Veikan treenikaveri Wicca pyöräytti suloiset pennut aprillipäivänä.. Pentukuumetta voi käydä lisäämässä täällä:

Ihana maaliskuinen talvipäivä. Aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta ja edessä aukesi koskematonta hankea. Lunta jota oli satanut pari päivää aiemmin..

Keli, tai muutaman päivän lenkkitauko aiheutti sen että veikalla ja minulla oli virtaa kunnolla. Vaikka välillä tuli tähysteltyä rauhassa maisemia ja nautittua tuulen mukanaan tuomia tuoksuja, niin tuli otettua myös lentoharjoituksia...

..tanssittua tulista tangoa...

...ja keskusteltua hiukan napakammin...

Auringosta ja maisemistakin nautittiin kyllä..

..välillä kauempana..

...ja välillä lähempänä..

Mikäs tällaisista päivistä nauttiessa kun kotipihalta aukeaa tällainen revittely alue (puiden takaa pilkottaa koti)

ja kun naapuritkaan eivät ole heti "aidan takana" häirtsemässä..


Vaikka lenkin seurauksena oli 1 haavoitettu takajalka (minun), yksi auki pureskeltu kaula (veikan) ja lukuisia mustelmia (iskällä ja mammalla) niin kyllä lenkki siltikin oli mitä nautinnollisin..

Päästäislenkkejä..

Mukava kun mamma ja iskä ovat kumpikin nyt lomalla pääsiäisen vietossa. Olemme kahtena päivänä käyneet nautiskelemassa mitä parhaista talvikeleistä lenkin puitteissa. Eilen kävimme peltolenkillä ja iskä zoomaili minusta kameralla kunnon virallisia kaksivuotiskuvia. Tässä tuotokset:

Tänään lenkitimme sitten metsässä niin että iskän puhelin seurasi lenkkiämme ja matkalta napsittiin muutama kuva muistoksi. Nuo löytyvät täältä. Täytyy kyllä todeta että lähimaastosta löytyy vaikka ja mitä mielenkiintoista: metsätyökoneita, mielenkiintoisia jälkiä ja kauniita maisemia...

Tampereen kv näyttely 2008.

Välillä aamut tuntuvat alkavan liian aikaisin, niin tänäänkin kun mamman herätyskellot pärähtivät soimaan 4:30. Onneksi pesut ja puunaukset oli tehty jo eilen, joten ei muuta kuin ihmisille vaatteet päälle, eväät laukkuun ja menoksi. Veikka pääsi mukaan tampereelle, sillä nyt ei ollut hoitopaikkaa tarjolla ja päivästä kotona olisi mahdollisesti tulossa liian pitkä yksin oltavaksi. Ja veikkahan on jo niin tottunut autoilija ja varsinkin autossa odottaja että mukaan otto on helppoa.

Jäniksenkäpälän sanotaan tuovan onnea, aamulla toivotti onnea kehään auton vierellä juoksenteleva jänöjussi, joka onneksi kuitenkin valitsi metsän puolen auton alle säntäämisen sijasta.

Olimme Tampereen messukeskuksella hyvissä ajoin, ja ehdimme hyvin treenailla keässä oloa usean kierroksen ajan. Iskä zuumaili uuden objektiivin kanssa ja yritti saada hallin valaistuksesta jotain tolkkua. Lukuisien poseerausharjoitusten jälkeen homma alkoi jo vähän naurattaakin. Sitten saapui Lunakin paikalle ja vuorotellen juoksentelimme ympäri pientä kehäämme ja harjoittelimme seisoskelua tuomarin edessä (siis harjoittelussamme kehäavustajan)

Tuomari tuntui tykkäävän minusta, arvostelu oli erittäin hyvää joka suuntaan. Vaikkakin mamma ja tuomari eivät ainakaan löytäneet yhteistä kieltä ja välillä tuntui tuo kieli olevan tuomarilta ja kehätoimitsijoiltakin olevan hukassa, sopivassa suhteessa englantia, saksaa, visiinkin unkariakin ja ties mitä muita.. Tuomari teki ainakin perusteellista työtä arvioidessaan, hampaiden ohella tuntuviksi tarkastettiin kitarisatkin... Kehätoimitsija varmisti vielä tuomarilta antavansa minulle oikeat nauhat ja ruusukkeet ei mamma meinannut kestää aloillaan. Serti! sitten ei muuta kuin odottamaan Lunan arviointia.

Lunallekin tuli serti ja arvostelu muutoinkin kehuva. Sitten rodun parhaan valintaan. Tuomari arvotti minut rodun parhaaksi ja Lunan vsp:ksi. Eli ryhmäkehä odottaa..

Tittelin kunniaksi iskä lankesi ostamaan minulle kunnon motoristihenkisen rock-pannan..

Onneksi veikka tuli otettua mukaan, sillä muutoin olisi todellakin ollut pitkä päivä yksin kotona. Nyt pääsimme ulkoilemaan pihamaalle ja autoon nokosille koko porukka. Ja todellakin kaikki taisivat ainakin jonkinmoiset unet kiskaista. Iskä totesi että joutunee hankkimaan asuntoauton jotta odottaminen muuttuu mukavammaksi...

Ryhmäkehässä jyräsivät taas perinteiset rodut, vaikka seisoinkin niin upeasti että mamma oli erittäin ylpeä minusta. 2 vuoden ja 1 päivän ikäisenä saavutettu FIN-MVA titteli, nyt voikin sitten keskittyä ensisijaisesti tuonne juoksemisen puolelle.

Happy Birthday to mee.. Happy Birthday to meee.. Happy Birthday Polskispentue, Happy Birthday to all toooooooo...

2 vuotta

Talvimaastot

Kisakausi 2008 on sitten virallisesti avattu. Aamusta iskä ja mamma pakkasivat minut ja veikan autoon ja suuntaus Tammelaan, Mustialan maatalousoppilaitokselle alkoi. Minun ja Aatin startti oli aikataulun mukaan 13.20 joten iskä ja mamma totesivat että tähdätään paikalle jo puolenpäivän aikaan jotta iskä ehtii testailla kameraa vähän muihinkin ennen meidän starttia.

Aamusta keli oli mitä mukavin, loppuviikosta oli satanut lunta ja aurinko pilkisteli pilvien välistä. Paha vaan että mitä lähemmäs Tammelaa saavuttiin, sitä pahemmaksi keli muuttui ja loppujen lopuksi tuntui kunnon pyry pyyhkivän pitkin maita ja mantuja. No, juoksemista "pikku" sade ei haittaisi, mutta katsomossa ja varsinkin kuvatessa pöllyävä lumi kyllä hiukan häiriköi.

Paikalle päästyämme Wäntty järjesti taas hyvin Wäiskimäisen kohtauksen livahdettuaan autosta ilman hihnaa.. No onneksi mammalla oli jokin vaisto pelannut aamulla ja oli napannut pillin mukaan. Ihme sinänsä että veikka reagoi pillin vihellykseen ja suuremmilta häiriöiltä (ja vaurioilta) vältyttiin. Hetken jaloittelun jälkeen meidät pistettiin takaisin autoon ja mamma ja iskä tutkailivat järjestelyitä. Aikaa starttiin oli hyvin ja Aati ihmisineen ei ollut vielä saapunut, joten mamma päätti käyttää minut eläinlääkärillä ja käydä hoitamassa ilmoittautumisen. Orlitsa oli tullut jo hyvissä ajoin, joten pääsin morjestamaan tuota vauhdin jumalatartakin. Paikalla oli myös toinen hortai Rutja.

Vihdoin Aatikin saapui paikalle, tuoden mukanaan kivan yllätyksen kun pikku Kirakin oli matkassa mukana. Olin totaalisen myyty tuohon mini-luna-mokkeen.

Sitten oli aika valmistautua kisaan. Muiden juoksuja en pahemmin ehtinyt katselemaan kun mamma juoksutti pitkin pikkuteitä lämmitellessään lihaksiani. Maastokuvioinen pleece-pukuni herätti taas ansaittua huomiota, tokikin maastokoiralla pitää olla maastopuku. Mamma oli hankkinut minulle oman juoksumanttelin, ja kun lähtövärit oli arvotu niin sain pukea punaisen manttelin puvun alle.

Orlitsa ja Rutja juoksivat juuri ennen meitä. Juoksu sinänsä oli taas hieno suoritus, mutta valitettavasti Rutja päätti järjestää hiukan extraohjelmaa juoksennellen pitkin poikin kisatannerta vieheen pysähdyttyä. Loppujen lopuksi taisi olla Orlitsa joka houkutteli hihnassa Rutjan antamaan emännälleen kiinni ja kisa pääsi jatkumaan meidänkin osalta.

Olin kyllä kovaa vauhtia menossa juoksupaikalle, mutta ihan täysin en ollut kärryillä mistä nyt olikaan kyse. Lähtövalmius. Viehe lähti liikkeelle, lähettäjä päästi irti pannasta ja ampaisin: Juoksemaan kilvoitellen Aatin kanssa. Sitten viehe teki ensimmäsen mutkan kohdalla nykäisyn ja päässäni napsahti. Eihän täällä leikkimässä oltu vaan jahtaamassa tuota viehettä. Sen jälkeen olinkin kisafiiliksillä.

Startin jälkeen palautteleva tassuttelu (veikkakin pääsi vähän liikuttamaan tassujaan pihamaalle) ja sitten autoon lepäämään. Mamma ja iskä lähtivätkin siinä vaiheessa sitten sisälle nautiskelemaan hyvin ansaitut kahvikupilliset ja lämmittelemään viimaisan pyryn kourista. Tulosten tullessa ilmoitustaululle olimme pisteissä suhteellisen tasoissa siskon kanssa; Aatilla 210 ja minulla 206 pistettä. Pääasia että finaaliraja ylittyi kummallakin.

Tauon jälkeen lisää hengailua, uudestaan eläinlääkärin tarkastukseen ja odottamaan starttia. Toisen takajalan yhden kynnen reuna oli vähän nirhaantunut alkuerissä, mutta tuo ei menoa haitannut joten finaalia odotellen. Iskä kulutti aikaa kuvailemalla pikku Kiraa ja finaalien käynnistyessä siirtyi tuo kameroineen sitten radan varteen kuvaamaan juoksijoita. Veikka luonnollisesti päätyi taas autoon odottamaan..

Lumisade oli onneksi laantunut ja vaikka tuuli tuntuikin paikoitellen ilkeältä, oli olotila pääsääntöisesti mukava. Nyt mamma taluttelikin minua radan vierustalla, niin että näin useita startteja ja vieheintoni nousi kummasti alkueriin verrattuna. Parhaimmillaan tein railun metrin korkuisia hyppäyksiä suoraan ylöspäin paikaltani, kun olisin niin kovin halunnut jo päästä juoksemaan.

Vihdoin ja viimein oli sitten meidän finaalin vuoro. Pikku Kirakin oli aidan vierellä katsomassa kuinka isot juoksevat. Valmiina lähtöön. Viehe liikkeelle. Lähettäjän ote irti. Ampaisen heti keulille seuraten hyvin viehettä, lukien radan linjaa, mistä kannattaa saartaa. Alas mäkeä ja sitten ylös toista reunaa. Jyrkkä mutka. Vauhtini oli niin kova etten saanut käännetyksi vaan juoksin lennossa paimenlangan yli radan ulkopuolelle. Viehe ei kadonnut silmistäni hetkeksikään ja todettuani vieheen kaartavan poispäin aidasta jonka takana juoksin, ampaisin aidan yli takaisin radalle. Tuossa vaiheessa päästinkin sitten veret hyydyttävän parkaisun.. Ja vieheelle. Mamma singahti lähettäjän kanssa tarkistamaan tilanteeni, sillä nilkutin toista takajalkaa, onneksi sekä ulvahdus että nilkutus oli vain säikähdystä, ainakaan verta ei tullut mistään ja nilkutuskin laantui kun mamma tarkistuksen jälkeen taputti pakaroille ja totesi että kaikki kunnossa.

Harmitti vietävästi pieleen mennyt juoksu. Mamma maalaili kauhukuvia kuinka nyt tulee hylkäys ja ruotsin em-kisat karkaavat sen siliän tien tavoittamattomiin. No urheilu on aina vaarallista. Palauttelut (veikan kanssa) ja odottelua. Palkintojen jako olikin sisätiloissa, joten veikka ja minä saimme mennä autoon lepäilemään ja odottamaan kotiin lähtöä.

Kisat olivat hienot kaiken kaikkiaan. Päivän mittaan valmistui useita maastovalioita ja kun meidän palkitsemisen aika koitti ei saldo ollut yhtään huono: Orlitsa juoksi sertin arvoisesti, Aati sai ensimmäisen maastosertin ja minullekin sertin arvoinen suoritus. Tuomarit eivät olleet rokottaneet pisteissä niin paljoa kuin oli pelätty.

Kaikkiaan mukava päivä ja nyt on kaikilla suomessa asuvilla Polskis-pennuilla ensimmäiset maastosertit plakkarissa. Aatu-iskän kunniakkaita jälkiä seurataan..

Nuohousta..

Mamma kuvasi puhelimen videolla laiskanpulskeaa leikkiämme veikan kanssa. Valaistus oli mitä oli, motivaatio oli mitä oli.. Mutta tulihan vähän treenattua.

Kuvituksia..

Iskä ja mamma hankkivat uuden kameran jotta juoksukisoista saisi kunnon kuvia. Tänään lenkillä iskä sitten treenaili jotta kohdistukset olisi kohdallaan ensi viikonlopun kisoja varten. Tässä muutama makupala lenkiltä:

Kiskonta treenejä motivointipatukalla... Tähystelyä,

juoksentelua sielä sun täällä, yksin, ja yhdessä..

Hengailua,

hyppyjä,

ja rauhassa tuumailua..

Hiukan hulluttelua,

vähän pomotusta,

ja paljon naurua...

Extreamea....

Mammalla venyi tänään päivä töissä hiukan pidempään ja sen jälkeen tuo käväisi vielä punttisalilla. Eli kello oli yhdeksän maissa kun mamma kotiutui.. Pihaan ajaessaan mamma ihmetteli kun Wäiskiä ei näkyny normaalilla tähystyspaikallaan olkkarin ikkunalla. Sisältä kuului kauhea uikutus ja mamma huolestui. Vauhdilla sisälle, josta löydyin vain minä patsastelemasta. Uikutus jatkui, ja mamma tarkisti ettei Wäntty ole vahingossa jäänyt vessaan. Ei ketään, sohvatkaan eivät olleet niin että veikka olisi voinut niiden taakse jäädä jumiin. Keittiössä ei ketään. vihdoin kuului uikutuksen lisäksi kynsien rapina ja silloin mamma tajusi missä veikka oli: parvella!!

Mamma päätteli että joko minä olin kiusannut veikkaa niin että tuo päätti mennä turvaan, tai sitten syynä oli vain se että veikalla oli ollut kova hätä (yläkerrasta löytyi kahdet kakat ja yhdet pissit ja joku oli sitten suhauttanut alakertaankin pisut) ja tuo oli ajatellut käydä tekemässä tarpeensa mahdollisimman kauas, eli tässä tapauksessa yläkertaan kun ei ulos kerran päässyt.

No se oli sitten oma operaationsa saada veikka tulemaan raput alas, puoleenväliin meni suht ok, mutta sitten alkoi veikkaa hirvittää rappujen jyrkkyys ja tuo pakitti takaisin yläkertaan (hyvä ettei siinä vaiheessa luiskahtanut jalat rappujen läpi). No, loppujen lopuksi mamma sai veikan ehjänä alakertaan (meinasi kyllä käydä köpsästi kun veikan tassut lipesi) joten mamma pääsi pyykkäämään jätökset lattialta..

Mamma totesi että ilmeisesti yläkerran rappusiin on nyt sitten hommattava portti ettei vastaavaa pääse enää käymään, sillä jos veikka (tai minä) tullaan sitten omin nokkinemme raput alaskin niin voi tulla pahaa jälkeä..

Tänään oli Wäiskin etsintäkoiratreenit
Ensimmäistä kertaa iskäkin oli mukana. Noiden treenien jälkeen ajoimme koko perhe soramontulle myrskylään ja pääsimme veikan kanssa revittelemään oikein kunnolla.

Lumi on muuten kovin vähissä, mutta onneksi montulta sentään löytyi sen verran että veikka pääsi vähän leikkimään saukkoa. Minä tyydyin vain hyppelemään kinosten yli ja ottamaan muutaman tehospurtin..

Iso poika..

Mukava päivä kun mammakin on välillä kotona.. piti oikein hypätä halaamaan. Iskä testaili samalla uutta puhelimen kameraa.

Olen jo aika iso poika kun pääni yltää mamman tasalle.

Joulukuinen ulkoiluhetki..

Tänään olisi tietojen mukaan ollut ensimmäinen talvinen ulkoilu tuomarinkartanolla, mamma päätti kuitenkin että saamme veikan kanssa ulkoilla ihan omilla kulmilla.. "Pelto" on mutainen jolla ei kasva oikein mitään, eli kun keli on reilusti plussalla niin alusta on mukavan pehmoinen juosta... Saisi kyllä hiljalleen alkaa sitä lunta tulla, joulukuun viimeiset hetket on menossa, eikä vielä tietoakaan talven alkamisesta..