästä lähtien täytyy muistaa kunnolla sulkea kellarinkin ovi töihin lähtiessä. Tähän asti kun kellari on ollut tavaroiden turvapaikka vaikka ovi olisi jäänyt vähän raolleenkin. Nyt ei voi enää luottaa siihen ettenkö kävisi tutkimusmatkalla alhaalla.. Saa nähdä koska veikka uskaltautuu tulemaan alas.

Huomista varten edessä on vielä harjaus ja kynsien leikkuu, sitten ollaan valmiit tuomiolle. Saapi nähdä kuinka tällä kertaa käy...

Niks naks..
Mamman tietokoneongelmat ovat aiheuttaneet entistä vähäisemmät blogin päivitykset, mutta jotain sentään taas välillä saadaan julkaistua.

Ällöttävän öllöttävä keli piti viikonlopun poissa lenkkeilyn parista. Lumet näyttävät olevan kadonneita ja hiihtokelit "menneen talven lumia". Pariin otteeseen ehdittiin iskän kanssa käydä hiihtelemässä. Mukavaa oli, vaikka en kyllä ymmärräkään miksi iskällä piti olla ne lankut jaloissa, luulisi olevan helpompaa vain juoksennella pitkin kinoksia.

Mamma oli tuossa männäviikolla kuuntelemassa Tuire Kaimiota Malmitalolla. Onhan joskus aiemminkin kokeiltu naksuttimella treenausta, mutta tuo on ollut hiukan hakuammuntaa. Nyt mamma sai taas uusia ideoita asian opiskeluun ja minun kouluttamiseen. Tällä hetkellä treenauksena on naksuttimella hyvän näyttelyasennon löytäminen. Onneksi seuraavaan näyttelyyn on jonkin verran vielä aikaa.. Se on kyllä todettava että harjoittelun paras puoli ovat herkkupalat. Toisaalta aika nopskaan olen kyllä asioita sisäistänytkin tuolla menetelmällä.

Eilen saatiin herkkulasti mummulasta. Iso kasa herkullisia hevosen luita.. Nam, niitä sitten natusteltiin veikan kanssa täydellä innolla. Iskä totesi että juuri oikeaan aikaan tuli luut, kun olisi pitänyt käydä hakemassa "hammasharjoja" murren murkinasta, nyt siirtyi sitten se keikka hiukka eteenpäin.

8 kuukauden viralliset mittaustulokset saatiin puntaroitua tänään. Säkää on tähän mennessä kertynyt 74 cm ja painoa ruhtinaalliset 33 kiloa. Alkaa tuo veikka jäädä pienemmäksi korkeudeltaan. Vaikka painoa sillä kyllä on vielä enempi, mokoma bodari...

JEEEEEEE! LUNTA!!!!!

Kehästä ja sen laidalta..

Ensimmäinen "oikea" näyttely on takana, (Lahden käyttökoirien pentunäyttely). Saalis oli ihan kohtuullinen: ROP (luonnollisesti kun ei haastajia ollut) ja KUPI. Ryhmäkehässä sitten irlis korjasi potin, emmekä sijoittuneet neljän joukkoon.

Todella pitkä päivä tuollainen, olin ihan naatti illalla. Mutta mukavaa kyllä oli, vaikka mamma meinasi saada hepulin kun en koko päivänä tehnyt pissejä enkä suostunut syömään tai juomaan juuri mitään (jos ei paria metukan riekaletta ja muutamaa rusinaa lasketa). Iskälläkin heräsi näyttelynälkä ja nyt on minulle sitten suunniteltuna kunnon harjoitusohjelmisto jotta seuraavassa näyttelyssä tulee pelkää pinkkiä ja lilaa.. :)

Oppia otin jo näyttelyssäkin, katselin tarkkaan kuinka toiset kehässä käyttäytyivät ja kuinka sielä kuuluu seistä ja juosta. . Tosin välillä alkoi koko hössötys tympäistä niin että otin pienet tirsatkin ja annoin muiden hösätä ympärillä.
Edit: galleriaan lisätty pari näyttelykuvaa

Virallisten mittatulosten julkaisussa on ollut hiukan taukoa, mutta tällä hetkellä luvut ovat: säkä 73 cm ja painoa 31,1kg

Möllinmaastot kutsuvat sunnuntaina 8.10.2006 klo 9 alkaen..
Me ainakin veikan kanssa ollaan paikalle menossa, ilmeisesti tulossa ovat myös siskot, Aatu-iskä ja ehkä Wänen sisaruksiakin.. Mukava yhdistelmä kisailua, sukukokousta ja muuten mielekästä fiilistelyä..

Eilen oli sitten syksyn viimoiset vapaat keskiviikkotapaamiset. Väkeä oli paikalla huomattavasti vähemmän kuin edellisillä kerroilla. Olihan sentään jokunen "isoharmaa" ja tuo kuvassa näkyvä kaunis nuori venakko. Treenasimme Aatin ja Lunan kanssa susijahtia käyttämällä Orlitsaa harjoitusmaalina. Tehokasta yhteistyötä. Ilta loppui taas liian lyhyeen, kahdeksan maissa kun ilta pimeni ja piti lähteä pois niin olisi juuri ollut tehokkain spurttailu-fiilis.. No marraskuisia sunnuntaita odotellessa..

p.s. yllä oleva juoksukuva on viime viikolta hyvinkäältä kun juoksin ekan kerran koko maastoradan lävitse.. nyt on hyvää potenttiaalia lähteä kisoihin..

p.s.2 sunnuntain viralliset mitat: 28,8 kg ja 70 cm...

Tästä se ura nyt sitten urkenee. Nyt sitten mentiin ensimmäistä kertaa mätsäriin katsomaan meininkiä.. Ja tuomisia tuli..

Paikalla oltiinkin hyvissä ajoin. Sää suosi ja ihmisiä ja koiria oli paikalla suhtellisesti. Mukaan mahtui myös hiukan dramatiikkaa, Aprin tullessa paikalle, tervehdimme niin reippaasti että pikkusiskon varvas takertui hihnan lukkoon. Voi huutoa ja parkua. Mamma sai käsivarteensa muistoksi mahtavan kokoelman hampaanjälkiä, ja taisi siskon hammas ottaa minua korvaankin. No loppu hyvin kaikki hyvin, ei verijälkiä eikä pysyviä vaurioita (paitsi mustelmat ja hampaanjälkien painaumat mamman kädessä). Siskon kanssa kyllä vähän säikähdimme härdelliä ja loppuajan olimmekin todella rauhallisena.

Kehäkäyttäytyminen oli kummallakin huipussaan. Luonnollisesti saimme siskon kanssa kumpikin ekalla rundilla punaiset nauhat. Tuomari tykkäsi kummastakin eikä ihme, ihailevia katseita tuli kyllä kehän ympäriltä muualtakin. (Elkkukin haki omassa kehässään punaisen nauhan)

Toisella rundilla tuomari mietiskeli suht kauan laittaako jatkoon minut vai siskon. Loppujen lopuksi valitsi minut jatkoon. Mamma oli siinä vaiheessa jo ihan täpinöissään kuinka ensimmäinen harjoitusnäyttely voi mennä näin hyvin.. No sitten aloitettiin jakaa ruusukkeita, nelonen.. kolmonen... ja sitten sininen: puolanvinttikoira Alfa.. oh-hoh.. ei sentään voittoa ekalle kerralle mutta toinen sija kuitenkin.. Tästä se nälkä vain kasvaa..

Kasvun ihmeitä viistolla pinnalla...

Puoli vuotta tuli sitten täyteen menneellä viikolla, hurjaa! Viralliset puolivuotis tulokset ovat 69 cm ja 28,6 kg. Isoveikka oli 7 kk ikäinen tullessaan mamman ja iskän luo. Tuohon aikaan Wäne painoi 31 kiloa ja oli noin 70 cm korkea (ja mamman mielestä vaikutti tuolloin jotenkin jättiläiseltä vanhan Aatu-herran rinnalla) joten taitaapa veikan tulokset mennä kirkkaasti rikki kuukauden kuluttua.

Viimeisen parin viikon aikana olemme käyneet pari kertaa treeneissä (kerran maasto ja kerran rata). Maastossa oli ihan kivaa, koin huomattavasti mielenkiintoisemmaksi juosta suuntaa vaihtelevan vieheen kuin radalla suoraan viipottavan perässä. Hyvinkään maastoissa käyminen oli sinänsäkin mukavaa että pitkästä aikaa näin pikkusiskon (Aprin) josta on kasvanut erittäin kaunis nuori koiraneito. Aprikin ilmeisesti muisti meidät, sillä mamma sai taas koko naaman pesun, ja minun ja mukana olleen Elkun kanssa Apri tykkäsi temuta kuin ennenkin.

Viime viikon maanantaina kunnostauduin sitten tuomarinkartanossa oikein urakalla. Jostain kumman syystä mamma totesi että sai sitten olla syksyn viimeiset treenit tuolla radalla. Muut ihmiset kyllä tykkäsivät esityksestäni, sillä poistuessamme radalta naureskeltiin mammalle että olin tarjonnut showta koko rahalla, ja kyllä olin pollea moisista kehuista. No kerrankin me pääsimme juoksemaan suht alkuvaiheessa, taisimme olla kolmansia tai neljänsiä. Nykyään minulle ei enää edes ehdotella käsiveiviä vaan jokseenkin itsestään selvänä pidetään että juoksen moottorin perässsä. Tällä kertaa kun mammalta kysyttiin kuinka halutaan juoksuttaa, mamma totesi että jos otetaan vain kertaveto (toisella juoksulla on motivaatio ollut vähän hukassa viime kerroilla) mutta ihan pikkaisen pidemmälle. Mammalla oli paha aavistus että kun aina juoksu loppuu suoran puoleen väliin niin minulle kävisi kuin huonolle ravihevoselle, eli oppisin juoksemaan tuon pätkän täysillä ja lopettaisin kuin seinään. Mamma ajatteli myös että voisimme taas kokeilla avoimesta kopista, koppiahan en ollut pelännyt, mutta pari viime kertaa oli mennyt vapaana lähtönä joten koppi olisi varmaan taas hyvä vaihtoehto...

Olin intoa piukassa ja kun mamma ohjasi minut koppiin, olin jo kovasti menossa heti moottorin äänen kuullessani, mamma sai lähetysluvan ja ampaisin vieheen perään. Oli sovittu että viehe vedetään kaarteeseen asti (noin puolet lisää entiseen). Juoksu oli kivaa! Ja kun tulin sille kohdalle johon aina ennen oli lopetettu, pysähdyin.. Eli juuri kuten mamma oli pelännyt. Viehe pysähtyi ja mamma juoksi hoputtamaan minua, ei, en lähtenyt jatkamaan. Mammalle huudettiin että otetaan uusi lähtö vähän lähempää normaalia lähtöpaikkaa, mutta avomaastosta. No minäpä en antanutkaan mammalle kiinni vaan juoksin täysiä lähtökopille. Halusin näyttää kuinka kivat kopit ovat, kiersin taakse ja tulin kopista läpi, kiersin uudestaan taakse ja läpi, ja vielä taakse ja läpi. Ainakin olin siis oppinut miten perin koppiin mennään ja mihin suuntaan sieltä lähdetään. Viehe oli kiertänyt radan ja tuli kohdille, yrityksenä lentävä lähtö: No minua ei kiinnostanut kuin muutaman metrin. Mamma yritti saada minut tappamaan viehettä ja ottaa sen jälkeen minut kiinni, en antanut vaan juoksin takaisin lähtökaarteeseen ja puikahdin aidan alta keskialueelle.. Toisaalta mammaa nauratti koko sähellykseni, toisaalta suututti vietävästi. Mutta minkäs teet, minusta oli paljon hauskempaa käydä tervehtimässä vieheen ohjaajaa ja saada rapsutuksia ja nosto aidan yli kuin josta itseäni henkihieveriin pitkin nurmikoita..

Joten, mamma totesi että keskiviikon "peuhupäiviin" menemme vastaisuudessakin, mutta ratatreeneihin emme vaivaudu ennen ensi kesää. Syksyn juoksut saavat kruunautua Möllinmaastoihin ensi kuun alussa jonne Wäiskikin (ja ehkä jopa Eltsukin) pääsevät juoksemaan. Muuten keskitymme ihan kotitreeneihin Wäntyn kanssa.

Hurrrja joukko...
Oltiin eilen taas kartanolla vapaissa. Mukavaa oli, tein alkuunsa tuttavuutta isojen risupartojen kanssa, sitten isojen kaariselkien ja vihdoin sen jälkeen alkoi "omaa jengiä" tulla paikalle. En meinannut likkojen vauhdissa pysyä, mutta toisaalta katsotaan mikä on meininki sitten kun ollaan hiukka isompia. Ehkei kaikkien tarvitse olla nopeita, täytyy jonkun turvata selustaa..

Ensi viikolla mamma lupaili vievänsä minut hyvinkäälle maastotreeneihin.. mikäli säät sallii ja aikataulut antaa myöden..

Kasvaa Kasvaa..
Syksyn vesisateet ovat tulleet. Ihanaa!! Tosin jostain kumman syystä mamma ja iskä ei ole yhtä riemuissaan kun veikan kanssa juostaan ulkoa tullessa suoraan mamman ja iskän sänkyyn kuivattelemaan itsemme..

Mamma oli viikonlopun reissussa ja totesi eilen illalla palatessaan että kotiin jätetty pikkupoika oli vaihtunut jättiläiseen. Eikä silmät kovin valehdelleet, sillä kun puntaroitiin ja mitattiin niin tuloksena oli 26,4 kg ja 66,5 cm. Eli veikan kanssa takamukset on jo samalla tasolla ja painossa olen ohittanut Eltsun. Parilla edellisellä viikolla korkeutta oli kertynyt vain sentti per viikko, mutta nyt oli taas jo venytty 1,5 cm. Ilmeisesti hampaiden vaihtoon tarvittu energia hidasti kasvua ja nyt kun hampaat alkaa olla uudella mallilla (on muuten mahtavat kulmahampaat) niin voi taas tehostaa kasvua.

Mamma totesi että tänään pidetäänkin treenipaussi, viime viikolla kun en kopista lähtiessä tykännyt juosta kuin yhden kunnon vedon. Ensi viikolla sitten taas (jos sää sallii) tuolloin lienee into taas palallut.. Keskiviikkona mennään kyllä leikkimään jos vaikka näkisi taas kaikki kaverit. Mutta tänään saa olla sohvaperuna...

Paljon on-nea vaaan, paljon ooonnea vaan, paljoon onnea Alfa, paljon onnea vaan... täydet 5 kk.

Juhlapäivän kunniaksi mamma toi "naposteltavaksi" kilon naudan kylkirustoja ja pakastimessa odottaa suunnaton satsi brouskun siipiä.. Nam!

Kyllähän tuota kasvamista on jonkin verran tapahtunut, veikkahan jää kohta kakkoseksi. Sunnuntaiset mittaukset toivat tulokseksi 23,5 kiloa ja korkeutta oli kertynyt jo 64 cm.. Tosin onhan "tavoite kokoon" kasvettavaa vielä liki parikymmentä senttiä.. katsotaan mihin asti puhti riittää, nyt ainakin kasvu on sinällään hidastunut kun noita hampaitakin vaihtuu sellaiseen tahtiin että mammalla ja iskällä on jo kolme hammasta muistona, saaati sitten montako olen epähuomiossa nielaissut massuuni..

Tulis se mamma jo....

Kovasti olisi jo halu lähteä mökille nautisekelemaan vapaudesta.

Long time puntarointia ja käyriä..... Taitaapa tämä kesäaika olla sitä jolloin niitä tapahtumia eletään ja sitten joskus myöhemmin niitä kirjataan... Viime viikolla ei tainnut tulla edes kirjattua ylös viikon kasvutuloksia. 18,5 viikkoisena painoa oli 21,5 kg ja korkeutta olin kasvatellut 60 cm. Tänään kun mitattiin reilun 19,5 viikkoiset niin painoa oli tasan 22 ja säkä oli kivunnut jo 61,5 cm.

Perjantaina olimme veikan kanssa osallisena Polskien kesätapaamisessa. Paikkana oli tällä kertaa viikin pellot (tai no kentät) ja paikalla melkoinen popula ihmisiä ja koiria. Tapasin ensimmäistä kertaa isäni veljen, sekä iskän tädin. Tokin paikalla oli myös Apri sekä emäni ja monia ei niin läheistä sukua olevia polskeja. Veikkakin olisi halunnut päästä tekemään kunnolla tuttavuutta kaikkien kanssa, mutta Mamma totesi ettei yksinkertaisesti voimat riittäneet, naamanaru kun unohtui ottaa mukaan (= kuonopanta) joten veikan kohtaloksi päätyi maalivahdiksi joutuminen. No onneksi siinä Wäiskin luona kävi ihmisiä ja koiria tervehtimässä niin tilanne ei ollut ihan kestämätön.

Kuvia ja videopätkiä viime aikojen tapahtumista on lisätty kuvagalleriaan.

Kesälomaviikkoa kaupungissa..

Maanantaina Iskä totesi meidän olevan niin puhki viikonlopun jäljiltä että päätimme jättää ratatreenit väliin. Omalla pihamaalla oli tarpeeksi toimintaa ja äksöniä, varsinkin kun pikkusiskolle piti näyttää kaikki uudet paikat. Naapurit, takapellot ja muut aarteet. Iskä totesi että meidän uhkarohkeutemme ja kovapäisyytemme aiheuttaa sen että kotipihalla useamman koiran on oltava tavalla tai toisella kytkettynä. Ei se mitään jos päätämme siskon kanssa juosta takapellolle, mutta kun karkumatka suuntautuu isolle tielle päin niin on vaarana että pieni koira kohtaa suuren rekan, ja siinä vaiheessa ei lopputulos todellakaan ole mukava..

Sunnuntainen kotiinpaluu tapahtui sen verran myöhään että teimme puntaroinnit ja mittaukset vasta maanantaina mamman kotiutuessa töistä. Minulle saatiin puntarissa 20 kg ja 58 cm. Apri on hiukkasen pienempi, siskon säkä on vasta 54 cm, mutta sehän onkin tyttö. Ja mamma sanoi ettei tyttöjen painoja ilmoiteta julkisesti, mutta sen voi todeta että ihan hoikassa kunnossa sisko on.

Sunnuntainen pekoni-muna-maksa-jauheliha-brunssi

Lauantaina ihmiset olivat päättäneet tehdä sunnuntaiaamulle englantilaisen aamiaisen, paahtoleipää, munia ja pekonia. No Iskä sitten päätti että täytyyhän meille kokoata jotain yhtä hyvää. Ruokalistallamme oli ollut raakaa jauhelihaa ja kylkiviipaleita. Lauantaina lisäksi oli paisteltu paloiteltua naudan maksaa (jota ihmiset katselivat kuola valuen, oli nimittäin maukasta ja hyvää), ja loppujen lopuksi iskä paistoi meillekin kananmunan per kuono. Nam!! Oli kyllä melkoinen proteiinipläjäys tuo... Sen päälle olikin sitten hyvä köllötellä auringossa keräilemässä sitä paljon puhuttua D-vitamiinia. Leikkiä paikalle poikenneen pikkuihimisen kanssa ja vain olla ja nautiskella vapaapäivästä mamman paistatellessa päivää meidän keskellä muiden ihmisten "katsoessa" formuloita, melko tasainen tuhina sieltä aitasta kyllä kuului vähän väliä...

Kyllä tämä on koiranelämää parhaasta päästä..

Mökkielämä jatkuu ja porukka kasvaa..

Perjantaina iltasella Mamman piti tulla Mummun ja Vaarin kyydissä mökille. Mummu ja Vaari lähtivät aamusta kaupunkiin asioille ja me "nuoriso" jäimme mökkeilemään. Jossain vaiheessa Iskä oli kysynyt Elkun mammalta missäs me koiruudet olemme..? Jaa-a olimme sitten päättäneet lähteä pienelle tutkimusmatkalle. Huutelu ja viheltely ei tuottanut mitään tulosta, hännänpäätäkään ei näkynyt missään. Iskä hyppäsi autoon ja lähti ajamaan muutaman kilometrin matkaa isolle tielle. Ei näkynyt meitä sielä eikä tien toisella haaralla hiekkakuopalla. Sitten Eltsun mamma kuuli haukunnan vastarannalta. Soitto Iskälle ja paikannus missä olemme. Iskä yhytti meidät sitten kuraisina, märkinä ja väsyneinä eräästä metsätien risteyksestä. Ei torumista, ei rähinää, vain vuoron perää "niska-perse-ote" ja kaikki kolme koiraa autoon ja takaisin mökille. Tästä seurasi sitten pesukeikka Eltsulle (sen turkki kun ei ole automaattipuhdisteinen kuten Wäiskin ja minun) ja tarkempaa vartiointia ja hihnassa oleilua matkanjohtajalle...

No mamma tuli iltasella ja toi tullessaan yllätyksen. Pikkusisko Apri tulikin hoitoon jo nyt, vaikka alun alkaen oli ollut puhetta tulemisesta vasta sunnuntaina meidän mökiltä kotiutuessa.

Pikkusisko varasti heti välittömyydellään kaikkien sydämet. Wäiski tietysti hiukan pomoili järjestäessään laumansa uuden tulokkaan mukaan uuteen uskoon, mutta taisipa veikkakin rakastua silmän räpäyksessä. Apri oli ensialkuun hiukan hämmentynyt, mutta otti hyvin nopeasti sijansa lauman prinsessana.

Lauantaina nautiskelimme mahtavana jatkuvana auringon paisteesta. Suhteellisen navakka tuuli piti kelin kuitenkin melkoisen vilpoisana niin ettei varsinaisesta helteestä tarvinnut kärsiä. Aitan hämäryydessä oli kuitenkin kaikkein viileintä, ja sinne me Aprin kanssa vähän väliä katosimmekin painimaan ja telmimään. Toinen suosittu paikka oli mäessä jossa oli hiukan laajempi aukio jossa ei tarvinnut pelätä törmäävänsä puihin tai pensaisiin.

Lauantai-iltasella meinasi veikalle käydä köpsästi. Mamma ja Iskä olivat juuri menossa saunaan ja Wäiski juoksi mamman perässä terassille. Jotain kuitenkin tapahtui, ilmeisesti veikan tassu lipesi tai tapahtui arviointi virhe, veikan takatassu kiilautui jumiin rappujen väliin. Onneksi mamma kuuli veikan vinkaisun ja juoksi heti katsomaan mitä oli tapahtunut. Mamma luuli että pinteessä oli etutassu ja otti tuosta kiinni irroittaakseen tassun rapun välistä kun ilmenikin että pinteessä olikin takatassu. No mamma kannatteli veikkaa rintakehän ympäriltä niin ettei paino ollut takatassulla ja huusi Iskän avuksi. Paikalle tuotiin vasaraa, kirvestä ja vesuria. Kiroten ettei löydy rautakankea tai sorkkarautaa. No loppujen lopuksi kirveellä Iskä sai kammettua sen verran rappuja erilleen että veikan tassu saatiin puristuksesta. Tarkastus ettei mitään ollut murtunut, hetkeksi kylmähaude ja tassu oli kuin uusi. Mamma totesi että arvatenkin nyt ei ole pelkoa että sama tapahtuisi toistamiseen, sen verran oppivaisia kuulemma veikan kanssa olemme. Ja mikä parasta illan mittaan veikka meni useampaan otteeseen niin rappuja ylös kuin alas, eli mitään kammoakaan ei asiasta jäänyt.

Mökillä nukkumajärjestys muotoutui melko mielenkiintoiseksi. Nukkumapaikkamme on aitan alakerta jossa on ihmisille iso parivuode ja koirille sohva ja nojatuoli. Lisäksi kotoa oli otettu meidän pienempi säkkituoli. Eltsu nukkui vuoron perään säkkituolissa tai lattialla, minä vaihtelin paikkaa säkkituolin, sohvan ja nojatuolin välillä, samoin veikka ja Apri valtasi iskän ja mamman jalkopään, säkkituolin ja sohvan.. Tämän kuvan ottohetkellä systeri nukkui mamman ja iskän sängyssä, mutta meidän poikien jengiä ei mikään tytsyn taloon tulo riko...

Niin paljon tapahtumia, niin vähän aikaa tallentamiseen....

Keskiviikkona 12. päivän aamuna Iskä pakkasi minut ja veikan sekä Eltsun ja Eltsun mamman autoon. Matka kohti uutta seikkailua alkoi. Jonkinmoisen ajomatkan jälkeen saavuimme mutkaiselle pikkutielle joka muuttui pompsuiseksi ruohottuneeksi metsätieksi. Jossain tuon tien loppupuolella meidät hurttimukset pääsetettiin autosta ulos, tarkoituksena oli että olisimme lönkytelleet auton edellä/perässä perille. No veikka sai suunnilleen hepulin auton edessä ja meinasi jäädä auton alle. Minä ja Eltsu puolestaan päätimme että vanha on tuttua ja turvallista ja päädyimme pinkomaan takaisin tulosuuntaan, Eltsun mamman huutaessa meitä naama punaisina... No loppujen lopuksi koko porukka saatiin kunnialla mökille.


Pari päivää autuasta nautiskelua auringosta (Aurinko on tärkeä osa koiran D-vitamiinin saannissa), veneilystä (veneessä kuuluu istua nätisti penkillä eikä hillua ympärinsä), grillauksesta (mökillä jokseenkin kaikki ruoka valmistetaan grillissä tavalla tai toisella) ja totaalisesta vapaudesta (joka tosin Eltsun osalta päätyi taas narun jatkoksi, Elkku kun päätti olla hiukan liian tehokas matkanjohtaja...)

Muistikuvia maanantain treeneistä..

Alkujaan minun piti lähteä Iskän ja Wäiskin kanssa mökkeilemään maanantaina. Mutta kun mamman suunnitelmat illan suhteen muuttuivat päätimme sittenkin mennä juoksemaan. Iskä oli käynyt päivällä hakemassa meille ruokasäkin ja tuonut samalla tullessaan possunkorvapuustit. Veikka nirsoili taas perinteiseen tapaan, joten loppujen lopuksi minä ahmin kummankin korvan. Nam! Tosin täytyy todeta että tuo herkuttelu kostautui sitten matkalla tuomarinkartanoon. Jossain vaiheessa mamma totesi että nyt tuoksahtaa nimittäin melkoisesti koiranruualta. Olin oksentanut niin korvat kuin kaiken muunkin iltapäivällä syödyn auton perään..

Vinttikoirakeskuksella hetken pähkäily olenko kipeä, kärsinkö lämpöhalvauksesta, ja päätyminen lopputulokseen että liikaa "makeaa" mahan täydeltä.. Minulla ei käynyt mielessäkään ettenkö menisi treeneihin. Olin jo täyttä vauhtia matkalla portista sisään, tosin vauhtini taisi johtua Iiiihastuttavasta Saluki neidosta jonka kanssa halusin tehdä tuttavuutta. Muutenkin oli kiva mennä treeneihin kun paikalla oli jo monia tuttuja kuonoja ja ihmisiä. Hetken perästä pikkusiskokin liittyi seuraan ja pääsimme purkamaan energiaa painimalla. Viimeksi Apri hiukan ujosteli nähdessä, mutta nyt ei ollut ujoudesta tietoakaan, sisko ryntäsi suoraan kimppuuni. Iloinen jälleen näkeminen!

Tällä kertaa teimme taas muutaman koppiharjoituksen. Mamma laittoi meidät vuoron perään menemään kopin läpi ja Iskä ja Aprin mamma otti vastaan. Mikäs siinä avoimesta luukusta läpi mennessä.

Apri kokeili tällä kertaa miltä moottoriviehe vaikuttaisi. Sisko ei ollut tuosta surisijasta kovin innossaan. Minua kiinnosti edelleen joka kerta kun moottori surahti ohi. Mamma kuitenkin päätti että saan treenailla käsivieheen perässä (niinkuin Aprikin oli loppujen lopuksi tehnyt). Tällä kertaa uutena oli sitten lähtö kopista. Mamma ja minä olimme taas niin hätäisiä etteivät nuo viehettijät meinanneet ehtiä mukaan. No pientä hiomista niin eiköhän tuostakin kohta aleta selvitä kunnialla.

Kotimatkalla oli sitten väsynyt mutta onnellinen poika. Nyt ei tarvitse täyttä viikkoa odottaa siihen että pikkusiskon näkee seuraavan kerran, ja maanantain treeneihin päästään yhdessä.. Tosin voi olla että maanantaina mennäänkin vain suojuoksuille..

Hot dog, todellakin...

Sunnuntai meni pääsääntöisesti helteestä nautiskeluun. Jotenkin nuo yli 30 asteen lämpötilat saavat aikaan jonkinlaisen siesta-fiiliksen. Tokikin niitä hepuleita iskee edelleen.

Elkulla on huono vaikutus meikäläisen tottelevaisuuteen. Lotkautamme vain korvaa ja mennä vemputamme omille teille heti kun tilaisuus tulee. Nyt ei kyse enää edes ole silmän välttämisestä, sillä vaikka mammat ja iskä huutaisivat naama punaisena alusta asti :"EI!!" niin antennit pystyssä viipotamme omille teillemme.

Veikka on alkanut jotenkin aikuistua. Tänäänkin mamma lähetti Wäiskin noutamaan Elkun ja minut metsikön takaa. Tosin kyllä veikka itsekin tekee pieniä livahdusksia kun sopiva hetki tulee. Iltapäivällä Elkun lähdettyä mammansa kanssa kotiin, livistimme veikan kanssa yhdessä omille teilleme, vartin verran mamma ja iskä vislailivat koirapilliin, huutelivat ja huhuilivat, lopulta tulimme täyttä laukkaa tien suunnalta.. Se missä kävimme jääköön salaisuudeksi.

Illalla taas puntaroitiin ja mitattiin, 16,5 viikon säkä 56,5 cm ja paino 18,6 kg

Harvahammas, taivaanlammas, luupäinen pässi....

Unohtui tuossa aiemmin kertoa että eläinlääkäri ja mamma tekivät löydön torstaina tarkastellessaan purentaani: ensimmäiset oikeat hampaat olivat puhjenneet, kaksi keskimmäistä ylähammasta. Samoin illemmalla mamma huomasi että olin tiputtanut jo oikean ylähampaan, uutta ei siihen ole vielä kasvanut.. Luut ja kepit maistuvat oikein huolella, joten lisää tipahtelee varmaan ihan lähiaikoina.

Ilmeisesti hampaiden kasvattaminen on samalla kasvattanut niiden juuret korviini. Sillä vaikka Mamma ja Iskä kuinka kutsuisivat ja maanittelisivat, niin jos satun olemaan kiinnostuneempi reviirin laajentamisesta kuin heidän huuteluistaan, en tule luo läheskään joka kerta. Muutenkin olen todennut ettei niitä tarvitse totella läheskään aina. Mamma totesikin eilen että kohta taitaa olla se vaihe että pihalla ollessa veikka on aina irti ja minä aina juoksulangassa. Tuo taisi kyllä olla vitsi, olihan...?

Paljon tapahtumia, vähän tekstiä...

Kulunut viikko on ollut melkoista vilskettä ja vilinää. Loppuviikko meni normaaleissa puuhailuissa: sopivassa suhteessa leikkiä, ruokaa ja unta. Opettelin muun muassa avaamaan ulko-oven itse, tosin ulkoa sisään päin tullessa, joten toivomuksena kuulemma vielä on etten ihan omia aikojani lähde pihamaalle palloilemaan. Mutta eipä enää ole vaaraa että joutuisi jäämään pihalle palelemaan jos joku on erehdyksessä sulkenut välioven. Jos nyt ihan ulko-ulko-ovi on kiinni niin sitä en vielä taida auki saada..

Viikonloppu meni laiskotellen, Iskä oli jossain katselemassa ainakin viittäsataa liikkuvia autoja, joten veikka, mamma ja minä nautiskeltiin auringosta pihamaalla. Valtasin aurinkotuolin useammin kuin kerran. Veikka oli tainnut sisäistää jotain juhannuksen vierailulta, sillä lähes koko lauantain veikka sai olla irrallaan pihamaalla, eikä puhettakaan että olisi ollut karkuteille lähdössä. Sunnuntaina mamma kävi tunnin verran jossain ja palatessaan tuoksui niin ihanan makealle. Minä sain maistella paria uutta herkkua, ensimmäinen oli keltaisia pyöreitä renkuloita, kuulemma ananaksia. Niitä kun syö niin ei muka enää tekisi mieli niinkään syödä hepan jätöksiä. No aika näyttää, ainakin ruohon ja mullan syöminen näytti vähenvän, eli kai tuossa perimätiedossa jotain tolkkua on. Toisena sain maistaa sellaisia punaisia palleroita jotka olivat niiin mehukkaita. Olisin voinut syödä useammankin noita, kuulemma olivat mansikoita.. Mamma lupasi että joskus vielä pääsen ihan pellolle poimimaan parhaat päältä.

Iltasella noudimme vielä mamman ja veikan kanssa iskän jostain oudosta paikasta. Tuo puhui vain nitroista ja vauhdista, eihän se kai vielä niin heikossa hapessa ole että nitroja tarvitsisi. Tosin iskä kyllä tuoksui ihan hassulle. Onneksi kotimatka koukattiinkin sitten grillin kautta joten autossa oli mitä herkullisin roskaruuan tuoksu. Nam! (loput jäljet tarkistelin sitten maanantai aamutuimaan..)

Maanantaina menin mamman kanssa kahdestaan Tuomarinkartanolle. Taisin olla aika väsy jo menomatkalla, sillä nukuin koko matkan kotoa sinne. Perillä olinkin sitten ihan tokkurainen ja hiukka ujostutti. Jos iskä olisi ollut mukana olisin varmaan ollut paljon reippaampi. No kunhan uneliaisuus hiukan hellitti olin taas jo entiseen tapaan tekemässä tuttavuutta niin ihmisten kuin koirien kanssa. Kaikki kehuivat kuinka avoin ja iloinen pentu olinkaan. Mamma oli taas niin ylpeä minusta. Meitä odotti koht sillään iloinen yllätys, pikkusisko!! Aprilia oli myös saapunut mammansa kanssa paikalle. Ensin sisko vähän ujosteli minua mutta jonkin ajan kuluttua painimme jo kuin ennenkin. Mamma vertaili meidän hännän ja kuonojen pituutta, todeten että minä olin Apriin verrattuna melkoinen marsupilami pinokkio, mitä lienee sitten tuolla tarkoittaneenkaan..

Kun tuli minun vuoroni juosta, mamma päättikin että katsotaan mitä mieltä olen moottorivieheestä. Osin tämä johtui siitä että olin joka kerran moottorin surahtaessa ohi ollut valmis säntäämään perään. No hiukan tuo tietysti meni harjoitteluksi, mutta ainakaan en pelännyt moottoria ja toisella vedolla kun härveli ohjattiin hissuttelun sijaan vähän parempaan vauhtiin niin juoksin jo pätkän innoissani vieheen perässä. Mamma sai kyllä jonkin verran ripitystä juoksuni jälkeen, kun kuulemma ensin pitää käydä ala-aste ennenkuin pyrkii yliopistoon. No ei mamma sentään kuvitellut minun päästelevän koko kierrosta täyteen vauhtiin, tulipahan testattua. Sitten palattiinkin taas ihan perusteisiin ja pääsin ekaa kertaa tekemään lähempää tuttavuutta lähtökoppien kanssa. En kyllä ymmärrä mitä outoa noissa muka olisi, painelin niistä surutta läpi muutamaankin otteeseen, enkä edes hätkähtänyt pientä rämistelytestiä..

Illalla kotiin palattuamme teimme päivän myöhässä viikkomittaukset. 15,5 viikkoiset tulokset: Paino 17,5 kg, säkä 55 cm.

Tiistai meni palautellessa, tosin Elkku oli paikalla taas piristämässä meidän arkea. Minä ja Elkku päätimme laajentaa reviiriä ja lähteä tutkailemaan maailman menoa.. No arvaahan sen lopputuloksen, naruahan siitä napsahtaa. Joten vuoron perään vaihtuu kiinni oleva koira, välillä on kaksi koiraa pihalla liekan päässä ja kolmas sisällä jäähyllä...

Keskiviikkona oli sitten suunnitelmissa mennä uimaan. Mamma ja Iskä kävelyttivät meidät kilometrin päähän Keravan joelle. No virallinen koiraranta oli niin äkkijyrkkä ettei meistä kumpikaan halunnut mennä tekemään lähempää tuttavuutta veden kanssa. Kävelimme ihmisrannan kautta, mutta eipä tuokaan ranta houkuttanut samanlaiseen vesihurmaan kuin mummulassa. Tuo olikin muuten elämäni tähän astisesti pisin hihnalenkki, melkein pari kilometriä. Mamma ja Iskä äkseerasivat veikkaa vuoron perään, mutta minä sain aika vapaasti nuuskia postit ja ihmetellä maailman menoa. Mamma päätti että vetäminen on ainoa asia josta pyritään tässä vaiheessa pysymään irti, tosin varsinkin paluumatkalla aloin olla jo niin puhki polkupyöriä ja rullailioita ihmeteltyäni että kuljin kuin unelma.

Tänään oli sitten taas eläinlääkärin vuoro. Minulle tehosterokotteet ja veikalle siru. Nyt olemme kuulemma kumpikin sitten cyborgeja. Tuo ihmisten ilmoilla käynti toimi samalla veikalle sosiaalistamisena, veikka kun ei ole paljoa julkisilla paikoilla liikkunut niin hiukka oli taas pinna tiukalla. No onnistuneen lääkärikäynnin jälkeen poikkesimme eläintarvikekaupassa ja sain valita lelun ja makupaloja. Veikka oli taas oma tympeä itsensä, yksikään tarjottu makupala ei kelvannut. Toisaalta veikkaa nyt ei voi lahjoakaan muulla kuin raa'alla lihalla..
Eläinlääkärillä kävimme sitten kumpikin virallisessa puntarissa ja minulle tuo näytti 18,1 kg ja veikalle 39,9 kg, Eli isoja poikia ollaan. Kotona mamma halusi vielä mitatakin minut ja olin maanantaista venähtänyt taas sentin, eli säkäni on nyt 56 cm.

Ilta-aurinko innoitti Iskän ja Mamman ottamaan meistä taas poseerauskuvia.. tosin minun kuvani näyttävät siltä että voisimme harkita vakavaa uraa koiratanssin parissa...


Tosin kyllä jotain hyvääkin saatiin aikaiseksi...

Laiskanpulskea sadepäivä..

Matkan rasituksia on hyvä nukkua tällaisena matalapaineisena sadepäivänä. Koko yökin meni heräilemättä, sen verran rankka jussi oli takana. Ihanaa vain olla ja nautiskella kaikista omista tutuista leluista, luista ja makuupaikoista. Mamma naureskeli että näytin kuulemma aivan raidalliselta Marsupilamilta pitkine häntineni. Minkäs sitä pieni koira hännälleen voi...

Iltapäivän torkkuhetki keskeytyi ovikellon sointiin, naapurit tulivat morjestamaan minua ja Wäiskiä. Veikan suuren rakkauden, naapurin Lyylin juoksut alkavat olla ohi, joten elämä lienee normalisoituvan senkin osalta.

Illalla tuli vielä vieraita, tuttuja jo ensimmäiseltä viikonlopulta. Meikäläistä ei paljoa muksujen mekastus haitannut, vaan nukahdin tyytyväisenä pää leikkivän Millan jalan päällä (hiukan tyyny kyllä heilui). Veikan kanssa totuttauduttiin siihen kuinka normaalia on että joku taapertaa ruokakupille nappaamaan kourallisen herkkuja, tai kuinka kuonosta tartutaan kiinni ja uhkana on että pienet ihmisen maitohampaat iskevät kirsuun kiinni. No onneksi ihmiset kyllä valvoivat meitä puolin ja toisin. Wäiski oli onnessaan kun kerrankin oli vieraita joita ei tarvitse varoa, eikä joudu köytetyksi puuhun vierailun ajaksi. Minäkin intaannuin sylikoiraksi. Kuulemma olin "hiukan" kasvanut sitten viime vierailun.

Matkantekoa, kotiinpaluuta ja strategisia mittoja..

Maanantai aamuna herääminen oli hiukan erillaista. Kaikki muut viikonlopun viettäjät olivat lähteneet eilen ja pihapiiri tuntui oudon tyhjältä. Yöllä en kertaakaan herättänyt mammaa ulos pyytämisellä, sen sijaan jossain vaiheessa päätin mönkiä mamman ja iskän väliin nukkumaan. Eikä kumpikaan hennonnut häätää minua vierestä pois. Veikka sai nukkua säkkituolissa ja minä sain rapsutteluita mamman kainalossa. Kuulemma moinen ei vetelisi kotona.

Aamulla alkoi taas perinteinen puuhailu. Mamma ja Iskä pakkasivat laukkuja, keräilivät tavaroita ja kantoivat niitä autoon. Tavaraa kertyi taas kummasti enempi kuin kotoa lähtiessä. Kun kaikki oli pakattu oli aika jättää jäähyväiset ja aloittaa kotimatka.

Ensimmäinen pysähdys tulikin jo reilun kymmennen kilometerin jälkeen kun kävimme tervehtimässä Mamman Mummoa. Veikka ja minä jouduimme odottamaan rivitalon pihamaalla, sillä pieneen yksiöön ei viitsinyt kuulemma täystuhoja tuoda. Veikka joutui kiinni puuhun pihan toiseen laitaan ja minut laitettiin piha-aitaan. Toisaalta olisimme kyllä halunneet olla veikan kanssa lähempänä toisiamme, mutta näin emme ainakaan sotkeentuisi hihnoihimme. Hetken verran laulettiin Wäiskin kanssa duettoa. Sitten veikka hiljeni ja minä jatoin soolona. Jonkin ajan kuluttua kyllästyin kyllä koko hommaan ja päätin ottaa tirsat.

Jossain välissä soi mummon ovikello ja joku naapuri tuli vihaisena kysymään kenen koirat pihalla ovat, hän kun ei uskalatautunut kävelemään meidän välistä omalle pihalleen hakemaan raparperiä, veikan ja minun välissä oli kuitenkin reilusti toista kymmentä metriä, joten kyllä siitä välistä olisi useampikin ihminen kävelemään.. Ja ihme sinänsä, miksi hänen piti mummon pihan kautta omalle pihalleen kävellä, olisi mennyt pihaovestaan... Outoja nuo ihmiset..

Saimme hirvittävästi taas kehuja kuinka hienosti olimme paikallamme, vaikka nyt vähän tylsyyttä karkoittaa lauleskelulla niin ei tuo haittaa, olihan juttuseurana vielä kuusiaidan takana asustellut koira joka vastaili meille tarinointiimme.

Matka jatkui, tosin taas niin että reilun parinkymmenen kilometrin jälkeen mamma totsei että nyt on niin levotonta tuo takaosan meno että parempi pysähtyä pissille. Pääsimme pienelle metsätielle josta pääsi järven rantaan. Iskä ja mamma totesivat että ehkä meidät voi hetkeksi päästää irralleen, niin että pääsisimme juomaan. No veikka sai sellaiset hepulit että kymmenen minuuttia vain pusikot rytisi kun Wäiski purki kytkettynä olleena patoutunutta energiaa. Minä painelin tietysti perässä pikku tiikerin raivolla. Tämän pienen buustauksen jälkeen pystyi matkaa jatkamaan taas rauhallisemmin.

Nyt ei teillä ollutkaan saman moista liikennettä kuin toiseen suuntaan mennessä joten matka tuntui sujuvan sutjakammin. Toisaalta ehkä se johtui siitä että minä nukuin melkein koko matkan. Välillä valtasin alaa niin paljon että veikka nukkui istuallaan, nuokkuen. Välillä tuo jopa seisoskeli kun ei muka mahtunut viereeni makaamaan. Iskä totesi että taisi tuo säkkituoli viedä liikaa tilaa meidän matkustuksesta, joten täytyy katsoa kuinka sen kuljettamisen kanssa on seuraavalla kerralla.

Pysähdyimme paluumatkalla tuon spruttipaussin lisäksi vain kerran. Lahden mummulassa. Yllätys oli melkoinen kun Elkku olikin sielä. En ollut uskoa silmiäni kuinka Elkku oli muuttunut. Kun Vaari käski Elkku totteli. Tuo loppakorva joka oli minullekin opettanut ettei käskyjä tarvitse kuunnella, totteli kuin unelma. Kun käskettiin paikalle istumaan niin Elkku istui, vaikka tassut tärisivät kun olisi niin tehnyt mieli lähteä juoksentelemaan niin elkku istui. Uskomatonta! Toivottavasti saan vielä Elkusta silti kaverin tutkimusmatkoillemme.

Tuoltakin jatkoimme melko pian kotia kohti. Kyllä oma koti on aina oma koti. Wäiskin kanssa kiersimme tarkistamassa kaikki kulmat ja nurkat, kävimme läpi kaikki lelut ja marssin melkein suoraan makuuhuoneeseenkin omalle isolle säkkituolilleni ja komensin veikkaa kanssa nukkumaan. Siihen tosin mamma totesi ettei veikan tarvitse totella joka ikistä päähänpistoani. Minulla kuulemma oli jonkinlainen Napoleon-syndrooma ja olin kun pikku-hitler. Mitäköhän tuo mahtoi noilla tarkoittaa..

Syönnin jälkeen Iskä ja Mamma pitivät mittaustuokion. Ihmiset nauroivat että melkoisen hyvin olin asioita oppinut kun seinän mittapaikalle kävelin jo ihan omin nokkineni suunnilleen oikeaan kohtaan, tosin asettautuminen oli vähän sinnepäin, kävin nimittäin nojaamaan seinää vasten.... No mittauksen tulokset oli kuitenkin; Paino 15,8 kg ja säkä 54 cm. Kuulemma eniten tämän viikon aikana on kasvanut kuononi..

Harmi että olimme kotona vasta iltasella, jäi tämän viikon juoksutreenit väliin. Mutta keskiviikkona pääsen kuulemma leikkimään toisten kanssa tuomarinkartanoon..

Aurinkoista, nautiskelevaa maalaiselämää suomalaisessa keskikesässä....

Viikonloppu meni kaikkineen laiskoissa fiiliksissä. Aurinko paistoi niin täydeltä terältä että Mamma pelkäsi minun ja veikan saavan auringonpistokset kun makoilimme lähistöllä mamman paistatellessa. Välillä kävimme veikan kanssa uimassa. Pääsääntöisesti kahlailimme vain vatsaa myöten mutta muutamaan otteeseen kyllä ihan kunnolla uimasille. Mikä voi olla sen ihanampaa kuin käydä kastelemassa itsensä vilvoittavassa järvivedessä ja sen jälkeen juosta mullokselle niin että pölly vain käy. Jostain kumma syystä ihmiset lennättivät meidät pihalle joka kerta kun moisen nautiskelun jälkeen olisimme tulleet sisälle näyttämään kuinka hienon kuorrutuksen olimme turkkiin saaneet. Toisaalta onneksi sekä minun että veikan turkit ovat sellaiset että ei mene kuin vartti niin turkki on kuiva ja multa rapissut jo pois. Eli kovin pitkiä karanteeneja emme joutuneet kestämään.

Sunnuntai-iltana Iskä ja Mamma totesivat energiaa olevan taas niin paljon että meinaa homma lähteä lapasesta. Joten uudestaan kummitusjunaan. Tällä kertaa eivät nuo heposet olleet enää läheskään niin pelottavia kuin aiemmin. Nyt painopiste meni enemmän mamman ripittäessä siitä kuinka pitää pysähtyä ja odottaa tien laidassa ennen kuin mennään eteenpäin. Ja Iskä paluumatkalla taluttaessaan minua kieltäytyi kävelemästä aina kun yritin kiirehtiä hihna piukalla. Täytynee paneutua tähän opettamiseen tarkemmin: Silloin kun vedän hihna piukalla tarkoitan että kiireellä eteenpäin eikä että stop.. no täytyy tutkailla millä ihmiset saisi kävelemään kuten haluan.

Suopelloilla juostessa veikka alkoi opettaa minulle hyppäämistä. Wäiski juoksi kynnöspeltoa täyttä vauhtia, minä perässä. Tullessaan ojan kohdalle (piilossa heinien keskellä) veikka ponnisti ja loikkasi upeassa kaaressa ojan yli, Mamman ja Iskän huutaessa suoraa huutoa: EIIIH! Veikan hyppy liisi onnistuneesti perille asti, mutta minulle moinen monttu tuli yllätyksenä ja hyppyni lopahti juuri niin että valuin peppu edellä ojan pohjalle.. No onneksi ainoa joka kärsi vaurioita oli egoni.. Kun tulimme pelloilta pois päin, veikka yritti houkutella minut uudestaan samaan ansaan, mutta tällä kertaa huomasin olla hyppäämättä monttuun...

Suuria koiria tihkusateessa....

Mamma oli hiukan huolissaan miten mahtaa yöt vieraassa paikassa sujua. No aivan perinteisen kaavan mukaan: nukkumaan puolen yön tienoilla, pissille kolmen-neljän maissa, uudestaan pissille seiskan maissa ja unta palloon ysiin asti. Yöllisen pissillä käynnin jälkeen minulla olisi ollut kovasti virtaa, pahaksi onneksi lelukassi oli jäänyt autoon, joten mamma joutui keksimään akuutin avun: saunasta haettu puukalikka jota sain järsiä ja kaluta, muutoin olisi ollut cd-levyt vaarassa..

Aamu valkeni pienen tihkuttelun merkeissä, mutta sehän ei meitä haittannut. Veikan kanssa tutustuttiin ympäristöön, outoja tuoksuja, makuja ja kaikkea mielenkiintoista nähtävää. Illalla olitin jo hetken verran nähneet SUUUUUUUURTA koiraa, mutta tuo ei oikein halunnut tehdä meidän kanssa tuttavuutta ja ihmiset varottelivat ettei sen kavioihin saanut mennä. En kyllä koskaan ole kuullut koiralla olevan kavioita, joten ehkä tuo oli jotain outoa rotua. Iso se ainakin oli, melkein yhtä korkea kuin mamma.

Iltapäivällä Iskä ja Mamma päättivät viedä veikan ja minut lenkille. Tallin nurkalla meidät laitettiin hihnaan ja lähdettiin pihatietä pitkin ja ison tien yli. Maantien toisella puolella odottikin sitten melkoinen kummitusjuna. Noita isoja "koiria" oli metsätien varrella useassa aitauksessa. Ne purisivat ja korskahtelivat. Taisipa joku niistä päästellä outoja hirnahduksiakin. Ihan outoa kieltä, me ei oikein veikan kanssa ymmärretty. Toisaalta olisi kyllä kovasti tehnyt mieli mennä leikkimään niiden kanssa.

Jonkin aikaa ihmeteltyämme uskaltauduimme jopa poseeraamaan selkä käännettynä uusiin tuttaviimme päin. Mamma selitti näiden olevan hevosia eikä koiria. No suuria ne on joka tapauksessa. Lenkki jatkui ja jostain syystä mamma ja iskä pitivät meidät hihnassa vaikka olimme keskellä metsää, eikä mitään vaarallista edes näkynyt misään. Toisaalta siinä oli kyllä se hyöty että mamma halusi minun kävelevän ihan lähellään ja sain vähän väliä makupaloja. Tällaiset retket on oikeastaan aika kivoja. Lopulta pääsimme kyllä irti ja saimme juoksennella veikan kanssa vapaana ihmettelemässä tuoksuja ja katselemassa kaikkea mielenkiintoista.

Kävelimme suopelloilla, vaikkei ne olleet yhtään sellaista suota mihin kotona olemme tottuneet. Löysin tuolta pellon kupeesta melkoisen aarteen, hirven luun. Kanniskelin sitä jonkun matkaa mukanani mutten sitten jaksanut keskittyä siihen kuitenkaan kun oli niin paljon mielekkäämpää josta veikan perässä. Kävimme lammen rannassa juomassa, jatkoimme matkaa laavulle ja katselimme mahtavia maisemia. Oltiin veikan kanssa varmoja että noissa metsissä on susia ja karhuja. Onneksi suurin meidän matkaa härinnyt eläin oli hyttynen, niitä kyllä olikin sitten miljoonia...

Tämä oli kuulemma juhannus aatto, tuolla ei muuten olisi ollut mitään sen kummempaa merkitystä, mutta illalla saunan jälkeen (jonka aikana veikka ja minä päätimme laulaa dueton) ihmiset istahtivat pihalle grillin äärelle ja täyttivät ilman kaiken maailman sulotuoksuilla. Hiukan jälkeen puolenyön minua väsytti jo niin paljon että mamma vei minut sisälle nukkumaan. Istui hetken vierellä paijaamassa kun nukahdin uneksimaan suurista saaliista ja uusista seikkailuista.. Onneksi unenlahjani on niin hyvät että vaikka toiset jatkoivat pihalla puuhaamista maltoin nukkua aivan rauhassa.

Aikamoista autoilua!

Torstai aamuna alkoi kotona melkoisella hössötyksellä. Lähinnä Mamma juoksenteli sinne tänne ja kanniskeli tavaroita. Veikka näytti hiukan huolestuvan moista juoksentelua, mutta toisaalta samalla tavalla mamma juoksentelee aina ennenkuin sanoo lähtevänsä töihin (mitä tuo sitten lieneekään). Siinä vaiheessa kun mamma kantoi pienemmän säkkituolin ja veikan vauvatyynyn ulos aloin huolestua jo minäkin.

Elkku tuli taas vierailulle. Toivat kuulemma avaimia kukkien kasteluita varten. No, aivan sama mikä syynä, Elkun kanssa oli mukava telmiä. Tosin aika pian Elkku lähti oman mammansa kanssa ja meillä tohina jatkui. Mamma ja Iskä kasasivat ison läjän tavaraa ja kantoivat ne autoon. Säkkituoli ja tyyny laitettiin auton perään, sinne missä me veikan kanssa yleensä matkustetaan. Veikka hyppäsi saman tien autoon ja petasi itselleen mukavan paikan. Minut nostettiin säkkituoliin, mukavan pehmoista matkustusta, tosin tuo oli kyllä aika kuumakin matkustuspaikka. Lauloin taas matkan kunniaksi pienen serenaadin. Osin tuo oli kyllä oodi kuumuudelle, musta auto vaikka onkin tummennetut lasit, on melkoisen lämmin paikka vaikka ulkona tuuli viilentäisi ilmaa niin sisällä tarkenee kyllä.. Iskä huomasi että aina kun aloin viritellä kuumuus serenaadia niin jos auton taka sivuikkunaa avattiin niin nostin kuonon tuuleen ja hiljenin, sitten taas hetkeksi ikkuna kiinni niin veikka alkoi vaatia ikkunan avausta, eli toisen puolen ikkunaa auki ja taas sama juttu. Matka meni rattoisasti ikkunoita aukoessa.

Ensimmäinen pysähdys oli Mummulassa Lahdessa. Pääsimme veikan kanssa jaloittelemaan ja saimme hiukan juotavaa. Olin nukahtanut loppumatkasta niin että olin ihan pökkyrässä koko poika. Iskä ja Mamma hörppäsivät kahvikupilliset ja hiukan keittoa ja meidät pakattiin taas autoon.

Luulin että menisimme takaisin kotiin, mutta yllätys olikin melkoinen kun vajaan tunnin kuluttua havaitsin toisten tuttujen maisemien lähestyvän. Olimmekin taas Lusissa synnyinkodissani. Kun ajoimme pihaan alkoivat oikeat iskä ja äippä mekastaa sisällä. Minä juoksentelin innoissani pitkin tuttuja nurkkia ja katselin kaikkea hiukan uusin silmin. En muistanutkaan portaiden olleen noin matalat tai että pensaat kutittelivat tuolla tavalla selkää juostessani niiden alle. Hetken perästä kasvattaja ihmisetkin tulivat paikalle ja mamma ja iskä pääsivät ulos. Iskä on toipumassa polvioperaatiosta, joten joutui kyllä äkkiä takasin sisälle, mutta näkipä minut ja veikan kuitenkin. Äippä pisti veikan heti ruotuun ja tarkisti että olin kasvanut niinkuin pitää. Hiukan nolotti kun äippä tarkisti olinko muistanut pestä kainalotkin.. Sain osakseni paljon ihmettelyä kuinka olin kasvanut niin paljon ja kaikki tassut ja hampaat tarkisteltiin. Veikka oli pikkaisen mustis kun taas sain kaiken huomion, niinpä lopputulos oli että veikka joutui taas hihnaan ja äippä ja minä saimme juoksennella valtoimenaan. Muistin että lähistöllä olisi vettäkin, joten viipotin suoraan rantaan ja tuosta vaan paukkasin saareen. Takaisin en viitsinyt tulla uimareittiä joten etsin saareen johtavat pitkospuut ja kipitin niitä pitkin mamman vislatessa. Ihmiset taivastelivat kuinka nokkela olinkaan, vaan tokihan minä nuo tiesin kun äippä oli niistä joskus kertonut. Tuon jälkeen olisinkin viihtynyt ihan vain ja ainoastaan veden äärellä.

Kaikki mukava loppuu aikanaan. Veikka ja minut pakattiin taas autoon ja matka jatkui. Aikaisemmin autoilu oli sujunut hyvää vauhtia, mutta nyt jostain syystä mentiin ihan tassuttelutahtia. Jonkin ajan jälkeen Iskä ja Mamma päättivät pysähtyä hetkeksi ja veikka ja minä saimme odotella autossa. Saimme hirvittävästi kehuja ihmisten palatessa autolle, olimme kuulemma olleet niiiin kilttejä kun emme haukkuneet ja riehuneet. No me olimme kumpikin ihan unen rajamailla joten mitä sitä meuhkaamaan. Tassuttelu jatkui ja muutamien nokosten ja monen monen ikkunoiden availun jälkeen ajoimme tieltä sivuun ja veikka ja minä päästiin taas jaloittelemaan. Ohi vaan vaelsi autoja auton perään. Pissipaussin ja auton tankkauksen jälkeen matka jatkui taas. Nyt ajettiinkin sitten taas reippaampaa tahtia mutkaisia teitä. Jossain vaiheessa matka muuttui tärisevämmäksi kun auton alla rapisi hiekkatie.

Lopulta käännyimme erään talon pihaan jossa vastaanotto olikin hyvin haukkuva. Ihmisemme nousivat autosta ja tervehtivät talon koiria. Veikka oli suunnattoman huolissaan syökö nuo koirat iskän ja mamman. Ihmiset pähkäilivät kuinka saisivat meidät otettua autosta ilman että tulee tappelua. Onneksi pihaan tuli auto ja mamman veli tyttöystävineen saapui pelastajaksi. Meidät päästettiin ulos autosta tekemään tuttavuutta Rekun ja Vilin kanssa. Rekkua kiinnostikin keitä olemme mutta Vili päätti saman tien ettei pidä meistä ja juoksi mahdollisimman kauas räksyttäen meille koko ajan. Mamma ja Iskä huokaisivat helpotuksesta, tutustuminen oli mennyt huomattavasti helpommin kuin olivat uskaltaneet kuvitellakaan. Tosin tämähän oli vasta ensikontakti, aika näyttää kuinka muuten sujuu...