lauantaina, syyskuuta 16, 2006


Kasvun ihmeitä viistolla pinnalla...

Puoli vuotta tuli sitten täyteen menneellä viikolla, hurjaa! Viralliset puolivuotis tulokset ovat 69 cm ja 28,6 kg. Isoveikka oli 7 kk ikäinen tullessaan mamman ja iskän luo. Tuohon aikaan Wäne painoi 31 kiloa ja oli noin 70 cm korkea (ja mamman mielestä vaikutti tuolloin jotenkin jättiläiseltä vanhan Aatu-herran rinnalla) joten taitaapa veikan tulokset mennä kirkkaasti rikki kuukauden kuluttua.

Viimeisen parin viikon aikana olemme käyneet pari kertaa treeneissä (kerran maasto ja kerran rata). Maastossa oli ihan kivaa, koin huomattavasti mielenkiintoisemmaksi juosta suuntaa vaihtelevan vieheen kuin radalla suoraan viipottavan perässä. Hyvinkään maastoissa käyminen oli sinänsäkin mukavaa että pitkästä aikaa näin pikkusiskon (Aprin) josta on kasvanut erittäin kaunis nuori koiraneito. Aprikin ilmeisesti muisti meidät, sillä mamma sai taas koko naaman pesun, ja minun ja mukana olleen Elkun kanssa Apri tykkäsi temuta kuin ennenkin.

Viime viikon maanantaina kunnostauduin sitten tuomarinkartanossa oikein urakalla. Jostain kumman syystä mamma totesi että sai sitten olla syksyn viimeiset treenit tuolla radalla. Muut ihmiset kyllä tykkäsivät esityksestäni, sillä poistuessamme radalta naureskeltiin mammalle että olin tarjonnut showta koko rahalla, ja kyllä olin pollea moisista kehuista. No kerrankin me pääsimme juoksemaan suht alkuvaiheessa, taisimme olla kolmansia tai neljänsiä. Nykyään minulle ei enää edes ehdotella käsiveiviä vaan jokseenkin itsestään selvänä pidetään että juoksen moottorin perässsä. Tällä kertaa kun mammalta kysyttiin kuinka halutaan juoksuttaa, mamma totesi että jos otetaan vain kertaveto (toisella juoksulla on motivaatio ollut vähän hukassa viime kerroilla) mutta ihan pikkaisen pidemmälle. Mammalla oli paha aavistus että kun aina juoksu loppuu suoran puoleen väliin niin minulle kävisi kuin huonolle ravihevoselle, eli oppisin juoksemaan tuon pätkän täysillä ja lopettaisin kuin seinään. Mamma ajatteli myös että voisimme taas kokeilla avoimesta kopista, koppiahan en ollut pelännyt, mutta pari viime kertaa oli mennyt vapaana lähtönä joten koppi olisi varmaan taas hyvä vaihtoehto...

Olin intoa piukassa ja kun mamma ohjasi minut koppiin, olin jo kovasti menossa heti moottorin äänen kuullessani, mamma sai lähetysluvan ja ampaisin vieheen perään. Oli sovittu että viehe vedetään kaarteeseen asti (noin puolet lisää entiseen). Juoksu oli kivaa! Ja kun tulin sille kohdalle johon aina ennen oli lopetettu, pysähdyin.. Eli juuri kuten mamma oli pelännyt. Viehe pysähtyi ja mamma juoksi hoputtamaan minua, ei, en lähtenyt jatkamaan. Mammalle huudettiin että otetaan uusi lähtö vähän lähempää normaalia lähtöpaikkaa, mutta avomaastosta. No minäpä en antanutkaan mammalle kiinni vaan juoksin täysiä lähtökopille. Halusin näyttää kuinka kivat kopit ovat, kiersin taakse ja tulin kopista läpi, kiersin uudestaan taakse ja läpi, ja vielä taakse ja läpi. Ainakin olin siis oppinut miten perin koppiin mennään ja mihin suuntaan sieltä lähdetään. Viehe oli kiertänyt radan ja tuli kohdille, yrityksenä lentävä lähtö: No minua ei kiinnostanut kuin muutaman metrin. Mamma yritti saada minut tappamaan viehettä ja ottaa sen jälkeen minut kiinni, en antanut vaan juoksin takaisin lähtökaarteeseen ja puikahdin aidan alta keskialueelle.. Toisaalta mammaa nauratti koko sähellykseni, toisaalta suututti vietävästi. Mutta minkäs teet, minusta oli paljon hauskempaa käydä tervehtimässä vieheen ohjaajaa ja saada rapsutuksia ja nosto aidan yli kuin josta itseäni henkihieveriin pitkin nurmikoita..

Joten, mamma totesi että keskiviikon "peuhupäiviin" menemme vastaisuudessakin, mutta ratatreeneihin emme vaivaudu ennen ensi kesää. Syksyn juoksut saavat kruunautua Möllinmaastoihin ensi kuun alussa jonne Wäiskikin (ja ehkä jopa Eltsukin) pääsevät juoksemaan. Muuten keskitymme ihan kotitreeneihin Wäntyn kanssa.

1 kommentti:

polskis kirjoitti...

Kyllä on Alfalaisessa show-miehen vikaa :D Ratatauko on varmaan hyvä idea, antaa himon kiihtyä.

Polskit voivat olla vähän ongelmallisia radalla juostaessa, ja oppivat melko helposti huonoille tavoille. Aatulle ongelmia tuottaa loppusuora, koska yleisö on siinä niin lähellä rataa. Aatu perinteisesti juoksee etusuoran radan ulkoreunaa pitkin, ja alkaa maaliviivan lähestyessä kohdistaa huomionsa vieheen sijasta lähinnä yleisöön. Maaliviivan yli on aina selvitty, mutta niukin naukin... Maastossa meno on aivan toinen!

Isukin kinttu on parantunut leikkauksesta tosi hyvin! Aatu revittelee nyt ulkona jo aivan entiseen malliin. Olen jopa harkinnut ilmoittavani Aatun maastoihin syksyllä tai keväällä.