Massakausi

Syksy on täällä kaikkine ihaninen syysaktiviteetteineen. Tänä syksynä emme ole päässeet mamman kanssa sienimetsään, sillä meidän perinteiset sienimaastot on viime talvena myllerretty metsätöissä ja näinollen suppikset järkyttyivät ja ovat pysyneet piilossa koko syksyn.

Koko kesän riivannut kinttuvaiva alkaa olla voiton puolella. Olemme käyneet taas säännöllisesti uimassa ja se on selkeästi vahvistanut lihaksia. Joten jos näillä eväillä jatketaan niin ensi kausi kisataan vielä ihan täysiä, eikä ajatus Italian EM-maastoista ole mitenkään mahdoton..

Eilen alkoi sitten massakausi oikein kunnolla. Haettiin mamman kanssa minulle ja veikalle 20 kiloa tuoretta hevosen jauhelihaa. Namsk! Saimme veikan kanssa illalla aimo annokset tuota herkkua. Se on todella parhaimmillaan näin tuoreena joten silloin saamme aina syödä sitä reilusti. Mamma viettikin sitten illalla pidemmän tovin pussitellen tuon määrän sopiviin annospusseihin pakkaseen. Tuoreena liha tuntuu kestävän monta päivää pahenematta, mutta sitten kun se on pakastettu, se pahenee sulatuksen jälkeen helposti parissa päivässä. Siksi annospussit pitää olla niin pieniä että se satsi tulee varmasti syötyä parin päivän sisällä..

Mamma harmitteli sitä ettei hän saanut nyt yhtään heppaa.. No ehkä seuraavassa satsissa saadaan sitten mammallekin kelpaavaa lihaa.

Mitään täyttä barfaustahan meillä ei harrasteta enää nykyään. Mutta varsinkin minulle heposella saa helposti sitä lihaa luiden päälle. Joten nyt voisi olla toiveita siitä että messarin näyttelyssä näyttäisin oikealta polskilta enkä miltään nälkäkurjelta. Uinti on ainakin nostanut hyvin lihaksia esiin ja nyt kun boostataan muotoja esiin kunnon ruualla niin sinne on ihan kiva mennä näyttäytymään.

Kauden päätöskisa

Mamma toi perjantaina ihanan yllätyksen. Friidu tuli meille hoitoon viikonlopuksi ja tulisi kanssamme HVKn kisoihin. Olin aivan onnesta yrmynkäisenä peuhatessani neitosen kanssa tämän tullessa. Oli mukava huomata kuinka tyynesti Friidu taas otti paikkansa laumassamme, aivan kuin automaattisesti kuuluisi kalustoon.

Lauantaina oli sitten aikainen herätys sillä meidän piti olla kisapaikalla jo 7:45 eläinlääkärin tarkistuksessa. Mamma oli aavistuksen epäileväinen sen suhteen jaksaako iskä herätä ajoissa, mutta onneksi jaksoi. Oli mukava olla pitkästä aikaa liikkeellä niin että iskäkin oli matkassa. Wäne sai jäädä yksin kotimieheksi joten meidät pakattiin autoon: minut valjaisiin takapenkille ja Friidu takakontiin tyynyjen päälle. Mamma totesi että matkanteko meidän kahden kanssa oli huomattavasti rauhallisempaa kuin silloin kun Wäntty on mukana piipittämässä. Veikka kun ei voi mitään sille että innostuessaan se piippaa kuin olisi nielaissut vinkulelun.

Kisoissa oli meidän kahden lisäksi mukana Sheela ja Pino. Jännitimme alkuerien arvontoja, sillä emme todellakaan toivoneet minun ja Pinon päätyvän pariksi. Onneksi fortuna oli suosiollinen ja minä ja Friidu olimme pari. Keli oli vilakka, joten teimme runsaasti kävelyä lämmittelyksi. Mamma halusi varmistaa etten ainakaan revähdyttäisi kinttua uudestaan. Ja starttipaikalle asettuikin varsin lämpimiä koiria. Melkein voisi sanoa meistä nousseen höyryn viileään aamupäivän ilmaan.

Minä juoksin punaisella ja Friidu sinisellä manttelilla. Vieheellä oli lähdössä edessä pitkä suora ja sen jälkeen jyrkkä kaarros vasempaan (eli minun suuntaani). Heti startissa Friidu jostain syystä juoksi suoraan kylkeeni (viehe oli melko vasemmassa laidassa juoksu-uraa), ja mamma nauroi että aivan kuin Friidu olisi yrittänyt taklata minut pois pelistä. No otin hieman etäisyyttä ja sen sijaan että olisin juossut suoraan vieheen perään oikaisinkin vasemmalle etuviistoon. Siinä sai vieheen vetäjä tehdä töitä että taktikoi vieheen vedon turvallisesti ja sai meidät kummatkin jatkamaan juoksua mallikkaasti. Pari muutakin mutkaa vedin kyllä melko pitkäksi Friidun seuratessa viehettä huomattavasti täsmällisemmin.

Lopputulos oli hieno juoksu kummaltakin. Minun kinttuni ärtyi hieman juoksusta, joten nilkutin hiukan maaliin tullessa. Mutta kun siten radalta poistuttuamme mamma paineli paria kohtaa selästäni tuntui oireilu hellittävän (ojensin nilkuttavan kintun aivan oikoiseksi takaviistoon ja ilmeisesti pinne laukesi) ja kun kävelimme jäähdyttelyt oli askellukseni muuttunut  jo normaaliksi. Mamma tosin totesi että katsotaan nyt miltä tilanne näyttää finaalien suhteen ja päätetään sitten mitä tehdään minun mahdollisen toisen juoksun suhteen.

No jälleen asiat menivät parhain päin. Finaaliin päätyivät Friidu ja Pino, joten minun osaltani ei tarvinnut miettiä kestäisikö kinttu toisen vedon.

Sitten oli vuorossa odotusta ja lorvintaa. Mamma ja iskä kävivät kahvilla ja syömässä makkaran. Sitten suunnattiin käymään kaupassa hakemassa Friidulle palautusjuomaa (neiti on yhtä ronkeli veden suhteen kuin minä, eli sitä ei voi kupista kisapaikalla juoda). Ja sitten torkuttiin ja notkuttiin autossa. Mamma ja iskä kävivät välillä höpisemässä toisten ihmisten kanssa ja taas odoteltiin.

Minä sain jäädä sitten autoon odottelemaan kun Friidu lähti finaaliin. Iskä oli hoitanut Friidun alkueriin mutta nyt sitten likka oli mamman hoteissa. Lämmittelyä ja hengailua. Odottelua ja Pinon kanssa siedätystä. Pino kertoi tyttärelleen varsin tiukkaan sävyyn kohdatessa, mitä mieltä tästä oli ja muistutti että hän on tämän lähdön herra.. Mamma nauroi ettei Friidun kylmähermoisuus juurikaan edes hätkähtänyt isänsä päällekäyvää lähestymistä. Likka siirtyi vain iskän selän taakse turvaan ja katseli sieltä sitten Pinon vauhkoamista. Pian tuo tilanne rauhottuikin ja starttipaikalle sai viedä kaksi juoksuun keskittyvää koiraa.

Finaalijuoksu meni kummaltakin hienosti. Mamma totesi vain että Friidun puhti näytti vähän loppuneen ja lopulta maaliin tullessa Pino sai ihan ilman taistelua pitää vieheen. Pisteistä ei kyllä taaskaan voinut sanoa yhtikäs mitään, joten lopputulos olisi yllätys palkintojen jakoon asti.

Taas siten jäähdyteltiin ja odoteltiin.. Lopulta neljän jälkeen jaettiin palkintoja ja niinhän siinä kävi että Pino keräsi paremmat pisteet ja sai voiton ja sertin. Hienoa oli kuitenkin myös se että Friidun pisteet olivat koko tähän astisen uran parhaat. Hienoja juoksijoita näistä uusista sukupolvista nousee!

Kotiin päästyä oli vuorossa sitten päikkärit ja illemmalla saunoimme koko porukka. Mamma opetti Friidulle taas saunomisen alkeita ja tällä kertaa neiti oli jo huomattavasti hillitymmin löylyssä kuin edellisellä vierailulla.

Morsiusretki

Tiistai-iltana morsian sitten saapui. Minä olin aivan intoa piukassa ja tuntuviksi ymmärsin kyllä mikä oli homman nimi, joten yritystä ei puuttunut.

Kuitenkin kun kumpikin olimme ensikertalaisia niin havaittavissa oli melkoista haparointia. Mamma nauroi ettei polskinartun rakenne tehnyt astumista mitenkään helpoksi, sillä kun kiedoin etutassut Friidun ympärille niin tuo otteeni liukui tietysti sitten kaarevan rintakehän kohdalta nivustaipeeseen jolloin minun pitkä selkäni aiheutti sen että oma peräpääni oli aivan väärässä kohden Friiduun nähden.. Onneksi kummallakin halukkuutta piisasi jopa niin että kun halusin hetken levätä, niin Friidu yritti jo puolestaan astua minua..

Koko illan jaksoimme yrittää vuoroin sisällä vuoroin ulkona. Välillä terassilla, välillä nurmikolla. Ja missään ei valitettavasti onnistunut. Kun mamma heräsi puoli neljän aikaan yöllä siihen että olimme täydessä yrityksessä, päätti mamma että ehkä nyt oli aika pistää Friidu häkkiin loppuyöksi, sillä olisi kuitenkin parempi että mamma olisi näkemässä ja tarvittaessa auttamassa jos ja kun jäisimme nalkkiin.

Aamulla meno oli sitten rauhoittunut. Pari yritystä tein, mutta selkäni oli eilisen jäljilta sen verran jumissa että ulahdin kivusta kertaalleen yrittäessäni nousta selkään ja oikeastaan menetin mielenkiintoni sitten koko hommaan. Söimme aamiaisen ja asetuimme koko koiraporukka sitte aamupäivän unille.

Iskän herättyä ja alettua valmistella itseään töihin lähtöä varten päätti mamma viedä meidät polakit lenkille. Ajatus oli että ehkä intaantuisimme takapellolla sitten irralla ollessa tasamaalla yrittämään.

Mamma vei meitä metsiä pitkin, tarkoituksena oli välttää viljapeltoja, ne kun olivat täydessä tähkässä mutta eivät suinkaan korjuuvalmiita.. No kuinkas sitten kävikään? Kun Friidun kanssa näimme kukkulalta valtoimemaan aaltoilevan viljapellon niin kumpikin syöksyimme sinne päätä pahkaa.. Mamma ei loppujen lopuksi voinut kuin kuvata meidän riemukkaan juoksentelun viljapellossa.. Onneksi Wäne ei ollut mukana, sillä meidän juoksumme ei suurta tuhoa tuottanut verrattuna siihen jos Wäntty olisi ollut mukana, se kun heittäytyy aina piehtaroimaan niin että on sitten viljaa laossa laajalta alueelta... 

Viljapellon jälkeen Friidu löysi ojan. Ah kuinka kauniin ruskean kuorrutuksen sai tuo valkoinen koiran turkki.. Sitten palasimme jälleen metsään. Kun pääsimme mäen päälle kauniille kalliolle päätti mamma ottaa meistä edustavia kuvia. Muutaman kuvan oton jälkeen Friidu otti ja katosi. Huudeltuaan tovin likan perään joutui mamma toteamaan että tämä oli nyt oikeasti ottanut hatkat. Minua ei kiinnostanut, mamman kehoituksista huolimatta, lähteä etsimään mihin likka oli karannut. Siitä mamma päätteli että Friidu oli juossut kotiin ja soitto iskälle vahvisti tämän tosiasian, sillä juuri samalla hetkellä likka juoksi terassille..

Nyt on sitten lenkin ja sapuskan jälkeinen päiväuniaika, ehkä sitä illalla sitten taas jaksaa jatkaa pentujen yrittämistä..

Kuumat päivät

Nyt häämöttää vihdoin morsiammen visiitti. Mamma on ollut jo lähes hermoraunio yrittäessään järjestää kalenteria koko ajan sillä varauksella että pystyy tarvittaessa viettämään pari päivää meidän koiruuksien kanssa kotona. Kun ei se astutus taida ihan sormia napsauttamalla hoitua..

Tänään päästiin veikan kanssa purkamaan energiaa metsälenkillä (pellot ovat nyt lenkkikelvottomia viljan ja kaatamattoman heinän takia). Naapurustoon takaisin muuttanut mittelspitz-uros on antanut oman lisävärinsä lenkkien suunnittelulle. Mamma kun ei haluaisi meidän rynnivän sinne säikyttämään toista henkihieveriin, joten pitkästä aikaa lenkille lähdettiin niin että Wäne oli hihnassa. Minä olin niin innoissani siitä että pääsin juoksemaan irrallaan, että säntäilin vain jänisten ja muiden elukoiden tuoksujen perään, välittämättä vähääkään naapuruston koirista. Näytti juoksuinto siis palanneen, mikä on tietysti erityisen hyvä ajatellen ensi sunnuntain kisoja. Saa nähdä mitä astutusjutut tekevät juoksuinnolle..

Pentuja suunnitteilla syksyksi 2013

Saanen esitella tulevan morsiammeni: Fernmark Chart Asteroid "Friidu"

Rek.Nro: ER59262/11
Silmät: OK
Polvet: OK
Näyttelyistä 3xSERT, 3xROP, 1xCACIB
Maastot: 2 kisaa takana 1xSERT, 2x1.sija.


Friidu on osoittanut selkeää innostusta vieheen perään (toinen kisa jäi ilman sertiä kun neitokainen ilmeisesti oireili alkavien "naistenpäivien" kanssa.)

Lähiaikoina on siis luvassa heilastelua ja jos kaikki menee kuten on toivottua, alkusyksystä putkahtaa maailmaan tulevia maastovalioita pentukopan täydeltä..

Meidän kahden sukusiitosprosentti on niinkin alhainen kuin 2,25% Joten odotettavissa on kaikin puolin terveitä, hyvähermoisia ja aktiivisia koiria.

Pennuille etsitäänkin ensisijaisesti aktiivisia, harrastavia koteja (varsinkin maastoharrastajat huom!!) Meillähän on kummallakin rotuunottokoira lähisuvussa, joten pennut rekisteröidään ER-rekisteriin ja vaikka pennuillakin voi CACIBeja kerätä niin niitä ei vahvisteta..

Lisätietoja vanhemmista, suvuista, rodusta yms saa kysellä niin Friidun kuin minun kotiväeltä:
Friidun väki:
Katariina 050-434 4345, katariina.sarin@gmail.com
Jussi 045-878 2440, jussi.sarin@gmail.com

Mamma:
Zaida 044-530 9323, zaida@wippies.com

Kirjaprojekti

Viime kesän reissukirja on vihdoin menossa painoon. Nyt mamma pohdiskelee onko kirjalle mahdollisesti halukkaita lukijoitakin, joten minkä kokoista painosta tuosta nyt ensialkuun oltaisiin ottamassa...

Joten helpota pohdiskelua ja klikkaa äänesi oikean sivupalkin kyselyyn. Kysely ei sido millään muotoa,  eli vaikka klikkaisit ostavasi, ei tästä seuraa mitään lunastuspakkoa. Saamme vain paremman käsityksen tilataanko kirjoja 10 vai 200.. tarkoitus kun ei ole säilöä niitä mihinkään varaston perukoille pölyttymään..

Näin meillä...

Kuva: Nina Stolt/Studio Onni

Saimme tänään ensimmäisen maistiaisen toukokuisesta kuvauspäivästä. Tämä oli viimeisiä asetelmia joita tuolloin kuvattiin ja varsinaisen poseeraamisen sijasta taisimme mamman kanssa lähinnä vain loikoilla... Lopputulos on kuitenkin oikein messevän rouhea, ainakin meidän mielestämme.

Asetelmahan ei juurikaan eroa kotisohvasta...

Ei sittenkään Eurooppaan..

Mamma oli loukkaantumisestani lähtien epäröivä lähtömme suhteen. Ajatus siitä että loukkaantuisin uudestaan Saksan kisakentillä tuntui hirveältä. Intuitio oli varoittanut mammaa ennen Turun kisoja, ja silti väkisin väänsimme itsemme paikalle. Lopputuloksena oli loukkaantuminen.

Nyt mamma koki että kaikki asiat antoivat merkkejä siitä ettei meidän pitänyt lähteä reissuun. Minä juoksin kyllä hyvin vapaana, mutta tassuvieheen perään en lähtenyt mitenkään innolla (varoin siis räjähtävää starttia) ja matkajärjestelyt tökkivät oikein urakalla. Sitten kun vielä mamman työ- ja henkilökohtaiset asiat alkoivat näyttää siltä että lähteminen lähenteli jo hulluutta, teki mamma lopulta päätöksen, että meille riittää kyllä yksi EM-voitto. Tai olisihan vielä ensi kesänä mahdollista kisata (jos kunto ja terveys sallisi) mutta silloin EM-kisat olivat muistaakseen Italiassa, joten reissaaminen olisi taas pidemmän matkan rupeama. Toisaalta, ehkä mamma silloin voisi toteuttaa unelmansa ja ajaa kanssani todellakin läpi Euroopan...

Lopputulos oli nyt kuitenkin yksiselitteinen ja selkeä. Me emme lähtisi sittenkään EM-kisoihin. Päätöksen tehtyään mamman olo oli todella helpottunut, eli ratkaisu oli ilmeisen oikea.
Tällä kaudella tavoite olisi siis palauttaa kisakuntoni ja osallistua kotimaan kisoihin niin että Fernmarkin pennuille löytyisi aina juoksukumppani. Olihan meillä kotimaastakin titteli metsästettävänä. Enhän ollut tähän mennessä saanut SM-titteliä kun aina oli tapahtunut jotain. Ja tänä vuonna oli pieni mahdollisuus että tuo titteli olisi oikeasti SMM eikä SVKLMM, pieni ero, mutta SMM kisassa koiria olisi vähintään kuusi..Ja tänä vuonna voisi kauden pyrkiä päättämään Hailuotoon, sielä kun emme koskaan olleet käyneet. Jos saisimme ainakin Friidun innostumaan reissusta ja mamma suunnitteli samaan yhteyteen pienen työkeikan tekemistä Ouluun...  

Kisamatkan sponsorikassaan lahjoittaneille tiedoksi tätäkin kautta, että rahat palautetaan (paitsi jos sponsoroija haluaa kuitenkin kannustaa kisauraa ja blogia). Jatkossakin blogia on mahdollisuus sponsoroida, niin rahallisesti kuin materialistisesti. Mamma totesi että koska bloggaamme mieluusti asioista joista pidämme, niin markkinoimme mielellämme niitä juttuja jotka havaitsemme hyviksi. Eli *vink vink* sinne suosikkiruokiemme suuntaan, sivuille saa kyllä markkinapaikkaa kohtuullisella korvauksella ja muitakin koiravarusteita ja lemmikkiliikkeitä voimme sivuille hyväksyä bannerin muodossa kun sopiva diili vain saadaan.. Edelleenkin muistutamme kuitenkin lukijoillemme että kehumamme jutut ovat sellaisia joista tykkäämme, eli ei pelkästään maksettuja mainoksia.

Kapuloita rattaissa

Mielenkiintoinen on tämä nettimaailma. Mamma loi minun kisabudjetin kasaamiseen holvi-palvelun kautta nettisivuston ja tuolloin oli alkujaan ajatus että reissusta koottaisiin kirja tai sivuston kautta myytäisiin Polskis Alfa Romeo pinssejä. No viime viikolla siistiessään sivuston ulkonäköä (ennen jakamista FaceBookissa) mamma sitten poisti sieltä tiedon tulossa olevasta kirjasta mainiten vain tarkoituksen olevan reissun mahdollistumisen.

No tänään sitten mammalle tuli sähköposti jossa kyseinen palveluntarjoaja uhkailee sillä että rikomme rahankeräyslakia. Rahankeräyslaki on sikäli mielenkiintoinen että esimerkiksi koululuokat, harrasteryhmät ja yleisissä vaaleissa ehdolla olevat saavat kerätä rahaa ilman erityistä lupaa. Yhtä yksittäistä yksilöä ei siis lasketa harrasteryhmäksi (eikä varmaan minua ja mammaa kahdestaankaan).

Kaupankäynti, on sitten kyse konkreettisesta tavarasta, elämyksestä tai immateriaalisista oikeuksista ei kuulu rahankeräyslain piiriin. Lahjoituksen vastaanottaminen ei myöskään ole luvanvaraista, vaan sen pyytäminen. Toinen rajaus on "yleisöön vetoaminen". Rahankeräyslain (4 pykälän) mukaan yleisöllä tarkoitetaan ennalta rajoittamatonta ja määrittelemätöntä joukkoa ihmisiä. Yksittäiseltä mesenaatilta voi siis pyytää suurtakin lahjoitusta ilman keräyslupaa. Samoin esimerkiksi kaveriporukka tai työyhteisö voi keskuudessaan kerätä rahaa "pulaan" joutuneelle jäsenelle ilman lupaa. (lainaus holvin blogista).

Eli mamman käsityksen mukaan se että keräämme rahaa tutuilta ihmisiltä mahdollistaaksemme harrastusluonteisen matkan jonka seurauksena tänne blogiin tulee päivityksiä jolla jaamme elämyksiä kanssaihmisille emme tarvitse keräyslupaa. JA toisekseen! Jos matka jää toteutumatta (esim reissuun vaadittava budjetti (ei siis koko holvibudjetti vaan reissun todellinen kustannus eli noin 2500 euroa) ei jostain löydy, niin lahjoittajat saavat rahansa takaisin (ne ovat holvin tilillä tallessa siihen asti että mamma on varma sekä siitä että minun kinttuni kestää kisaamisen että siitä että kisabudjetti (holvin kautta tai sen ulkopuolelta) täyttyy ja reissuun on varaa lähteä.

Mamma mietti saavatko kaikki muutkin bloggarit jotka tienaavat blogia pitämällä (kannatusrahoilla jne) vastaavia uhkauksia vai sattuiko tässä nyt vain olemaan vika siinä että mamma loi minulle oman "tilin" kun sen luominen normaali pankkiin olisi ollut turhan monimutkaista (sitä on harkittu jo aiemmin).

Joten summa summarum jos haluat jatkossakin lukea kisamatkakuvauksia käy klikkaamassa matkakassaan täydennystä  https://holvi.com/shop/PolskisAlfaRomeo/
Halutessasi saat nimesi/yrityksesi logon sivupalkin sponsorit listaan.

Modelshoot Matching..

Torstai oli varsin tapahtumarikas päivä.

Olin innosta piukeana huomatessani mamman aamupäivällä kerätessä kasaan myös minun varusteeni, vaikka hieman ihmettelin niin mamman asuvalintaa kuin kaikkea muuta mukaan pakattavaa. Mamma päästi minut irrallaan käymään pisulla ja kakalla ennen lähtöä, ja naureskeli että hyppiessäni ja pomppiessani kuin kuriton varsa laitumella, ei mistään vammasta ollut tietoakaan.

Ajoimme mamman studiolle noutamaan hieman tavaroita, ja osoitin tuolla ettei minua olisi voinut taas kaupungissa olo vähempää kiinnostaa. Haukottelin kovaäänisen mielenosoituksellisesti koko sen ajan minkä olimme studiolla ja onneksi pian hyppäsimmekin takaisin autoon.. Mihinköhän tällä kertaa ajaisimme?

Suuntana oli Pasila ja vanhat vr:n konepajan rakennukset. Tovin saimme odotella pihamaalla ennenkuin paikalle hurautti mamman odottelema auto ja pääsimme sitten siirtymään portista studion puolelle. Minä pääsin elämäni ensimmäisen kerran oikeasti leikkimään valokuvamallia. Totesin sen varsin uuvuttavaksi ja pitkäveteiseksi. Kun valot räpsyvät ja pitää vain seistä paikallaan näyttäen suurelta ja räyhäkkäältä. Positiivista sinänsä olivat ne lukemattomat rapsutukset joita sain. Ja herätin kyllä huomiota ja kunnioitusta niin että taisi facetime-kuvaa minusta lähteä ihan ulkomaille asti.

Kuvausten jälkeen suuntasimme taas mamman studiolle ja sielä otinkin sitten minitirsat lattialla leväten sen aikaa minkä mamma palveli asiakasta. Taas sain lisää rapsutuksia mukavilta ihmisiltä.

Sitten oli vuorossa Koiraosteopaatti. Mamma oli ollut huolissaan mikä sunnuntaina Liedon kisassa aiheutti nilkutukseni. Tutkimus osoitti ettei polvessa ollut mitään vikaa (elänlääkärihän oli pelotellut polven ristisiteen repeämällä). Mutta tutkimus viittasi siihen että olin revähdyttänyt reisilihaksen ja toinen kipupiste löytyi selästäni. Osteopaatti antoi toiveita siitä että vamma ehtii kyllä parantua ennen EM-kisoja, mutta nyt on sitten maltettava treenata rauhallisesti ja tarkasteltava tilannetta järjen kanssa. Parin viikon päästä käyn vielä uudestaan sitten osteopaatilla jolloin tarkastellaan onko parantuminen edennyt kuten toivottu ja sitten tehdään lopullinen päätös kisojen suhteen.

Osteopaatilta suuntasimme kotia kohti. Kymmenisen kilometriä ennen kotia mamma kuitenkin ajoi auton parkkiin. Poikkesimme Särkijärven vanhempainyhdistyksen järjestämässä match-showssa. Mamma totesi että kerrankin kun olimme sopivasti liikkeellä niin voisimme hyvin käydä kantamassa kortemme koululaisten keräyskekoon ja saisivatpa paikalliset nähdä sitten kerrankin meidätkin (ei ollut näissä piireissä tullut juurikaan pyörittyä). Tuttujakin näkyi, niin pelastuskoira kuin vinttikoirapuolelta. Minusta oli itseasiassa varsin mukava patsastella pitkästä aikaa kehässä. Ja tällä kertaa tuomareina oli sellaisia jotka todellakin juoksuttivat, jopa niin että mamma totesi best in show-kehän jälkeen (olin siis isojen punaisten ykkönen) että minä olisin varmasti juossut vielä vaikka kuinka, mutta mammalta alkoi paukut loppua.. Minä olin sentään aamulla syönyt kunnon nappula-aamiaisen, mutta mamma oli koko päivän vetänyt parilla kahvikupillisella ja desillä turkkilaista jugurttia.. No BIS kehässä jäimme toiseksi, voiton mennessä pikkuisten punaisten voittaneelle karvaturrille. Häviö ei sinänsä harmittanut kun kotiin sai kantaa kaksi ruokasäkkiä (21 kiloa pedigreetä), puruluita, lelun, matkakupin, ketjupannan ja mammallekin iloksi vielä sagaformin tuikkulasit.. Eli todellakin monenkertainen saalis satsattuun rahaan verrattuna.

Mamma nappasi kuvan ennen kehää, olin varsin hyväntuulinen..

Nämä kolme kuvaa by Mari Winqvist.

Loukkaantuminen Liedossa

Kisakausi avattiin Liedon maastoissa, ei toivotuin seurauksin.

Kaikki tuntui olevan kisamatkaa vastaan. Tänne oltiin toki saatu kilpakumppaneita oikein kaksin kappalein, eli Friidu ja Nasu olivat tekemässä ensimmäiset starttinsa. Mutta muuten kaikki merkit viittasivat siihen että reissu olisi parempi jättää väliin...

Mamman lähtiessä lauantaina töistä kotia kohti, piti pakoputki järkyttävää meteliä. Onneksi (?!?) mamma tarkasteli metelin lähteen kunnolla vasta kotipihassa ja totesi siinä vaiheessa pakoputken olevan etupöntön edestä irtipoikki! Onni onnettomuudessa ettei koko höskä ollut tipahtanut ja jäänyt jonnekin Helsinki-Porvoo-Juornaankyllä välille.

Tovin jos toisenkin mamma yritti keksiä vaihtoehtoisia reissuvälineitä. Ja soitti jopa luotto autokorjaamollemme (jossa puhelintäti kertoi numeron olevan pois käytöstä!?!?). Facebookin kautta olisi kulkupeli löytynyt, mutta valitettavasti tuon sijainti olisi ollut taas Helsingin suunnalla niin jollakin olisi sitten pitänyt päästä ensin sinne.. No lopulta mamma totesi ettei muu auta kuin että iskä joutuu lähtemään kisoihin meidän kanssa jos kerran ei anna autoaan ajoon.. Siinä vaiheessa alkoi sitten akuutti korjausrupeama. Naapureilta onneksi löytyi loppujen lopuksi sopiva sovitusholkki ja parin tunnin pusaamisen jälkeen oli pakoputki paikallaan ja meille reissurassi taas valmiina.

Mamma joutui siinä vaiheessa toteamaan (kello oli siis jo kymmenen illalla) että suunniteltu saunottamiseni sai jäädä kun herätyskello kilahtaisi sitten jo neljän tienoissa. Aamulla herätyskello soi kuten pitikin ja mamma heräsi kyllä ajoissa, mutta jotenkin aamu oli vain niiiiin jumi jumi että loppujen lopuksi olimme alkuperäisestä aikataulusta liki puoli tuntia myöhässä. No onneksi mamman matka-ajan laskelmat perustuivat googlemapsin tarjoilemiin ajoaikoihin ja tarkempi tarkastelu osoitti että tuo tarjosi jostain syystä jotain epämääräisiä kiemuroita pitkin vanhaa turuntietä ja pyörimistä leppävaarassa yms. Joten saimme hyvin aikataulun kiinni jo espoon kohdalla ja kisapaikalle saavuimme loppujen lopuksi liki vartin ennen aikataulua.

Olin hieman räyhäkkäällä tuulella ja Friidun ja Nasun saavuttua, kun jonotimme yhdessä elänlääkärin tarkistukseen, kerroin varsin äänekkäästi mielipiteitäni kisakumppaneistani. Saimme kaikki luvan kisaan ja sitten olikin arvonnan odottaminen ja valmistautuminen. Jostain syystä meuhkasin Friidullekin alkuunsa. En oikein sisäistänyt sitä että kyseessä oli tyttö. Nasulle en itseasiassa edes meuhkannut niin paljon. Luokittelin tuon kai Wänen kanssa samaan kastiin, sillä Nasultakin oli viety pompulat jokin aika sitten ja kun tuolla ei ollut tarvetta meuhkata takaisin niin menetin melko pian mielenkiintoni.

Lämmittelylenkille lähdimme yhdessä Friidun kanssa. Alkuun oli hieman jännitystä havaittavissa (puolin ja toisin) mutta tovin kuluttua kuljimme jo varsin tyynesti rinta rinnan ja hajuja haisteltuani tajusinki tuon olevan tyttö ja suhtautumiseni muuttui täysin.

Friidu ja Nasu juoksivat ensin parina. En nähnyt juoksuaan kuin pienen pätkän, sillä mamma piti minut mäennyppylän toisella puolen jotten voisi ennalta arvailla vieheen reittejä. Hienosti kumpikin pinkoi näkösällä ollessa vieheen perässä. Tai no ne jotka paremmin näkivät totesivat että Friidu juoksi vieheen perässä ja Nasu Friidun perässä, mutta samapa tuo, pääasia että juoksivat. Tämä oli kummallakin ensimmäinen kisajuoksu ja ilmeisesti Nasulla ensimmäinen kerta ylipäätään moottorivieheen perässä, joten siihen nähden tulos oli hieno. Mamma tunsi koko tuon odotusajan epämääräisen pelon kaihertavan sisuksissaan. Miksi tällä kertaa hermostutti näin paljon?

Sitten oli minun vuoroni. Tuijotin lähtöpaikalle astellessa viehettä tiukasti ja vieheen liikahtaessa ja lähettäjän huutaessa "irti!" ampaisin matkaan täyttä vauhtia. Alku näytti hyvältä, mutta kadottuani mamman näkyvistä töntäreen taakse tapahtui jotain, sillä tullessani taas näkyviin oli vauhtini hidastunut huomattavasti ja viehe jäi jopa odottelemaan minua. Sitkeästi jatkoin kuitenkin maaliin asti ja vieheen pysähtyessä kuului lähettäjän lällystä jonkun ääni:"radalla loukkaantunut koira, onko eläinlääkäri paikalla?". Mamma tunsi siinä vaiheessa sisuskalujen kääntyvän ympäri. Tässäkö se oli jota oltiin koko kisaura pelätty?? Mamma ehti luokseni hetken ennen eläinlääkäriä (joka oli onneksi ollut katsomassa lähtöäni). Ja pikainen tarkistus varmisti sen ettei mistään ainakaan vuotanut mitään, eli ei haavoja, mutta ulvahdin kivusta eläinlääkärin käydessä läpi oikean takajalkani. Vaikka nilkutin, astuin kuitenkin kaikilla jaloilla, joten ainakaan mikään ei ilmeisesti ollut poikki. Nyrjähdys, revähdys tai pahimmillaan polven ristisiteen repeämä..

Rauhallisesti suuntasimme takaisin autolle, poiketen matkalla toimiston kautta kuittaamassa maininnan loukkaantumisesta ja sitten jäähdyttelemään. Kävellessä askellukseni alkoi normalisoitua, mutta kun mamma päästi minut pururadalla hetkeksi irti kehoittaen hieman juoksemaan, tuli kipu takaisin, eli jotain sielä oli hajonnut. Pääsin autoon lepäämään ja mamma jäi hengailemaan Friidun ihmisten seuraan.

Nasunkaan pisteet eivät riittäneet finaaliin joten Friidu sai tällä kertaa sitten juosta finaalin yksin. Hienosti likka veti, vaikka mammansa totesikin hiukan ennen maalia että näkee kunnon olevan vielä puutteellinen. Eli lisää voimaa vaan, viehevietti näytti olevan aivan loistavalla mallilla. Ensimmäisen sijoituksen lisäksi likka sai ensimmäisen sertinsä sekä pokkasi samalla Varsinais-Suomen kennelpiirin mestaruuden. Hieno tulos ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja.

Kun pääsimme mamman kanssa kotiin, oli autosta nouseminen uikutusta. Tuntui että kaikkia tassuja särki ja jokainen askel autosta ulos oli tuskaa. Mamma oli todella huolissaan ja hiukan epäili parantaisiko vai pahentaisiko sauna olotilaani. Halusin kuitenkin saunaan ja viihdyinkin sielä varsin kauan leppeissä löylyissä samalla kun mamma hieroskeli läpi selkäni ja etu- ja takalapani. Mammaa harmitti se ettei tuntenut anatomiaa paremmin, kun jokainen möykky lihaksissani alkoi näyttää järkyttävältä ruhjeelta ja suunnilleen irtirepeytyneeltä lihakselta. No saunan jälkeen liikkeeni oli jo vetreämpi, joten kaikesta päätellen kyse oli lähinnä lihasvauriosta.

Mamma tilasi minulle pikimmiten ajan osteopaatille jotta saataisiin selville missä vika on. Kun kerran kuitenkin käytin kaikkia neljää jalkaa käytäisiin ensin osteopaatilla ja mentäisiin sitten eläinlääkärille ja röntgeniin kuvattavaksi jos viitteitä siihen suuntaan olisi..

Onneksi maanantaina iskän hierottua täydellisesti krampissa olleet reiteni alkoi levon vaikutuskin näkyä ja pahin jäykkyys poistua. Nyt vain odottelemme torstaita jolloin pääsen sitten osteopaatin käsittelyyn.

Kohti EM-maastoja 2013

Talven hiljaisuuden jälkeen on mamma jälleen päivittänyt kalenteriinsa kisapäiviä. Tärkeimpänä kisakalenterissa lukee juhannusviikonlopussa: "EM-maastot HALBINSEL POUCH Saksa".

Viime vuoden kisamatka oli varsin ihana kokemus, ja olisihan se hienoa reissata puolustamaan Euroopan Mestaruutta. Mamma totesi kuitenkin että viime kesän reissu imaisi minun luurahastoni niin tehokkaasti  miinukselle, että jollei pientä ihmettä tapahdu, ei talous kanna kisoihin osallistumiseen asti (mamma käytti viime kesän reissuun yrityksensä kassavirtaa ja sekin on hiukan retuperällä vielä matkan jäljiltä).

Uskomme kuitenkin että pienistä puroista voi kasvaa merkittävä virta. Siksi mamma loi minulle oman Alfa-shopin jossa toistaiseksi on vain mahdollisuus sponsori-kustannuksiin ilman muuta vastinetta kuin iloinen mieli uuden tittelin metsästyksen tukemisesta (ja viime vuoden budjetin tasapainotuksesta taas plussan puolelle). Mutta kun saamme sopivasti pohjakassaa, on tarkoitus painattaa viime vuoden reissusta matkatarinan kertova kuvakirja ja ehkä jotain muutakin oheiskrääsää seuraa myöskin.

Mamma loi minulle myös oman FB-sivun. Se löytyy osoitteesta www.facebook.com/PolskisAlfaRomeo tervetuloa fanittamaan.

Tarkoitus olisi jälleen aktivoitua kisavalmisteluiden, kisojen ja näyttelyiden kuvauksilla. Nyt kun on taas kisakumppaneita maastoihin kotimaassakin luvassa niin aktiivisuutta on enemmän luvassa.