Olin innosta piukeana huomatessani mamman aamupäivällä kerätessä kasaan myös minun varusteeni, vaikka hieman ihmettelin niin mamman asuvalintaa kuin kaikkea muuta mukaan pakattavaa. Mamma päästi minut irrallaan käymään pisulla ja kakalla ennen lähtöä, ja naureskeli että hyppiessäni ja pomppiessani kuin kuriton varsa laitumella, ei mistään vammasta ollut tietoakaan.
Ajoimme mamman studiolle noutamaan hieman tavaroita, ja osoitin tuolla ettei minua olisi voinut taas kaupungissa olo vähempää kiinnostaa. Haukottelin kovaäänisen mielenosoituksellisesti koko sen ajan minkä olimme studiolla ja onneksi pian hyppäsimmekin takaisin autoon.. Mihinköhän tällä kertaa ajaisimme?
Suuntana oli Pasila ja vanhat vr:n konepajan rakennukset. Tovin saimme odotella pihamaalla ennenkuin paikalle hurautti mamman odottelema auto ja pääsimme sitten siirtymään portista studion puolelle. Minä pääsin elämäni ensimmäisen kerran oikeasti leikkimään valokuvamallia. Totesin sen varsin uuvuttavaksi ja pitkäveteiseksi. Kun valot räpsyvät ja pitää vain seistä paikallaan näyttäen suurelta ja räyhäkkäältä. Positiivista sinänsä olivat ne lukemattomat rapsutukset joita sain. Ja herätin kyllä huomiota ja kunnioitusta niin että taisi facetime-kuvaa minusta lähteä ihan ulkomaille asti.
Kuvausten jälkeen suuntasimme taas mamman studiolle ja sielä otinkin sitten minitirsat lattialla leväten sen aikaa minkä mamma palveli asiakasta. Taas sain lisää rapsutuksia mukavilta ihmisiltä.
Sitten oli vuorossa Koiraosteopaatti. Mamma oli ollut huolissaan mikä sunnuntaina Liedon kisassa aiheutti nilkutukseni. Tutkimus osoitti ettei polvessa ollut mitään vikaa (elänlääkärihän oli pelotellut polven ristisiteen repeämällä). Mutta tutkimus viittasi siihen että olin revähdyttänyt reisilihaksen ja toinen kipupiste löytyi selästäni. Osteopaatti antoi toiveita siitä että vamma ehtii kyllä parantua ennen EM-kisoja, mutta nyt on sitten maltettava treenata rauhallisesti ja tarkasteltava tilannetta järjen kanssa. Parin viikon päästä käyn vielä uudestaan sitten osteopaatilla jolloin tarkastellaan onko parantuminen edennyt kuten toivottu ja sitten tehdään lopullinen päätös kisojen suhteen.
Osteopaatilta suuntasimme kotia kohti. Kymmenisen kilometriä ennen kotia mamma kuitenkin ajoi auton parkkiin. Poikkesimme Särkijärven vanhempainyhdistyksen järjestämässä match-showssa. Mamma totesi että kerrankin kun olimme sopivasti liikkeellä niin voisimme hyvin käydä kantamassa kortemme koululaisten keräyskekoon ja saisivatpa paikalliset nähdä sitten kerrankin meidätkin (ei ollut näissä piireissä tullut juurikaan pyörittyä). Tuttujakin näkyi, niin pelastuskoira kuin vinttikoirapuolelta. Minusta oli itseasiassa varsin mukava patsastella pitkästä aikaa kehässä. Ja tällä kertaa tuomareina oli sellaisia jotka todellakin juoksuttivat, jopa niin että mamma totesi best in show-kehän jälkeen (olin siis isojen punaisten ykkönen) että minä olisin varmasti juossut vielä vaikka kuinka, mutta mammalta alkoi paukut loppua.. Minä olin sentään aamulla syönyt kunnon nappula-aamiaisen, mutta mamma oli koko päivän vetänyt parilla kahvikupillisella ja desillä turkkilaista jugurttia.. No BIS kehässä jäimme toiseksi, voiton mennessä pikkuisten punaisten voittaneelle karvaturrille. Häviö ei sinänsä harmittanut kun kotiin sai kantaa kaksi ruokasäkkiä (21 kiloa pedigreetä), puruluita, lelun, matkakupin, ketjupannan ja mammallekin iloksi vielä sagaformin tuikkulasit.. Eli todellakin monenkertainen saalis satsattuun rahaan verrattuna.
 |
| Mamma nappasi kuvan ennen kehää, olin varsin hyväntuulinen.. |
Nämä kolme kuvaa by Mari Winqvist.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti