Tuomarinkartanolla kutistuneita koiria...

Tänään vihdoin ja viimein mamma ja iskä saivat raahattua itsensä sunnuntaiulkoiluun. Ja minä tietysti myöskin. Veikkaa hiukan harmitti kun ei päässyt mukaan, mutta kun lupauksena oli että ensi sunnuntaina olisi sitten veikan vuoro päästä treeneihin niin veikka tyytyi siihen.

Sää suosi ja aurinko paistoi. Aika monta koirakkoa oli ulkoilemassa, ja paljon vanhoja tuttuja näkyi, samoin kuin uusia tuttavuuksia. Oli hämmästyttävää nähdä kuinka paljon pikkusisko Aati oli kasvanut muutamassa viikossa.
Viimeksihän olimme nähneet turun näyttelyssä. Jostain kumman syystä tuntui että kaikki muut olivatkin sitten kutistuneet. Niin Orlitsa, Luna kuin muutkin. Vipukat olivat ihan kääpiöitä, salukit jäivät jalkoihin ja afgaanien selän yli näki aivan ongelmitta. Vain borzoit ja suuret harmaat herättivä yhä kunnioitusta. Mamma nauroi kun kumartelin ja näyttelin kainaloitani skoteille että yritän osoittaa ettei mulla ole ketunhäntää kainalossa.. *virn*

Ulkoilussa oli mukana muutama ensi ja toiskertalainen, siskon kanssa olimme suunnattoman kiinnostuneita naistä pienistä "vinkuleluista". Itse olimme varmasti aivan yhtä arkoja ja ihmeissämme ensimmäisillä kerroilla ulkoiluissa.

Hiukkasen uudistettua blogia.
Mamma teki pieniä uudistuksia blogini käyttöjärjestelmään ja nyt on toistaiseksi kuva kateissa ja muutenkin hommat vähän hukassa, mutta mikä tärkeintä, viestit ovat yhä tallella ja uutta pukkaa taas..

Viime aikoina on ollut lenkit hiukan erilaisia kuin aiemmin. Täysin vapaat lenkit ovat vähemmistössä. Tosin sunnuntaina kävimme koko porukka pitkällä kävelyllä laskiaisen kunniaksi (lenkkiin meni aikaa kolmisen tuntia). Ensin pitkähkö kävely hihnassa (ja naamanaruissa) pitkin nikinmäkeä. Sitten kaupan kulmalta metsälenkille, minä olin yhä hihnassa, tosin metsään siirryttäessä minut laitettiin flexiin ja veikka sai olla vapaana. Mamman viikollisen sairastelun takia veikka ei ollut päässyt kunnon spurttilenkille joten patoutunutta energiaa piisasi kyllä (niinkuin kyllä minullakin). Kun metsästä saavuimme pelloille pääsin minäkin irti ja siitähän riemu repesi. Veikka kuuli naapuruston koiran haukunnan ja otti hatkat katselemaan maailman menoa naapurin koiran silmin. No mamma oli unohtanut pillin kotiin joten hiukan huutelua ja viheltelyä ja veikka ilmaantui takaisin.

Jatkoimme pelloilta metsään, minä ja veikka juosten ja telmien, mamma ja iskä vuoron perään piiloutuen niin että veikka (ja minäkin) saimme haalia laumaa kasaan. No hetken kuluttua veikka kuuli toisen naapurin koiran haukunnan ja taas mentiin.... Tällä kertaa minä lähdin veikan kaveriksi morjestamaan naapuria. Mamma ja iskä huutelivat ja viheltelivät ja jatkoivat samalla matkaa. Kävimme moikkaamassa naapurin ja palasimme taas takaisin mamman ja iskän luo. Veikka sai vielä kolmannen lähtöhepulin jonka jälkeen veikka joutuikin kiinni. Loppulenkkiä kuljimme rauhallisemmin. Tosin normaalille takaa-ajo kohdalle saavuttaessa veikkakin pääsi taas irti jahtaamaan minua pitkin metsiköitä. Lenkin lopuksi palaillessamme kotiinpäin lähdimme veikan kanssa vielä varisjahtiin josta sujuvasti karkasimme vielä morjestamaan yhdet naapurit..

Kaikkiaan lenkki oli kyllä niin tehokas että ilta ja seuraava päivä menikin sitten totaalisesti nukkumisen puolelle..

11 kuukauden virallinen korkeus on sitten 77 cm ja paino (uudella vaa'alla) 34,6 kg

Alfan iskän talvipäivän herkkupyttis:

1 kpl ruispuikula
1 kpl porkkana
1 kpl kananmuna
hieman silavaa
pieni mitallinen nappuloita
raakaa hevosjauhelihaa
kylmäpuristettua oliiviöljyä
kalanmaksaöljyä
voita
persiljaa
valkosipulia
merilevää

Kuutioi ruispuikula ja kostuta se kylmäpuristetulla oliiviöljyllä. Viipaloi porkkana ja hauduta se voissa pehmeäksi, ryyditä pienellä määrällä merilevää sekä valkosipuli-persilja-silpulla. Sekoita edelliset keskenään. Paista kananmuna kokkeliksi ja lisää silava. Sekoita edellisiin. Lisää kuppiin hiukan nappuloita ja marinoi ne kalanmaksaöljyllä. Kruunaa kokonaisuus raa'alla hevosjauhelihalla. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoile nautittavaksi raikkaan veden kera..

Mamma on ollut flunssassa tämän viikon joten iskä on vienyt minua hihnalenkille ihan kahdestaan (veikka on jäänyt mamman seuraksi kotiin). Eilen iskä totesi että olen taas kasvanut oudon "muhkuraiseksi". Jalat kuulemma kasvavat selästä ulos.. No mittatikun syötyäni mittauksia on tehty oven pielellä, parhaaksi tulokseksi saatiin jo 77,5 mutta seuraava oli kyllä taas jo 76 puolella, joten kai kuitenkin jotain kasvua on tapahtunut. Mamma osti meille uuden vaa'an siltä varalta että päättäisin kuitenkin syödä vanhan (*virn*) mutta huono puoli on siinä että tuo näyttää mamman painossa liki kilon vähemmän kuin vanha... eli menee hetki että oppii katsomaan oikeita lukemia, nyt vaaka näytti minulle 33,8.

Ohh-hoh mitä vauhtia...
Syksyisten Möllinmaastojen kuvat ovat vihdoin julkaistuna Eero Juholan sivuilla...
Veikka ja minäkin esiinnymme..

Edit: mamma muutti kommentointikenttiä niin että täytyy kirjoittaa aina sana-varmistus ennenkuin kommentti hyväksytään sivuille.. Alkoi noita mainosrobotteja häiriköidä turhan paljon...

Naamanarun jatkeena...

Viikonloppuna ei pitkälle lenkille päässytkään, joten olimme Wäiskin kanssa hyvin tyytyväisiä kun tänään oli tarjolla lenkki mamman ja iskän kanssa. Tosin siinä vaiheessa kun ihmisillä alkoi olla tarvittavat varusteet puettuna päälle (olkoon etten ymmärrä tuota niiden tapaa pukea monta kerrosta kaikkea päälleen) alkoi iskä pukea minun naamaani jotain ihme remmejä. Olin suorastaan järkyttynyt moisesta. Toki veikalla on ollut monen monituiset kerrat naamanarut kun olemme olleet lenkillä, mutta nyt sitten moneen otteeseen uhkailtu naamanarujen käyttö oli toteutunut minunkin kohdallani. Yritin kovin kuopia naruja pois kuonon päältä ja hinkata niitä mamman jalkoihin, mutta ei auttanut. Sitten päälle puettiin vielä normaali kaulapanta ja nämä yhdisteltiin talutushihnaan. Oven avautuessa olin valmis singahtamaaan vapauteen (olettamuksella että mamman ote hihnasta irtoaa kun sopivasti riuhtaisen) . Olin suunnattoman hölmistynyt kun tempoilu ja teutarointi (kuin villivarsa, kuten mamma asian ilmaisi) ei auttanutkaan. Mamma keräsi tyynenä talutushihnan vasempaan käteen ja helposti piti minut kävelemässä rinnallaan. Itseasiassa lenkki oli tällä tavoin suoritettuna ihan mukava, kun alkumatkan jälkeen hyväksyin sen tosiasian että mamma määrää sekä tahdin että suunnan, niin saatoin keskittyä katselemaan maisemia ja tutkimaan posteja. Hiukan piti pörhistellä muutamalle vastaantulleelle kulmakunnan koiralle (mamma nauroi että roturasismia havaittavissa kun nostelin niskavilloja niin huskylle kuin terriereille).

Lenkin lopulla teimme vielä pienen metsälenkin jossa veikka pääsi irrottelemaan vapaana ja minäkin sain löysiä kun nahkahihna ja naamanarut vaihdettiin flexiin. Veikka näytti kyllä melkoisia loikkia kaatuneet koivut ylittyivät pitkällä ja korkealla loikalla muusta loikkimisesta ja mutkitteluista puhumattakaan.. Odotan innolla koska "hihna-arestini" loppuu ja pääsen viekan kanssa pinkoilemaan pitkin maita ja mantuja..

Jääräpää liikenteessä....
Perjantaina pääsimme taas pitkästä aikaa hiihtämään iskän kanssa. Tai siis iskä hiihti ja veikka ja minä juoksenneltiin pitkin metsiä. Alkulenkki meni kaikin puolin hyvin, mutta kun kotiin paluun aika tuli, en minä halunnutkaan vielä lopettaa. Iskä houkutteli makupaloilla ja maanitteli, ei auttanut. En tullut lähimaillekaan sillä arvasin että joudun kiinni heti jos tulen kosketus etäisyydelle. Reilun tunnin yrittämisen jälkeen iskä antoi periksi ja tuli kotipihalle. Siinä vaiheessa huomasin naapureiden olevan pihalla ja pinkaisin tervehtimään heitä. Iskä huusi naapureille että ottavat minut kiinni jos vain saavat. No viimeksi karkumatkaillessani naapurin mamma oli minut saanut kiinni, joten aavistin pahinta ja pysyttelin juuri sopivan kaukana niin ettei kukaan heistäkään saanut minua kiinni. Naapurin Lyyli on kyllä mitä ihastuttavin otus, tosin Lyylin suhtautuminen minuun on hiukan epäileväinen, miten niin pienestä koirasta voi lähteä niin paljon ääntä..

Naapureita (ja iskää) juoksuteltuani huomasin tiellä ajavan auton ja pinkaisin sen perään. Kaikki liikkuva kelpaa jahdattavaksi. Sainkin auton suht helposti kiinni, osin johtunee siitä että tuo pysähtyi postilaatikolleen. Ennenkuin ehdin kunnolla tervehtiä "saaliini", huusi iskä että minut pitää napata kiinni. No saalistajasta tulikin sitten saalis kun "etänaapurin" mamma sai minut kiinni. Iskä kiitteli kolmen tunnin juoksutuksesta ja lähti kiireesti töihin..

Illalla sain sitten kurinpalautusta lauma-asemastani. Kun mamma tuli töistä, oli iskä jo pistänyt veikan ja minut pihalle. Wäntty pääsi melkein heti sisälle mutta minun piti olla pihalla. Kuulemma se oli taas jonkinlaista laumasta sulkemista. Sitten kun pääsin sisälle en saanut tulla sohvalle ollenkaan ja iskä, mamma ja Wäne söivät ruokansa ensin ja minä sain omani vasta viimeisenä. Kun sitten lopulta annoin periksi ja alistuin alhaiseen asemaani, sain tulla mamman viereen sohvalle..

Mamma ja iskä totesivat että nyt loppuivat toistaiseksi minulta vapaana juoksentelu lenkillä. Jos en kerran anna kiinni niin joudun olemaan hihnassa kunnes voivat taas luottaa siihen että tulen luo kun pyydetään. Ja kuulemma ulko-ovesta en pääse enää pihalle muuten kuin huomioliivi päälläni, jos syystä tai toisesta pääsen karkuun niin ainakin on pieni mahdollisuus että autoilijat näkevät minut ennenkuin juoksen eteen....