sunnuntaina, toukokuuta 20, 2007

Rauma Show



Aamusta oli taas täysi tohina päällä. Mamma oli jo eilen pyykännyt minut kuonosta hännänpäähän, mutisten jotain siitä ettei näin rupaista koiraa voi näyttelyyn viedä. Poimin tuosta pesuoperaatiosta vain sen ajatuksen että kun taas pyykätään niin pääsen varmaan moikkaamaan kavereita jonnekin..



Veikka jäi kotiin kun iskä, mamma ja minä hyppäsimme vovloon ja ajelimme kohti länsisuomea. Onneksi kerrankin kehä oli vasta iltapäivällä joten ei tarvinnut ihan kukonlaulun aikaan startata.



Matka meni yhdellä pissipaussilla, tai no tavallaan kahdella sillä mamma ei suostunut pissille sielä paikassa jossa iskä ja minä kävimme omilla tahoilla suhauttamassa.. eli mamman takia stopattiin sitten hiukan myöhemmin uudestaan... mutta kaikkiaan matka eteni sujuvaan tahtiin. Saavuimme Raumalle Lähdepellon urheilukeskukselle hyvissä ajoin. Aurinkoinen sää ja avarat tilat pitivät minut hyvällä tuulella, ja varsinkin kun huomasin että paikalla oli kavereita,

Pinni (kisaturistina) ja Letti, niin viihdyin todella hyvin. Hiukan myöhemmin pääsin tekemään tuttavuutta Pinjan ja Irisksen (kk podenco) kanssa. Oikeastaan en ollut ihan täysin varma oliko kyseessä juoksu-tapahtuma vai näyttely. Vasta siinä vaiheessa kun tuomari tuli tutkailemaan minua, sain varmistuksen että näyttelystähän tässä oli kyse..



No mamma ja iskä olivat erittäin tyytyväisiä päivän saaliiseen, sain ensimmäisen sertini sekä rodun paras arvosteluissa sijoituin VSP:ks, no ottaen huomioon että "vastustajani" oli valioluokan narttu niin eipä tuo ihme ole..



Lisää kuvia tulee galleriaan kunhan mamma saa kuvat järjestykseen

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Alfa, niin sitä pitää!

Anonyymi kirjoitti...

Suuret onnittelut Alfalaiselle ja koko teidän perheelle huippuhianosti menneestä näyttelystä ja ihkaekasta - vieläpä puolalaiselta sedältä saadusta - sertistä!!!

T. Äiskä, iskä ja kasvattajatätönen