8. etappi / 9. päivä - uusia teitä

Garbow - Grajevo 318 km

Tälle päivälle oli suht aikainen herätys sovittuna. Fibin mamma joutui lähtemään töihin aamiaisen jälkeen ja Fibin iskän hommaksi jäi siten varmistaa meille eläinlääkäri. Koko aamiaisen ajan oli paikalliselle eläinlääkärille yritetty soittaa, tuloksetta. Tämä eläinlääkäri kun hoitaa myös maatalouseläimiä niin oli varsin todennäköistä että hän oli saanut hälytyksen jonnekin tilalle eikä näin ollut puhelimen äärellä. No onneksi lähikylissä oli omat eläinlääkärit, joten lopputulos oli että pakkasimme itsemme autoon kaikkine kimpsuinemme ja kampsuinemme ja Fibin isä lähti näyttämään meille tietä. Menimme eläinlääkärille joka oli siinä kylässä jossa hän oli töissä. Tovi tutkailua ja ihmettelyä ja lopputuloksena mamma sai neljä matopilleriä minua varten ja passiini merkinnän siitä että pillerit oli saatu. Hinta oli ruhtinaaliset 20 zlotia (noin 5 euroa) ja Fibin iskä vielä vaati saada maksaa sen, sillä olimmehan heidän vieraanaan. Mamma hämmentyi tällaisesta vieraanvaraisuudesta, eihän sellaiseen kotisuomessa törmännyt. Mamma olisi sitten halunnut vastineeksi ainakin ajaa Fibin iskän takaisin kotiin, mutta siitä tää ehdottomasti kieltäytyi, me pääsisimme jatkamaan matkaa ja hän pääsisi bussilla kuten työmatkatkin.. Niinpä kiittelimme vuolaasti ja lähdimme taas matkaan. Ai niin, mamma kyllä tunki pillerit kurkkuuni siinä eläinlääkärin pihamaalla vaikkei kukaan valvonutkaan sitä söisinkö ne vai en merkintähän oli jo passissa..

Ajomatka alkoi vesisateessa ja sen sateen (ja niiden jalkapallokisojen) takia Mamma sitte päätti jättää Warsovan käynnin väliin vaikka meillä olisikin ollut hyvin aikaa siihen. Sateen tauottua löysimme ihanan mäntymetsikön ja mamma päästi minut juoksentelemaan sielä. Olisi hyvä purkaa taas elimistöön kertyneitä kuona-aineita juoksentelulla. Mielenkiintoinen havainto Puolalaisesta metsänhoidosta oli se että vaikka metsätien vierus oli kaadettuja puita pinossa, niin metsästä ei oikeasti erottanut mistä nuo oli kaadettu. Ilmeisesti kaato oli jatkuvaa harvennusta. Silloin ei tietenkään kasvanut suurta tukkipuuta, mutta päätellen siitä määrästä minkä olimme puutavarasta valmistettua tavaraa nähneet niin näistäkin puista rakennettiin mm ruotsalaisjätin kotosuomeenkin roudaamat tee-se-itse-huonekalut..

Mamma oli ajatellut näkevänsä tällä matkalla paljon hevosia. Olivathan sekä Puola että Unkari tunnettuja hevosmaita. Tosiasia kuitenkin oli se että näimme vain muutaman yksilön, ei puhettakaan mistään suurista hevosaitauksista jossa olisi suoranaisia laumoja uljaita hepoja.. Joten laitetaan tähän nyt todiste että kyllä me Puolassa pari karvakorvaakin näimme niiden lukemattomien lehmien ja kanojen lisäksi...


Päivälle suunniteltu ajomatka oli sen verran lyhyt että meidän piti keksiä jotain ajanvietettä matkalle että olisimme perillä vasta neljän jälkeen. Seuraava isäntäperhe kun olisi töissä neljään asti.. Kun keli oli muuttunut taas aurinkoiseksi siinä vaiheessa kun saavuimme Łomżaan, päätti mamma että pidämme pienen kävelyhetken kaupungilla. Mammalla oli se 100zlotia tuhlattavaksi. Saisikohan sillä kengät? Ensin minun piti tehdä tarpeet, ja sen jälkeen saatoimme kävellä pitkin kaupungin katuja ja poikkeilla muutamassa kenkäkaupassa. Mamma pysähtyi aina ovella ja saatuaan katsekontaktin myyjään viittasi minuun ja kysyi:"Ok?" ja joka kerta myyjä nyökkäsi ja viittasi meidät sisään. Mamma löysi kyllä yhdet ihanat kengät, mutta ne eivät olleet oikein budjetille sopivat, ja toisekseen ne eivät olleet oikein "koirakelpoiset" eli jätimme kengät loppujen lopuksi kauppaan.. Teimme pientä pyörintää lähiseudulla ja onnistuimme löytämään paikallisen kirpputorin. Sinne mamma marssitti minut kyselemättä, sillä kassa sijaitsi jossain tuon sokkeloisen liikkeen uumenissa ja etukäteen kysyminen oli mahdotonta. Eikä kukaan kyllä tullut häätämään meitä sieltäkään pois. Sopivaa ostettavaa ei sieltäkään löytynyt. Johtui varmaan siitä että mamma katsoi läpi vain kengät ja jätti vaatteet rauhaan. Ajatus sovituksesta minun ollessa mukana oli melko mahdoton...

Sitten matka jatkui jälleen kohti Grajewoa. Mamma totesi tuonne päästyämme että sieläkin oli ilmeisen reilu valikoima kauppoja. Kello oli kuitenkin jo yli neljä joten emme tarvinneet ajan kulutusta tässä vaiheessa vaan voisimme poiketa putiikit sitten aamulla. Muutaman ylimääräisen mutkan jälkeen päädyimme oikealle kadulle. Mamma alkoi jo hiljalleen sisäistää Puolalaisen tavan numeroida talot, kaikki numerot löytyvät, mutta mistä, se on asia erikseen... Lopulta löysimme oikean talon. Mamma jätti minut autoon ja lähti etsimään oikeaa ovea. Oikea rappu löytyi suht helposti, alaovi oli auki ja mamma lähti tutkimaan mistä asunto löytyy.. Tietenkin se oli ylimmässä kerroksessa.. *puuh*

Perheen isä oli jo kotona ja toivotti mamman tervetulleeksi. Mamma totesi heti hakevansa minut sisälle kun oli nyt varma että paikka oli oikea. Samaan aikaan kun mamma tuli noutamaan minua, tulivat myös perheen äiti ja tytär paikalle. He poikkeaisivat vielä kaupassa kulman takana ja näkisimme sitten sisällä. Niinpä kipusimme mamman kanssa viidenteen kerrokseen... Mielenkiintoinen havainto suomalaisiin kerrostaloihin verrattuna oli se että jokaisen asunnon ovi oli eri näköinen. Suomessa on tottunut siihen että kerrostalossa rappukäytävä näyttää yhtenäiseltä ja asunnot sitten sisältä voivat olla erilaisia, tuolla tosiaan jokainen ovi oli yksilö. Mamma arveli että jokainen ovi myös kuvasti sisältä löytyvää asuntoa.

Minun suuri kokoni herätti taas kunnioitusta, mutta hyvin pian tututuimme perheen tyttären kanssa. Mamma nauroi että hyvin tulivat kuusivuotiaat toimeen keskenään. Pikkuneidin suu kävi koko ajan kuin papupata. Mamma ei tokikaan ymmärtänyt puoliakaan mitä neiti selitti (puolaksi) mutta itseasiassa hyvä yhteisymmärrys tuntui kuitenkin vallitsevan. Tyttö ymmärsi jonkin verran englantia joten mamman sanomiset saivat kuitenkin vastakaikua. Perheen äiti kampasi minua marsun harjalla ja itseasiassa se tuntui niin kivalta etten olisi antanut hänen lainkaan lopettaa. 

Minä sain oman ruokani (hiukan nappuloita ja liki kilo lihaa) heti sen jälkeen kun ihmiset olivat syöneet. Mamma tiesi että syönnin jälkeen minut pitäisi kuitenkin kiikuttaa pihalle, joten ruuan aikataulutus vaati hiukan organisointia. Perheen iskä lähti minun ja mamman kanssa iltakävelylle. Lähellä oli mukava puisto jota voisimme käydä katsomassa, voisin ehkä juosta sielä vapaana. Oli mukava kun kävelyllä oli ihmisseuraa, iskä kertoili kaupungin historiasta ja näytti hänen ja perheen äidin vihkikirkon. Hän kertoili myös tulevista kaupungeista joiden läpi tulisimme ajamaan, mitä kannattaisi pysähtyä katsomaan ja millaisia historioita paikoilla oli. Tein tuttavuutta myös talon karvaisen asukin kanssa. Marsu oli häkissä joten meidän mielenkiintomme toisiimme ei ollut kovinkaan suuri.

Lenkin jälkeen loppuillan mamma ja perheen vanhemmat viettivät kirsikoita syöden ja paikallista olutta juoden sekä keskustellen. Isäntäperhe kertoi kuinka he olivat liftanneet koko perhe edelliskesänä italiaan. He olivat kokeneita sohvasurffareita ja liftareita. Mamma oli jälleen entistä vakuuttuneempi siitä että euroopassa vieraanvaraisuus oli huimasti korkeammalla tasolla kuin kotimaassa. Illan päätteeksi käperryin erittäin mieluusti taas mamman kainaloon.