Matkalla rataraaseriksi....

Olimme tänään kolmatta kertaa tälle kesälle ratatreeneissä (toinen kerta hvk:lla). Tällä kertaa iskäkin oli mukana kameran kanssa joten hiukan jotain todistusaineistoa tapahtumista:

Päivä näytti pahan sateiselta joten harkinnassa oli pääseekö treeneihin ollenkaan, onneksi iltapäivällä selkiintyi ja tuomarinkartanon nurmikin oli sopivasti kuivahtanut joten ei muuta kuin menoksi. Paikalla olimme jo heti kuuden jälkeen, silti saimme vasta numeron 45 joten runsaasti oli ihmettelyaikaa..

Paikalla oli taas jokunen suloinen pentu ja ihania suuria harmaita joille pääsin kertomaan alamaisuuttani. Luna ei tullutkaan vaikka kovin odotimme, mutta olihan tuolla muutama tuttu vipu ja monta uutta tuttavuutta.

Mamma lämmitteli lihakseni kävelytyksillä ja olimme hyvissä ajoin valmiina odottamassa vuoroa aidan vieressä. Seurasin silmä kovana joko olisi minun vuoroni, vielä muutama..

Kävin välillä jopa aidan raosta kysymässä lähettäjältä joko saisin tulla juoksemaan, mutta mamma sanoi että vielä pari..

Kun sitten vihdoin pääsin aitauksen sisäpuolelle, oli mammalla pitelemistä että sai minut pysäytettyä sen verran että sai hihnan irti kaulapannasta. Tuon jälkeen kävelin tyynesti sisään lähtökoppiin. Tosin mammalla oli vaikeuksia saada ovi kiini, mutta se johtui vain siitä että pakarat oli tiellä.. Sitten viehe surahti edelle, portti kolahti auki ja tällä kertaa ampaisin suoraan vieheen perään.. (pari edellistä kertaa oli lähtö pienellä viiveellä ja ympäristöä ihmetellen)

Juoksin todella hienosti takasuoralle jossa hetkeksi himmailin ihmettelemään eikö kukaan tulekaan kanssani (viimeksi juoksin Lunan kanssa), mutta todetessani ettei kaveria näy radalla kiristin uudestaan tahtia ja juoksin tosi upeasti loppuun asti ja vielä yritin vieheellekkin..

juoksun jälkeen sai mamma ja iskä sitten Svenkalta hiukan lisäohjeita treenaukseeni, mm sen että tästä eteenpäin jos juoksen yksin en tarvitse kuonokoppaa. Kaverin kanssa juostessa tilanne on tietysti toinen, jo ihan turvallisuudenkin takia..

Ensi viikolla on sitten taas vuorossa hyvinkään rata (sään salliessa) tuonne pääsee sitten veikkakin kaveriksi, ja toivottavasti nähtäisiin taas pikkusiskokin..

Juhannuksen jälkeistä elämää..

Vietimme pitkän viikonlopun mökillä yhdessä Eltsun perheen kanssa. Kuva on to-pe väliseltä iltayöltä kun tassuviehe, johon Eltsu oli köytetty minun ja E:n karkumatkan ehkäisyksi, oli vielä suhteellisen ehjä... reilun puolen tunnin kuluttua olimme saaneet ihmiset huijatuksi niin että pääsimme tekemään pienen tutkimusmatkan Rimmin taakse.. josta mamma sitten nouti meidät.. Eipä E olisi pidemmälle tällä erää jaksanutkaan rämpiä..

Kaikkiaan aurinko helli, luonto tarjosi paljon mielenkiintoisia virikkeitä

(joutsenet, hanhet ja pääskyset) ja ekstrana ohjelmaan kuuluin käynti hiekkakuopalla.. Eltsu ei päässyt montulle mukaan, sillä tarvitsimme veikan kanssa vapaata revittelyä pitkin ihanan jyrkkiä rinteitä..

Välillä laskimme melkein veikan kanssa mäkeä pitkin rinteitä...

...välillä taas oli mahtavaa tähyillä maisemia pilvettömän taivaan alla...

...ja välillä vain kiitää montusta toiseen tutkaillen kaikkia otuoja hajuja..

Montulla menoa ei ollut haittaamassa edes veikan rautanaamio, jota tuo joutui muuten käyttämään taatakseen rauhallisen juhannuksen kaikille muille...

Tosin veikan rautanaama taisi aiheuttaa ihmisille ainakin yhtä paljon mustelmia ja ruhjeita kuin mitä muuten olisi koitunut Eltzun kohtaloksi..

Sunnuntaina pääsimme hiukan virittelemään viehevarmuutta veikan kanssa, mamman paistaessa plättyjä, iskä veti meille muutamia vetoja rinteeseen tassuvieheellä. Yhdessä veikan kanssa treenaus oli minusta paljon kivempaa kuin yksin riuhtominen, heräsi huomattavasti enemmän kilpailuhenkeä..

Kaikkiaan mukava viikonloppu! Nyt vain viikon treenit ja ensi viikolla taas kohti maaseutua...