Mielenkiintoinen on tämä nettimaailma. Mamma loi minun kisabudjetin kasaamiseen holvi-palvelun kautta nettisivuston ja tuolloin oli alkujaan ajatus että reissusta koottaisiin kirja tai sivuston kautta myytäisiin Polskis Alfa Romeo pinssejä. No viime viikolla siistiessään sivuston ulkonäköä (ennen jakamista FaceBookissa) mamma sitten poisti sieltä tiedon tulossa olevasta kirjasta mainiten vain tarkoituksen olevan reissun mahdollistumisen.
No tänään sitten mammalle tuli sähköposti jossa kyseinen palveluntarjoaja uhkailee sillä että rikomme rahankeräyslakia. Rahankeräyslaki on sikäli mielenkiintoinen että esimerkiksi koululuokat, harrasteryhmät ja yleisissä vaaleissa ehdolla olevat saavat kerätä rahaa ilman erityistä lupaa. Yhtä yksittäistä yksilöä ei siis lasketa harrasteryhmäksi (eikä varmaan minua ja mammaa kahdestaankaan).
Kaupankäynti, on sitten kyse konkreettisesta tavarasta, elämyksestä tai immateriaalisista oikeuksista ei kuulu rahankeräyslain piiriin. Lahjoituksen vastaanottaminen ei myöskään ole luvanvaraista, vaan sen pyytäminen. Toinen rajaus on "yleisöön vetoaminen". Rahankeräyslain (4 pykälän) mukaan yleisöllä tarkoitetaan ennalta rajoittamatonta ja määrittelemätöntä joukkoa ihmisiä. Yksittäiseltä mesenaatilta voi siis pyytää suurtakin lahjoitusta ilman keräyslupaa. Samoin esimerkiksi kaveriporukka tai työyhteisö voi keskuudessaan kerätä rahaa "pulaan" joutuneelle jäsenelle ilman lupaa. (lainaus holvin blogista).
Eli mamman käsityksen mukaan se että keräämme rahaa tutuilta ihmisiltä mahdollistaaksemme harrastusluonteisen matkan jonka seurauksena tänne blogiin tulee päivityksiä jolla jaamme elämyksiä kanssaihmisille emme tarvitse keräyslupaa. JA toisekseen! Jos matka jää toteutumatta (esim reissuun vaadittava budjetti (ei siis koko holvibudjetti vaan reissun todellinen kustannus eli noin 2500 euroa) ei jostain löydy, niin lahjoittajat saavat rahansa takaisin (ne ovat holvin tilillä tallessa siihen asti että mamma on varma sekä siitä että minun kinttuni kestää kisaamisen että siitä että kisabudjetti (holvin kautta tai sen ulkopuolelta) täyttyy ja reissuun on varaa lähteä.
Mamma mietti saavatko kaikki muutkin bloggarit jotka tienaavat blogia pitämällä (kannatusrahoilla jne) vastaavia uhkauksia vai sattuiko tässä nyt vain olemaan vika siinä että mamma loi minulle oman "tilin" kun sen luominen normaali pankkiin olisi ollut turhan monimutkaista (sitä on harkittu jo aiemmin).
Joten summa summarum jos haluat jatkossakin lukea kisamatkakuvauksia käy klikkaamassa matkakassaan täydennystä https://holvi.com/shop/PolskisAlfaRomeo/
Halutessasi saat nimesi/yrityksesi logon sivupalkin sponsorit listaan.
perjantaina, toukokuuta 31, 2013
torstaina, toukokuuta 16, 2013
Modelshoot Matching..
Torstai oli varsin tapahtumarikas päivä.
Olin innosta piukeana huomatessani mamman aamupäivällä kerätessä kasaan myös minun varusteeni, vaikka hieman ihmettelin niin mamman asuvalintaa kuin kaikkea muuta mukaan pakattavaa. Mamma päästi minut irrallaan käymään pisulla ja kakalla ennen lähtöä, ja naureskeli että hyppiessäni ja pomppiessani kuin kuriton varsa laitumella, ei mistään vammasta ollut tietoakaan.
Ajoimme mamman studiolle noutamaan hieman tavaroita, ja osoitin tuolla ettei minua olisi voinut taas kaupungissa olo vähempää kiinnostaa. Haukottelin kovaäänisen mielenosoituksellisesti koko sen ajan minkä olimme studiolla ja onneksi pian hyppäsimmekin takaisin autoon.. Mihinköhän tällä kertaa ajaisimme?
Suuntana oli Pasila ja vanhat vr:n konepajan rakennukset. Tovin saimme odotella pihamaalla ennenkuin paikalle hurautti mamman odottelema auto ja pääsimme sitten siirtymään portista studion puolelle. Minä pääsin elämäni ensimmäisen kerran oikeasti leikkimään valokuvamallia. Totesin sen varsin uuvuttavaksi ja pitkäveteiseksi. Kun valot räpsyvät ja pitää vain seistä paikallaan näyttäen suurelta ja räyhäkkäältä. Positiivista sinänsä olivat ne lukemattomat rapsutukset joita sain. Ja herätin kyllä huomiota ja kunnioitusta niin että taisi facetime-kuvaa minusta lähteä ihan ulkomaille asti.
Kuvausten jälkeen suuntasimme taas mamman studiolle ja sielä otinkin sitten minitirsat lattialla leväten sen aikaa minkä mamma palveli asiakasta. Taas sain lisää rapsutuksia mukavilta ihmisiltä.
Sitten oli vuorossa Koiraosteopaatti. Mamma oli ollut huolissaan mikä sunnuntaina Liedon kisassa aiheutti nilkutukseni. Tutkimus osoitti ettei polvessa ollut mitään vikaa (elänlääkärihän oli pelotellut polven ristisiteen repeämällä). Mutta tutkimus viittasi siihen että olin revähdyttänyt reisilihaksen ja toinen kipupiste löytyi selästäni. Osteopaatti antoi toiveita siitä että vamma ehtii kyllä parantua ennen EM-kisoja, mutta nyt on sitten maltettava treenata rauhallisesti ja tarkasteltava tilannetta järjen kanssa. Parin viikon päästä käyn vielä uudestaan sitten osteopaatilla jolloin tarkastellaan onko parantuminen edennyt kuten toivottu ja sitten tehdään lopullinen päätös kisojen suhteen.
Osteopaatilta suuntasimme kotia kohti. Kymmenisen kilometriä ennen kotia mamma kuitenkin ajoi auton parkkiin. Poikkesimme Särkijärven vanhempainyhdistyksen järjestämässä match-showssa. Mamma totesi että kerrankin kun olimme sopivasti liikkeellä niin voisimme hyvin käydä kantamassa kortemme koululaisten keräyskekoon ja saisivatpa paikalliset nähdä sitten kerrankin meidätkin (ei ollut näissä piireissä tullut juurikaan pyörittyä). Tuttujakin näkyi, niin pelastuskoira kuin vinttikoirapuolelta. Minusta oli itseasiassa varsin mukava patsastella pitkästä aikaa kehässä. Ja tällä kertaa tuomareina oli sellaisia jotka todellakin juoksuttivat, jopa niin että mamma totesi best in show-kehän jälkeen (olin siis isojen punaisten ykkönen) että minä olisin varmasti juossut vielä vaikka kuinka, mutta mammalta alkoi paukut loppua.. Minä olin sentään aamulla syönyt kunnon nappula-aamiaisen, mutta mamma oli koko päivän vetänyt parilla kahvikupillisella ja desillä turkkilaista jugurttia.. No BIS kehässä jäimme toiseksi, voiton mennessä pikkuisten punaisten voittaneelle karvaturrille. Häviö ei sinänsä harmittanut kun kotiin sai kantaa kaksi ruokasäkkiä (21 kiloa pedigreetä), puruluita, lelun, matkakupin, ketjupannan ja mammallekin iloksi vielä sagaformin tuikkulasit.. Eli todellakin monenkertainen saalis satsattuun rahaan verrattuna.
Nämä kolme kuvaa by Mari Winqvist.
Olin innosta piukeana huomatessani mamman aamupäivällä kerätessä kasaan myös minun varusteeni, vaikka hieman ihmettelin niin mamman asuvalintaa kuin kaikkea muuta mukaan pakattavaa. Mamma päästi minut irrallaan käymään pisulla ja kakalla ennen lähtöä, ja naureskeli että hyppiessäni ja pomppiessani kuin kuriton varsa laitumella, ei mistään vammasta ollut tietoakaan.
Ajoimme mamman studiolle noutamaan hieman tavaroita, ja osoitin tuolla ettei minua olisi voinut taas kaupungissa olo vähempää kiinnostaa. Haukottelin kovaäänisen mielenosoituksellisesti koko sen ajan minkä olimme studiolla ja onneksi pian hyppäsimmekin takaisin autoon.. Mihinköhän tällä kertaa ajaisimme?
Suuntana oli Pasila ja vanhat vr:n konepajan rakennukset. Tovin saimme odotella pihamaalla ennenkuin paikalle hurautti mamman odottelema auto ja pääsimme sitten siirtymään portista studion puolelle. Minä pääsin elämäni ensimmäisen kerran oikeasti leikkimään valokuvamallia. Totesin sen varsin uuvuttavaksi ja pitkäveteiseksi. Kun valot räpsyvät ja pitää vain seistä paikallaan näyttäen suurelta ja räyhäkkäältä. Positiivista sinänsä olivat ne lukemattomat rapsutukset joita sain. Ja herätin kyllä huomiota ja kunnioitusta niin että taisi facetime-kuvaa minusta lähteä ihan ulkomaille asti.
Kuvausten jälkeen suuntasimme taas mamman studiolle ja sielä otinkin sitten minitirsat lattialla leväten sen aikaa minkä mamma palveli asiakasta. Taas sain lisää rapsutuksia mukavilta ihmisiltä.
Sitten oli vuorossa Koiraosteopaatti. Mamma oli ollut huolissaan mikä sunnuntaina Liedon kisassa aiheutti nilkutukseni. Tutkimus osoitti ettei polvessa ollut mitään vikaa (elänlääkärihän oli pelotellut polven ristisiteen repeämällä). Mutta tutkimus viittasi siihen että olin revähdyttänyt reisilihaksen ja toinen kipupiste löytyi selästäni. Osteopaatti antoi toiveita siitä että vamma ehtii kyllä parantua ennen EM-kisoja, mutta nyt on sitten maltettava treenata rauhallisesti ja tarkasteltava tilannetta järjen kanssa. Parin viikon päästä käyn vielä uudestaan sitten osteopaatilla jolloin tarkastellaan onko parantuminen edennyt kuten toivottu ja sitten tehdään lopullinen päätös kisojen suhteen.
Osteopaatilta suuntasimme kotia kohti. Kymmenisen kilometriä ennen kotia mamma kuitenkin ajoi auton parkkiin. Poikkesimme Särkijärven vanhempainyhdistyksen järjestämässä match-showssa. Mamma totesi että kerrankin kun olimme sopivasti liikkeellä niin voisimme hyvin käydä kantamassa kortemme koululaisten keräyskekoon ja saisivatpa paikalliset nähdä sitten kerrankin meidätkin (ei ollut näissä piireissä tullut juurikaan pyörittyä). Tuttujakin näkyi, niin pelastuskoira kuin vinttikoirapuolelta. Minusta oli itseasiassa varsin mukava patsastella pitkästä aikaa kehässä. Ja tällä kertaa tuomareina oli sellaisia jotka todellakin juoksuttivat, jopa niin että mamma totesi best in show-kehän jälkeen (olin siis isojen punaisten ykkönen) että minä olisin varmasti juossut vielä vaikka kuinka, mutta mammalta alkoi paukut loppua.. Minä olin sentään aamulla syönyt kunnon nappula-aamiaisen, mutta mamma oli koko päivän vetänyt parilla kahvikupillisella ja desillä turkkilaista jugurttia.. No BIS kehässä jäimme toiseksi, voiton mennessä pikkuisten punaisten voittaneelle karvaturrille. Häviö ei sinänsä harmittanut kun kotiin sai kantaa kaksi ruokasäkkiä (21 kiloa pedigreetä), puruluita, lelun, matkakupin, ketjupannan ja mammallekin iloksi vielä sagaformin tuikkulasit.. Eli todellakin monenkertainen saalis satsattuun rahaan verrattuna.
 |
| Mamma nappasi kuvan ennen kehää, olin varsin hyväntuulinen.. |
Nämä kolme kuvaa by Mari Winqvist.tiistaina, toukokuuta 14, 2013
Loukkaantuminen Liedossa
Kisakausi avattiin Liedon maastoissa, ei toivotuin seurauksin.
Kaikki tuntui olevan kisamatkaa vastaan. Tänne oltiin toki saatu kilpakumppaneita oikein kaksin kappalein, eli Friidu ja Nasu olivat tekemässä ensimmäiset starttinsa. Mutta muuten kaikki merkit viittasivat siihen että reissu olisi parempi jättää väliin...
Mamman lähtiessä lauantaina töistä kotia kohti, piti pakoputki järkyttävää meteliä. Onneksi (?!?) mamma tarkasteli metelin lähteen kunnolla vasta kotipihassa ja totesi siinä vaiheessa pakoputken olevan etupöntön edestä irtipoikki! Onni onnettomuudessa ettei koko höskä ollut tipahtanut ja jäänyt jonnekin Helsinki-Porvoo-Juornaankyllä välille.
Tovin jos toisenkin mamma yritti keksiä vaihtoehtoisia reissuvälineitä. Ja soitti jopa luotto autokorjaamollemme (jossa puhelintäti kertoi numeron olevan pois käytöstä!?!?). Facebookin kautta olisi kulkupeli löytynyt, mutta valitettavasti tuon sijainti olisi ollut taas Helsingin suunnalla niin jollakin olisi sitten pitänyt päästä ensin sinne.. No lopulta mamma totesi ettei muu auta kuin että iskä joutuu lähtemään kisoihin meidän kanssa jos kerran ei anna autoaan ajoon.. Siinä vaiheessa alkoi sitten akuutti korjausrupeama. Naapureilta onneksi löytyi loppujen lopuksi sopiva sovitusholkki ja parin tunnin pusaamisen jälkeen oli pakoputki paikallaan ja meille reissurassi taas valmiina.
Mamma joutui siinä vaiheessa toteamaan (kello oli siis jo kymmenen illalla) että suunniteltu saunottamiseni sai jäädä kun herätyskello kilahtaisi sitten jo neljän tienoissa. Aamulla herätyskello soi kuten pitikin ja mamma heräsi kyllä ajoissa, mutta jotenkin aamu oli vain niiiiin jumi jumi että loppujen lopuksi olimme alkuperäisestä aikataulusta liki puoli tuntia myöhässä. No onneksi mamman matka-ajan laskelmat perustuivat googlemapsin tarjoilemiin ajoaikoihin ja tarkempi tarkastelu osoitti että tuo tarjosi jostain syystä jotain epämääräisiä kiemuroita pitkin vanhaa turuntietä ja pyörimistä leppävaarassa yms. Joten saimme hyvin aikataulun kiinni jo espoon kohdalla ja kisapaikalle saavuimme loppujen lopuksi liki vartin ennen aikataulua.
Olin hieman räyhäkkäällä tuulella ja Friidun ja Nasun saavuttua, kun jonotimme yhdessä elänlääkärin tarkistukseen, kerroin varsin äänekkäästi mielipiteitäni kisakumppaneistani. Saimme kaikki luvan kisaan ja sitten olikin arvonnan odottaminen ja valmistautuminen. Jostain syystä meuhkasin Friidullekin alkuunsa. En oikein sisäistänyt sitä että kyseessä oli tyttö. Nasulle en itseasiassa edes meuhkannut niin paljon. Luokittelin tuon kai Wänen kanssa samaan kastiin, sillä Nasultakin oli viety pompulat jokin aika sitten ja kun tuolla ei ollut tarvetta meuhkata takaisin niin menetin melko pian mielenkiintoni.
Lämmittelylenkille lähdimme yhdessä Friidun kanssa. Alkuun oli hieman jännitystä havaittavissa (puolin ja toisin) mutta tovin kuluttua kuljimme jo varsin tyynesti rinta rinnan ja hajuja haisteltuani tajusinki tuon olevan tyttö ja suhtautumiseni muuttui täysin.
Friidu ja Nasu juoksivat ensin parina. En nähnyt juoksuaan kuin pienen pätkän, sillä mamma piti minut mäennyppylän toisella puolen jotten voisi ennalta arvailla vieheen reittejä. Hienosti kumpikin pinkoi näkösällä ollessa vieheen perässä. Tai no ne jotka paremmin näkivät totesivat että Friidu juoksi vieheen perässä ja Nasu Friidun perässä, mutta samapa tuo, pääasia että juoksivat. Tämä oli kummallakin ensimmäinen kisajuoksu ja ilmeisesti Nasulla ensimmäinen kerta ylipäätään moottorivieheen perässä, joten siihen nähden tulos oli hieno. Mamma tunsi koko tuon odotusajan epämääräisen pelon kaihertavan sisuksissaan. Miksi tällä kertaa hermostutti näin paljon?
Sitten oli minun vuoroni. Tuijotin lähtöpaikalle astellessa viehettä tiukasti ja vieheen liikahtaessa ja lähettäjän huutaessa "irti!" ampaisin matkaan täyttä vauhtia. Alku näytti hyvältä, mutta kadottuani mamman näkyvistä töntäreen taakse tapahtui jotain, sillä tullessani taas näkyviin oli vauhtini hidastunut huomattavasti ja viehe jäi jopa odottelemaan minua. Sitkeästi jatkoin kuitenkin maaliin asti ja vieheen pysähtyessä kuului lähettäjän lällystä jonkun ääni:"radalla loukkaantunut koira, onko eläinlääkäri paikalla?". Mamma tunsi siinä vaiheessa sisuskalujen kääntyvän ympäri. Tässäkö se oli jota oltiin koko kisaura pelätty?? Mamma ehti luokseni hetken ennen eläinlääkäriä (joka oli onneksi ollut katsomassa lähtöäni). Ja pikainen tarkistus varmisti sen ettei mistään ainakaan vuotanut mitään, eli ei haavoja, mutta ulvahdin kivusta eläinlääkärin käydessä läpi oikean takajalkani. Vaikka nilkutin, astuin kuitenkin kaikilla jaloilla, joten ainakaan mikään ei ilmeisesti ollut poikki. Nyrjähdys, revähdys tai pahimmillaan polven ristisiteen repeämä..
Rauhallisesti suuntasimme takaisin autolle, poiketen matkalla toimiston kautta kuittaamassa maininnan loukkaantumisesta ja sitten jäähdyttelemään. Kävellessä askellukseni alkoi normalisoitua, mutta kun mamma päästi minut pururadalla hetkeksi irti kehoittaen hieman juoksemaan, tuli kipu takaisin, eli jotain sielä oli hajonnut. Pääsin autoon lepäämään ja mamma jäi hengailemaan Friidun ihmisten seuraan.
Nasunkaan pisteet eivät riittäneet finaaliin joten Friidu sai tällä kertaa sitten juosta finaalin yksin. Hienosti likka veti, vaikka mammansa totesikin hiukan ennen maalia että näkee kunnon olevan vielä puutteellinen. Eli lisää voimaa vaan, viehevietti näytti olevan aivan loistavalla mallilla. Ensimmäisen sijoituksen lisäksi likka sai ensimmäisen sertinsä sekä pokkasi samalla Varsinais-Suomen kennelpiirin mestaruuden. Hieno tulos ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja.
Kun pääsimme mamman kanssa kotiin, oli autosta nouseminen uikutusta. Tuntui että kaikkia tassuja särki ja jokainen askel autosta ulos oli tuskaa. Mamma oli todella huolissaan ja hiukan epäili parantaisiko vai pahentaisiko sauna olotilaani. Halusin kuitenkin saunaan ja viihdyinkin sielä varsin kauan leppeissä löylyissä samalla kun mamma hieroskeli läpi selkäni ja etu- ja takalapani. Mammaa harmitti se ettei tuntenut anatomiaa paremmin, kun jokainen möykky lihaksissani alkoi näyttää järkyttävältä ruhjeelta ja suunnilleen irtirepeytyneeltä lihakselta. No saunan jälkeen liikkeeni oli jo vetreämpi, joten kaikesta päätellen kyse oli lähinnä lihasvauriosta.
Mamma tilasi minulle pikimmiten ajan osteopaatille jotta saataisiin selville missä vika on. Kun kerran kuitenkin käytin kaikkia neljää jalkaa käytäisiin ensin osteopaatilla ja mentäisiin sitten eläinlääkärille ja röntgeniin kuvattavaksi jos viitteitä siihen suuntaan olisi..
Onneksi maanantaina iskän hierottua täydellisesti krampissa olleet reiteni alkoi levon vaikutuskin näkyä ja pahin jäykkyys poistua. Nyt vain odottelemme torstaita jolloin pääsen sitten osteopaatin käsittelyyn.
Kaikki tuntui olevan kisamatkaa vastaan. Tänne oltiin toki saatu kilpakumppaneita oikein kaksin kappalein, eli Friidu ja Nasu olivat tekemässä ensimmäiset starttinsa. Mutta muuten kaikki merkit viittasivat siihen että reissu olisi parempi jättää väliin...
Mamman lähtiessä lauantaina töistä kotia kohti, piti pakoputki järkyttävää meteliä. Onneksi (?!?) mamma tarkasteli metelin lähteen kunnolla vasta kotipihassa ja totesi siinä vaiheessa pakoputken olevan etupöntön edestä irtipoikki! Onni onnettomuudessa ettei koko höskä ollut tipahtanut ja jäänyt jonnekin Helsinki-Porvoo-Juornaankyllä välille.
Tovin jos toisenkin mamma yritti keksiä vaihtoehtoisia reissuvälineitä. Ja soitti jopa luotto autokorjaamollemme (jossa puhelintäti kertoi numeron olevan pois käytöstä!?!?). Facebookin kautta olisi kulkupeli löytynyt, mutta valitettavasti tuon sijainti olisi ollut taas Helsingin suunnalla niin jollakin olisi sitten pitänyt päästä ensin sinne.. No lopulta mamma totesi ettei muu auta kuin että iskä joutuu lähtemään kisoihin meidän kanssa jos kerran ei anna autoaan ajoon.. Siinä vaiheessa alkoi sitten akuutti korjausrupeama. Naapureilta onneksi löytyi loppujen lopuksi sopiva sovitusholkki ja parin tunnin pusaamisen jälkeen oli pakoputki paikallaan ja meille reissurassi taas valmiina.
Mamma joutui siinä vaiheessa toteamaan (kello oli siis jo kymmenen illalla) että suunniteltu saunottamiseni sai jäädä kun herätyskello kilahtaisi sitten jo neljän tienoissa. Aamulla herätyskello soi kuten pitikin ja mamma heräsi kyllä ajoissa, mutta jotenkin aamu oli vain niiiiin jumi jumi että loppujen lopuksi olimme alkuperäisestä aikataulusta liki puoli tuntia myöhässä. No onneksi mamman matka-ajan laskelmat perustuivat googlemapsin tarjoilemiin ajoaikoihin ja tarkempi tarkastelu osoitti että tuo tarjosi jostain syystä jotain epämääräisiä kiemuroita pitkin vanhaa turuntietä ja pyörimistä leppävaarassa yms. Joten saimme hyvin aikataulun kiinni jo espoon kohdalla ja kisapaikalle saavuimme loppujen lopuksi liki vartin ennen aikataulua.
Olin hieman räyhäkkäällä tuulella ja Friidun ja Nasun saavuttua, kun jonotimme yhdessä elänlääkärin tarkistukseen, kerroin varsin äänekkäästi mielipiteitäni kisakumppaneistani. Saimme kaikki luvan kisaan ja sitten olikin arvonnan odottaminen ja valmistautuminen. Jostain syystä meuhkasin Friidullekin alkuunsa. En oikein sisäistänyt sitä että kyseessä oli tyttö. Nasulle en itseasiassa edes meuhkannut niin paljon. Luokittelin tuon kai Wänen kanssa samaan kastiin, sillä Nasultakin oli viety pompulat jokin aika sitten ja kun tuolla ei ollut tarvetta meuhkata takaisin niin menetin melko pian mielenkiintoni.
Lämmittelylenkille lähdimme yhdessä Friidun kanssa. Alkuun oli hieman jännitystä havaittavissa (puolin ja toisin) mutta tovin kuluttua kuljimme jo varsin tyynesti rinta rinnan ja hajuja haisteltuani tajusinki tuon olevan tyttö ja suhtautumiseni muuttui täysin.
Friidu ja Nasu juoksivat ensin parina. En nähnyt juoksuaan kuin pienen pätkän, sillä mamma piti minut mäennyppylän toisella puolen jotten voisi ennalta arvailla vieheen reittejä. Hienosti kumpikin pinkoi näkösällä ollessa vieheen perässä. Tai no ne jotka paremmin näkivät totesivat että Friidu juoksi vieheen perässä ja Nasu Friidun perässä, mutta samapa tuo, pääasia että juoksivat. Tämä oli kummallakin ensimmäinen kisajuoksu ja ilmeisesti Nasulla ensimmäinen kerta ylipäätään moottorivieheen perässä, joten siihen nähden tulos oli hieno. Mamma tunsi koko tuon odotusajan epämääräisen pelon kaihertavan sisuksissaan. Miksi tällä kertaa hermostutti näin paljon?
Sitten oli minun vuoroni. Tuijotin lähtöpaikalle astellessa viehettä tiukasti ja vieheen liikahtaessa ja lähettäjän huutaessa "irti!" ampaisin matkaan täyttä vauhtia. Alku näytti hyvältä, mutta kadottuani mamman näkyvistä töntäreen taakse tapahtui jotain, sillä tullessani taas näkyviin oli vauhtini hidastunut huomattavasti ja viehe jäi jopa odottelemaan minua. Sitkeästi jatkoin kuitenkin maaliin asti ja vieheen pysähtyessä kuului lähettäjän lällystä jonkun ääni:"radalla loukkaantunut koira, onko eläinlääkäri paikalla?". Mamma tunsi siinä vaiheessa sisuskalujen kääntyvän ympäri. Tässäkö se oli jota oltiin koko kisaura pelätty?? Mamma ehti luokseni hetken ennen eläinlääkäriä (joka oli onneksi ollut katsomassa lähtöäni). Ja pikainen tarkistus varmisti sen ettei mistään ainakaan vuotanut mitään, eli ei haavoja, mutta ulvahdin kivusta eläinlääkärin käydessä läpi oikean takajalkani. Vaikka nilkutin, astuin kuitenkin kaikilla jaloilla, joten ainakaan mikään ei ilmeisesti ollut poikki. Nyrjähdys, revähdys tai pahimmillaan polven ristisiteen repeämä..
Rauhallisesti suuntasimme takaisin autolle, poiketen matkalla toimiston kautta kuittaamassa maininnan loukkaantumisesta ja sitten jäähdyttelemään. Kävellessä askellukseni alkoi normalisoitua, mutta kun mamma päästi minut pururadalla hetkeksi irti kehoittaen hieman juoksemaan, tuli kipu takaisin, eli jotain sielä oli hajonnut. Pääsin autoon lepäämään ja mamma jäi hengailemaan Friidun ihmisten seuraan.
Nasunkaan pisteet eivät riittäneet finaaliin joten Friidu sai tällä kertaa sitten juosta finaalin yksin. Hienosti likka veti, vaikka mammansa totesikin hiukan ennen maalia että näkee kunnon olevan vielä puutteellinen. Eli lisää voimaa vaan, viehevietti näytti olevan aivan loistavalla mallilla. Ensimmäisen sijoituksen lisäksi likka sai ensimmäisen sertinsä sekä pokkasi samalla Varsinais-Suomen kennelpiirin mestaruuden. Hieno tulos ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja.
Kun pääsimme mamman kanssa kotiin, oli autosta nouseminen uikutusta. Tuntui että kaikkia tassuja särki ja jokainen askel autosta ulos oli tuskaa. Mamma oli todella huolissaan ja hiukan epäili parantaisiko vai pahentaisiko sauna olotilaani. Halusin kuitenkin saunaan ja viihdyinkin sielä varsin kauan leppeissä löylyissä samalla kun mamma hieroskeli läpi selkäni ja etu- ja takalapani. Mammaa harmitti se ettei tuntenut anatomiaa paremmin, kun jokainen möykky lihaksissani alkoi näyttää järkyttävältä ruhjeelta ja suunnilleen irtirepeytyneeltä lihakselta. No saunan jälkeen liikkeeni oli jo vetreämpi, joten kaikesta päätellen kyse oli lähinnä lihasvauriosta.
Mamma tilasi minulle pikimmiten ajan osteopaatille jotta saataisiin selville missä vika on. Kun kerran kuitenkin käytin kaikkia neljää jalkaa käytäisiin ensin osteopaatilla ja mentäisiin sitten eläinlääkärille ja röntgeniin kuvattavaksi jos viitteitä siihen suuntaan olisi..
Onneksi maanantaina iskän hierottua täydellisesti krampissa olleet reiteni alkoi levon vaikutuskin näkyä ja pahin jäykkyys poistua. Nyt vain odottelemme torstaita jolloin pääsen sitten osteopaatin käsittelyyn.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)