4. etappi - Yli vuorten

Hieman levottomuutta oli yössä havaittavissa, lähinnä mamman osalta. Mamma nimittäin näki unta jossa piti pelastaa joku koira ja hän havahtui sitten siihen että väänteli minun nenääni... Onneksi olen niin hyväuninen etten edes kunnolla havahtunut tuohon mamman vatkaamiseen..

Aamulla isäntämme oli poistunut töihin, mutta emäntämme oli pikku Fibin kanssa paikalla. Mamma vei minut ihan ensitöiksi lenkille. Ensimmäinen mielenkiintoinen episodi oli valtatien ylittäminen (missä oli suojatiet??) ja kun pääsimme tien toiselle puolen (sielä oli siis jalkakäytävä mitä meidän puolella ei ollut) oli vastassa vartioiva dobermann.. onneksi se sentään oli aitauksen sisäpuolella, mutta mamma sai silti tehdä tosissaan töitä että sai minut kuljetettua tuon aitauksen ohi ilman että pompin tasajalkaa... Parin kilometrin hihnalenkin jälkeen jouduimme palaamaan samaa reittiä takaisin. Muutama muukin koira-aitaus oli matkalle osunut ja ilmeisesti luotin nyt mammaan niin että tällä kertaa kävelin dobermannin aitauksen ohi edes vilkaisematta sinne suuntaan.Mamma oli tyytyväinen kun näköjään jotain takaraivossa tolkuttavista Cecar Milan ohjeista toimi...

Pikaisen aamusuihkun ja meikkauksen jälkeen oli mammaa odottamassa aamiaispöytä. Kattaus oli kuin paraskin hotelliaamiainen ja toteamuksena:"Toivottavasti löydät tästä jotain syömäkelpoista." Mammahan ei ole kovin aamunälkäinen, mutta tietäessään että pitkä päivä oli edessä sai muutaman leivän herkullisine päälisineen ja salaatteineen syötyä. Emäntä tarjosi vielä että hän voisi tehdä eväsleivät mukaan, mutta siitä mamma kieltäytyi kohteliaasti todeten että hän on hiukan huono syömään matkan aikana. No kai sentään ottaisimme vasullisen eilen poimittuja mansikoita??? Siitä mamma ei voinut enää kieltäytyä ja niin pakkasimme itsemme ja tavarat autoon ja mukaan saimme vielä pari litraa mansikoita ja täydet vesipullot.. Mamma sopi vielä että paluumatkalla tulisimme tätä kautta, sillä sille yölle jolloin paluu oli, emme olleet ennalta sopineet mitään majapaikkaa. Nyt sekin olisi siis järjestyksessä.

Eilen liikenne oli ollut rauhallista, olihan ollut arkipyhä. Tänään saimme sitten kokea sen aidon puolalaisen liikennekulttuurin. Vilinää ja vilskettä piisasi. Kun selvisimme Lublinin kaupungin läpi valtatielle 19 alkoi mamma kyllästyä vastaantulevien autojen valojen vilkutteluun. Myös ajatus siitä että vaikka virkavalta ei ehkä pyhäpäivänä viitsinyt puuttua moiseen pikkuseikkaan kuin valot, niin arkipäivänä tilanne voisi olla toinen.. Joten oli aiheellista etsiytyä vaihtamaan polttimot. Mamma etsiytyi yhdelle näistä falcon-bensa-asemista. Konepelti auki ja ohjekirja käteen. Mikä olikaan se lamppu joka piti saada irti. Virrat päälle ja valot päälle, nuo oli parkit, ne paloi, eli nuo olivat sitten ajovalot... Suojus pois ja polttimo irti kiinnikkeestä.. Niin siis sen sai kyllä irti lampun sisältä, mutta millä hiivatilla se irtoaisi johtopidikkeestä. Ohjekirja esiin ja tarkastelua. Kuvan mukaan vain vetää irti. Ei irronnut! Mamma koetti vääntää ja kääntää, ei irronnut! Kertaalleen mamma jo pakkasi polttimon takaisin paikalleen ja mietti jos antaisi asian olla.. Ei todellakaan! Nyt jos lähtisimme ajamaan olisi 150% varmuudella seurauksena sakot.. Joten uudestaan konepelti auki ja vielä yritystä.. Viimein viereen ajoi auto josta nousi aivan insinöörin näköinen mies. Mamma uskaltautui kysymään jos hän puhui englantia ja voisi auttaa. Kyllähän hän puhui mutta tekniikasta hän ei tiennyt yhtään mitään, ei edes niin että vaihtaisi lampun. Mutta hän voisi hakea apua sisältä.. Hetken kuluttua mies palasi huoltamotyöntekijän kanssa. Miehen toimiessa tulkkina mamma kertoi että lamput olivat palaneet ja tarvitsisi ensin polttimon irti jotta voisi ostaa uudet (ohjekirjasta joka oli eestiksi en löytänyt polttimoiden mallimerkintää). No tovin jos toisen ähräsi asentaja ja lopulta puettuaan kumipintaiset hanskat käteen sai riittävästi pitoa otteeseen jotta polttimo irtosi. Mamma oli varsin pollea, vika ei siis ollutkaan hänessä jos kerran asentajakin joutui ähräämään noin kauan ennenkuin polttimo irtosi. Sitten asentajan kanssa lamppuostoksille ja asentaja vielä vaihtoi kummatkin polttimot.

peurakyttäystä

Minä sain lekotella auton perässä koko vaihtoepisodin ajan. Ja kun pihaan ajoi autolastillinen mekastavia jalkapallofaneja torviaan huudatellen, kiinnostuin tilanteesta tasan sen verran että nostin päätäni katsoen mitä ne meuhkaavat.. Onneksi nuo tajusivat pian poistua paikalta.. Kun polttimot oli vaihdettu kävi mamma vielä pesemässä kädet (sen verran sitä pusaamista oli mammallakin) ja matka jatkui taas. Jonkin matkaa ajettuamme mamma totesi että minulla saattaisi jo olla hätäkin, joten pysähdyttiin pissille. Tällä kertaa paikaksi valikoitui erään levähdyspaikan takaa metsään sunnannut pikkutie.. Autolle löytyi tuolta varjoisa parkkipaikka ja me lähdimme kävelemään hiekkatietä pitkin. Lätäköt kertoivat vesisateen ylittäneen alueen hetkeä aiemmin ja keli tuntui suorastaan trooppiselta (lämpömittari näytti +26). Emme ehtineet pitkällekään kävellä kun pusikossa kahahti ja pakosalle pinkaisi suunnilleen minun kokoiseni metsäpeura. No arvanneehan sen että sen jälkeen tuolla lenkillä minua kiinnosti vain se mihin peura oli juossut...

 Suht tasaiset peltomaisemat muuttuivat hiljalleen vuoristoksi. Teiden kaltevuuskulma oli 10%tienoilla ja matkantekoa hidastivat tietyöt. Minä otin matkan lähinnä levon kannalta, mitä nyt nousin välillä tähyilemään miksi nyt taaaaaas piti pysähtyä. Kun kuitenkin näytti siltä että mamma ei tällä osuudella voinut eksyä, maltoin ottaa tirsatkin. Jossain vaiheessa mamma oli varma että nyt on sattunut joku tosi paha kolari kun savuttaa.. No syylliseksi selvisi ihan perinteinen kasken poltto..

Raja-asema Slovakian puolelle ylittyi yhtä huomaamatta kuin aiemmatkin. Maan vaihtumisen huomasi vain todella surkeiksi muuttuneista teistä. Mamma sai todella pitää kielen keskellä suuta kuoppia väistellessä. Jotenkin Slovakian ilmapiiri ystävällisen ja avuliaan Puolan jälkeen tuntui jotenkin harmaalta ja sotaisalta. Ehkä vaikutelma tuli rajan lähellä tönöttävistä hävittäjistä ja tankeista. Maalla on sotaisa menneisyys ja se näkyi yhä. Pian rajan ylityksen jälkeen tuli kohdalle pikkukylä ja sen rekkaparkki. Stoppaus sinne ja jokin vaisto sai mamman kulkemaan tien toiselle puolen, sieltä löyty joen yli menevä peltisilta ja sen takaa löytyi sitten peltomaastoa johon kävimme tekemässä pienen kävelyn.

Savuavat vuoret sateen jälkeen

Pysähdyspaikasta oli enää reilut 60 kilometriä majapaikkaan, joten mamma ajatteli sen hoituvan tunnissa.. No vesisateinen vuoristo vei aikaa hiukan enemmänkin. Tämä olikin sitten pitkästä aikaa majapaikka johon osoite oli selkeän yksinkertainen. Olkoonkin että yhden korttelin mamma kiersi loppujen lopuksi kolme kertaa.. Ajaen joka kerta poliisiaseman ikkunan alta ja joka kerta ikkunasta tuijotti poliisi ihmetellen ajeluamme.. No lopuksi pääsimme sitten majapaikkaan. Meillä olisi käytettävissä (yksin) 3h+keittiö.. Emäntämme kertoi kaupungissa olevasta markkinatapahtumasta ja sateen laannuttua lähdimme kävelylle kaupungille. Minä en innostunut oikein paikallisesta rokkibändistä jonka keikka sielä oli, mutta mamma löysi taas yhden kirkon kuvattavaksi ja langenneen enkelin patsaan jonka äärellä minut piti tietysti kuvata... Emäntämme nauroi että herätimme kyllä huomiota ja hän sai toimia tulkkina ihmisten tullessa kyselemään rotuani ja miksi olimme kaupungissa. Mamma nauroi tunteneensa olonsa Moosekseksi punaisella merellä siinä vaiheessa kuin paikalliset gipsyt väistyivät edestämme. Lähellä seisoskelleilla poliiseilla oli hauskaa, sillä minä kuljin ihan nätisti mamman vieressä väkijoukon jakautuessa edessämme. Taisi suomalainen ylväys olla liikaa heille..

Tämä olisi viimeinen yö ennen kisapaikkaa ja palaisimme tänne taas kisoista tullessa joten saatoimme nukkua rauhassa niin pitkään kuin nukutti ja lähteä oman aikataulun mukaan. Avaimetkin saimme mukaan joten paluumatkalla ei tarvitsisi sovitella aikatauluja vaan voisimme saapua silloin kun se meille sopi.

 Garbow - Presov n 350 km.