Hyvää matkaa Alfa

Kisauran päätös

Aika on vierähtänyt tehokkaasti termiitti-trion parissa ja blogin päivitykset ovat jokseenkin totaalisesti unohtuneet. Ajankohtaiset kuulumiset löytyykin nykyään varmemmin facebookista:
www.facebook.com/polskisalfaromeo tai trion sivuilta www.facebook.com/hurjahurtaz

Tänään kuitenkin julkistui kauden 2014 Suomen Puolanvinttikoirat ry:n Vuoden maastojuoksijan pisteet. Osaanottajia kisatantereille oli saman verran kuin edellisenä vuotena (6 koiraa) ja kisoja kaudella juostiin polskien voimin kaikkiaan 5 kpl.

Tulokset:
1. Polskis Alfa Romeo "Alfa"488,5p
2. Fernmark Chart Asteroid "Friidu" 475p
3. Fernmark Chart Appleseed 151,5p.

Kauden viimeiset kisani olivat HVKn maastot syyskuun lopussa. Kisaamassa olimme vain minä ja Friidu. Olin varma että Friidu olisi se joka saisi paremmat pisteet, sen verran runsasta oikomista maastossa harrastin, mutta toisin kävi. Minä olin ainoa joka olisi finaaliin ollut oikeutettu. Mamma arpoi aikansa sen suhteen pistääkö minut juoksemaan toisen rundin, ja totesi että vaikka olisikin hienoa päättää kisaura hyviin pisteisiin, niin se riski että viimeisessä kisassa, viimeisessä startissa sattuisi jotain ja loukkaantuisin, niin mamma ei antaisi sitä itselleen anteeksi. Näinollen kun jokin hälytyskello kilisi mamman mielessä, vedettiin minut pois kilpailusta. Lopputuloksena oli siis 165 pisteellä HVK MM-14 ja VMM-14. Emme jääneet odottelemaan palkintojen jakoa, joten pystit, manttelit ja mahdolliset ylistyssanat kisojen vanhimpana kisaajana, jäi saamatta, mutta sehän ei himmennä lainkaan saavutuksia.

Kiitokset kaikille kilpakumppaneille kenen kanssa vuosien varrella on saatu treenata ja maastoilla! Tästä on hyvä jäädä eläkkeelle ja siirtää "valtikka" ja mantteli tulevina vuosina nuoremmille sukupolville.

Täyden kympin pentue

7.5.2014 syntyi maailmaan 10 kaunista, upeaa ja ihanaa pikkuista polskia.

kuva Maija Laine

Syntyi 7 tyttöä ja 3 poikaa. Lisää kuvia ja tarkemmat esittelyt pentusista löytyy pentujen omasta blogista: http://chartpolskipuppies.blogspot.fi

Pentupuuhia

Tänään oli mielenkiintoinen päivä odotettavissa. Mamma tuli kotiin jo iltapäivällä ja sitten alkoi vieraiden odottelu. Friidu tulisi käymään. Jo siinä vaiheessa kun auto kääntyi postilaatikoilta meidän tielle aloitimme Wänen kanssa mekastuksen. Olin taatusti vaistonnut mitä oli tapahtumassa. Jos en Friidua osannut odottaa, niin mamman reaktiosta päättelin sentään että jotain oli tapahtumassa..

Ja voi sitä riemua kun likka tuli autosta!! En meinannut pysyä hihnassa lainkaan. Ei ollut lainkaan epäselvää mikä oli homman nimi ja Friidu oli aivan yhtä innoissaan, vaikka nyt ensin piti vähän muodon vuoksi muka purista..

Onneksi Friidun kasvattaja oli tullut mukaan, sillä vaikka intoa ja halua oli meillä kummallakin, niin mamma totesi että ei siitä olisi tälläkään kertaa tullut mitään ilman apua. Kyllä se kokemus vaikutti taas asiaan todella paljon ja mammakin oli itseasiassa rennompi kun sai jättää "vastuun" jollekin joka tiesi mitä tapahtuu ja mitä pitää tehdä. Ja mikä myöskin oleellista, kun joku osasi katsoa hieman kauempaa että mihin meidät kannatti sijoittaa astumista yrittämään jotta saatiin minun ja Friidun mittasuhteet tasapainotettua maanpinnan muodolla.

Välillä pidettiin pieni paussi kun mamma epäili puhtini loppuvan. Friidu joutui siksi aikaa "jäähylle" autoon ja minut pistettiin sisälle. Lauloin miltei koko ajan serenaadia, rampaten ikkunasta ovelle ja taas takaisin. Ei siis puhettakaan että olisin malttanut asettua lepäämään. No toisalta, kyllähän ne kierrokset laantuivat verrattuna siihen että yritti liehitellä ja hyppiä koko ajan..

Tauon jälkeen oli sitten tovi taas liehittelyä ja leikkiä. Ja sitten se lopulta onnistui. Sisään ja nalkkiin. Jälleen oli erittäin hyvä että paikalla oli kokemusta. Mamma kun olisi antanut meidän ruveta venkoilemaan kääntymistä, mutta ohje oli että helpommalla päästään kun seisomme Friidun kanssa periaatteessa rinnakkain. Tai siis minä tietysti osin Friidun takamuksen yllä, mutta siis päät vierekkäin. Mamma ja Friidun iskä saivat oikein tosissaan kannatella meitä kun asento oli sen verran epämukava että minä ainkain painoin sitten koko painolla mammaa vasten..

No reilu vartti sitä piinaa piisasi. Ja kun irtosimme toisistamme lennätettiin Friidu vauhdilla autoon ja minä jäin terassille katselemaan perään. Mamma olisi pistänyt minut heti sisään lepäämään, mutta vaikka haarovälissä aristi, niin kyllä silti piti vähän vielä uikuttaa Friidun perään..

Illalla olin sitten kyllä varsin väsynyttä poikaa. Mamma lämmitti meille saunan ja pääsin rentouttamaan lihaksia sitten sinne. Kyllä se taas vaan teki hyvää..

Perjantaina me sitten ajellaan vierailulle Friidun luo. Varmuuden vuoksi yritetään vielä toistamiseen.

Ei talvimaastoja tänä vuonna.

Talvimaastot jäävät nyt sitten väliin tältä vuodelta. Kaikilla polskeilla (tai omistajilla) oli jotain muuta menoa kyseisenä viikonloppuna, joten kisakaveria ei löytynyt. Harmillista. Toisaalta kun katselee lähiviikkojen säätiedoituksia niin voi olla ettei talvimaastoja ole muutenkaan, keli näyttää siltä että luvassa on joko muta/rapamaastot tai vaihtoehtoisesti sitten mitä parhaimmat kuivat kelit. Toivotaan tuota jälkimmäistä jos lumet nyt sitten päättävät karata kokonaan sitä ennen. Mutaisuus kun asettaa haasteita turvallisuudelle.

Joten nyt sitten on aiheellista aloittaa kevään kisoihin valmistautuminen. Massaa ja parempaa lihaskuntoa.

Kevättä ilmassa

Vuosi 2014 on täydessä vauhdissa. Se alkaa näkyä hiljalleen myös elämän aktivoitumisessa. Lähiaikoina on sutinaa ja säpinää luvassa.

Tämän viikon meillä on ollut hoidossa mamman kolleegan koira Suzy (kuvia löytyy FB-profiilistani) ja mamma ja iskä ovat nauraneet että meillä voidaan alkaa järjestää koirien saunakursseja, sillä niin taas vaan saatiin aikaiseksi yksi saunaan rakastunut koiraneiti. Ensimmäiset käynnit olivat jänniä ja kuola valui likan stressatessa. Mutta eilen sitten neiti marssi ihan omatoimisesti lauteille jopa kolme kertaa ja tuli viimeiset kaksi kertaa sitten ihan itse myös lauteilta alas..

Kevättä on siis ilmassa myös sikäli että tänään on talvimaastojen viimeinen ilmoittautumispäivä. Mamma ilmoitti minut kisoihin, mutta ilmeisesti Friidun lisäksi ainakin Sheela taitaa olla tyttöjen juoksuissa, joten kisakumppanin löytymisestä ei taaskaan ole varmuutta. Sinänsä harmi jos kisat jäävät väliin, kun olisi ollut kiva päästä kisaamaan Padasjoelle. Vaikkei nyt näin talvikauteen oikein mökkireissu olisi samalla onnistunutkaan, niin olisihan se hienoa ilmoitella sen suunnan tutuille että voivat tulla katsomaan kerrankin kuinka paahdan menemään...Pidetään siis peukut pystyssä sille että kaveri löytyy leikkimieliseen talvipaahtoon.

Niin, juoksut, siis nämä tyttöjen juoksut.. Friidu-morsio on siis aloittanut juoksunsa ja nyt on sitten suunniteltu astutuspäivä tuleva keskiviikko. Ja jos silloin ei homma onnistu niin sitten yritetään seuraavana päivänä uudestaan. Mammalla on jo niin kova pentukuume että totesi tarvittaessa keksivänsä minkä tahansa kommervenkin että minut saadaan oikeassa asennossa Friidun selkään. Toivotaan että tuo luminen maa erilaisine korkeuksineen on riittävä "kikkakakkonen" siihen että homma onnistuu paremmin kuin kesällä. Pitäkää siis tällekin peukut pystyssä että saadaan pian lisäillä oikeasti pentu-uutisia.

Kesälle on sitten vakaa suunnitelma suunnata Italiaan. Talvimaastoihin mennään melko "sohvaperunana", mutta nyt kun mamman katastrofi-kiireet näyttävät hiljalleen hellittävän niin treenikausikin pääsee pian alkamaan. Luvassa on siis huolellista ruokavaliota, kehon huoltoa ja liikuntaa. Mamma totesi että hän aloittaa juoksemisen myös, eli käytännössä me nyt sitten kumpikin vedetään kunnon kehokuurit. Jos haluat tietää mitä se ihmisillä tarkoittaa, niin kurkkaa siitä lisää tietoa mamman blogista.

Uuden vuoden jalostusta

Kuten pentueblogista ilmenee on harkinnassa ollut uusi astutusyritys Friidun seuraavasta kiimasta. Tässä on ideaa palloteltu useampaan otteeseen suuntaan jos toiseen. Antaako asian olla, kun esiin nousi tietoa mahdollisista terveysriskeistä. Ja keskustelua jalostusneuvojan kanssa todennäköisyyksistä sen osalta kuinka todenäköistä on että mahdolliset sairaudet periytyvät. Sen keskustelun seurauksena sitten jo haudattu suunnitelma elvytettiin.

Omalta osaltani olen ottanut sen kannan että jos Katariina tekee päätöksen että haluaa Friidun astuttaa, on Alfa käytettävissä. Tähän mennessä kun ei ole vielä suoranaisesti mitään selkeästi periytyvää sairautta noussut julki, joka ehdottomasti estäisi jalostuksen. Pallo on siis edelleen varsinaisella kasvattajalla, ja on päätös sitten mikä tahansa se passaa meille ja olemme omalta osaltamme sitten myös kantamassa vastuun asiasta.

Suunnitelmamme nostivat kuitenkin myrskyn tuulenkoirien vesilasissa.
http://www.tuulenkoirat.net/tk/viewtopic.php?f=16&t=12903

[quote="shikan"]
En voi toivottaa onnea tälle yritykselle, sillä omistamme Friidun täysveljen, jonka luonteessa sekä terveydessä on sanomista. Sen silmä jouduttiin poistamaan sen ollessa 6kk ikäinen. Silmässä arviointiin olevan synnynnäinen kehityshäiriö. Verkkokalvo oli repaleinen ja silmä täysin sokea. Repaleinen verkkokalvo ylläpiti silmän sisäistä tulehdusta ja siitä aiheutui koiralle kipuja. Niinpä silmä ell suosituksesta poistettiin. Koska silmän kehityshäiriön perimmäinen syy ei koskaan selvinnyt ell Sari Jalomäki suositteli, ettei samaa yhdistelmää uusittaisi, eikä Ramonin täyssisaruksia käytettäisi jalostukseen.
Ramonilla on myös ollut ihmeellistä taipumusta mustelmiin/verenpurkaumiin ja sillä on epäilty jotain autoimmuunisairautta mm. Hannu Pajulahden toimesta. Varasin sille täksi kuuksi aikaa verikokeisiin, jossa asiaa selvitellään, mutta kaikki ajat olivat jo varattu ja saimme ajan tammikuun toiselle viikolle. Silloin saamme tästä lisätietoa. Ramonilla on ollut tänä vuonna myös mystisiä tulehduksia mm. kastroinnissa jätetyissä kivespusseissa sekä rinnassa. Myös näiden sanottiin johtuvan mahdollisesta AI-sairaudesta tai muuten heikentyneestä vastustuskyvystä. Voi myös olla, että ne vain olivat yksittäisiä tulehduksia vailla mitään suurempaa yhteyttä mihinkään kamalaan.
Ramon on polskiksi mielestäni turhan arka ja säpsy. Toivoisinkin tästä yhdistelmästä pentua harkitsevien tulemaan tutustumaan emon veljeen. Luonteet kun tuppaavat ainakin jossain määrin kulkemaan myös suvussa. Myös pentueen toisella uroksella Nasulla on ollut vastaavaa käytöstä ja tietääksi omistajat etsivät(en tiedä onko jo löytänyt) sille uutta kotia kaupunkiin sopimattoman luonteen takia.
Kun kaikki nämä asiat ovat pentuja suunniteltaessa tiedossa, niin en voi käsittää, että pentuja edes harkitaan tehtävän. Näyttelymenestys... Sitä löytyy. Se on ikävää, että niin monet rotukoirat ajautuvat tälle tielle, että laatua mitataan vain ulkonäöllä. Olen ihminen, jolle koirassa ulkonäköä tärkeämpää on terveys ja arjen sujuvuus ja kenties olen poikkeus.
Jos pentuja tulee, niin tottakai toivon koko sydämestäni, että yhdestäkään ei tule omistajalleen niin paljoa murhetta kuin mitä Raimosta on meille tullut. Onhan siinä toki paljon hyvääkin ja se on uskollisuudessaan vailla vertaa. Mutta sydän syrjällään täällä ensi kuuta ja verikokeiden tuloksia taas odotellaan :(
Voi pirulauta.[/quote]  

Minä en tiedä missä vaiheessa olen tämän kyseisen shikanin muroihin pissinyt, en tietääkseni ole koskaan kyseistä henkilöä edes tavannut ja hänen hyökkäyksensä meitä kohtaan jopa asiattomuuksiin menevissä viesteissä tuntuu hieman ylisuurelta. Jos ja kun hän on niin huolissaan tulevan pentueen terveydestä, olisi korrekti tapa ollut ottaa minuunkin ensin yksityisesti yhteyttä eikä alkaa julkisesti manaamaan jollain netin keskustelupalstalla.

Minäkin olen kiinnostunut koirien terveydestä, mutta koska näen jalostamisen niin että a) nartun omistaja tekee päätöksen pennutuksesta ja siitä mitä urosta haluaisi käyttää, b) on nartun omistaja myös se joka tutkailee ja pähkäilee mahdolliset terveysriskit. Vaikka oma työni on osittain terveyden ylläpitoon liittyvää, niin olen tämän pähkäilyn jättänyt kasvattajan (eli Katariinan ja Jussin) ja jalostusneuvojien pohdittavaksi. Katariina on kuitenkin se joka opiskelee enemmän aiheeseen liittyvää tieteenalaa ja omaa näin ihan käytännön tasolla jo enemmän mielenkiintoa ja motivaatiota asiaan ja siksi luotan hänen päätönkseensä 100%

Tietyllä tavalla on huvittavaa kuinka ihmiset reagoivat koiran jalostukseen, se että jollain koiran siskon serkun kummin kaimalla on sairaus x aiheuttaa sen ettei mitään koiraa joka millään tasolla yhdistyy tähän koiraan tulisi käyttää. Jos geenitekniikka olisi niin kehittynyttä että voitaisiin jäljittää taaksepäin se ongelman synty-yhdistelmä, silloin olisi toki helppoa rajata pois kaikki ne mahdollisen sairauden kantajat ja ongelmasta riippuen harkita voiko tuohon koiraan yhdistämällä saada terveitä vai puhkeaako ongelma tällä yhdistelmällä.

Katariinalta saa tosiaan pentueesta kiinnostuneet (tai vaikka vain koirien perinnöllisestä genetiikastakin kiinnostuneet) tiedon tämän yhdistelmän mahdollisista terveysriskeistä. Itse keskityn nyt vain pohdiskelemaan terveysasoita yleisellä tasolla ja oman mielipiteeni ja mutu-tuntuman perusteella. Seuraavat kappaleet EIVÄT siis juuri miltään osin OLE MIKÄÄN FAKTA vaan mahdolliset esimerkit olen kuullut kuulopuheina ja pohdiskelut ovat vain näistä heränneitä ajatuksia.

Milloin kyseessä on jalostukseen vaikuttava sairaus ja milloin kyseessä on yhden yksilön "valuvika"?

Ihmisten kohdalla on virallisesti vain kerran käytetty jalostusohjelmaa, huonoin tuloksin. Tuolloin kolmannen valtakunnan tarkoitus oli karsia kaikki sairas ja epäkelpo materiaali ja luoda arjalainen puhdas rotu. Kaikki tietävät miten tuossa sitten loppujen lopuksi oikein kävi.. Miksi ihmisten kohdalla ei ole jalostusohjelmaa? Miksi ihmisissä on täysin sallittua pariutua kenen kanssa haluaa, kuinka usein haluaa, välittämättä siitä kuinka tervettä ja elinkelpoista syntyvä materiaali on? Minä olen omalla kohdallani pohdiskellut sitä että en ole jalostuskelpoista materiaalia, suvussa periytyy niin sydänvikaa, diabetestä, viherkaihia, osteoporoosia kuin astmaa ja migreeniä. Silti, mikään taho ei ole ilmoittanut etten saisi tai voisi lisääntyä. Päinvastoin; aiemmin se
oli jokseenkin ensimmäinen kysymys sukulaisia ja tuttavia kohdatessa: "No, jokos teille on perheenlisäystä tulossa..?" Sama kysymys esitetään varmaan jokaiselle pariskunnalle jolla ei ole ensimmäistäkään lasta. Ja monille varmaan vielä sen ensimmäisen jälkeenkin, varsinkin jos se ensimäinen on tyttö, kun silloinhan ei suku jatku..

Ihmisten kohdalla tämä epäterve materiaali jää yhteiskunnan rasitukseksi, sillä harvempi kiikuttaa korvatulehduksesta kärsivän pienokaisen yksityslääkärille maksaen itse mahdolliset sairauskulut. Korvatulehduskin on merkki immuunipuolustuksen heikkoudesta, mutta silti se on ihmisissä ihan hyväksytty ominaisuus. Annapa olla jos koira kärsii korvatulehduksesta, niin silloin syynä on joko autoimmuunisairaus tai vaihtoehtoisesti rotuominaisuus kuten esimerkiksi bassetit joiden luppakorvat hautuvat ja tulehtuvat herkemmin. Onpa vaan näissäkin tullut vastaan sitä että kun koiralla vaihdetaan ruokavalio, niin tulehduskierre katkeaa siihen. Mielenkiintoinen rotuominaisuus kun se muuttuu ruokavaliolla.

Tietysti on olemassa geneettisiä heikkouksia ja todellisia sairauksia, mutta jos pyritään kaikki heikkoudet karsimaan pois, niin silloin on näin pienessä koirapopulaatiossa olemassa vaara että päädytään taas sisäsiitokseen (jos ainoat terveet koirat ovat lähisukua keskenään) ja jokainen historiaa vähänkin lukenut ymmärtää sen mitä siitä seuraa. Ei tarvitse kuin lukea millaiset terveydentilat olivat euroopan kuningasperheissä kun naitiin oma serkku tai pahimmillaan jopa sisarus. Eikä tarvitse mennä eurooppaan asti todisteiden saamiseksi, kyllä niitä vähä-älyisiä, kampurajalkaisia ja sokeita on ihan kotosuomessakin syntynyt.

Kuinka asiat sitten periytyvät?

Muistutan taas etten omaa mitään faktaa aiheeseen vaan tämä on täysin mutu-pohdiskelua.
Jalostusneuvojamme totesi joskus että koirat periyttävät myös sisarustensa ominaisuuksia. Sairaudet, silloin kun ne ovat perinnöllisiä kulkevat varmaan seuraavaan sukupolveen tavalla tai toisella. Mutta jos kyseessä on alttius johonkin (esimerkkinä nyt vaikka todettakoon nämä sydänvika, viherkaihi, diabetes ja astma jotka löytyvät äitini puolen suvustani), on toki suuri riski sairastua niihin, mutta koska samoja sairauksia ei tule isäni puolelta, en ole tähän mennessä niihin sairastunut. Migreenin perin, mutta siitäkin pääsin eroon noin 35 vuoden iässä poistettuani amalgaamipaikat ja vaihdettuani ruokavalion terveellisempään.

Sama pätee varmasti koiriinkin. Alttius johonkin sairauteen voi olla olemassa, mutta se puhkeaako tuo sairaus vai ei riippuu yhtä paljon, ellei enemmänkin elintavoista kuin geeneistä. Koirien kohdalla toki kyse ei ole koiran omasta viitseliäisyydestä sen suhteen kuinka tervettä elämää se elää, vaan omistajasta. Jaksaako nähdä sitä vaivaa että mahdollistaa koiralle mahdollisimman luonnonmukaisen ruokavalion, riittävästi sopivalla rasittavuudella olevaa liikuntaa ja sopivasti lepoa. Viitsiikö ja haluaako paneutua koiran kanssa "tasapainoiluun" sen suhteen että koira saa kasvaa luontaiseksi omaksi itsekseen, pysyen kuitenkin ihmis-koira-laumassa sillä portaalla joka koiralle kuuluu, eli hierarrkiassa ihmisen alla. Jaksaako ihminen vahvistaa ja palkita koiraa sen ollessa pentu ja voittaessa pelkonsa, ja samalla kuitenkin suojella pentua riittävästi jottei liian rankkoja kokemuksia tule liian nopeasti. Itse voin myöntää esimerkiksi epäonnistuneeni Alfan suojelussa pentuaikana. Alfa sai junnuna tuomarinkartanolla vapaissa ulkoiluissa turpiinsa borzoilta ja afgaanilta, ja siitä on riittänyt sitten koko lopunikäinen viha varsinkin venakoita kohtaan. Minun virheeni, joten olen sen hyväksynyt ja julkisesti liikkuessa pidän silmäni auki niin venakoiden kuin afgaanien varalta, nuo liehuvat karvat kun ovat  edelleen punainen vaate Alfalle.

Käytännössä voi siis melkein epäillä alle 500 koiran populaatiossa löytyvän koirista jos jonkinlaista alttiutta eri sairauksille. Mitkä näistä sitten ovat niitä joita tulisi karsastaa kuin ruttoa? Silmäongelmat ovat yksi josta paljon puhutaan PRAn muodossa. Vinttikoirien kohdalla silmät ovat tietysti oleellinen asia sikäli että puhumme näöllä saalistavasta koirarodusta. Tuo keskustelun kirvoittanut Ramonin synnynnäinen kehityshäiriö jonka seurauksena verkkokalvo oli repaleinen ja silmä täysin sokea. Onko se yksittäisen koiran valuvika vai onko kyseessä perinnöllinen mutaatio? Suvussa on esiintynyt toinen vastaava tapaus jossa silmä on vastaavasta syystä jouduttu poistamaan. Näin voidaan siis olettaa sen olevan jotenkin perinnöllistä, mutta koska kyseinen koira on (käsittääkseni) Ramonille sukua mutkan kautta kolmannen polven takaa ja vain nämä kaksi tapausta on tiedossa, voi esittää kysymyksen kuinka todennäköistä vastaavan periytyminen seuraavaan sukupolveen on jos ja kun Friidulla ei ole viitteitä vastaavaan kehityshäiriöön ja Alfan takaa samaa kantaa ei ole tulossa. Minä en tiedä, minä vain pohdiskelen.

Tietysti silloin kun joku alttius tulee selkeästi kerrannaisena monen sukupolven kautta, on entistä suurempi todennäköisyys siihen että tulevat jälkeläiset voivat olla sairaita, mutta.. jälleen kerran se mutta. Entä jos jalostukseen käytettävä koira yksilönä on terve ja se yhdistetään toisen terveen koiran kanssa jonka takaa tuota rasitetta ei edes tule, niin kuinka suuri on silloin todennäköisyys että seurauksena on sairaita yksilöitä? Ei voi tietää. Samoin kuin ei voi tietää sitä tuleeko pentuja kerralla yksi tai kaksi vai kymmenen. Kummankin koiran suvussa pentueen koko on pyörinyt 6-8 koiran tienoilla, jolloin tietysti riski siitä että jollekin pennun ostajalle päätyisi sairas koira on suurempi kuin jos koiria syntyy 1-2 jolloin koira(t) jäisivät omiin hoteisiin ja riski sairastumisten hoitamiselle jäisi täysin omalle vastuulle. Jos jalostamista tekisi vain järkiajattelulla voisi toki pennut tehdä ja lopettaa sitten sopimattomat/epäkelvot yksilöt sen sijaan että etsisi niille rakastavia koteja. Jos mahdolliset kehityshäiriöt näkyisivätkin heti syntymässä, olisi karsinta helppoakin, mutta koska tosiasia on se että useimmat synnynnäiset kehityshäiriöt ilmenevät todellisuudessa vasta muutamien viikkojen tai jopa kuukausien jälkeen, joten pentuihin ehtii jo valitettavasti kiintyä eikä luopuminen muualle kuin rakastaviin koteihin ole helppoa. Ja mahdolliset hermorakenteen ja luonteen poikkeamat kun näkyvät kunnolla vasta pentuiän jälkeen joten niiden perusteella karsiminen on vielä haastavampaa.

Jalostaminen tuotantoeläinten parissa on siis paljon helpompaa. Karitsa on helpompi listiä jos käy ilmi sillä olevan sydänvika. Sen kierto ruokapöytään vain nopeutui reilusti alkuperäisestä suunnitelmasta. Koira kun on kuitenkin harrastuskaverin ja työvälineen lisäksi myös perheenjäsen, joten se luopumisen tuska alkaa lähennellä jo ihmis perheenjäsenestä luopumista.

Omaan jalostusajatteluun liittyy toki myös tuo koirien luonne. Kaikki Alfan tuntevat tietävät sen meuhkaavan toisille uroksille, käyttäytyvän dominoivasti, olevan erittäin reviiritietoinen ja suojeluhaluinen. Samalla se on kuitenkin erittäin lempeä, ihmisrakas (tutuille) ja saanut joka näyttelyssä tuomarilta toteamuksen mukavasta luonteesta. Minun mielestäni Alfan luonne on idealistisen täydellinen. Sen hermorakenne on täydellinen eikä koirassa näy merkkejä pelosta. En silti itse luokittele tuotakaan luonnetta "helpoksi", vaan vaikka voimme hyvin liikkua julkisesti ja viimeisimpänä osoituksena koiran keskittymiskyvystä ja loistavasta hermorakenteesta oli esimerkiksi uuden vuoden yön traditiomme. Puolen yön aikaan otamme koirat mukaan ja kävelemme lähi pellon reunalle katselemaan naapureiden rakettien räiskettä. Meidän pojissa ei ole koskaan ollut havaittavissa paukkuarkuutta, toisaalta vuoron perään jokaisen koirani olen pienestä pitäen totuttanut koviin ääniin paukkeeseen ja rätinään (onneksi rakastan popcorneja).

Vaikka en pidä Friidun isän luonteesta siinä ilmenevästä selkeästä pelosta johtuen, niin koska olen ollut tekemisissä enemmän sekä Friidun että Dafin kanssa ja nähnyt noiden hermorakenteen olevan  selkeästi perityn emän puolelta. Ja vähäisemmät kohtaamiseni Sheelan sekä Mintun kanssa on näyttänyt niiden olevan aivan normaaleja ja samoin Nasusta tavatessa tulleen mielikuvan aivan normaalista nuoresta polskiuroksesta, en usko Alfan ja Friidun pennuista tulisi mitenkään poikkeuksellisen vatipäitä.

Pikkukavereita pakkaseen?

Keskustelussa nostettiin esiin myös ajatus siitä kuinka Alfan spermaa tulisi pakastaa tulevaisuuden varalle. Että jonain päivänä tuota saatettaisiin hyvinkin arvostaa käytössä. Lainaan tähän oman kommenttini  asiaan:

Sen jälkeen kun Alfa on saavuttanut kolmen vuoden iän on suomessa tehty kaksi pentuetta, kumpainenkin narttu sellainen joiden sukusiitosprosentti Alfan kanssa olisi ollut likipitäen nolla. Kummallekaan nartulle Alfa ei ollut edes harkinnassa (ainakaan niin että tieto siitä olisi kantautunut minun korviini asti). Nyt kun kolmas pentue on suunnitteilla, oli Afu kasvattajan mielestä kelvollinen, mutta muiden taholta tuli dissausta (jo ennen tätä terveyspolemiikkia). Joten jos suomessa syntyy polskipentue keskimäärin joka toinen tai joka kolmas vuosi ja ehkä noin joka kolmannelle nartulle Alfa saattaisi kelvata niin tuo spermaputkilo saisi sitten odotella pakkasessä todennäköisesti seuraavat 8-12 vuotta, joten voin sanoa että se alkaisi olla sellainen kultakimpale ettei sitä todellakaan kovin halvalla nartun omistaja saisi käyttöön, sikäli mikäli sperma silloin vielä olisi kelvollista. Sitä lottovoittoa tässä siis odotellen..

Tiedän tai vahvasti ainakin epäilen ettei eurooppalaisille Alfan sperma kelpaa, euroopassa kun on jo kahden Polskis uroksen; Aston Martinin kolme pentuetta ja Anglian yksi pentue olemassa. Joten miksi he täältä haluaisivat kun lähempääkin on saatavilla. No ehkä sitten kun aika näistä pojista jättää, mutta onhan sielä euroopassa jo seuraavankin sukupolven Euroopanmestari Polskis veren jatkajana Willow (Mythago's Moss Garden) tarjolla. Toki jos sen voisi tietää että jossain vaiheessa kohdalle tulisi se narttu jonka kohdalla sperman pakastukselle olisi ollut tarvetta, niin kannattaisihan tuota pistää pakkaseen. Toisaalta jos tämän päivän keskusteluiden valossa koirien terveydentilaa miettii niin aika harvassa ovat maailmallakin ne koirat joiden käyttöä voisi ajatella jottei sieltä taustalta tulisi mitään geeni riskejä tai vatipäisyyttä.