Laiskanpulskea sadepäivä..

Matkan rasituksia on hyvä nukkua tällaisena matalapaineisena sadepäivänä. Koko yökin meni heräilemättä, sen verran rankka jussi oli takana. Ihanaa vain olla ja nautiskella kaikista omista tutuista leluista, luista ja makuupaikoista. Mamma naureskeli että näytin kuulemma aivan raidalliselta Marsupilamilta pitkine häntineni. Minkäs sitä pieni koira hännälleen voi...

Iltapäivän torkkuhetki keskeytyi ovikellon sointiin, naapurit tulivat morjestamaan minua ja Wäiskiä. Veikan suuren rakkauden, naapurin Lyylin juoksut alkavat olla ohi, joten elämä lienee normalisoituvan senkin osalta.

Illalla tuli vielä vieraita, tuttuja jo ensimmäiseltä viikonlopulta. Meikäläistä ei paljoa muksujen mekastus haitannut, vaan nukahdin tyytyväisenä pää leikkivän Millan jalan päällä (hiukan tyyny kyllä heilui). Veikan kanssa totuttauduttiin siihen kuinka normaalia on että joku taapertaa ruokakupille nappaamaan kourallisen herkkuja, tai kuinka kuonosta tartutaan kiinni ja uhkana on että pienet ihmisen maitohampaat iskevät kirsuun kiinni. No onneksi ihmiset kyllä valvoivat meitä puolin ja toisin. Wäiski oli onnessaan kun kerrankin oli vieraita joita ei tarvitse varoa, eikä joudu köytetyksi puuhun vierailun ajaksi. Minäkin intaannuin sylikoiraksi. Kuulemma olin "hiukan" kasvanut sitten viime vierailun.

Matkantekoa, kotiinpaluuta ja strategisia mittoja..

Maanantai aamuna herääminen oli hiukan erillaista. Kaikki muut viikonlopun viettäjät olivat lähteneet eilen ja pihapiiri tuntui oudon tyhjältä. Yöllä en kertaakaan herättänyt mammaa ulos pyytämisellä, sen sijaan jossain vaiheessa päätin mönkiä mamman ja iskän väliin nukkumaan. Eikä kumpikaan hennonnut häätää minua vierestä pois. Veikka sai nukkua säkkituolissa ja minä sain rapsutteluita mamman kainalossa. Kuulemma moinen ei vetelisi kotona.

Aamulla alkoi taas perinteinen puuhailu. Mamma ja Iskä pakkasivat laukkuja, keräilivät tavaroita ja kantoivat niitä autoon. Tavaraa kertyi taas kummasti enempi kuin kotoa lähtiessä. Kun kaikki oli pakattu oli aika jättää jäähyväiset ja aloittaa kotimatka.

Ensimmäinen pysähdys tulikin jo reilun kymmennen kilometerin jälkeen kun kävimme tervehtimässä Mamman Mummoa. Veikka ja minä jouduimme odottamaan rivitalon pihamaalla, sillä pieneen yksiöön ei viitsinyt kuulemma täystuhoja tuoda. Veikka joutui kiinni puuhun pihan toiseen laitaan ja minut laitettiin piha-aitaan. Toisaalta olisimme kyllä halunneet olla veikan kanssa lähempänä toisiamme, mutta näin emme ainakaan sotkeentuisi hihnoihimme. Hetken verran laulettiin Wäiskin kanssa duettoa. Sitten veikka hiljeni ja minä jatoin soolona. Jonkin ajan kuluttua kyllästyin kyllä koko hommaan ja päätin ottaa tirsat.

Jossain välissä soi mummon ovikello ja joku naapuri tuli vihaisena kysymään kenen koirat pihalla ovat, hän kun ei uskalatautunut kävelemään meidän välistä omalle pihalleen hakemaan raparperiä, veikan ja minun välissä oli kuitenkin reilusti toista kymmentä metriä, joten kyllä siitä välistä olisi useampikin ihminen kävelemään.. Ja ihme sinänsä, miksi hänen piti mummon pihan kautta omalle pihalleen kävellä, olisi mennyt pihaovestaan... Outoja nuo ihmiset..

Saimme hirvittävästi taas kehuja kuinka hienosti olimme paikallamme, vaikka nyt vähän tylsyyttä karkoittaa lauleskelulla niin ei tuo haittaa, olihan juttuseurana vielä kuusiaidan takana asustellut koira joka vastaili meille tarinointiimme.

Matka jatkui, tosin taas niin että reilun parinkymmenen kilometrin jälkeen mamma totsei että nyt on niin levotonta tuo takaosan meno että parempi pysähtyä pissille. Pääsimme pienelle metsätielle josta pääsi järven rantaan. Iskä ja mamma totesivat että ehkä meidät voi hetkeksi päästää irralleen, niin että pääsisimme juomaan. No veikka sai sellaiset hepulit että kymmenen minuuttia vain pusikot rytisi kun Wäiski purki kytkettynä olleena patoutunutta energiaa. Minä painelin tietysti perässä pikku tiikerin raivolla. Tämän pienen buustauksen jälkeen pystyi matkaa jatkamaan taas rauhallisemmin.

Nyt ei teillä ollutkaan saman moista liikennettä kuin toiseen suuntaan mennessä joten matka tuntui sujuvan sutjakammin. Toisaalta ehkä se johtui siitä että minä nukuin melkein koko matkan. Välillä valtasin alaa niin paljon että veikka nukkui istuallaan, nuokkuen. Välillä tuo jopa seisoskeli kun ei muka mahtunut viereeni makaamaan. Iskä totesi että taisi tuo säkkituoli viedä liikaa tilaa meidän matkustuksesta, joten täytyy katsoa kuinka sen kuljettamisen kanssa on seuraavalla kerralla.

Pysähdyimme paluumatkalla tuon spruttipaussin lisäksi vain kerran. Lahden mummulassa. Yllätys oli melkoinen kun Elkku olikin sielä. En ollut uskoa silmiäni kuinka Elkku oli muuttunut. Kun Vaari käski Elkku totteli. Tuo loppakorva joka oli minullekin opettanut ettei käskyjä tarvitse kuunnella, totteli kuin unelma. Kun käskettiin paikalle istumaan niin Elkku istui, vaikka tassut tärisivät kun olisi niin tehnyt mieli lähteä juoksentelemaan niin elkku istui. Uskomatonta! Toivottavasti saan vielä Elkusta silti kaverin tutkimusmatkoillemme.

Tuoltakin jatkoimme melko pian kotia kohti. Kyllä oma koti on aina oma koti. Wäiskin kanssa kiersimme tarkistamassa kaikki kulmat ja nurkat, kävimme läpi kaikki lelut ja marssin melkein suoraan makuuhuoneeseenkin omalle isolle säkkituolilleni ja komensin veikkaa kanssa nukkumaan. Siihen tosin mamma totesi ettei veikan tarvitse totella joka ikistä päähänpistoani. Minulla kuulemma oli jonkinlainen Napoleon-syndrooma ja olin kun pikku-hitler. Mitäköhän tuo mahtoi noilla tarkoittaa..

Syönnin jälkeen Iskä ja Mamma pitivät mittaustuokion. Ihmiset nauroivat että melkoisen hyvin olin asioita oppinut kun seinän mittapaikalle kävelin jo ihan omin nokkineni suunnilleen oikeaan kohtaan, tosin asettautuminen oli vähän sinnepäin, kävin nimittäin nojaamaan seinää vasten.... No mittauksen tulokset oli kuitenkin; Paino 15,8 kg ja säkä 54 cm. Kuulemma eniten tämän viikon aikana on kasvanut kuononi..

Harmi että olimme kotona vasta iltasella, jäi tämän viikon juoksutreenit väliin. Mutta keskiviikkona pääsen kuulemma leikkimään toisten kanssa tuomarinkartanoon..

Aurinkoista, nautiskelevaa maalaiselämää suomalaisessa keskikesässä....

Viikonloppu meni kaikkineen laiskoissa fiiliksissä. Aurinko paistoi niin täydeltä terältä että Mamma pelkäsi minun ja veikan saavan auringonpistokset kun makoilimme lähistöllä mamman paistatellessa. Välillä kävimme veikan kanssa uimassa. Pääsääntöisesti kahlailimme vain vatsaa myöten mutta muutamaan otteeseen kyllä ihan kunnolla uimasille. Mikä voi olla sen ihanampaa kuin käydä kastelemassa itsensä vilvoittavassa järvivedessä ja sen jälkeen juosta mullokselle niin että pölly vain käy. Jostain kumma syystä ihmiset lennättivät meidät pihalle joka kerta kun moisen nautiskelun jälkeen olisimme tulleet sisälle näyttämään kuinka hienon kuorrutuksen olimme turkkiin saaneet. Toisaalta onneksi sekä minun että veikan turkit ovat sellaiset että ei mene kuin vartti niin turkki on kuiva ja multa rapissut jo pois. Eli kovin pitkiä karanteeneja emme joutuneet kestämään.

Sunnuntai-iltana Iskä ja Mamma totesivat energiaa olevan taas niin paljon että meinaa homma lähteä lapasesta. Joten uudestaan kummitusjunaan. Tällä kertaa eivät nuo heposet olleet enää läheskään niin pelottavia kuin aiemmin. Nyt painopiste meni enemmän mamman ripittäessä siitä kuinka pitää pysähtyä ja odottaa tien laidassa ennen kuin mennään eteenpäin. Ja Iskä paluumatkalla taluttaessaan minua kieltäytyi kävelemästä aina kun yritin kiirehtiä hihna piukalla. Täytynee paneutua tähän opettamiseen tarkemmin: Silloin kun vedän hihna piukalla tarkoitan että kiireellä eteenpäin eikä että stop.. no täytyy tutkailla millä ihmiset saisi kävelemään kuten haluan.

Suopelloilla juostessa veikka alkoi opettaa minulle hyppäämistä. Wäiski juoksi kynnöspeltoa täyttä vauhtia, minä perässä. Tullessaan ojan kohdalle (piilossa heinien keskellä) veikka ponnisti ja loikkasi upeassa kaaressa ojan yli, Mamman ja Iskän huutaessa suoraa huutoa: EIIIH! Veikan hyppy liisi onnistuneesti perille asti, mutta minulle moinen monttu tuli yllätyksenä ja hyppyni lopahti juuri niin että valuin peppu edellä ojan pohjalle.. No onneksi ainoa joka kärsi vaurioita oli egoni.. Kun tulimme pelloilta pois päin, veikka yritti houkutella minut uudestaan samaan ansaan, mutta tällä kertaa huomasin olla hyppäämättä monttuun...

Suuria koiria tihkusateessa....

Mamma oli hiukan huolissaan miten mahtaa yöt vieraassa paikassa sujua. No aivan perinteisen kaavan mukaan: nukkumaan puolen yön tienoilla, pissille kolmen-neljän maissa, uudestaan pissille seiskan maissa ja unta palloon ysiin asti. Yöllisen pissillä käynnin jälkeen minulla olisi ollut kovasti virtaa, pahaksi onneksi lelukassi oli jäänyt autoon, joten mamma joutui keksimään akuutin avun: saunasta haettu puukalikka jota sain järsiä ja kaluta, muutoin olisi ollut cd-levyt vaarassa..

Aamu valkeni pienen tihkuttelun merkeissä, mutta sehän ei meitä haittannut. Veikan kanssa tutustuttiin ympäristöön, outoja tuoksuja, makuja ja kaikkea mielenkiintoista nähtävää. Illalla olitin jo hetken verran nähneet SUUUUUUUURTA koiraa, mutta tuo ei oikein halunnut tehdä meidän kanssa tuttavuutta ja ihmiset varottelivat ettei sen kavioihin saanut mennä. En kyllä koskaan ole kuullut koiralla olevan kavioita, joten ehkä tuo oli jotain outoa rotua. Iso se ainakin oli, melkein yhtä korkea kuin mamma.

Iltapäivällä Iskä ja Mamma päättivät viedä veikan ja minut lenkille. Tallin nurkalla meidät laitettiin hihnaan ja lähdettiin pihatietä pitkin ja ison tien yli. Maantien toisella puolella odottikin sitten melkoinen kummitusjuna. Noita isoja "koiria" oli metsätien varrella useassa aitauksessa. Ne purisivat ja korskahtelivat. Taisipa joku niistä päästellä outoja hirnahduksiakin. Ihan outoa kieltä, me ei oikein veikan kanssa ymmärretty. Toisaalta olisi kyllä kovasti tehnyt mieli mennä leikkimään niiden kanssa.

Jonkin aikaa ihmeteltyämme uskaltauduimme jopa poseeraamaan selkä käännettynä uusiin tuttaviimme päin. Mamma selitti näiden olevan hevosia eikä koiria. No suuria ne on joka tapauksessa. Lenkki jatkui ja jostain syystä mamma ja iskä pitivät meidät hihnassa vaikka olimme keskellä metsää, eikä mitään vaarallista edes näkynyt misään. Toisaalta siinä oli kyllä se hyöty että mamma halusi minun kävelevän ihan lähellään ja sain vähän väliä makupaloja. Tällaiset retket on oikeastaan aika kivoja. Lopulta pääsimme kyllä irti ja saimme juoksennella veikan kanssa vapaana ihmettelemässä tuoksuja ja katselemassa kaikkea mielenkiintoista.

Kävelimme suopelloilla, vaikkei ne olleet yhtään sellaista suota mihin kotona olemme tottuneet. Löysin tuolta pellon kupeesta melkoisen aarteen, hirven luun. Kanniskelin sitä jonkun matkaa mukanani mutten sitten jaksanut keskittyä siihen kuitenkaan kun oli niin paljon mielekkäämpää josta veikan perässä. Kävimme lammen rannassa juomassa, jatkoimme matkaa laavulle ja katselimme mahtavia maisemia. Oltiin veikan kanssa varmoja että noissa metsissä on susia ja karhuja. Onneksi suurin meidän matkaa härinnyt eläin oli hyttynen, niitä kyllä olikin sitten miljoonia...

Tämä oli kuulemma juhannus aatto, tuolla ei muuten olisi ollut mitään sen kummempaa merkitystä, mutta illalla saunan jälkeen (jonka aikana veikka ja minä päätimme laulaa dueton) ihmiset istahtivat pihalle grillin äärelle ja täyttivät ilman kaiken maailman sulotuoksuilla. Hiukan jälkeen puolenyön minua väsytti jo niin paljon että mamma vei minut sisälle nukkumaan. Istui hetken vierellä paijaamassa kun nukahdin uneksimaan suurista saaliista ja uusista seikkailuista.. Onneksi unenlahjani on niin hyvät että vaikka toiset jatkoivat pihalla puuhaamista maltoin nukkua aivan rauhassa.

Aikamoista autoilua!

Torstai aamuna alkoi kotona melkoisella hössötyksellä. Lähinnä Mamma juoksenteli sinne tänne ja kanniskeli tavaroita. Veikka näytti hiukan huolestuvan moista juoksentelua, mutta toisaalta samalla tavalla mamma juoksentelee aina ennenkuin sanoo lähtevänsä töihin (mitä tuo sitten lieneekään). Siinä vaiheessa kun mamma kantoi pienemmän säkkituolin ja veikan vauvatyynyn ulos aloin huolestua jo minäkin.

Elkku tuli taas vierailulle. Toivat kuulemma avaimia kukkien kasteluita varten. No, aivan sama mikä syynä, Elkun kanssa oli mukava telmiä. Tosin aika pian Elkku lähti oman mammansa kanssa ja meillä tohina jatkui. Mamma ja Iskä kasasivat ison läjän tavaraa ja kantoivat ne autoon. Säkkituoli ja tyyny laitettiin auton perään, sinne missä me veikan kanssa yleensä matkustetaan. Veikka hyppäsi saman tien autoon ja petasi itselleen mukavan paikan. Minut nostettiin säkkituoliin, mukavan pehmoista matkustusta, tosin tuo oli kyllä aika kuumakin matkustuspaikka. Lauloin taas matkan kunniaksi pienen serenaadin. Osin tuo oli kyllä oodi kuumuudelle, musta auto vaikka onkin tummennetut lasit, on melkoisen lämmin paikka vaikka ulkona tuuli viilentäisi ilmaa niin sisällä tarkenee kyllä.. Iskä huomasi että aina kun aloin viritellä kuumuus serenaadia niin jos auton taka sivuikkunaa avattiin niin nostin kuonon tuuleen ja hiljenin, sitten taas hetkeksi ikkuna kiinni niin veikka alkoi vaatia ikkunan avausta, eli toisen puolen ikkunaa auki ja taas sama juttu. Matka meni rattoisasti ikkunoita aukoessa.

Ensimmäinen pysähdys oli Mummulassa Lahdessa. Pääsimme veikan kanssa jaloittelemaan ja saimme hiukan juotavaa. Olin nukahtanut loppumatkasta niin että olin ihan pökkyrässä koko poika. Iskä ja Mamma hörppäsivät kahvikupilliset ja hiukan keittoa ja meidät pakattiin taas autoon.

Luulin että menisimme takaisin kotiin, mutta yllätys olikin melkoinen kun vajaan tunnin kuluttua havaitsin toisten tuttujen maisemien lähestyvän. Olimmekin taas Lusissa synnyinkodissani. Kun ajoimme pihaan alkoivat oikeat iskä ja äippä mekastaa sisällä. Minä juoksentelin innoissani pitkin tuttuja nurkkia ja katselin kaikkea hiukan uusin silmin. En muistanutkaan portaiden olleen noin matalat tai että pensaat kutittelivat tuolla tavalla selkää juostessani niiden alle. Hetken perästä kasvattaja ihmisetkin tulivat paikalle ja mamma ja iskä pääsivät ulos. Iskä on toipumassa polvioperaatiosta, joten joutui kyllä äkkiä takasin sisälle, mutta näkipä minut ja veikan kuitenkin. Äippä pisti veikan heti ruotuun ja tarkisti että olin kasvanut niinkuin pitää. Hiukan nolotti kun äippä tarkisti olinko muistanut pestä kainalotkin.. Sain osakseni paljon ihmettelyä kuinka olin kasvanut niin paljon ja kaikki tassut ja hampaat tarkisteltiin. Veikka oli pikkaisen mustis kun taas sain kaiken huomion, niinpä lopputulos oli että veikka joutui taas hihnaan ja äippä ja minä saimme juoksennella valtoimenaan. Muistin että lähistöllä olisi vettäkin, joten viipotin suoraan rantaan ja tuosta vaan paukkasin saareen. Takaisin en viitsinyt tulla uimareittiä joten etsin saareen johtavat pitkospuut ja kipitin niitä pitkin mamman vislatessa. Ihmiset taivastelivat kuinka nokkela olinkaan, vaan tokihan minä nuo tiesin kun äippä oli niistä joskus kertonut. Tuon jälkeen olisinkin viihtynyt ihan vain ja ainoastaan veden äärellä.

Kaikki mukava loppuu aikanaan. Veikka ja minut pakattiin taas autoon ja matka jatkui. Aikaisemmin autoilu oli sujunut hyvää vauhtia, mutta nyt jostain syystä mentiin ihan tassuttelutahtia. Jonkin ajan jälkeen Iskä ja Mamma päättivät pysähtyä hetkeksi ja veikka ja minä saimme odotella autossa. Saimme hirvittävästi kehuja ihmisten palatessa autolle, olimme kuulemma olleet niiiin kilttejä kun emme haukkuneet ja riehuneet. No me olimme kumpikin ihan unen rajamailla joten mitä sitä meuhkaamaan. Tassuttelu jatkui ja muutamien nokosten ja monen monen ikkunoiden availun jälkeen ajoimme tieltä sivuun ja veikka ja minä päästiin taas jaloittelemaan. Ohi vaan vaelsi autoja auton perään. Pissipaussin ja auton tankkauksen jälkeen matka jatkui taas. Nyt ajettiinkin sitten taas reippaampaa tahtia mutkaisia teitä. Jossain vaiheessa matka muuttui tärisevämmäksi kun auton alla rapisi hiekkatie.

Lopulta käännyimme erään talon pihaan jossa vastaanotto olikin hyvin haukkuva. Ihmisemme nousivat autosta ja tervehtivät talon koiria. Veikka oli suunnattoman huolissaan syökö nuo koirat iskän ja mamman. Ihmiset pähkäilivät kuinka saisivat meidät otettua autosta ilman että tulee tappelua. Onneksi pihaan tuli auto ja mamman veli tyttöystävineen saapui pelastajaksi. Meidät päästettiin ulos autosta tekemään tuttavuutta Rekun ja Vilin kanssa. Rekkua kiinnostikin keitä olemme mutta Vili päätti saman tien ettei pidä meistä ja juoksi mahdollisimman kauas räksyttäen meille koko ajan. Mamma ja Iskä huokaisivat helpotuksesta, tutustuminen oli mennyt huomattavasti helpommin kuin olivat uskaltaneet kuvitellakaan. Tosin tämähän oli vasta ensikontakti, aika näyttää kuinka muuten sujuu...

Sosiaalista elämää juoksutreeneissä.

Olihan tänäänkin taas melkoisen lämmin päivä. Auton lämpömittari näytti + 25 niihin aikoihin kun minut pakattiin autoon ja matka kohti tuomarinkartanon vinttikoirakeskusta alkoi. Wäiski ei sittenkään päässyt mukaan, mutta tuo ei veikkaa ihan hirveästi haitannut kun Elkku oli taas päivällä vierailulla. Isot pojat jäivät peuhimaan keskenään ja me suunnattiin iskän ja mamman kanssa kisanurmille.

Ensireaktio pihamaalla oli hiukan uteliaan hämmentynyt. Paikalla oli monta minun näköistä hauvaa. Luulin ensin että näkisin sisaruksiani, mutta pian osoittautui että valtaosa minun näköisistä ja oloisista raidakkaista oli whippettejä. Paikalla oli toki monen monituista muutakin vipeltäjää. Itse rakastuin suunnattomasti muutamaan afgaaniin ja salukiin, niiden pidemmät haivenet saivat pääni aivan sekaisin.

Olimme paikalla hyvissä ajoin, ja mikäs siinä oli paikalla ihmetellessä. Olisin kovin halunnut tehdä tuttavuutta (ja teinkin) kaikkien kanssa, niin ihmiset kuin koirat olivat mielestäni tosi kivoja. Ainoat joita hiukan arastelin olivat nuo tummat ja risupartaiset susarit.. Olin niin rentona reissussa että ehdin ottaa tirsatkin ennenkuin mamma uskaltautui päästämään minut kokeilemaan juoksemista pupun perässä. Muutama katseltu lähtö ja sitten oli minun vuoroni. En ollut kyllä ihan kaikkein parhaassa terässä, mutta hyvin lähdin tavoittelemaan saalista ja loppujen lopuksi mamman hiukan autettua pudistelin saaliin hengiltä. Ensi viikolla sitten taas hiukan enemmän...

Huh hellettä!
Melkoisen messevä päivä. Lämpöä piisasi varjossakin kiitettävästi. Nautiskelimme koko porukka pihalla koko päivän. Iskä leikkasi nurmikon mamman nautiskellessa löhöilystä auringossa. Veikka ja minä pörräsimme ruohonleikkurin ympärillä auttelemassa.

Elkkukin poikkesi taas mammansa kanssa auringosta nautiskelemassa. Onneksi Wäiski ei enää ole mustis siitä että Elkku ja minä leikitään. Kovaa painia oli taas tänäänkin moneen otteeseen. Kyllä tässä kummasti kunto kasvaa ja lihakset kehittyvät. Välillä piti tulla sitten taas sisälle varjoon torkuille. Nukkuessahan sitä pieni koira kasvaa..

Mamma huolestui välillä etten vain saa mitään lämpöhalvausta. Onneksi kävin sentään välillä juomassa suihkulähteestä ja sisällä mamma huijasi minut juomaan vettä, kaatamalla veden tonnikalapurkkiin. Tonnikalamakuvettä, Njam!
Välillä maltoin onneksi kyllä lepäillä varjossakin etten mennä viuhtonut pelkästään auringossa. Tosin mamman auringonpalvonta-paikka sai minusta vakituisen vieraan. Vaikken kotona sohvalle saakkaan tulla (jo joskus vähän etutassuja ja pusutteluja) ja sama sääntö pätee sänkyyn, mutta aurinkotuoli oli kuulemma koirasallittua ympäristöä..

Vaikka veikan kanssa painitaan ja nahistellaan niin kyllä Wäne on myös elämääni tärkein otus, veikan kuonon viereen on turvallista käpertyä päiväunille.


Iltasella tehtiin taas puoliviikkois mittaukset. Iskä teki heti ensimmäisellä viikollani tuollaisen kätevän pituusmittarin. Tämä kuva ei ole ihan oikeasta mittaustilanteesta, vaan ihan vaan näytiksi kaikille kuinka homma hoituu. Veikkakin tykkää mittailusta niin että tulee aina ensin mitattavaksi ja vasta sitten on minun vuoroni. Tämän päivän strategiset mitat: Säkä 51 cm, Paino 15,1 kg. Ja veikkakin halusi säkänsä julkaistavan, tuo on tällä hetkellä 74,5 cm. Meistä tulee IIIIISOJA poikia. :)

Muutamia poseerausharjoituksia..

Kesä kesä kesä kesä.....

Ihastuttavan lämpöinen viikko takana, nautiskelen suunnattomasti saadessani köllötellä pihalla auringossa. Parina päivänä Elkkukin on ollut seurana nautiskelemassa auringosta. Wäiski ei ihan niin suuresti pidä näistä helteilyistä, läähätys on armotonta, mutta onneksi veikka osaa hakeutua varjoon ettei olekaan siinä kaikkein kuumimmassa paikassa.

Perjantaina alkoi mamman kesäloma, joten meillä oli päivällä ennen iskän töihin lähtöä mahdollisuus kävellä suolle. Wäiski ja minä juoksimme aivan hulluina pitkin hetteikköjä. Kerrankin on pienemmästä koosta hyötyä kun en uppoa läheskään niin syvälle kuin veikka, joten vauhtimme oli suunnilleen samaa luokkaa. Että meillä oli mukavaa! Veikka opetti senkin kuinka saa mamman ja iskän kiljumaan: Piehtaroidaan ensin oikein kunnon suomutalikossa niin että turkki on yltä päältä valuvan märkä ja juostaan sen jälkeen mamman ja iskän viereen purauttamaan.. Tosin jostain kumman syystä minun purautukseni sai aikaan lähinnä hysteerisen naurukohtauksen... Odottakaas vaan kun saan yhtä upean turkin kuin veikalla..

Mamma ja iskä totesivat että aika hyvin olen ehdollistunut kutsupilliin. Seikkailimme veikan kanssa suolla pois näköpiiristä ja mamma ja iskä olivat kipittäneet kotiin päin meitä piiloon. Mamma vihelsi pilliin ja sieltä tultiin kuin tuulispäät. No taitaa osuutensa olla niillä maailman herkullisimmilla makupaloilla joita saan aina kun tulen luo pillin soitosta.

Viime yö meni vähän itkuskelun puolelle, ilmeisesti joko on kasvukipuja tassuissa tai olen vaihtamassa hampaita, mamma ja iskä ei oikein päässeet selvyyteen kun pureskelin vuoron perään jokaista tassuani. Toisaalta päivällä tuppaan puremaan kaikkea muutakin mikä osuu kohdalle: ensisijaisesti veikkaa, pöydän reunaa, tuolia, mamman pohkeita.. välillä olen todellien gremlinsin riiwiö..

Vempuloitu mittaus:
Paino 13,3 kg ja säkäkorkeus 49,5 cm.
Ei ihme että tuntuu että kasvan aivan silmissä....

Toinen viikko ja rapiat...

Mammalla on ollut niin hoppuisa viikko ettemme ole ehtineet päivittää kaikkea mahdollista ja mahdotonta tapahtunutta. Joten täältä pesee ja huuhtelee koko viikon aktiviteetit.

Iskä oli viime viikonlopun reissussa ja kotiutui maanantaina. Hämmästys ja ihmetys oli suuren suuri kun olin kuulemma kasvanut ihan silmissä. Toinen suuren suuri hämmästys oli kun illalla näytimme mamman kanssa kuinka olimme harjoitelleet luoksetuloa ja seuraamista ja muutakin koulutusta. Mamma oli syöttänyt minulle ja veikalle ison pussillisen makupaloja opettaessaan että aina kun pillistä tulee piiiiiiiiitkä vihellys pitää tulla luokse, sillä silloin on herkkuja tarjolla. Sitten jotain muuta harjoiteltiin sellaisen naksumisen ja herkuttelun merkeissä. Mamman kädessä naksahti ja sitten saatiin veikan kanssa makupalat. Minä yritin kovasti nuuskia mikä sielä kädessä naksui ja aina kun nuuskin sitä kättä niin naksahti ja taas tuli herkkuja.. Jännää.

Maanantai-iltana kävimme myös noutamassa minulle uuden makuupaikan. Se on vähän samanlainen kuin veikan säkkituoli mutta jonkin verran suurempi ja kovempi. Pedin noutomatka oli aika jänskä kun lähtiessä mamma ja iskä laittoivat minut veikan kanssa auton perälle. Tähän asti kun olin aina reissannut mamman kanssa takapenkillä ja veikka yksin takana. Alkumatka meni todella hyvin, tosin veikkaa stressasi hirvittävästi että kuinka turvallista on että minä matkustan takana, jos vaikka joku auto ajaa perään ja sattuu jotain. Välillä tuo Wäiski on aivan toivoton hössöttäjä. Minä laulon jossain vaiheessa reissun kunniaksi serenaadin. Ja kun totesin ettei me oikeastaan olla mihinkään mielenkiintoiseen paikkaan menossa niin aloin nukkumaan.

Torstaina oli jännä päivä. Mamma oli varannut iskälle ja minulle ajan eläinlääkärille. Veikka olisi halunnut lähteä mukaan, mutta iskä lähti minun kanssa kahdestaan. Jännitin hiukan yksin auton perässä reissausta, ja piristin autoilua laulamalla serenaadia koko reilun kymmenen kilometrin matkan. Eläinlääkärillä sain ensimmäiset rokotukset ja eläinlääkäri totesin minun olevan älykkään oloinen, suorakinttuinen mukava kaveri. Nuuskuttelin kaikessa rauhassa tutkimushuonetta ja taisin antaa melkoisen positiivisen ensikontaktin polskeista tuolle eläinlääkärille. Eläinlääkäri totesi että minulla on tässä vaiheessa ehkä hiukan orastavaa yläpurentaa, mutta seuraavassa hengenvedossa jatkoi että kehitykseni on vielä kovasti kesken niin tuosta ei oikein varmuudella voi mitään sanoa ja kun hän ei tiedä kuinka rotuominaisesti kuuluisi olla niin ei tuosta ainakaan ei tarvinne huolestua.. Kaiken kaikkiaan tuo oli mukava käynti ja toivon pian pääseväni uudestaan tutkailemaan kaikkia mukavia tuoksuja.

Torstai oli myös ensimmäinen päivä kun iskän töihin lähtiessä jouduimme odottamaan siihen asti että mamma tuli töistä. Muuten odottelu meni veikan kanssa ihan hyvin, mutta parit pisut olin lirauttanut lattialle. Illalla töistä tullessaan iskä toi meille veikan kanssa vielä mahtavat ydinluut makupalaksi. Tosin olisimme veikan kanssa halunneet tietenkin samat luut.. Mutta sopu sijaa antaa ja kun sain isomman luun tassuihini murisin veikalle niin ettei tuo uskaltanut ottaa sitä. Murisin kyllä iskällekin mutta tuo ei välittänyt murinoistani vaan otta luun minulta kuitenkin. Tosin iskä kyllä antoi luun heti kohta takaisinkin.

Perjantaina iskä vei minut ja veikan suolle kävelylle. Meistä Wäiskin kanssa oli mahtavaa hyppiä, pomppia ja kieriä suon rahkasammalilla, vesi ja muta vaan roiskuivat. Mamma totesi illalla että aivan kuin minun reisilihakseni olisivat kasvaneet, toisaalta mikäs ihme kun jatkuvasti mennä touhotan.

Nyt hiukan päiväunille ja sitten viikkomittaus ja punnitus..

Viikko ja vähän päälle..

Niin se aika rientää vauhdilla. Joka päivä tapahtuisi paljon huomion ja muistiinpanon arvoista, mutta se kirjoittaminen....



Torstaina toinen mummu kävi mamman siskon kanssa katsomassa minua. No "täti" ei ollut kyllä Wäiskiäkään nähnyt, vaikka veikka on ollut täällä jo 8 kk. Saimme veikan kanssa tuliaisiksi "hammasharjoja" ja puruluu-renkaan.
Olin jotenkin väsyneen unenpöppöröinen vieraiden tullessa, piristyin kyllä jonkin verran ajan kuluessa, mutta parhaaseen härdellys-vauhtiin emme oikein syttyneet. Iltasella kun vieraat olivat lähdössä, mamma erehtyi hetkeksi päästämään veikan irti. Kuinka ollakaan veikka (ja minä perässä) karkasi naapuriin kun Lyyli oli juuri ihmistensä kanssa lähdössä lenkille.. Mamma sai taas loppujen lopuksi kampata Wänen ja suunnilleen maata veikan päällä jottei tuo kiinni jäännin jälkeen karannut uudestaan.. Minäkin intaannuin niin lenkkiajatuksesta että loppujen lopuksi mummu joutui kantamaan minut pihalle..

Eilen illalla sitten poikkesi eräs tuttava tavaratoimituksillaan, ja taas sama juttu, kun mamman silmä vältti lähti Wäiski karkumatkalle. Minä olin vähän hitaampi ja mamma melkein onnistui nappaamaan minut ennenkuin kerkesin perään. No pellon laitaan asti ennätin ja siitä mamma sai sitten maaniteltua minut takaisin. Veikkakin tuli kiltisti omia aikojaan takaisin, johtui varmaan siitä ettei Lyyli ollut pihalla, pelkät ihmiset kun eivät kiinnosta ihan niin paljoa kuitenkaan.. Mamma on viettänyt jonkun hetken lueskellen koulutus-asioita netistä, minun kanssani kun ei kuulemma haluta tehdä samoja virheitä kuin veikan kanssa.. Ja tietysti kuulemma olisi toivottavaa että veikkakin pysyisi oman lauman tuntumassa eikä luvatta laajentaisi reviiriä..

Perjantai oli muuten aika jänskä päivä. Iskä lähti moottoripyörä-reissulle torstai-iltana joten olemme veikan kanssa ihan mamman hoteissa. Torstai-perjantai yö meni suht hyvin, mamma epäili minun pyrkivän iskän sänkyyn yöllä, mutta nukuinkin ihan kiltisti säkkituolissa. Aamulla normaalit aamupisut ennen mamman töihin lähtöä ja sitten menikin systeemit sekaisin: Ruuat tarjolle ja portit kiinni. Olisin kyllä halunnut vielä kömpiä säkkituoliin nukkumaan, mutta mamma nosti minut eteisen punaiselle tyynylle ja käski nukkua siinä ja odottaa kiltisti. Veikalle tämä oli normaalia joten minäkin rauhotuin paikalleni vaikka ihmettelinkin miksi näin aamutuimaan... Sitten saimmekin olla piiiiiiitkään yksin. Naapurin likka kävi iltapäivällä päästämässä meidät pissulle ja taas pitempi pätkä yksin ja sitten tuli mamma.

Aikani oli ilmeisesti käynyt pitkäksi, sillä olin mönkinyt olohuoneen portin auki ja olimme ilmeisesti veikan kanssa olleet olkkarissa enemmänkin. Olin lurauttanut tv:n eteen kolmet pissit, kahdet lattialle (ihmeen hyvä laminaatti kun ei mitään jälkeä jäänyt moisesta), ja yhdet taljalle. Samoin yhdet kakat oli taljalle tullut. Mamma oli tyytyväinen että ruokani on niin hyvää koostumukseltaan, kikkareet sai siististi pois eikä taljaan jäänyt niistä jälkiä (onneksi tähtäsin sille tummanruskealle osalle). Olkkarin lisäksi oli yhdet pissit tullut ihan oikeaankin paikkaan eteisen lehdille.

Vaikka olimme touhunneet olkkarissa, niin mitään tuhoja emme olleet tehneet. Taitaa siitä olla hyötyä että mamma on noita luita meille kantanut. Ja onneksi on noita omia leluja joiden kanssa leikitään veikan kanssa.

Tänään aamulla mammalla oli meikkikeikka, jonka takia jouduimme taas heti aamusta eteiseen. Parin tunnin yksinolon olimme ilmeisesti viettäneet lähinnä nukkuen, sillä mitään ei ollut sisälle tehty, ja portitkin olivat saaneet olla rauhassa.

Mamma tuossa hiukan suunnitteli että mikäli iltapäivälle keli vähän kirkastuisi eikä ainakaan sataisi niin voisimme lähteä katsomaan Käpylän kyläjuhlaa. Tuo toimisi hyvänä harjoituksena ihmisiin ja koiriin totuttautumisena. Ja ehkä jos jopa menisimme bussilla niin tulisi sekin puoli harjoiteltua.. Mutta katsotaan nyt mitä tästä tulee. Kuulemma nurmikkokin pitäisi leikata, se kuulostaisi minusta paljon mielenkiintoisemmalta, vaikken oikeasti vielä tiedäkään mitä se edes tarkoittaa...