5. etappi - pelipaikoille

haukka korkeuksissa

joogakoira

Aamu Presovissa valkeni aurinkoisena. Mamma vei minut heti kättelyssä aamupissille ja palatessamme takaisin sisälle päätti mamma ottaa tovin itselleen ja vetrytellä selkänsä joogaamalla. Lopputulos oli sitten hillitön hihityskohtaus, sillä minä aloin tehdä aurinkotervehdyksiä samaan tahtiin ja kolmannen kierroksen jälkeen sitten totesin mamman pyllistelleen ja pällistelleen tarpeeksi ja aloin nuolla mamman naamaa häntä huiskien... Sitten oli aika taas laittaa itsensä lähtökuosiin ja suunnata kohti Unkaria ja Dunakeszia.


Ensimmäisen pysähdysen pidimme bensa-asemalla unkarin puolella. Ajoreitti oli siinä vaiheessa vaihtunut valtatiestä moottoritieksi ja mammaa alkoi heti puuduttaa tuo pensaikkoinen maisema joten pysähdys oli paikallaan. Autosta noustessa kiinnittyi huomio taivaalla kaartelevaan hahmoon ja kun oikein tarkkaan katsoi, näki että jalasta tuolla roikkuin kiinnityshihna. Eli taivaalla oli saallistuslennolla jokun metsästyshaukka.

Lällälläää....

 Mamma oli katsellut kartasta että moottoritien vierestä löytyisi vanha valtatie numero 3. Päätimme siis etsiytyä tuolle tielle jos reitti olisi sitten mielenkiintoisempi. Olin jälleen hiukan epäileväinen miten mahtaisi käydä tuon navigoinnin kanssa ilman selkeää ohjeistusta, mutta mammahan se oli ratin takana, en minä. Tyydyin näyttämään mammalle kieltä hänen kysyessä mielipidettäni.

Ei se maisema kovin kummoinen pienemmälläkään tiellä ollut. Pusta on pusta vaikka voissa paistaisi. Peltoaukeaa piisasi silmänkantamattomiin. Hiukan sentään löytyi vuoristomaisemaa, ainakin sielä jossain kaukana peltojen takana. Kauniilta maisema omalla tavallaan näytti, mutta yksitoikkoiselta.

Löysimme vilvoittelua varten miellyttävän lomakeskuksen, ja vaikka veden äärelle tuolla ei päässytkään, niin tarjosi puisto sentään mukavan paikan oikaista jalkoja ja pistää veren taas kiertämään. Löytyipä sieltä lisää tietoa näistä ilmoijen valtiaistakin. Eli ei se näkemämme haukka mikään ainutkertainen tapaus Unkarissa ollut. Sen huomasimme myös siinä vaiheessa kun mamma meinasi ajaa yhden tien pientareelta lentoon lähteneen haukan päälle.. Onneksi väistörefleksit puolin ja toisin toimivat ja törmäys vältettiin.

 Unkarin puolella näimme ensimmäisen kerran liikennemerkin jota ei muualla ollut vastaan tullut. Merkki jolla kiellettiin ilmeisesti traktoreiden, polkupyörien ja hevoskärryjen ajo valtatiellä.

 Nyt tiedämme myös missä sijaitsee se kuumempi paikka. Kuten opasteesta näkyy, helvetti löytyy liikenneympyrästä vasemmalle...

Kisapaikka löytyi loppujen lopuksi suhteellisen helposti, olisi löytynyt helpomminkin jos mamma olisi tarkkaillut ympäristöä navigaattorin sijaan. Alueelle tullessa suomileiri löytyi sitten todella helposti, siitä pitivät korkeat lippusalot huolen. Ja jos lippuja ei olisi nähnyt niin ainakin hillittömän tölkkivuoren näki..

Teltta pystyyn ja sitten etsimään vielä ruokakauppaa ja pankkiautomaattia, mamma kun ei ollut varannut käteistä lainkaan mukaan ja alueella ei kortti käynyt. Sain takaisin tullessa eteeni hillittömän satsin raakaa lihaa, mutta tietenkin sitä paremmin kauppansa teki mamman itselleen varaamat salamit. Kuumuus aiheutti taas sen ettei minulla ollut sen enempää nälkä kuin janokaan.
Tovin odottelun jälkeen oli sitten aika mennä eläinlääkärille. Meitä suomalaisia koira jotka olimme sunnuntaina kisavuorossa oli kaiketi 8 kappaletta ja homma oli osaltamme organisoitu niin että meiltä oli "maakoordinaattori" jonottamassa ja sitten koko porukka otettiin jonoon yhdellä kertaa. Siitähän sitä sitten nousikin polemiikki kun jonossa kauemmin seisseet alkoivat mekastaa kun me kiilasimme jonoon sivusta. No näin oli joka vuosi joku maa toiminut, tällä kertaa se vain sattui olemaan suomi ja meitä oli sentään vain reilu kourallinen sen sijaan että paikalle olisi pölähtänyt useita kymmeniä.. Yksi kenen edelle jonossa kiilasimme oli Hanka, yksi kovimmista vastustajistani huomisella kisakentällä.
Eläinlääkärin tarkistuksen jälkeen palasimme leiriin ja sitten olikin vain vuorossa hengailua. Anglian mamma osui kohdille ja riemastui nähdessään meidät, nyt oli sitten kaikki kuusi koiraa paikalla. Mammat lähtivät sitten tervehtimään kaikki muut polski-ihmiset ja päättyivät loppujen lopuksi sitten oluttelttaan Hankan mamman kanssa. Siinä sitä oli melkoista kielisekametelisoppaa kun minun mamma ei puhu saksaa (totesi kyllä ymmärtävänsä sitä suhteellisen hyvin) ja Anglian mamma ei juurikana puhu englantia (vaikka ymmärtää sitä kyllä) joten keskustelu oli sitten saksa-englanti sekameteliä. No lopputulos oli että kaikki kokivat ymmärtävänsä ja tulevansa ymmärretyksi joten sehän oli tärkeintä.

Illan mittaan alkoi sitten sataa vettä, joten mamma kipaisi sulkemaan auton ikkunat ja varmistamaan että teltta pysyi kuivana. Ja sen jälkeen mamma viettikin sittne loppu illan suomalaisten seurassa kömpien lopulta huolestuneista ihmettelyistä huolimatta telttaan nukkumaan. Minua sinne ei saanut, vaan nukuin mielummin autossa, se kun ainakin pysyi kuivana ja toisekseen sieltä pystyi turvallisesti tarkkailemaan ympäristöä aina epämääräisten äänten kuuluessa. Jossain vaiheessa yötä mamma muisti että liha-astia oli jäänyt autoon kanssani. No onneksi olisimme huomisen päivän viimeinen rotu, joten vaikka söisin lihat vasta aamuyön tunteina, ehtisivät nuo vaeltaa suolistoni läpi ennen kuin olisi vuoroni juosta..

Presov - Dunakenszi n.300 km.