Aikamoista autoilua!

Torstai aamuna alkoi kotona melkoisella hössötyksellä. Lähinnä Mamma juoksenteli sinne tänne ja kanniskeli tavaroita. Veikka näytti hiukan huolestuvan moista juoksentelua, mutta toisaalta samalla tavalla mamma juoksentelee aina ennenkuin sanoo lähtevänsä töihin (mitä tuo sitten lieneekään). Siinä vaiheessa kun mamma kantoi pienemmän säkkituolin ja veikan vauvatyynyn ulos aloin huolestua jo minäkin.

Elkku tuli taas vierailulle. Toivat kuulemma avaimia kukkien kasteluita varten. No, aivan sama mikä syynä, Elkun kanssa oli mukava telmiä. Tosin aika pian Elkku lähti oman mammansa kanssa ja meillä tohina jatkui. Mamma ja Iskä kasasivat ison läjän tavaraa ja kantoivat ne autoon. Säkkituoli ja tyyny laitettiin auton perään, sinne missä me veikan kanssa yleensä matkustetaan. Veikka hyppäsi saman tien autoon ja petasi itselleen mukavan paikan. Minut nostettiin säkkituoliin, mukavan pehmoista matkustusta, tosin tuo oli kyllä aika kuumakin matkustuspaikka. Lauloin taas matkan kunniaksi pienen serenaadin. Osin tuo oli kyllä oodi kuumuudelle, musta auto vaikka onkin tummennetut lasit, on melkoisen lämmin paikka vaikka ulkona tuuli viilentäisi ilmaa niin sisällä tarkenee kyllä.. Iskä huomasi että aina kun aloin viritellä kuumuus serenaadia niin jos auton taka sivuikkunaa avattiin niin nostin kuonon tuuleen ja hiljenin, sitten taas hetkeksi ikkuna kiinni niin veikka alkoi vaatia ikkunan avausta, eli toisen puolen ikkunaa auki ja taas sama juttu. Matka meni rattoisasti ikkunoita aukoessa.

Ensimmäinen pysähdys oli Mummulassa Lahdessa. Pääsimme veikan kanssa jaloittelemaan ja saimme hiukan juotavaa. Olin nukahtanut loppumatkasta niin että olin ihan pökkyrässä koko poika. Iskä ja Mamma hörppäsivät kahvikupilliset ja hiukan keittoa ja meidät pakattiin taas autoon.

Luulin että menisimme takaisin kotiin, mutta yllätys olikin melkoinen kun vajaan tunnin kuluttua havaitsin toisten tuttujen maisemien lähestyvän. Olimmekin taas Lusissa synnyinkodissani. Kun ajoimme pihaan alkoivat oikeat iskä ja äippä mekastaa sisällä. Minä juoksentelin innoissani pitkin tuttuja nurkkia ja katselin kaikkea hiukan uusin silmin. En muistanutkaan portaiden olleen noin matalat tai että pensaat kutittelivat tuolla tavalla selkää juostessani niiden alle. Hetken perästä kasvattaja ihmisetkin tulivat paikalle ja mamma ja iskä pääsivät ulos. Iskä on toipumassa polvioperaatiosta, joten joutui kyllä äkkiä takasin sisälle, mutta näkipä minut ja veikan kuitenkin. Äippä pisti veikan heti ruotuun ja tarkisti että olin kasvanut niinkuin pitää. Hiukan nolotti kun äippä tarkisti olinko muistanut pestä kainalotkin.. Sain osakseni paljon ihmettelyä kuinka olin kasvanut niin paljon ja kaikki tassut ja hampaat tarkisteltiin. Veikka oli pikkaisen mustis kun taas sain kaiken huomion, niinpä lopputulos oli että veikka joutui taas hihnaan ja äippä ja minä saimme juoksennella valtoimenaan. Muistin että lähistöllä olisi vettäkin, joten viipotin suoraan rantaan ja tuosta vaan paukkasin saareen. Takaisin en viitsinyt tulla uimareittiä joten etsin saareen johtavat pitkospuut ja kipitin niitä pitkin mamman vislatessa. Ihmiset taivastelivat kuinka nokkela olinkaan, vaan tokihan minä nuo tiesin kun äippä oli niistä joskus kertonut. Tuon jälkeen olisinkin viihtynyt ihan vain ja ainoastaan veden äärellä.

Kaikki mukava loppuu aikanaan. Veikka ja minut pakattiin taas autoon ja matka jatkui. Aikaisemmin autoilu oli sujunut hyvää vauhtia, mutta nyt jostain syystä mentiin ihan tassuttelutahtia. Jonkin ajan jälkeen Iskä ja Mamma päättivät pysähtyä hetkeksi ja veikka ja minä saimme odotella autossa. Saimme hirvittävästi kehuja ihmisten palatessa autolle, olimme kuulemma olleet niiiin kilttejä kun emme haukkuneet ja riehuneet. No me olimme kumpikin ihan unen rajamailla joten mitä sitä meuhkaamaan. Tassuttelu jatkui ja muutamien nokosten ja monen monen ikkunoiden availun jälkeen ajoimme tieltä sivuun ja veikka ja minä päästiin taas jaloittelemaan. Ohi vaan vaelsi autoja auton perään. Pissipaussin ja auton tankkauksen jälkeen matka jatkui taas. Nyt ajettiinkin sitten taas reippaampaa tahtia mutkaisia teitä. Jossain vaiheessa matka muuttui tärisevämmäksi kun auton alla rapisi hiekkatie.

Lopulta käännyimme erään talon pihaan jossa vastaanotto olikin hyvin haukkuva. Ihmisemme nousivat autosta ja tervehtivät talon koiria. Veikka oli suunnattoman huolissaan syökö nuo koirat iskän ja mamman. Ihmiset pähkäilivät kuinka saisivat meidät otettua autosta ilman että tulee tappelua. Onneksi pihaan tuli auto ja mamman veli tyttöystävineen saapui pelastajaksi. Meidät päästettiin ulos autosta tekemään tuttavuutta Rekun ja Vilin kanssa. Rekkua kiinnostikin keitä olemme mutta Vili päätti saman tien ettei pidä meistä ja juoksi mahdollisimman kauas räksyttäen meille koko ajan. Mamma ja Iskä huokaisivat helpotuksesta, tutustuminen oli mennyt huomattavasti helpommin kuin olivat uskaltaneet kuvitellakaan. Tosin tämähän oli vasta ensikontakti, aika näyttää kuinka muuten sujuu...