3. etappi - Pyhä Puola

.Aamu alkoi levollisissa merkeissä. Mamma heräsi jo kuuden pintaan ja tarkisti ensimmäiseksi että minä hengitin normaalisti ja kaikki oli kunnossa. Tovi vielä loikoilua, sillä emäntä oli kertonut tulevansa yhdeksän maissa tekemään meille aamiaisen, joten aikaa oli. Kovin kauaa emme kuitenkaan malttaneet loikoilla, vaan aamun vitamiinijuoma mammalle, suihkuun ja valmistautuminen päivään. Minä halusin mennä terassille tarkkailemaan aamun tapahtumia, melkein kuin kotona. En tosin sitten kuitenkaan viihtynyt sielä kovin kauaa yksin.

Punskin kirkko

Kävimme aamulenkillä ja aloimme odotella emäntäämme. Kello tuli yhdeksän ja kello tuli puoli kymmenen. Kävelimme edes takaisin talon ja rannan kahvilan väliä, kumpaankohan emännän piti tullakaan? Viimein kello tuli kymmenen ja emäntä kurvasi pihaan. Mamma ei kommentoinut myöhästymistä sovitusta mitenkään, eihän meillä taaskaan ollut kiire, ehkä olimme vain ymmärtäneet ajan väärin... Mamma sai ihanan aamusmoothien ja kupillisen teetä. Paikkaan majoittuneet kaksi muuta naista olivat menossa juhlajumalanpalvelukseen Punskin kirkkoon, emäntä kysyi halusimmeko kenties liittyä seuraan? No jostain käsittämättömästä syystä mamma totesi että mieluusti tulisi katsomaan, jos messu ei kestänyt kovin kauaa, sillä maantie kutsui meitä jo.. Emäntä totesi että mamma voisi livahtaa pois heti kun siltä tuntui, ihmisiä tulisi ja menisi kuitenkin koko messun ajan. Niin hyppäsimme autoon ja ajoimme emäntämme perässä Punskin keskustaan. Naiset suuntasivat kirkkoon ja emäntä tuli toivottamaan meille hyvää ja turvallista matkaa, kertoen että naiset olivat luvanneet lukea esirukouksen minun menestymiseni edestä. Emäntämme ei ollutkaan itse tulossa kirkkoon joten erkanisimme tässä. Saimme toivotuksen ilmoittaa jos halusimme paluumatkalla yöpyä täällä taas, sillä olisimme erittäin tervetulleita vieraita. Mamma kävi ottamassa pari kuvaa kirkosta, muttei sitten kuitenkaan rohjennut astua kirkkoon sisään.Aikanaan saatu opetus siitä kuinka kirkkoon tuli pukeutua ei nyt ihan täyttynyt vaikka päivän matkavaatteena olikin pitkä hame ja siisti t-paita.. Niinpä me suuntasimme sitten tien päälle.

Maisema oli edellistä päivää mielenkiintoisempaa. Kumpuileva maasto, pieniä kyliä toistensa perään. Lehmiä näkyi joka puolella, yksi tai kaksi lehmää kerrallaan, kytkettynä ketjulla pellolle, tien pientareelle. Lehmistä kertovia varoitusmerkkejäkin oli joka puolella. Toinen mihin mamma kiinnitti huomion olivat aidat. Joka kylässä jokaisen talon ympärillä oli aita. Puolalaiset ilmeisesti rakastivat aitoja. Oli puisia, verkkoja, metallisia ja kivisiä. Oli kaiken värisiä, eri korkuisia ja pihat pullollaan kauniita kukkameriä. Talot saattoivat olla ränsistyneitä, eikä se aitakaan aina viimeisen päälle ollut, mutta kukkia riitti. Alueen köyhyys näkyi kyllä, mutta silti tuntui että lähes jokaisella oli oma lehmä, kissa, koira ja kanakin. 

Jokaisessa kylässä oli kirkko tai kappeli ja jokaisessa kylässä näkyi kauniisti pukeutuneita ihmisiä, oli kirkollinen juhlapyhä. Jokaisessa kylässä oli kulkueita kirkkoon, saattue valkeisiin pukeutuneita tyttöjä kulki kulkueen etunenässä ja perässä seurasi koko kirkkokansa kukkasin päällystettyjä teitä pitkin. Meidän oli pakko pysähtyä yhdessä kylässä ja mennä katsomaan kulkuetta. Tosin taisimme olla yhtä mieleenpainuva näky heille kuin he olivat meille, niin paljon supinaa ja ihmettelyä saimme osaksemme ohi kulkevilta ihmisiltä. Minäkin halusin astella askeleet kukkaistietä ja osaltani osoittaa kunnioitusta kirkon suuntaan. Mamma totesi että Puolassa oli jotenkin mielenkiintoisemman näköisiä kirkkoja kuin kotosuomessa. Niiden kuvia tuli napsittua matkaan useampiakin.

Jossakin vaiheessa mamma havahtui siihen että mehän elimme nyt eri aikavyöhykkeellä kuin suomessa. Puola oli tunnin Suomea jäljessä, eli emäntämme ei ollut aamulla ollut yhtään myöhässä, me vain olimme liian aikaisessa. Eli emme olleet edes heränneet kuuden maissa vaan jo viiden pintaan... Matka jatkui kohti Garbowin pikkukylää. Jossain vaiheessa kohdalle osui mukava metsikkö johon mamma vei minut kävelylle. Eilisestä viisastuneena en saanut enää juosta vapaana, vaan jouduin hihnailemaan. Varmuuden vuoksi vielä koppakin oli päässä, sillä eihän sitä tiennyt onko näisä metsissä muita liikkujia. Maisema oli kyllä varsin satumetsää... Muutenkin maisema alkoi muuttua avarista pelloista aika ajoin lehtometsiksi. Puiden korkeus tuntui olevan tuplat suomen metsiin verrattuna. Varsin jylhäitä maisemia siis.

Tietyömaalta löytyi yksinäinen kulkija..

Viimein kuuden pintaan iltapäivällä (puolan aikaa) saavuimme Garbowin kylään. Mamma seurasi taas navigaattoria ja kaikki meni hyvin siihen asti kunnes mamma totesi ettei tuo pahuksen navigaattori ollut tunnistanut koko annettua osoitetta vaan se oli johdattanut meidät suoraan Garbowin kaupungintalolle. Luonnollisesti tämä oli se paikka jossa EI ollut nettiyhteyttä ja tietenkään mamma ei ollut huomannut kysyä puhelinnumeroa.. Olimme siis vieraassa kaupungissa, vieraassa maassa jossa on outo tapa ilmaista osoitteita.. Kaupungintalolta löytyi onneksi sentään jonkinlainen kartta jonka perusteella saimme jotain tolkkua siitä mistä kyseistä osoitetta voisi edes lähteä etsimään. Kaduilta ei pääkatua lukuunottamatta löytynyt lainkaan katujen nimiä kertovia kylttejä. Joten osoitteen etsintä alkoi aivan hakuammunnalla. Ensimmäisen tien ajettuamme päästä päähän pysäytti mamma joukon teinityttöjä ja kysyi jos joku heistä puhuisi englantia. No apua löytyi sen verran että tämä oli väärä tie, meidän tulisi kokeilla seuraavaa, se voisi olla oikea.. Kiitokset ja matka jatkui. Seuraava tie oli yhtä suuri huti. Jälleen pysäytys ja kyselyä jos löytyisi apua. Onneksi puhelimesta löytyi sentään majapaikasta saatu sähköposti jossa oli nimi ja se osoite. Täältä ei löytynyt, eikä osattu edelleenkään ohjeistaa (puolaksi purputettuna) mihin suuntaan tulisi mennä, vain se että takaisin kohti kaupunkia... Kolmas kysymys samalta kadulta joukolta nuoria miehiä. Hekään eivät tienneet missä osoite olisi, mutta ehkä seuraava.. Samalla mammalle kerrottiin että kannattaisi laittaa valot päälle ettei saa sakkoja. No nyt selvisi se vastaantulijoiden vilkuttelun syykin. Jos ja kun kerran lamput olivat palaneet niin ei se ollut auttanut että valokatkaisijaa oli väännellyt...

Seuraava pysäys ja avun kysyminen tuotti neuvon että kaupungin toinen puoli oli Garbow I ja toinen Garbow II ja etsitty osoite oli sillä toisella puolen. Eli nyt sitten valtatien yli ja uusi yritys.. Sieltä löytyi ohje että osoite voisi olla pari kilometriä pois keskustasta... Sinne siis... No viimeisestä neuvojasta reilun puolen kilometrin jälkeen mamman silmiin osui talo jonka seinässä luki juuri tuo kaivattu osoite.. Vihdoin perillä!!! Parin tunnin etsintä ja pyörintä oli loppujen lopuksi tuonut perille. Meidät otettiin erittäin avosylin vastaan ja ruokittiin ja juotettiin. Minä olin kovin kiinnostunut pienestä Fibi-neitosesta. Mutta jostain syystä suuri olemukseni oli säikäyttänyt neitokaisen niin että joka kerta kun liikahdin sai Fibi räksytyskohtauksen. Isäntäväen hurmasin kyllä täydellisesti ja tunsimme mamman kanssa olon varsin turvalliseksi käpertyessämme nukkumaan pitkän päivän jälkeen..

Punsk - Garbow n.400 km.