Per aspera ad astra Kalvitsa.

Tänä viikonloppuna oli sitten vuorossa se odotettu ensimmäinen virallinen maastokisa. Kirjahyllyssä keväästä lähtien odottanut maastojuoksukirja saisi vihdoin ensimmäiseen merkintänsä.

Suunnitelmissa oli lauantaina mennä ajoissa nukkumaan, sillä kisoihin lähtö olisi sunnuntaina hyvin hyvin aikaisin. No kahdeksan maissa illalla mamma ajatteli laittaa kisarepun valmiiksi, juoksupanta oli jo kaulassa, koppa oli valmiina autossa ja mantteli saataisiin lainaan. Kisakutsu ja kilpailukirja laukkuun, kamera ladattu ja rekkari kameralaukussa... Mutta, mutta. Mamma tuli huolestuneena yläkerrasta, rekkari ei ollutkaan laukussa. Aivan varmasti Porvoon näyttelyn jälkeen mamma oli ottanut näyttelyn arvostelun kameralaukusta, siirtänyt talteen ja laittanut rekkarin takaisin laukkuun ajatuksella että kamera lähtee kuitenkin kisoihin mukaan, joten rekkari olisi sielä valmiina... olisiko tärkeiden papereiden joukossa takan reunuksella? Ei! Olisiko muuttolaatikossa joissa on kirjahyllystä otetut tavarat? Ei. Olisiko muissa muuttolaatikoissa? Ei! Mamma kävi uudestaan katsomassa kameralaukun, etsi kaikki mahdolliset ja mahdottomat mieleen tulevat paikat. Iskä tarkisti kameralaukun, auton penkin aluset ja varmuuden vuoksi toisenkin auton jos rekkari vaikka sittenkin olisi hypännyt sinne. EI, EI, Ei... Puolilta öin mamma oli valmis antamaan periksi, ajatuksella että jos rekkaria ei löydy, on turha ajella mikkeliin kuulemaan tyly tuomio ettei ilman rokotustodistuksia kisata. Viesti kisakumppanille, meiltä taitaa jäädä kisat väliin.. Onneksi kehoitettiin vielä katsoman autosta, vielä etsimään, pakkohan sen jostain on löytyä. Iskä kävi vielä kerran katsomassa auton. Mamma ja iskä alkoi olla varmoja että rekkari oli jäänyt vanhalle talolle, tuonne pääsisi kyllä tarkistamaan, mutta ajomatkaa kertyisi sitten liki 130 km, eli parin tunnin keikka, jos rekkari ei olisikaan sielä.. Mamma päätti vielä kerran katsoa kameralaukun (5 kerta) ottaa tällä kertaa ihan kaikki tavarat (kamera, salama ja piuhoja) pois jos vaikka tuo pienen pieni rekkari kaivautuisi esiin... Kamera pois, laukun sisäläppä, joka oli painunut laukun selkämystä vasten, liikahti. Sieltä liukui esiin rekkari.. Mamma ei tiennyt itkeäkkö vai nauraa.. äkkiä viesti että rekkari löytyi ja kisoihin ollaan taas matkalla.. Äkkiä nukkumaan (kello oli jo yli yksi yöllä) ja varmuuden vuoksi kaikki mahdolliset herätyskellot ja kännykät hälyttämään ettei nukuta pommiin. Minä ja veikka oltiin toki jo monta tuntia vedetty unta palloon..

Aamulla (?!?) klo 4 soi herätyskello. Joukko erittäin unisia kömpi vällyistä ylös. Veikka ja minä saatiin aamupalaksi hiukan leipää ja raejuustoa ja mamma ja iskä söivät pari voikkaria ja kahvia. Sitten porukka autoon. Oltiin veikan kanssa ihan innoissamme. Veikka pääsi mukaan lähinnä sen takia että joutuisi muuten olemaan liian pitkän ajan yksin kotona.

Ulkona oli aivan uskomaton sumu, ja vielä kun iskä totesi meidän reissuvehkeen toisen lähivalon olevan pimeänä niin matkanteko oli aika extreamea.. Onneksi aikaa oli varattu tarpeeksi joten ei tarvinnut hötkytä ja kaahata.. Mamma yritti ottaa alkumatkasta kuvan todistusaineistoksi, mutta vasta kuuden maissa alkoi olla niin valoisaa että edes osa sumuisuudesta todentui kuvaan:

Pysähdyimme pissipaussilla kuortissa, mamma päästi veikan ja minut käymään bensiksen pihalla olevassa "ulkoiluaitauksessa". Luimme postit ja teimme tarpeet. Iskän kävellessä auton ja aitauksen luo totesin että pakko päästä iskän luo: otin pari juoksuaskelta ja loikkasin komeassa kaaressa aitauksen yli ja rinnettä ylös iskän luo. Mamma ja iskä eivät voineet kuin nauraa, kotiin kuulemma tarvitaan sitten ainakin 150 centtien aitaus..

Saavuimme perille hyvissä ajoin, ja kävimme tekemässä pienen kävelylenkin jonka jälkeen sain sitten päälleni puvun että lihakset pysyvät lämpiminä.

Väkeä kertyi sumuiselle pellolle auto kerrallaan. Mospankin saapui väkensä kanssa ja suuntasimme eläinlääkärin tarkistettavaksi. Hyväksytyn tarkastuksen jälkeen kävimme kävelemässä ja kuluttamassa aikaa tutkaillen nurkkia ja mantuja. Toivottavasti sumu haihtuisi ennen kisan alkua, sillä muuten olisi ainakin katsojilla vaikeuksia seurata niin vieheen kuin koirien menoa.

Sitten odoteltiin. Välillä käveltiin, välillä seisoskeltiin. Odottavan aika tuntui pitkältä, vaikka olihan mukava seurata toisten suoritusta. Onneksi olimmekin suhteellisen alkupään juoksijoita.

Sitten vihdoin ja viimein oli meidän startin vuoro:

Mamma ja iskä olivat todella ylpeitä juoksustani. Hieno suoritus ensimmäiseksi kisakseni. Sitten odottamaan pisteitä. Kävelimme pienen palauttelu-lenkin. ja katsomaan pisteitä: Wow 234, tuolla mennään kirkkaasti finaaliin. Ja taas odottelemaan, finaalit olisivat vasta sitten iltapäivän puolella. Vähän nukutun yön jäljiltä painuimme autoon ottamaan pikku tirsat.

Iltapäivän puolella suosi sää sitten kunnolla, aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta ja alkoi tulla todella lämmin. Mamma oli paussin aikana kysynyt toimistolta, josko veikka saisi juosta koekaniinina uuden radan, ja portugalin podengojen finaalin jälkeen kun rata muutettiin isommille roduille sopivaksi, oli veikka ensimmäisenä juoksijana. Siinä oli varmasti taas virallisten rotujen harrastajilla ihmettelyä kun howachart painoi into piukassa menemään.. Sitten juoksivat Ibbet ja seuraavana olikin sitten minun ja Mospanin finaali Hienosti meni finaalijuoksukin, ei ihan yhtä hyvillä voimin kuin alkuerä.

Taas odoteltiin sitten jonkin moinen tovi, ja sitten palkintojen jakoon: Palkintopöytä näytti hienolta. Alkuun kiiteltiin asianmukaisesti järjestäneet (tikkatauluilla), sillä ilman näitä tekijöitä ei olisi koko juoksuja olemassa. Kuunneltiin ylituomarin puhe, jossa oli myös tietoja juuri euroopassa käynnissä olevista kisoista joissa oli suomalaisillakin hyvää menestystä ja lisää pystejä odotettavissa. Mamma ei voinut peitellä riemuaan kun palkintojen jaossa polskien osalta kutsuttiin palkittavaksi Polskis Alfa Romeo, kokonaispisteillä 448 ja SERTI.

Minä tiedostin heti että nämä palkintoruokasäkit tuli minulle... ;)

Kotimatkalla poiketiin vielä kasvattajalla morjestamassa Aatu-iskää ja Piezarca-mammaa ja tietysti ihanaa kasvattaja perhettä. Ihmisiä hellittiin ruokapöydän herkullisilla antimilla. Siitä oli hyvä jatkaa loppusiivu kotiin.

Illalla mamma vielä totesi että historia toistaa itseään: 4 vuotta sitten, kun Aatu iskä oli juossut ensimmäisen oman kisansa (tuokin mikkelin tuntumassa), oli yhteispisteet olleet samat: 448.

Kiitos kaikille osapuolille ihanasta kisapäivästä. Ensi viikolla sitten HVK:lla..

Lähes täydellinen..

Eilen oli vuorossa Porvoon koiranäyttely, jonne kokoontuikin hyvä kattaus sukulaisia..

Aprilia, Alfa Romeo, Audi TT, ja Bassebastion Ataman.

Päivä oli kaikin puolin erittäin mukava, vaikka kehä venyi ja paukkui niin että odotteluaikaa ehti kertyä pitkälle toista tuntia (olettamuskin oli että aikaisintaan puoli kahdelta pääsemme kehään ja paikalla oli oltava puoliltapäivin). No otimme tietysti odottelusta ilon irti siskojen kanssa. Ataman yritti olla niin "vanhaa herraa" mutta kummasti tuokin olisi halunnut telmiä meidän kanssa.. Välillä mamma kyllä piti minulle seisoskeluharjoituksia.. Tylsäääääää...

Tosin onneksi sain katsella edes mitä kehissä tapahtui..

Tutustuin ja ihastuin mitä hurmaavimpaan farkku-neitoon, mutta saman lauman uros Diego (galgo) oli jonkin verran mustis meidän tuttavuuden hieromisesta..

Tein myös tuttavuutta herttaisen 6 kk ikäisen italiano-tytön kanssa, meillä olisi ollut kovin yhteneväinen mielipide leikkimisestä, mutta mamma ei antanut mahdollisuutta vapaaseen telmimiseen, mikä lienee sinänsä hyvä kun ottaa huomioon koko eromme, tytsy painoi n 4 kg ja minä 35...

Jouduin (pääsin) meistä ensimmäisenä kehään. Tuomarina oli Italialainen Ernesto Capra, pitkän linjan tuomari ja koirakasvattaja (kasvattaa kuulemma Eltsuja eli basset houndeja). Jostain syystä en oikein halunnut näyttää hampaita tuolle tuomarille.. joten mamma joutui esittelemään purukalustoni ja sittenkin yritin pyristellä vastaan... enhän minä muuten, mutta kun ei muistettu pestä hampaita aamulla....

Seuraavaksi kehässä oli Ataman ja sen jälkeen päästiin kisaamaan paras uros tittelistä. Ataman valittiin luonnolliseti parhaaksi urokseksi, minullekin annettiin hyvät arvostelut ja kerrottiin että olisin täydellinen kunhan saan lihakseni kasvamaan kunnolla.. no kieltämättä Atamanin muskeleihin verrattuna olen aikamoinen kukkakeppi.. Sain silti varasertin, eli lähes täydellinen..

Seuraavaksi kehässä olivat Aprilia ja Aati, likat kisasivat eri luokissa, toinen junioreissa ja toinen nuorissa, meidän iässä kun on monta vaihtoehtoa varaa valita.. Aatista tuli sitten paras narttu ja loppujen lopuksi myös rotunsa paras. Aprilia ja minä kisasimme sitten vielä Royal Caninin omasta erikoisuudesta eli rodun paras juniori-tittelistä, ja Aprilia vei voiton siinä. Voinee sanoa että likat putsasivat pöydän mennen tullen..

Päivä oli pitkä vaikka meidän ei tarvinnut ryhmäkehään jäädäkään. Ennen kotiinlähtöä kävimme tekemässä minulle pantatilauksen Hollolan nahkapajalta, vanha puolikuristavani kun on venähtänyt niin että teen vähän väliä houdineita sen kanssa.. Nyt on sitten tulossa kunnon jytky jonka luulisi kestävän minunkin vauhdissa.. Kotimatkalla heitimme Atamanin junalle, ja pienen keskustelun jälkeen (kuka matkaa missäkin kohden) otin pienet nokoset käyttäen Atamania tyynynä. Harvalla pojalla sitä on muotovalio tyyny..

Erittäin mukava päivä, kiitokset kaikille mukana olleille.. Illalla mamma sitten ilmoitti minut ensimmäisiin virallisiin maastokisoihini, Mikkeliin.

Hetkiä hyvinkäällä...

Mamma vei veikan ja minut yhdessä naapurin likan kanssa Hyvinkäälle ratatreeneihin. Tällä kertaa juoksimme veikan kanssa vain 280 metrin pätkät . Wänestä mamma onnistui ottamaan kuvia kun sai apua lähettämisessä (veikka ei ole oikein koppiorjentoitunut joten vietti-intoa vahvistettiin handslipillä)

Meinasi kyllä lähettäjä lähteä lentoon kun veikka oli niin täpinöissään.. Jotain alle 22 sekunnin oli tuo veikan aika, katsotaan tarkemmin kun tulokset tulee nettiin...

Minä juoksin taas perinteisen kaavan mukaan suljetusta kopista ja hienosti vedinkin, olen ilmeisesti niin orjentoitunut tuohon 350 metrin kopilta poistumiseen että kävin nytkin kääntymässä tuon portin luona ja juoksin sitten suoraan mamman luo.. minun aikani oli jotain alle 21 sekunttia..

Siskolikka Aatikin oli paikalla, ja ilmeisesti hienosti veti siskokin (mamma ei oikein ehtinyt keskittyä siihen seuraamiseen kun piti Aatin juoksun aikaan valmistautua veikan suoritukseen)

Viime viikolla olin Mospanin kanssa testaamassa maastoyhteistyötä ja ensi viikolla olisi taas tarkoitus suunnata maastoon (jos vaan on treeniä tyrkyllä) sitten onkin treenitön pätkä ennen Mikkelin kisoja... alkaa jo vähän kisa-ajatus jänskättää...

Elokuun päivät ja pimenevät illat..

Paljon on viime aikoina tapahtunut, niin paljon ettei edes pieniä merkintöjä ole saanut blogiin aikaiseksi.. tässä kuitenkin hiukan kuvasatoa tältä illalta, yhdistelmällä elokuinen ilta-aurinko, polski ja mamma testaamassa kameran säätöjä..

Huomio kiinnittyneenä naapurin pihamaalle.. (mamma muokkasi kuvasta hihnan pois, ja samalla lähti minun partakarvat.. kiitos vaan)

Tuolla menee lentokone.. Kuvitteleekohan pieni vinttikoira koskaan osaavansa lentää kuin taivaan linnut...?

Tähän kuvaan mamma on tyytyväinen, sille ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin siirtää koneelle... Ilmekin on aika jees...

Ja lopuksi hiukan gangsta-meininkiä, yo brother!
Tästä tehdään meidän levyn kansikuva sitten kun levy julkaistaan.... wuf wuf!

Mualaiselämää..

Lauantaiaamuna iskällä oli herätyskelloja kaksin kappalein soimassa todella aikaisin (ainakin mamman ja minun mielestä). No aamun puuhaaminen ja pakkaaminen alkoi ja ennen puolta kahdeksaa iskän auto starttasi kohti espoota. Mamma järjesteli hetken verran huushollia ja pakkasi meidän reissuriiselin maalle lähtöä varten, ja puoli kymmenen maissa me sitten suuntasimme kohti Sulkavan mummulaa..

Matka meni kaikkiaan nopeasti, kerrankin veikka ja minä olimme käyneet kunnolla pissillä ja kakilla ennen liikkeelle lähtöä, joten auton tankkausta ja mamman pissipaussia Heinolassa (jossa onnistui vielä bensiksellä näkemään tutun ja antamaan häämeikkausohjeita) lukuunottamatta matka meni sujuvasti ja kaarroimme mummulan pihaan hyvässä aikataulussa.

Poikkeuksellinen tilanne kun paikalla oli koko mamman sisarusparvi, ja näin ollen myös mamman siskon uusin perheenjäsen - Pomo. Pomo on sakemannin, collien ja ajokoiran sekoitus. Ja kuten mamma totesi, tuosta turbo-pakkauksesta tulee mieleen vanha Aatu, tai siis se mitä Aatu oli pentuna... :)

Mummu totesi että hän oli ollut sitä mieltä että Pomo juoksee lujaa, no jostain kumman syystä ei noilla pikku jaloilla vielä pysytty kunnolla minun ja wänen vauhdissa, vaikka sitkeästi pomo kyllä yritti.. Mamma piti minua varmuuden vuoksi auton perässä hihnassa, joten valtaosan aikaa olin pikkusankarin tavoitettavissa, mutta sitten kun mentiin pellolle juoksemaan niin Pomo ja Wäne saivat tehdä yhteistyötä yrittäessään pysäyttää revittelyäni, eivätkä onnistuneet.. Ähä!

Kun ihmiset menivät heinäpellolle keräämään paaleja, jouduin minä (ja välillä Wänekin) jäämään pihalle kytkettynä, kuulemma muuten olisimme saaneet olla mukana, mutta kun aloimme wäntyn kanssa kilvan merkkailla heinäpaaleja... : Ihmisten tyhjentäessä paalikuormaa saraniin, auttoi pomo minut irti hihnasta, maitohampailla saa hyvin nopeaan natustettua hihnan paloiksi, joten karkasimme rantaan uimaan ja peuhaamaan.

Välillä jouduimme toki Wäntyn kanssa muistuttamaan Pomolle kuka onkaan se todellinen pomo tässä laumassa, mutta hyvin osasi pikkumies ottaa paikkansa lauman pohjimmaisena.

Kaikkineen oikein mukava viikonloppu, jos ei oteta lukuun häiritseviä kärpäsiä joita tuntui sisällä ja ulkona piisaavaan oikein urakalla. Onneksi mummu löysi meille sitten kärpäsverkkokatoksen joten toisen yön saimme nukuttua kohtuullisesti mamman vieressä, kärpästen suristessa katoksen ulkopuolella.

Matkalla rataraaseriksi....

Olimme tänään kolmatta kertaa tälle kesälle ratatreeneissä (toinen kerta hvk:lla). Tällä kertaa iskäkin oli mukana kameran kanssa joten hiukan jotain todistusaineistoa tapahtumista:

Päivä näytti pahan sateiselta joten harkinnassa oli pääseekö treeneihin ollenkaan, onneksi iltapäivällä selkiintyi ja tuomarinkartanon nurmikin oli sopivasti kuivahtanut joten ei muuta kuin menoksi. Paikalla olimme jo heti kuuden jälkeen, silti saimme vasta numeron 45 joten runsaasti oli ihmettelyaikaa..

Paikalla oli taas jokunen suloinen pentu ja ihania suuria harmaita joille pääsin kertomaan alamaisuuttani. Luna ei tullutkaan vaikka kovin odotimme, mutta olihan tuolla muutama tuttu vipu ja monta uutta tuttavuutta.

Mamma lämmitteli lihakseni kävelytyksillä ja olimme hyvissä ajoin valmiina odottamassa vuoroa aidan vieressä. Seurasin silmä kovana joko olisi minun vuoroni, vielä muutama..

Kävin välillä jopa aidan raosta kysymässä lähettäjältä joko saisin tulla juoksemaan, mutta mamma sanoi että vielä pari..

Kun sitten vihdoin pääsin aitauksen sisäpuolelle, oli mammalla pitelemistä että sai minut pysäytettyä sen verran että sai hihnan irti kaulapannasta. Tuon jälkeen kävelin tyynesti sisään lähtökoppiin. Tosin mammalla oli vaikeuksia saada ovi kiini, mutta se johtui vain siitä että pakarat oli tiellä.. Sitten viehe surahti edelle, portti kolahti auki ja tällä kertaa ampaisin suoraan vieheen perään.. (pari edellistä kertaa oli lähtö pienellä viiveellä ja ympäristöä ihmetellen)

Juoksin todella hienosti takasuoralle jossa hetkeksi himmailin ihmettelemään eikö kukaan tulekaan kanssani (viimeksi juoksin Lunan kanssa), mutta todetessani ettei kaveria näy radalla kiristin uudestaan tahtia ja juoksin tosi upeasti loppuun asti ja vielä yritin vieheellekkin..

juoksun jälkeen sai mamma ja iskä sitten Svenkalta hiukan lisäohjeita treenaukseeni, mm sen että tästä eteenpäin jos juoksen yksin en tarvitse kuonokoppaa. Kaverin kanssa juostessa tilanne on tietysti toinen, jo ihan turvallisuudenkin takia..

Ensi viikolla on sitten taas vuorossa hyvinkään rata (sään salliessa) tuonne pääsee sitten veikkakin kaveriksi, ja toivottavasti nähtäisiin taas pikkusiskokin..

Juhannuksen jälkeistä elämää..

Vietimme pitkän viikonlopun mökillä yhdessä Eltsun perheen kanssa. Kuva on to-pe väliseltä iltayöltä kun tassuviehe, johon Eltsu oli köytetty minun ja E:n karkumatkan ehkäisyksi, oli vielä suhteellisen ehjä... reilun puolen tunnin kuluttua olimme saaneet ihmiset huijatuksi niin että pääsimme tekemään pienen tutkimusmatkan Rimmin taakse.. josta mamma sitten nouti meidät.. Eipä E olisi pidemmälle tällä erää jaksanutkaan rämpiä..

Kaikkiaan aurinko helli, luonto tarjosi paljon mielenkiintoisia virikkeitä

(joutsenet, hanhet ja pääskyset) ja ekstrana ohjelmaan kuuluin käynti hiekkakuopalla.. Eltsu ei päässyt montulle mukaan, sillä tarvitsimme veikan kanssa vapaata revittelyä pitkin ihanan jyrkkiä rinteitä..

Välillä laskimme melkein veikan kanssa mäkeä pitkin rinteitä...

...välillä taas oli mahtavaa tähyillä maisemia pilvettömän taivaan alla...

...ja välillä vain kiitää montusta toiseen tutkaillen kaikkia otuoja hajuja..

Montulla menoa ei ollut haittaamassa edes veikan rautanaamio, jota tuo joutui muuten käyttämään taatakseen rauhallisen juhannuksen kaikille muille...

Tosin veikan rautanaama taisi aiheuttaa ihmisille ainakin yhtä paljon mustelmia ja ruhjeita kuin mitä muuten olisi koitunut Eltzun kohtaloksi..

Sunnuntaina pääsimme hiukan virittelemään viehevarmuutta veikan kanssa, mamman paistaessa plättyjä, iskä veti meille muutamia vetoja rinteeseen tassuvieheellä. Yhdessä veikan kanssa treenaus oli minusta paljon kivempaa kuin yksin riuhtominen, heräsi huomattavasti enemmän kilpailuhenkeä..

Kaikkiaan mukava viikonloppu! Nyt vain viikon treenit ja ensi viikolla taas kohti maaseutua...

Rauma Show



Aamusta oli taas täysi tohina päällä. Mamma oli jo eilen pyykännyt minut kuonosta hännänpäähän, mutisten jotain siitä ettei näin rupaista koiraa voi näyttelyyn viedä. Poimin tuosta pesuoperaatiosta vain sen ajatuksen että kun taas pyykätään niin pääsen varmaan moikkaamaan kavereita jonnekin..



Veikka jäi kotiin kun iskä, mamma ja minä hyppäsimme vovloon ja ajelimme kohti länsisuomea. Onneksi kerrankin kehä oli vasta iltapäivällä joten ei tarvinnut ihan kukonlaulun aikaan startata.



Matka meni yhdellä pissipaussilla, tai no tavallaan kahdella sillä mamma ei suostunut pissille sielä paikassa jossa iskä ja minä kävimme omilla tahoilla suhauttamassa.. eli mamman takia stopattiin sitten hiukan myöhemmin uudestaan... mutta kaikkiaan matka eteni sujuvaan tahtiin. Saavuimme Raumalle Lähdepellon urheilukeskukselle hyvissä ajoin. Aurinkoinen sää ja avarat tilat pitivät minut hyvällä tuulella, ja varsinkin kun huomasin että paikalla oli kavereita,

Pinni (kisaturistina) ja Letti, niin viihdyin todella hyvin. Hiukan myöhemmin pääsin tekemään tuttavuutta Pinjan ja Irisksen (kk podenco) kanssa. Oikeastaan en ollut ihan täysin varma oliko kyseessä juoksu-tapahtuma vai näyttely. Vasta siinä vaiheessa kun tuomari tuli tutkailemaan minua, sain varmistuksen että näyttelystähän tässä oli kyse..



No mamma ja iskä olivat erittäin tyytyväisiä päivän saaliiseen, sain ensimmäisen sertini sekä rodun paras arvosteluissa sijoituin VSP:ks, no ottaen huomioon että "vastustajani" oli valioluokan narttu niin eipä tuo ihme ole..



Lisää kuvia tulee galleriaan kunhan mamma saa kuvat järjestykseen