Hyvinkään maastot (ja Derbyt)

Nyt oli vuorossa "kotikisat", toiset niistä, sillä yhtälailla Hyvinkää kuin Tuomarinkartano ovat kotikisoja.. Menimme kisoihin mamman kanssa kaksin, sillä Wäiski jäi iskän avuksi pumpunvaihtotalkoisiin..

Matkalla kisapaikalle näimme teerin ja pupun jotka kumpikin juoksentelivat pois alta. Taisivat tulla toivottamaan onnea. Päivälle oli luvattu aika epämääräistä keliä, mutta aamu vaikutti lämpimältä ja onneksi sadepilvet näyttivät pysyttelevän poissa.

Meitä polakkeja oli paikalla kaikkiaan viisi. Minä, Aati ja Luna kisasimme avoimessa luokassa ja Kirppu ja Onni sitten Derbyssä. Alkuerän juoksin yksin. Mamma kirosi että taisi olla mokoma liian tuttu rata minulle, sillä oikaisin ensimmäisen mutkan ihan suorilta. Onneksi vieheenvetäjä oli hereillä ja sai kiskaistua vieheen alta pois vaikka kovin yritin juosta sitä vastaan. Sitten suoritin komean loikan esteeksi asetettujen koivujen yli (mamma nauroi että minusta olisi pitänyt tulla estehevonen) ja loppurata menikin sitten melko huolella viehettä seuratessa. Sen verran paljon oli mutkia ja käännöksiä rataan saatu aikaiseksi että varpaat oli kyllä voikukista keltaiset ja ruohosta vihreät kun maaliin pääsin..

No en ollut ainoa joka oikoi, Luna ja Aati valitsivat myös oikoisemmat lähtöradat ja vain juniorit malttoivat juosta ekan mutkan huolella viehettä seuraten. No siksipä nuo saivatkin reilut parikymmentä pistettä meitä vanhempia enempi..

Sitten odoteltiin.. Ja odoteltiin.. Välillä käytiin kaupungissa (autot varjoon parkkihalliin ja ihmiset syömään) ja takaisin radalle odottelemaan. Käynti eläinlääkärillä ja odoteltiin..

Vihdoin oli sitten finallijuoksujen vuoro. Taisimme olla ainoa rotu jossa kaikki koirat ylittivät finaaliradan. Tosin Aati joka oli jäänyt alkuerässä kolmanneksi oli arpomisen kohteena, saako juosta vai ei.. No lopulta tuo sai juosta..

Juoksin finaalin Lunan kanssa. Tein taas hiukan omia ratkaisuja oikomisineni Lunan seuratessa viehettä kuin juna. Finaalin osalta ei ole suuresti erityisempää kerrottavaa. Mamma oli hiukan huolissaan onnuinko maaliin tullessa, mutta taisi tuo olla ihan normaalia maitohapoilla oloa, sillä hölköttelyni oli jäähdyttelylenkille lähtiessä jo ihan normaalia.

Aati puolestaan järjesti pientä näytöksen poikasta omalla soolojuoksullaan. Tultuaan sillan yli toiselle pellolle pysähtyi neitonen sitten miettimään jotta tuleeko se mamma sieltä perässä vai ei.. Ja kun mamma vihdoin saavutti oikean pellonreunan jatkui juoksu vähän aikaa.. Sitten Aati päätti ettei tästä mitään palkintoa tule kuitenkaan, haukoitteli ja heittäytyi piehtaroimaan..

Derbyläisistä puolestaan Kira teki hiukan omia taktikointeja vieheen reitin oletuksissaan ja valitettavasti nuo arvailut eivät osuneet nappiin... Muutama extramutka rokotti hiukan pisteitä ja niinpä saimme Derbyvoittajan mustasta (vai pitäisiköhän tässä tilanteessa sanoa valkeasta) hevosesta. Eli potin korjasikin Onni!!

Ennen finaalejamme kuulutettiin että kun olemme finaalit juosseet jaetaan palkinnot ensimmäisistä roduista polskeihin asti. Vaan kun juoksut oli juostu, aukesi taivaan hanat ukkosen kera.. Lopputulos oli että odotettiin pientä taukoa sateeseen jotta palkinnot saatiin jaettua ja loppujen lopuksi samaan syssyyn ilmeisesti jaettiin loputkin palkinnot, sillä vettä tuli niin reilusti ettei tuolla voinut enää kukaan juosta..

Vettä oli tullut niin paljon että Hyvinkään läpi ajaessa näimme mamman kanssa kolmessa paikassa paloauton poistamassa vettä alikulkutunneleista..

Kaikkineen loistava päivä, mukavaa seuraa ja rentoa meininkiä. Seuraavana onkin sitten vuorossa ajue-koe kesäkuun alkupuolella.. Se lienee sopivampi tällaiselle omapäisiä ratkaisuja tekevälle juoksentelijalle...

Turun seudun maastot ja EM-karsinnat.

SE oli sitten kesäkauden ensimmäinen kisa edessä. Suomi Cup kun harmittavasti jäi kintun venähdyksen takia väliin niin nämä olivat tuplasti tärkeät kisat..

Kilpakumppaniksi sain Aati siskon. Aamulla kukonlaulun aikaan mamma pakkasi minut autoon ja ajelimme Helsinkiin hakemaan siskoa mammansa kanssa. Starttaus haagasta kohti lietoa tapahtui aikataulun mukaan. Keskustelimme pienen hetken Aatin kanssa kumpi makaa etu ja kumpi takatyynyllä ja asettauduimme sitten jatkamaan aamu-unia. Keli oli vielä mukavan vilpoisa ja matka taittui rivakasti.

Salon kohdalla oli pieni pysähdys (mamman vaatimus, aamukahvi pyrki pihalle) ja tuosta matka jatkui sitten pienempää tietä kohti .. Niin.. Mamma luuli kovin ajavansa kohti Marttilaa, vaan kuinkas kävikään.. suuntana oli FORSSA.. No onneksi jossain vaiheessa alkoi kello mamman päässä kilkattaa, pysähdys ja suuntiman tarkistus gepsistä.. Mamman tuntien mielessä lenteli muutamakin kirosana, mutta vaikka ote ratista muuttui joltisestikin tiukemmaksi ja tilanne kuitattiin huumorilla, niin kyllä se kaasujalkakin painui jonkin verran raskaammaksi..

Soitto kisapaikalle, että olemme puolisen tuntia aikataulusta myöhässä aikaansai naurua toimistossa.. No eihän kukaan voi olla vihainen siitä että joku eksyy.. Hetken kuluttua tuli soitto takaisin että saisimme juosta sitten whipukoiden jälkeen. No paikalla olisi tarkoitus olla (toivottavasti) palkintojen jakoon asti, joten siirto sopi meille oikein hyvin. Mamman kaasujalkakin keveni kun pahin hoppu hellitti ja saatoimme nauttia vakkasuomen kauniista peltomaisemista.

Kisapaikalla rutiini oli perinteinen, ilmoittautuminen, eläinlääkäri, lämmittelyä, odottelua, hengailua, lisää lämmittelyä, jäähdyttelyä ja lämmittelyä.. Lämpömittari pysyi reilusti päälle 25 asteen ja vaikka lihakset piti saada lämpimäksi revähdysten välttämiseksi, oli samalla pidettävä huoli siitä että kroppa kaikkineen pysyi riittävän viileänä etten saa lämpöhalvausta. Tästähän tuli ihan mieleen toissavuotiset EM-maastot ruotsissa. Mammakin nauroi että oikea kisavire tästä löytyi ainakin kelin puolesta. Maastossa kävellessä sai jatkuvasti tarkkailla myös tassujen ja jalkojen paikkaa, sillä tuolla oli kyykäärmeitä enemmän kuin toiveita oli.. Onneksi ilmeisesti kaikki koirat (ja ihmiset) säästyivät kyyn puremalta, sillä nuo sormen paksuiset pikkukyyt ovat melko ärhäköitä purressaan.

Rata oli melko haastava. Jyrkkiä nousuja ja laskuja, jyrkkiä mutkia ja kaiken lisäksi rata oli melkoisen pitkä. Siiri-whippet oli myös kisaamassa ja sain odotella autossa sen hetken kun mamma kävi katsomassa miten Siiri alkuerän juoksi. Mamman mielestä juoksu näytti hyvältä, mutta jäähdyttely-lämmittely lenkin (siiri jäähysi ja minä lämmittelin) tulikin tuomari kertomaan Siirin mammalle että neito diskattiin koska oli juossut päin toista koiraa.. Kovin harmillista kun juuri lenkillä olimme hehkutelleet ajatuksella Ranskan reissuta..

Minä olin alkuerässä niin täpinöissäni etten meinannut lähdössä pysyä mamman käsissä. Ampaisin liikkeelle heti "Irti!" käskyn kuullessani ja mamma ei todellakaan muuta voinut kuin päästää. Ryntäsin heti keulille ja vieheen perässä rinnettä ylös. Aati seurasi heti kannoillani ja niin me painoimme menemään. Ensimmäinen mutka oli loiva kaarre pellon reunan mukaan, sitten takaisin alamäkeen ja.. Mamman sydän löi muutaman tyhjän lyönnin kun yht'äkkiä ilmaannuimmekin keskelle peltoa hölkötellen päät ylhäällä tähyillen.. Olimme kumpikin hukanneet vieheen.. No onneksi vieheen vetäjä antoi sopivalla nykäisyllä meille merkin missä muovipupu paineli ja syöksyimme uudestaan rätin perään. Maaliin tullessa oli vauhtia taas sen verran tassuissa että pysähtyminen täytyi tehdä isona kaarroksena ja palata sen jälkeen vasta takaisin vieheelle.

Alkuerän pisteet eivät päätä huimanneet, minä ylitin nippa nappa finaalirajan ja Aati jäi selkeästi sen alle.

Aati ja Siiri kävivät joessa uimassa, mutta minä tyydyin vain kastelemaan tassut ja juomaan. Löysin kyllä pellolta mitä ihanimman mutalätäkön johon sitten heittäydyin piehtaroimaan. Hevoset ovat opettaneet että sopiva mutakerros karvassa pitää ihon viileämpänä kuin pelkkä vesi.. No loppujen lopuksi mamma sitten kasteli minut vesipisteellä letkun kanssa.

Finaalin juoksin sitten yksin. Tuo meni silkan nautiskelun puolelle. Yksin juostessa on se hyvä puoli että viehe etenee sopivaa vauhtia. Finaalin pisteet olivatkin sitten huomattavasti paremmat, mutta lopputulos ei kuitenkaan ollut sertin arvoinen..

Kotimatka sujuikin sitten ilman turhia mutkia, juuri sen tien kautta josta mamma oli suunnitellut että olisimme tulleet kisapaikallekin.. No, ensi kerralla voimme sitten käyttää mennessäkin sitä reittiä..

(yllä oleva kuva Jaakko Stenroos)

Naps..

Olimme vappupäivän lenkillä ja ensimmäistä kertaa lumien sulamisen jälkeen oli tarkoitus kiertää järvilenkki. Nautin suuresti kun sain pitkästä aikaa kirmailla kunnolla ja tiesin että tämä ja huominen olisi irroittelua ja sitten taas viikon paussi ennen kevään kisakauden avausta Suomi Cupissa.. Vaan kun kohtalo päätti sitten toisin.

Luulin nähneeni pellon toisella laidalla jotain ja säntäsin täyttä laukkaa tuota saalistani kohti. Pääsin reilut sata metriä kun ilmeisesti astuin kuoppaan ja jalassa tai olkavarressa jokin sanoi naps. Huusin suoraa huutoa ja mamma säntäsi paikalle huolissaan.

Mamma on tottunut suonenvetoihini joten tarkistettuaan että kaikki varpaat on tassussa oikein päin eikä mistään tule verta, patisti mamma minua kävelemään. Vaan tällä kertaa kyse ei ollut ihan perinteisestä suonenvedosta. Kevyen lihasten läpikäynnin jälkeen suostuin sentään kävelemään. Yritin kevyesti ravatakin, mutta sitten kun näin kurjen pellon toisella laidalla ja yrititin lähteä tuonne juoksemaan jouduin antamaan kivulle periksi..

Edessä oli lepoa, hierontaa ja akumatolla hoitoa. Mamma hoivasi elimistöäni sisäisestikin syöttämällä lisäravinteita jotka kiihdyttivät aineenvaihduntaa ja pitivät lihaksen lämpimänä.. Parin päivän levon jälkeen alkoi jo hiukka rivakampikin juoksu sujua, mutta ei todellakaan niin että kisoihin pääsisi.. Kohtalon oikusta jää sitten tänäkin vuonna Suomi cup väliin. Vaikka sen tietää että Apri olisi potin korjannut niin olisi se silti ollut hienoa päästä edes kisaamaan.. No jos vaikka ensi vuonna kävisi tuuri..

Torstaille mamma sai onneksi minulle hierojan, tuon jälkeen sitten tiedetään jääkö Turun kisatkin väliin vai uskaltaako tuonne lähteä yrittämään.. Toivotaan ettei koko kisakausi mene yhden typerän kuopan takia pilalle.