Modelshoot Matching..

Torstai oli varsin tapahtumarikas päivä.

Olin innosta piukeana huomatessani mamman aamupäivällä kerätessä kasaan myös minun varusteeni, vaikka hieman ihmettelin niin mamman asuvalintaa kuin kaikkea muuta mukaan pakattavaa. Mamma päästi minut irrallaan käymään pisulla ja kakalla ennen lähtöä, ja naureskeli että hyppiessäni ja pomppiessani kuin kuriton varsa laitumella, ei mistään vammasta ollut tietoakaan.

Ajoimme mamman studiolle noutamaan hieman tavaroita, ja osoitin tuolla ettei minua olisi voinut taas kaupungissa olo vähempää kiinnostaa. Haukottelin kovaäänisen mielenosoituksellisesti koko sen ajan minkä olimme studiolla ja onneksi pian hyppäsimmekin takaisin autoon.. Mihinköhän tällä kertaa ajaisimme?

Suuntana oli Pasila ja vanhat vr:n konepajan rakennukset. Tovin saimme odotella pihamaalla ennenkuin paikalle hurautti mamman odottelema auto ja pääsimme sitten siirtymään portista studion puolelle. Minä pääsin elämäni ensimmäisen kerran oikeasti leikkimään valokuvamallia. Totesin sen varsin uuvuttavaksi ja pitkäveteiseksi. Kun valot räpsyvät ja pitää vain seistä paikallaan näyttäen suurelta ja räyhäkkäältä. Positiivista sinänsä olivat ne lukemattomat rapsutukset joita sain. Ja herätin kyllä huomiota ja kunnioitusta niin että taisi facetime-kuvaa minusta lähteä ihan ulkomaille asti.

Kuvausten jälkeen suuntasimme taas mamman studiolle ja sielä otinkin sitten minitirsat lattialla leväten sen aikaa minkä mamma palveli asiakasta. Taas sain lisää rapsutuksia mukavilta ihmisiltä.

Sitten oli vuorossa Koiraosteopaatti. Mamma oli ollut huolissaan mikä sunnuntaina Liedon kisassa aiheutti nilkutukseni. Tutkimus osoitti ettei polvessa ollut mitään vikaa (elänlääkärihän oli pelotellut polven ristisiteen repeämällä). Mutta tutkimus viittasi siihen että olin revähdyttänyt reisilihaksen ja toinen kipupiste löytyi selästäni. Osteopaatti antoi toiveita siitä että vamma ehtii kyllä parantua ennen EM-kisoja, mutta nyt on sitten maltettava treenata rauhallisesti ja tarkasteltava tilannetta järjen kanssa. Parin viikon päästä käyn vielä uudestaan sitten osteopaatilla jolloin tarkastellaan onko parantuminen edennyt kuten toivottu ja sitten tehdään lopullinen päätös kisojen suhteen.

Osteopaatilta suuntasimme kotia kohti. Kymmenisen kilometriä ennen kotia mamma kuitenkin ajoi auton parkkiin. Poikkesimme Särkijärven vanhempainyhdistyksen järjestämässä match-showssa. Mamma totesi että kerrankin kun olimme sopivasti liikkeellä niin voisimme hyvin käydä kantamassa kortemme koululaisten keräyskekoon ja saisivatpa paikalliset nähdä sitten kerrankin meidätkin (ei ollut näissä piireissä tullut juurikaan pyörittyä). Tuttujakin näkyi, niin pelastuskoira kuin vinttikoirapuolelta. Minusta oli itseasiassa varsin mukava patsastella pitkästä aikaa kehässä. Ja tällä kertaa tuomareina oli sellaisia jotka todellakin juoksuttivat, jopa niin että mamma totesi best in show-kehän jälkeen (olin siis isojen punaisten ykkönen) että minä olisin varmasti juossut vielä vaikka kuinka, mutta mammalta alkoi paukut loppua.. Minä olin sentään aamulla syönyt kunnon nappula-aamiaisen, mutta mamma oli koko päivän vetänyt parilla kahvikupillisella ja desillä turkkilaista jugurttia.. No BIS kehässä jäimme toiseksi, voiton mennessä pikkuisten punaisten voittaneelle karvaturrille. Häviö ei sinänsä harmittanut kun kotiin sai kantaa kaksi ruokasäkkiä (21 kiloa pedigreetä), puruluita, lelun, matkakupin, ketjupannan ja mammallekin iloksi vielä sagaformin tuikkulasit.. Eli todellakin monenkertainen saalis satsattuun rahaan verrattuna.

Mamma nappasi kuvan ennen kehää, olin varsin hyväntuulinen..

Nämä kolme kuvaa by Mari Winqvist.

Messukeskuksen rotuesittely

Messarin näyttely jäi tänä vuonna varsinaisen kehässä pyörimisen osalta väliin. Puolanvinttikoirat olivat omalta osaltaan edustamassa vinttikoirien rotuesittelyssä tapahtumakehässä. Saimme paljon positiivista palautetta eloisasta ja mielenkiintoisesta esittelystämme. Toisin kuin monet muut rodut me emme patsastelleet paikallamme ja koko käytös oli kaiken kaikkiaan hyvin polskimaista.... Mammakin oli pukeutunut puolalaiseen metsästystyyliin soveltuvasti.

Lisää kuvia löytyy linkista kuvan takaa..

PMV-09 Pohjoismaiden Voittaja-näyttely

Vuoden näyttelykiintiö tuli osaltamme täytettyä sunnuntaina messukeskuksessa..
Suurta menestystä tuosta ei edelleenkään tullut, vaikka tuomari olikin erittäin miellyttävä tuttavuus. No tulihan tuolta nyt sentään PU2 ja vara-cacib..
Parasta päivässä oli se että paikalle oli peräti kahdeksan polskia joista me kolme uroksia. Edellinen kerta kun oli yhtä monta polakkia samassa näyttelyssä, tapahtui tuo vuonna 2006, ja tuo olikin se vuosi jolloin Aatu-iskästä tuli ROP.

Onnille tuo oli hyvä päivä, viimeinen tarvittava serti tuli ja näin saatiin jälleen yksi muotovalio joukkoomme. Ensi vuonna taitaakin sitten kaikki kisata valioluokassa.

Meille seuraava kisaamus on sitten talvimaastot helmikuun lopussa. Siihen asti pitäisi vain kasvattaa massaa ja lisätä nopeutta juoksutreeneillä. Viime ajat kun on mennyt enempi sohvaperunana.

Tampereen kv näyttely 2008.

Välillä aamut tuntuvat alkavan liian aikaisin, niin tänäänkin kun mamman herätyskellot pärähtivät soimaan 4:30. Onneksi pesut ja puunaukset oli tehty jo eilen, joten ei muuta kuin ihmisille vaatteet päälle, eväät laukkuun ja menoksi. Veikka pääsi mukaan tampereelle, sillä nyt ei ollut hoitopaikkaa tarjolla ja päivästä kotona olisi mahdollisesti tulossa liian pitkä yksin oltavaksi. Ja veikkahan on jo niin tottunut autoilija ja varsinkin autossa odottaja että mukaan otto on helppoa.

Jäniksenkäpälän sanotaan tuovan onnea, aamulla toivotti onnea kehään auton vierellä juoksenteleva jänöjussi, joka onneksi kuitenkin valitsi metsän puolen auton alle säntäämisen sijasta.

Olimme Tampereen messukeskuksella hyvissä ajoin, ja ehdimme hyvin treenailla keässä oloa usean kierroksen ajan. Iskä zuumaili uuden objektiivin kanssa ja yritti saada hallin valaistuksesta jotain tolkkua. Lukuisien poseerausharjoitusten jälkeen homma alkoi jo vähän naurattaakin. Sitten saapui Lunakin paikalle ja vuorotellen juoksentelimme ympäri pientä kehäämme ja harjoittelimme seisoskelua tuomarin edessä (siis harjoittelussamme kehäavustajan)

Tuomari tuntui tykkäävän minusta, arvostelu oli erittäin hyvää joka suuntaan. Vaikkakin mamma ja tuomari eivät ainakaan löytäneet yhteistä kieltä ja välillä tuntui tuo kieli olevan tuomarilta ja kehätoimitsijoiltakin olevan hukassa, sopivassa suhteessa englantia, saksaa, visiinkin unkariakin ja ties mitä muita.. Tuomari teki ainakin perusteellista työtä arvioidessaan, hampaiden ohella tuntuviksi tarkastettiin kitarisatkin... Kehätoimitsija varmisti vielä tuomarilta antavansa minulle oikeat nauhat ja ruusukkeet ei mamma meinannut kestää aloillaan. Serti! sitten ei muuta kuin odottamaan Lunan arviointia.

Lunallekin tuli serti ja arvostelu muutoinkin kehuva. Sitten rodun parhaan valintaan. Tuomari arvotti minut rodun parhaaksi ja Lunan vsp:ksi. Eli ryhmäkehä odottaa..

Tittelin kunniaksi iskä lankesi ostamaan minulle kunnon motoristihenkisen rock-pannan..

Onneksi veikka tuli otettua mukaan, sillä muutoin olisi todellakin ollut pitkä päivä yksin kotona. Nyt pääsimme ulkoilemaan pihamaalle ja autoon nokosille koko porukka. Ja todellakin kaikki taisivat ainakin jonkinmoiset unet kiskaista. Iskä totesi että joutunee hankkimaan asuntoauton jotta odottaminen muuttuu mukavammaksi...

Ryhmäkehässä jyräsivät taas perinteiset rodut, vaikka seisoinkin niin upeasti että mamma oli erittäin ylpeä minusta. 2 vuoden ja 1 päivän ikäisenä saavutettu FIN-MVA titteli, nyt voikin sitten keskittyä ensisijaisesti tuonne juoksemisen puolelle.

Uusia värejä lahdesta..

Nyt olikin mamman ja minun ensimmäinen näyttely kahdestaan. Iskä oli niin flunssainen että todettiin viisaammaksi jättää tuo kotiin potemaan oloaan. No paikkahan oli entuudestaan tuttu eikä ajomatkakaan ollut kummoinen joten eiköhän me mamman kanssa selvitä.

Ilmoittautumisen perusteella meidän piti olla ainokainen polski paikalla, joten enempi tai vähempi "kunhan mennään"-ajatuksella mamma lähti tuonne. Yllätys olikin melkoinen kun paikalle saavuttaessa havaittiin että onhan täällä toinenkin polski. Tosin kovin eri sarjoissahan me kisasimme, Quatrain's Cytra Swanlake kun on moninkertainen voittaja ja veteraani. No oltiinhan me sitten rodun paras kisassa yhtä aikaa samassa kehässä ja mamma ei meinannut uskoa silmiään kun tuomari antoikin minulle ROP ruusukkeen.

Kiitos kuvasta Sarri Alanteelle.

Kehän jälkeen mamma soitti iskälle ja kysyi ihan vaan varmistukseski että mitäs se nyt oikein tarkoittikaan kun saatiin puna-keltainen ruusuke..? Eli sitten oli suuntana ROP-kehä.

Aikaa sai kulutella, käytiin panta ja hihnaostoksilla, pariin otteeseen pihalla ja ihmeteltiin. Mamman työtuttu oli paikalla tyttärensä ja pienen valkoisen koiransa kanssa. Tyttö osallistui junior-handler kisaan ja halusi kokeilla vähän isomman koiran handlausta. No mamma antoi kokeilla miten minun kanssani pärjäisi. En tietenkään ollut oikein kiinnostunut, en makupaloista en suun naksauksista, enkä varsinkaan siitä että minua yritettiin asetella johonkin seisoma-asentoon. Lopputuloksena näytin sitten siinä käytävällä luppakorvaiselta dromedaarilta, joten likka totesi ettei hän taida viedä minua kehään...

No ROP-kehästä ei ole mitään kerrottavaa.. tulipahan käytyä.

Lähes täydellinen..

Eilen oli vuorossa Porvoon koiranäyttely, jonne kokoontuikin hyvä kattaus sukulaisia..

Aprilia, Alfa Romeo, Audi TT, ja Bassebastion Ataman.

Päivä oli kaikin puolin erittäin mukava, vaikka kehä venyi ja paukkui niin että odotteluaikaa ehti kertyä pitkälle toista tuntia (olettamuskin oli että aikaisintaan puoli kahdelta pääsemme kehään ja paikalla oli oltava puoliltapäivin). No otimme tietysti odottelusta ilon irti siskojen kanssa. Ataman yritti olla niin "vanhaa herraa" mutta kummasti tuokin olisi halunnut telmiä meidän kanssa.. Välillä mamma kyllä piti minulle seisoskeluharjoituksia.. Tylsäääääää...

Tosin onneksi sain katsella edes mitä kehissä tapahtui..

Tutustuin ja ihastuin mitä hurmaavimpaan farkku-neitoon, mutta saman lauman uros Diego (galgo) oli jonkin verran mustis meidän tuttavuuden hieromisesta..

Tein myös tuttavuutta herttaisen 6 kk ikäisen italiano-tytön kanssa, meillä olisi ollut kovin yhteneväinen mielipide leikkimisestä, mutta mamma ei antanut mahdollisuutta vapaaseen telmimiseen, mikä lienee sinänsä hyvä kun ottaa huomioon koko eromme, tytsy painoi n 4 kg ja minä 35...

Jouduin (pääsin) meistä ensimmäisenä kehään. Tuomarina oli Italialainen Ernesto Capra, pitkän linjan tuomari ja koirakasvattaja (kasvattaa kuulemma Eltsuja eli basset houndeja). Jostain syystä en oikein halunnut näyttää hampaita tuolle tuomarille.. joten mamma joutui esittelemään purukalustoni ja sittenkin yritin pyristellä vastaan... enhän minä muuten, mutta kun ei muistettu pestä hampaita aamulla....

Seuraavaksi kehässä oli Ataman ja sen jälkeen päästiin kisaamaan paras uros tittelistä. Ataman valittiin luonnolliseti parhaaksi urokseksi, minullekin annettiin hyvät arvostelut ja kerrottiin että olisin täydellinen kunhan saan lihakseni kasvamaan kunnolla.. no kieltämättä Atamanin muskeleihin verrattuna olen aikamoinen kukkakeppi.. Sain silti varasertin, eli lähes täydellinen..

Seuraavaksi kehässä olivat Aprilia ja Aati, likat kisasivat eri luokissa, toinen junioreissa ja toinen nuorissa, meidän iässä kun on monta vaihtoehtoa varaa valita.. Aatista tuli sitten paras narttu ja loppujen lopuksi myös rotunsa paras. Aprilia ja minä kisasimme sitten vielä Royal Caninin omasta erikoisuudesta eli rodun paras juniori-tittelistä, ja Aprilia vei voiton siinä. Voinee sanoa että likat putsasivat pöydän mennen tullen..

Päivä oli pitkä vaikka meidän ei tarvinnut ryhmäkehään jäädäkään. Ennen kotiinlähtöä kävimme tekemässä minulle pantatilauksen Hollolan nahkapajalta, vanha puolikuristavani kun on venähtänyt niin että teen vähän väliä houdineita sen kanssa.. Nyt on sitten tulossa kunnon jytky jonka luulisi kestävän minunkin vauhdissa.. Kotimatkalla heitimme Atamanin junalle, ja pienen keskustelun jälkeen (kuka matkaa missäkin kohden) otin pienet nokoset käyttäen Atamania tyynynä. Harvalla pojalla sitä on muotovalio tyyny..

Erittäin mukava päivä, kiitokset kaikille mukana olleille.. Illalla mamma sitten ilmoitti minut ensimmäisiin virallisiin maastokisoihini, Mikkeliin.

Rauma Show



Aamusta oli taas täysi tohina päällä. Mamma oli jo eilen pyykännyt minut kuonosta hännänpäähän, mutisten jotain siitä ettei näin rupaista koiraa voi näyttelyyn viedä. Poimin tuosta pesuoperaatiosta vain sen ajatuksen että kun taas pyykätään niin pääsen varmaan moikkaamaan kavereita jonnekin..



Veikka jäi kotiin kun iskä, mamma ja minä hyppäsimme vovloon ja ajelimme kohti länsisuomea. Onneksi kerrankin kehä oli vasta iltapäivällä joten ei tarvinnut ihan kukonlaulun aikaan startata.



Matka meni yhdellä pissipaussilla, tai no tavallaan kahdella sillä mamma ei suostunut pissille sielä paikassa jossa iskä ja minä kävimme omilla tahoilla suhauttamassa.. eli mamman takia stopattiin sitten hiukan myöhemmin uudestaan... mutta kaikkiaan matka eteni sujuvaan tahtiin. Saavuimme Raumalle Lähdepellon urheilukeskukselle hyvissä ajoin. Aurinkoinen sää ja avarat tilat pitivät minut hyvällä tuulella, ja varsinkin kun huomasin että paikalla oli kavereita,

Pinni (kisaturistina) ja Letti, niin viihdyin todella hyvin. Hiukan myöhemmin pääsin tekemään tuttavuutta Pinjan ja Irisksen (kk podenco) kanssa. Oikeastaan en ollut ihan täysin varma oliko kyseessä juoksu-tapahtuma vai näyttely. Vasta siinä vaiheessa kun tuomari tuli tutkailemaan minua, sain varmistuksen että näyttelystähän tässä oli kyse..



No mamma ja iskä olivat erittäin tyytyväisiä päivän saaliiseen, sain ensimmäisen sertini sekä rodun paras arvosteluissa sijoituin VSP:ks, no ottaen huomioon että "vastustajani" oli valioluokan narttu niin eipä tuo ihme ole..



Lisää kuvia tulee galleriaan kunhan mamma saa kuvat järjestykseen

Hau Hau Show tampere..

Aamu tuntui normaaliakin aikaisemmalta, olihan yöllä siirrytty kesäaikaan. Mamman oli tarkoitus illalla pakata näyttelylaukku, mutta kuten normaalia pakkaaminen jäi aamuun. No onneksi mamma oli laittanut kellon soimaan ajoissa. Siinä aamuisen puuhailun lomassa mamma päästi veikan ja minut aamupissille. No kuinka ollakaan veikka jäi sitten vaijerinsa kanssa jumiin kaivoon (taisi olla suunniteltu juttu). Mamma tuli pelastamaan tilanteen, irroitti veikan vaijerista ja oletti että veikka juoksisi rappusille ja tulisi sisään... No kuinka ollakaan, tietäessään että joutuu jäämään päiväksi yksin kotiin, päätti veikka sitten revitellä kunnolla. Kello oli onneksi vasta aavistuksen yli kuusi, joten mamma ei huolestunut veikan juoksulle lähdöstä, liikkeellähän ei ollut ketään muuta. Kun veikkaa oli odoteltu kymmenisen minuuttia (eikä mistään kuulunut ääntäkään, paitsi lintujen mekastus) päätti mamma lähteä katsomaan mihin veikka oli juossut. Minä tietysti laulelin serenaadia veikan perään. Ja kun mamma pisti minut sitten sisään niin juoksin suoralta kädeltä iskän luo sänkyyn.. No mamma lähti siis veikan hakuun. ja kun mamma oli kadonnut mäen nyppylän alas, tuli veikka rytinällä rapulle. No mamma ei sitten ollut huomannut ottaa puhelinta matkaan, joten pähkäiltyään jonkin hetken mamma tuli takaisin kotiin.. Iskä vain totesi että parempi on ottaa puhelin mukaan kun näköjään veikka ilmaantuu aina heti kun mamma pääsee näköpiirin ulkopuolelle..

No puoli kasin pintaan pakkauduimme autoon. Veikka jäi protestoimaan kotiin. Tuokin olisi halunnut lähteä mukaan näyttelyretkelle. Ajelimme hakemaan Aprilia-siskon mammansa kanssa mukaan. Jälleennäkeminen oli jälleen kerran riemukas (olkoon että sisko on oppinut varoittelemaan kanssani kunnon piippauksella, etten jyrää päälle). Tervehdysten jälkeen pakkauduimme takaisin autoon ja matka kohti tamperetta alkoi. Ihmiset nauroivat kuinka kaksi saukkoa matkusti takaluukussa. Minä tuijottelin perinteisesti takalasista ja Apri taisi katsella enemmin maisemia sivuikkunoista. Yhden pienen pienen paussin jälkeen saavuimme tampesteriin, jossa paikalla oli jo suunnaton määrä autoja, ihmisiä ja tietysti koiria. Kehän laidalle saapuminen oli pieni järkytys. Meille varattu kehä oli pieni, puolet pienempi kuin esimerkiksi afgaaneiden.. No muut meidän kehässä esiintyvät taisivat olla meitä reilusti pienempiä, eikä missään ryhmistä ollut kymmeniä koiria joten kai tämä "kutistuneisuus" oli ymmärrettävää... No, huono puolihan oli se että kehän halkaisijalla mahtui ottamaan viisi askelta ja kehällä juostessa joutui kaartamaan koko ajan.. Mutta siihen oli tyytyminen mitä annettiin. Minun selkäni oli ollut jo viime viikonlopusta lähtien taas jumissa (liikaa rasitusta ja veikan kovakouraista käsittelyä) joten en varannut painoa kunnolla oikealle takajalalle. Kuitenkin tietysti mentiin kokeilemaan mitä tuomari sanoo.. No saaliina oli kaksi punaista nauhaa.. Sisko puolestaan pokkasi ensimmäisen sertinsä.
Sisko päätyi myös vsp:ksi kun Aatu-iskä valittiin rotunsa parhaaksi.
Aatun mamma totesi ettei massunsa kanssa juoksisi enää ryhmäkehässä, joten minun mammani lupasi händlätä iskän. No päivän mittaan Aatun aamuinen kohtaaminen toisen koiran kanssa paheni nilkutuksena ja lopputuloksena eläinlääkäri suositteli jottei iskä mene ryhmäkehään ollenkaan.. Joten ryhmistä ei sitten tullut suurenpia saavutuksia..

Näyttelyelämää

Aamu alkoi viideltä kellon soittoon. Jo eilen illalla mamma ja iskä oli järjestellyt ja puuhaillut paljon pakkaamisia ja tavaroita kasaan. Veikan kanssa oltiin hiukka ihmeissämme, ei niinkään mamman aikaisesta noususta, tuo nyt ei suuresti poikennut normaalista työaamusta, mutta siitä että iskäkin nousi ylös samoihin aikoihin.

Kuuden aikaan minullekin pakattiin pleese päälle ja automatkailu alkoi. Reilun parin tunnin ajelun ja yhden pissipaussin
(iskän ja mamman) jälkeen saavuimme aurinkoiseen turkuun.
Autosta poistuessa huomasin että paikalla oli jokunen muukin koira, olin
intoa piukassa hajujen ja uusien kavereiden sekamelskassa.
Olimme paikalla hyvissä aloin ja pääsimme valtaamaan parhaat paikat. Ehdin mamman kanssa vähän treenailla kehätoimintaa ennenkuin paikalle alkoi ilmaantua suurempia osallistujamääriä.
Ennen varsinaisen arvostelun alkua ehdimme käydä hiukan shoppailemassa. Mamma osti minulle uuden näyttelyhihnan ja sai hiukan ohjausta ja opastusta miten minua kannattaa kehässä esitellä. Alku näytti kuulemma mamman mielestä melko toivottomalta, mutta muutaman opetetun liikkeen jälkeen aloin minäkin hiffaamaan mikä oli homman nimi.

Mamma sai minut seisomaan nätisti paikallaan ilman turhia kiemurteluita (tosin siinä vaiheessa kun Gaston oli takanani oli pakko yrittää kurkistella)

Liikkuminen kehässä sujui myös suhteellisen hyvin, lukuunottamatta yhtä liukastumista liukkaalla lattialla ja muutamia kenguruhyppyjä..

Tuomari Per Iversenkin tuntuviksi tykkäsi ainakin päätellen saamastani arvostelusta: laatuluokka = erittäin hyvä, kilpailuluokka = 2 ja arvosteluna: Erittäin hyvän kokoinen uros, vain 10 kk ikäinen ja aika pentumainen. Hyvä koira ikäisekseen. Vahva kaula, hyvä rinnan syvyys, kuitenkin aika pieni kroppainen (kapea). Toivotaan hiukan parempaa ylälinjaa. Liikkuu suht lyhyin askelin. Erittäin hyvä turkki. Sydämellinen luonne. Nuori uros joka tarvitsee aikaa kehittyäkseen.

Turun Top Dognäyttelylle asetettu tavoite saavutettu ja iskä oli erittäin ylpeä
minusta ja mammasta. Ja mamma on erittäin ylpeä minusta.

Aurinkoa ja joulun odotusta...

Näyttely tuli sitten käytyä. Olin onnesta soikeana kun näki paljon tuttuja: Aprilia-sisko, Aatu-iskä, Lazka-mummi ja kaikki muut tutut koirat ja ihmiset... Oma näyttelysuoritukseni ei ollut mitenkään merkittävä. Alun intoilun jälkeen alkoi selkä ja takajalka vaivata, ja kehään päästyäni yritin helpottaa juilivaa takakinttua "uimalla" pitkin kehän lattiaa.. No varsinainen kehä meni sitten koikkelehtimalla miten sattui.. Tuomari palkitsi sitten minut kakkos sijalla ja KUPIlla.. Kuulemma erittäin lupaava mutta pennumpi kuin toinen kehässä ollut.. No mamma kyllä totesi jotta minähän se iällisesti vanhempi taisin olla..
No kaikkiaan meidän perhe menestyi hyvin, iskä pokkasi rotunsa parhaan tittelin, mummu vastakkaisen sukupuolen parhaan ja sisko oli vsp-pentu, eli hyvin meni.. :) Ylimmässä kuvassa olemme sitten kolme sukupolvea, vierellä iskä ja mummu..

Selkä ja kinttu pamahti sitten näyttelyn jälkeen niin pahasti jumiin että aloin oikein nilkuttaa. Liekö syynä jännitys, kylmyys, messarin kova lattia vai nestehukka (mamma totesi kotiin päästyämme jotta enhän suostunut juomaan mitään koko päivänä) niin vielä seuraavanakin päivänä juili niin kovin että lenkkeily jäi vähälle. No mamma hieroskeli sitten joka päivä ja hiljalleen kinttu helpottui. Osaltaan voipi olla kasvukipujakin.. Mamma totesi jotta ilmeisesti ainakin hieronta tulee kuulumaan tiiviinä osana elämäämme... Enkä vastustele ollenkaan!

Viikon lenkit jäi vähän vähälle. Keli oli kerta kaikkiaan niin surkea, toisaalta ilmeisesti aloitin tehokasvun vaiheen kolme, sillä päivät menivät nukkuen, nukkuen ja nukkuen.. No ainakin suitsait mittauksessa mamma sai säkäkorkeudekseni jo 75 cm.. illalla pitäisi kuulemma tehdä viralliset mittaukset, saa nähdä mitä tulos kertoo..

Eilen iskä kävi hakemassa mamman ja iskän joululahjan. Tänään sitten nautiskelimme mahtavasta aurigosta suolenkillä ja iskä ja mamma treenailivat uuden kameran käyttöä.. Kuulemma seuraavasta näyttelystä on sitten tulossa kunnollisia kuvia.. Nyt viime näyttelyn satoa voi käydä tutkailemassa galleriasta.

Kehästä ja sen laidalta..

Ensimmäinen "oikea" näyttely on takana, (Lahden käyttökoirien pentunäyttely). Saalis oli ihan kohtuullinen: ROP (luonnollisesti kun ei haastajia ollut) ja KUPI. Ryhmäkehässä sitten irlis korjasi potin, emmekä sijoittuneet neljän joukkoon.

Todella pitkä päivä tuollainen, olin ihan naatti illalla. Mutta mukavaa kyllä oli, vaikka mamma meinasi saada hepulin kun en koko päivänä tehnyt pissejä enkä suostunut syömään tai juomaan juuri mitään (jos ei paria metukan riekaletta ja muutamaa rusinaa lasketa). Iskälläkin heräsi näyttelynälkä ja nyt on minulle sitten suunniteltuna kunnon harjoitusohjelmisto jotta seuraavassa näyttelyssä tulee pelkää pinkkiä ja lilaa.. :)

Oppia otin jo näyttelyssäkin, katselin tarkkaan kuinka toiset kehässä käyttäytyivät ja kuinka sielä kuuluu seistä ja juosta. . Tosin välillä alkoi koko hössötys tympäistä niin että otin pienet tirsatkin ja annoin muiden hösätä ympärillä.
Edit: galleriaan lisätty pari näyttelykuvaa

Virallisten mittatulosten julkaisussa on ollut hiukan taukoa, mutta tällä hetkellä luvut ovat: säkä 73 cm ja painoa 31,1kg

Tästä se ura nyt sitten urkenee. Nyt sitten mentiin ensimmäistä kertaa mätsäriin katsomaan meininkiä.. Ja tuomisia tuli..

Paikalla oltiinkin hyvissä ajoin. Sää suosi ja ihmisiä ja koiria oli paikalla suhtellisesti. Mukaan mahtui myös hiukan dramatiikkaa, Aprin tullessa paikalle, tervehdimme niin reippaasti että pikkusiskon varvas takertui hihnan lukkoon. Voi huutoa ja parkua. Mamma sai käsivarteensa muistoksi mahtavan kokoelman hampaanjälkiä, ja taisi siskon hammas ottaa minua korvaankin. No loppu hyvin kaikki hyvin, ei verijälkiä eikä pysyviä vaurioita (paitsi mustelmat ja hampaanjälkien painaumat mamman kädessä). Siskon kanssa kyllä vähän säikähdimme härdelliä ja loppuajan olimmekin todella rauhallisena.

Kehäkäyttäytyminen oli kummallakin huipussaan. Luonnollisesti saimme siskon kanssa kumpikin ekalla rundilla punaiset nauhat. Tuomari tykkäsi kummastakin eikä ihme, ihailevia katseita tuli kyllä kehän ympäriltä muualtakin. (Elkkukin haki omassa kehässään punaisen nauhan)

Toisella rundilla tuomari mietiskeli suht kauan laittaako jatkoon minut vai siskon. Loppujen lopuksi valitsi minut jatkoon. Mamma oli siinä vaiheessa jo ihan täpinöissään kuinka ensimmäinen harjoitusnäyttely voi mennä näin hyvin.. No sitten aloitettiin jakaa ruusukkeita, nelonen.. kolmonen... ja sitten sininen: puolanvinttikoira Alfa.. oh-hoh.. ei sentään voittoa ekalle kerralle mutta toinen sija kuitenkin.. Tästä se nälkä vain kasvaa..