Morsiusretki

Tiistai-iltana morsian sitten saapui. Minä olin aivan intoa piukassa ja tuntuviksi ymmärsin kyllä mikä oli homman nimi, joten yritystä ei puuttunut.

Kuitenkin kun kumpikin olimme ensikertalaisia niin havaittavissa oli melkoista haparointia. Mamma nauroi ettei polskinartun rakenne tehnyt astumista mitenkään helpoksi, sillä kun kiedoin etutassut Friidun ympärille niin tuo otteeni liukui tietysti sitten kaarevan rintakehän kohdalta nivustaipeeseen jolloin minun pitkä selkäni aiheutti sen että oma peräpääni oli aivan väärässä kohden Friiduun nähden.. Onneksi kummallakin halukkuutta piisasi jopa niin että kun halusin hetken levätä, niin Friidu yritti jo puolestaan astua minua..

Koko illan jaksoimme yrittää vuoroin sisällä vuoroin ulkona. Välillä terassilla, välillä nurmikolla. Ja missään ei valitettavasti onnistunut. Kun mamma heräsi puoli neljän aikaan yöllä siihen että olimme täydessä yrityksessä, päätti mamma että ehkä nyt oli aika pistää Friidu häkkiin loppuyöksi, sillä olisi kuitenkin parempi että mamma olisi näkemässä ja tarvittaessa auttamassa jos ja kun jäisimme nalkkiin.

Aamulla meno oli sitten rauhoittunut. Pari yritystä tein, mutta selkäni oli eilisen jäljilta sen verran jumissa että ulahdin kivusta kertaalleen yrittäessäni nousta selkään ja oikeastaan menetin mielenkiintoni sitten koko hommaan. Söimme aamiaisen ja asetuimme koko koiraporukka sitte aamupäivän unille.

Iskän herättyä ja alettua valmistella itseään töihin lähtöä varten päätti mamma viedä meidät polakit lenkille. Ajatus oli että ehkä intaantuisimme takapellolla sitten irralla ollessa tasamaalla yrittämään.

Mamma vei meitä metsiä pitkin, tarkoituksena oli välttää viljapeltoja, ne kun olivat täydessä tähkässä mutta eivät suinkaan korjuuvalmiita.. No kuinkas sitten kävikään? Kun Friidun kanssa näimme kukkulalta valtoimemaan aaltoilevan viljapellon niin kumpikin syöksyimme sinne päätä pahkaa.. Mamma ei loppujen lopuksi voinut kuin kuvata meidän riemukkaan juoksentelun viljapellossa.. Onneksi Wäne ei ollut mukana, sillä meidän juoksumme ei suurta tuhoa tuottanut verrattuna siihen jos Wäntty olisi ollut mukana, se kun heittäytyy aina piehtaroimaan niin että on sitten viljaa laossa laajalta alueelta... 

Viljapellon jälkeen Friidu löysi ojan. Ah kuinka kauniin ruskean kuorrutuksen sai tuo valkoinen koiran turkki.. Sitten palasimme jälleen metsään. Kun pääsimme mäen päälle kauniille kalliolle päätti mamma ottaa meistä edustavia kuvia. Muutaman kuvan oton jälkeen Friidu otti ja katosi. Huudeltuaan tovin likan perään joutui mamma toteamaan että tämä oli nyt oikeasti ottanut hatkat. Minua ei kiinnostanut, mamman kehoituksista huolimatta, lähteä etsimään mihin likka oli karannut. Siitä mamma päätteli että Friidu oli juossut kotiin ja soitto iskälle vahvisti tämän tosiasian, sillä juuri samalla hetkellä likka juoksi terassille..

Nyt on sitten lenkin ja sapuskan jälkeinen päiväuniaika, ehkä sitä illalla sitten taas jaksaa jatkaa pentujen yrittämistä..

Kuumat päivät

Nyt häämöttää vihdoin morsiammen visiitti. Mamma on ollut jo lähes hermoraunio yrittäessään järjestää kalenteria koko ajan sillä varauksella että pystyy tarvittaessa viettämään pari päivää meidän koiruuksien kanssa kotona. Kun ei se astutus taida ihan sormia napsauttamalla hoitua..

Tänään päästiin veikan kanssa purkamaan energiaa metsälenkillä (pellot ovat nyt lenkkikelvottomia viljan ja kaatamattoman heinän takia). Naapurustoon takaisin muuttanut mittelspitz-uros on antanut oman lisävärinsä lenkkien suunnittelulle. Mamma kun ei haluaisi meidän rynnivän sinne säikyttämään toista henkihieveriin, joten pitkästä aikaa lenkille lähdettiin niin että Wäne oli hihnassa. Minä olin niin innoissani siitä että pääsin juoksemaan irrallaan, että säntäilin vain jänisten ja muiden elukoiden tuoksujen perään, välittämättä vähääkään naapuruston koirista. Näytti juoksuinto siis palanneen, mikä on tietysti erityisen hyvä ajatellen ensi sunnuntain kisoja. Saa nähdä mitä astutusjutut tekevät juoksuinnolle..

Vierailulla

Tänään meillä oli vieraita. Dafi ja Wicca tulivat meille päivähoitoon YO-juhlien ajaksi. Mamma oli sopinut alustavasti likkojen noudon niin että jos keli näyttää suotuisalta noutaa jo aamusta ja jos vettä tulee taivaan täydeltä niin nouto on vasta siinä vaiheessa kun lakit on saatu päähän. No lopputulos oli tuo jälkimmäinen..

Tällä kertaa Dafin saaminen autoon sujui huomattavasti edelliskertoja sujuvammin. Johtui varmasti siitä kun Wicca oli mukana ja hyppäsi epäröimättä Yellonan takapenkille. Onneksi tällä kertaa ei ajomatkaa olisi kuin vajaa 30 kilometriä suuntaansa, ehkäpä matka menisi ilman oksentamista... No toivossahan oli hyvä elää. Liki välittömästi auton startattua alkoi Dafi kuolata hurjana ja puhalteli suuria kuolapalloja poskipielistä. Ja reilun 10 kilometrin kohdalla (eli noin 10 minuuttia lähdöstä) tyhjentyi koko vatsan sisältö sitten auton takapenkille. No sellaista elämä on..

Dafi ei vielä rakasta reissaamista

Tytöt olivat hiukan ihmeissään auton pysähtyessä pihaan. Mamma päästi kummankin neitokaisen tutkimaan ympäristöä irrallaan samalla kun putsaili nappulat autosta. Onneksi juuri oli hankittu uusi huopa auton suojaksi niin ruokamössö oli helppo kipata siitä suoraan kaseikkoon.

Me olimme Wänen kanssa sisällä tyttöjen tullessa. Emmekä ihan heti edes huomanneet että mamman saapumisessa oli jotain outoa. Ei ennenkuin näin Dafin ikkunasta. Siitä se sitten riemu repesi. Mamma laittoi varmuuden vuoksi minulle ja Wänelle kopat päähän ennenkuin päästi meidät tervehtimään likkoja. Wicca kertoi ärähdyksellä ettei häntä sopinut tulla liian lähelle ilman lupaa. Ja Dafi puolestaan kynti maata vääntyneenä aivan mutkalle yrittäessään mielistellä vuoroin minua ja vuoroin Wäiskiä.

Pahimman alkuhässäkän tyynnyttyä menimme koko porukka toviksi sisälle. Mamma totesi olevansa odottelun jäljiltä umpi jäässä ja verensokerin pohjalukemissa joten tovi lämmittelemässä sohvalla peiton alla jotakin einehtien olisi aiheellista ennen lenkille lähtöä. Tytöt tekivät tutkimuksia ympäri huushollia ja pyysivät välillä päästä pihallekin. Mamma päästi toki tyttelit tutkailemaan pihapiiriä, mutta tällä kertaa meidän juoksulangoissa irtiolon sijasta. Sitten tehtiin vuoron vaihtoa, Dafi sisälle ja Wäne Wiccan kanssa pihalle. Nuo paksuturkkiset tarkenivat hyvin pihalla ja me vinttikoirat saimme sitten nauttia lämmöstä sisätiloissa.

Kun mamma vihdoin oli saanut itsensä lämpimäksi oli aika lähteä lenkille. Mamma harkitsi ensin hetken Dafinkin peukkukynsien teippaamisesta suojaan, mutta tuli sitten siihen lopputulokseen että ehkä likan vauhti ei vielä ole sellainen että moista hifistelyä tarvitaan. Mamma otti minut hihnaan ja iskä Wänen ja sitten mentiin pellolle. Tytöt meinasivat ensin suunnata ihan väärään suuntaan (sinne mistä oli tultu) mutta pienen huhuilun jälkeen likat liittyivät seuraan ja pellon reunassa minut päästettiin sitten Dafin kanssa irti ja Wicca joutuikin hihnaan. Voi sitä juoksemisen riemua. En moneen päivään ollut päässyt irrottelemaan ja nyt kun oli sitten pikkulikka pomppimassa perässä kenguruna otin todellakin ilon irti tykittämisestä. Mamma totesi Dafin juoksutavan hengenvaaralliseksi. Tytsy kun ei lainkaan katsonut mihin juoksee, vaan mätkähteli välillä päin wäneä ja wiccaa kun kesken juoksun pitikin kääntyä katsomaan mistä suunnasta minä kaarroin takaa. Mamma totesi että oli helpompi päästää Wiccakin juoksemaan kun aika ajoin Dafi roikkui Wiccan karvoissa ja kurkussa yrittäen saada tämänkin innostumaan spurttailusta..

Wiccan irtipääsyn seurauksena oli sitten pieni katoamistemppu. Meidän suunnatessa normaalille lenkille, katosivat neitokaiset näkyvistä ja suuntasivat ilmeisesti joko naapurin kissan tai jänisten perään. Eli ei muuta kuin takaisin etsimään mihin tytsyt ryntäsivät. Onneksi karkumatka ei ollut pitkä ja koko porukka saatiin taas kokoon pellolle. Mamma ja iskä totesivat että oli siis turvallisempaa vapauttaa minut ja pitää Wicca hihnassa, sillä selkeästi Dafi seurasi Wiccaa ja minä Dafia.. Wänen irti päästämistä ei missään vaiheessa edes harkittu. Ei tällä kertaa...

Lenkin jälkeen saivat Wäne ja Wicca jäädä taas pihalle, meidän suunnatessa sisälle. Kostea heinikko oli saanut vinttikoirien tassut heloittavan pinkeiksi ja olisi turha vilustuttaa itsensä näin kisamatkan kynnyksellä. Mustaturkkiset saivat jäädä pihalle senkin takia että Wicca oli tehnyt puoliuinnin ojassa ja oli näinollen vatsaa myöten märkä. Wänelle sopi ihan hyvin pihalla oleilu hyvässä seurassa.

Mamma suuntasi kokkaamaan ihmisille sapuskaa ja ihmetteli sitten hetken perästä kun Dafi ramppasi hyvin huolestuneesti piipittäen ulko-ovelle. Vilkaisu pihamaalle selvitti syyn itkuun. Wäne ja Wicca olivat VESISATEESSA ja piipittivät myös sisälle.. No, tarkoitus ei ollut kastella koiria yltäpäältä joten pyyhekuivauksen kautta pääsivät mustaturkitkin sitten sisälle.

Taas alkoi melkoinen menuetti kun jokainen etsi omaa paikkaansa. Kuka olisi sohvalla, kuka lattialla, kuka kenen vieressä?? Lopputuloksena oli sitten suhteellinen rauha jokaisen asettuessa aloilleen.

Varsin miellyttävä lenkkipäivä siis, vaikka lenkin jälkeen olin kyllä melko pikaisesti sitä mieltä että "Eikö noi vois jo lähteä kotiin?". Seuraavalla kerralla Dafi onkin sitten meillä hoidossa pari päivää. Mamma epäili että pikkuneidille voi tehdä ihan hyvää pieni irtiotto Wiccasta, sillä vaikka sinänsä oli erittän hyvä että Dafi seuraa lauman vanhempaa narttua kuin hai laivaa, niin pärjääminen myös ilman Wiccaa on hyvää itsenäisyyden kehittämistä. Sinänsä oli myös hyvä että paikka oli nyt jo Dafille tuttu heinäkuuta ajatellen..

Väsynyt pikkuneiti lenkin jälkeen

Kohti talvimaastoja

Säännöllinen treeni talvimaastoja varten on pidetty yllä. Pitkästä aikaa iskäkin oli sunnuntaina kävelyllä kanssamme. Lunta oli parina viime päivänä pyryttänyt niin että saimme joka lenkillä tallata uutta polkua, edellinen kun oli kadonnut pääosin näkymättömiin.

Lenkkiin sisältyi hyviä spurttauksia. Juoksimme Wänen kanssa morjestamaan naapuria pariinkin otteeseen ja siinä vaiheessa kun lenkin lopuksi iskä ja mamma jäivät juttelemaan naapurin kanssa otimme hetken jaloissa temuamisen jälkeen Wänen kanssa taas pyrähdyksen postilaatikolle. Siitä tuli sopiva reilun kilometrin lenkki auratulla alustalla. Totesin että Wäntyllä on kyllä todella paljon huonompi kunto kuin minulla. Sitä sai odotella kumpaankin suuntaan mennessä ja kotiinpäin tuo tuli liki 100 metriä perässä. Voimaahan tuolla kyllä on, ei se muuten jaksaisi tuolla umpihangessa pomppia, mutta nopeus on ihan toista kuin minulla..

Illalla käytiin sitten taas saunassa. Tällä kertaa en jaksanut kuin yhden kerran käydä löylyissä. Mutta on se vaan rentouttavaa kun mamma hieroo selkää sielä löylyn lämmössä..

Nyt täytyy vain toivoa että saadaan talvimaastoihin kisakumppani.

Pikkuprinsessaa tapaamassa.

Porvooseen on muuttanut uusi pieni polskineiti Fernmark Chart Arwassa aka Daphne aka Dafi. Mamma oli kuskina kun neitokainen suuntasi läntiseltä uudeltamaalta itäiselle ja tuosta noutopäivästä lähtien on ollut haaveissa päästä tapaamaan.

Perjantai oli mamman vapaailta, eli meillä oli mahdollisuus lähteä ensi treffeille. Kun mamma alkoi laittamaan itseään lähtökuntoon olin ihan täpinöissä ja siinä vaiheessa kun näin turvavyövaljaat olin jo ihan innoissani. Mamma sai hätistellä minua autosta kauemmaksi niin että sai tyhjennettyä auton takapenkin, sillä olin jo täyttä häkää tunkemassa sinne heti oven auetessa.

Ajomatkan porvooseen torkuin takapenkillä. Matkaaminen on ihanan rentouttavaa, varsinkin silloin kun veikka ei ole mukana. Ja kun sitten kurvasimme parkkiin oudolle asuinalueelle olin hiukan ihmeissäni. Emme olleetkaan missään kisakentillä. Olin kuitenkin innoissani lukemattomista oudoista koiran tuoksuista ja lueskelin posteja kovin innoissani. Pienen "jäähdyttelyhetken" jälkeen kävelimme talojen välistä erään talon pihaan ja jäimme odottelemaan. Alkuun oli ihan kivaa ja mielenkiintoista, mutta pian tyhjällä pihalla seisoskelu alkoi tuntua tyhmältä ja esitin vastalauseita haukoittelemalla äänekkäästi. Tovin kuluttua eräs ulko-ovi kuitenkin aukesi ja näin oviaukossa pienen takkiin puetun koiran. Polski!!!! Mamma hoki minulle että, "varovasti, se on pentu" ja tutustuinkin hillitysti vaikka intoa olisi ollut kyllä lähempäänkin tuttavuuteen.

Tutustumisrituaalin jälkeen lähdimme yhdessä kävelylle. Haukuin heti varmuuden vuoksi koirapuistossa olevat, että pysyvät poissa ja tietävät että olen täällä. Vaelsimme läheiselle pellolle (tai siis pellon vierellä kulkevalle kevyenliikenteen väylälle) ja sielä sekä pikkupirpana että minä pääsimme viimein irti. Voi sitä kenguruloikkien määrää kun näytin pikkuiselle tehokkaita säntäilyjä ja sain Daphnen pomppimaan pupujussina perääni. Uusi tilanne oli sikälikin mielenkiintoinen että aina jonkun tullessa vastaan annoin itseni yllättävän helposti mammalle kiinni kun pääsin aina ohitustilanteen jälkeen taas irti. Paluumatkalla Daphne näytti sitten yhtäkkiä väsähtävän ja taivallus kotia kohti oli hänelle vain "äkkiä, äkkiä, sisälle..." meininkiä. Ei meinannut likka malttaa edes pysähtyä sanomaan heippoja meille kun erosimme pihatiellä.

Odotan jo innolla uutta lenkkiämme!

Naps..

Olimme vappupäivän lenkillä ja ensimmäistä kertaa lumien sulamisen jälkeen oli tarkoitus kiertää järvilenkki. Nautin suuresti kun sain pitkästä aikaa kirmailla kunnolla ja tiesin että tämä ja huominen olisi irroittelua ja sitten taas viikon paussi ennen kevään kisakauden avausta Suomi Cupissa.. Vaan kun kohtalo päätti sitten toisin.

Luulin nähneeni pellon toisella laidalla jotain ja säntäsin täyttä laukkaa tuota saalistani kohti. Pääsin reilut sata metriä kun ilmeisesti astuin kuoppaan ja jalassa tai olkavarressa jokin sanoi naps. Huusin suoraa huutoa ja mamma säntäsi paikalle huolissaan.

Mamma on tottunut suonenvetoihini joten tarkistettuaan että kaikki varpaat on tassussa oikein päin eikä mistään tule verta, patisti mamma minua kävelemään. Vaan tällä kertaa kyse ei ollut ihan perinteisestä suonenvedosta. Kevyen lihasten läpikäynnin jälkeen suostuin sentään kävelemään. Yritin kevyesti ravatakin, mutta sitten kun näin kurjen pellon toisella laidalla ja yrititin lähteä tuonne juoksemaan jouduin antamaan kivulle periksi..

Edessä oli lepoa, hierontaa ja akumatolla hoitoa. Mamma hoivasi elimistöäni sisäisestikin syöttämällä lisäravinteita jotka kiihdyttivät aineenvaihduntaa ja pitivät lihaksen lämpimänä.. Parin päivän levon jälkeen alkoi jo hiukka rivakampikin juoksu sujua, mutta ei todellakaan niin että kisoihin pääsisi.. Kohtalon oikusta jää sitten tänäkin vuonna Suomi cup väliin. Vaikka sen tietää että Apri olisi potin korjannut niin olisi se silti ollut hienoa päästä edes kisaamaan.. No jos vaikka ensi vuonna kävisi tuuri..

Torstaille mamma sai onneksi minulle hierojan, tuon jälkeen sitten tiedetään jääkö Turun kisatkin väliin vai uskaltaako tuonne lähteä yrittämään.. Toivotaan ettei koko kisakausi mene yhden typerän kuopan takia pilalle.

Muistoja maaliskuiselta iltapäivältä.. Wäiski nauttii lumesta kunnes rento kölliminen muuttuu ilmassa lenteleviksi vinttikoiriksi...

Keli näytti parhaat puolensa.. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kun lähdimme sunnuntaikävelylle. Oli mukavaa kun pellot on lähestulkoon täysin kerätty viljasta, eli vapaata juoksumaastoa oli tarjolla runsaasti.

Muutama "karkumatkakin" piti lenkin aikana suorittaa. Kun pellon toisella laidalla olevan talon pihamalla näkyi liikettä, ammuimme sinne veikan kanssa täyttä häkää. No matkateon (mamman onneksi) pysäytti leveä oja jonka reunalta käännyimme sitten takaisin (mamma oli viheltänyt pilliin useaan otteeseen). Mammalla ja iskällä oli hauskaa kun juostessamme takaisin päin, ohitimme maassa littanana odottaneen jänön, joka ampaisi täyteen juoksuun heti kun olimme sen ohittaneet. Taisi olla pupulla elämänsä kauhunhetket, jänön onneksi emme huomanneet sitä vaikka mamma ja iskä nauroivat katketakseen.

Tassuni joka vaurioitui viime kisoissa on nyt kuntoutunut hyvin. Lenkillä oli kummassakin "ranteessani" varmuuden vuoksi sidos, ja jatkossa noita sidoksia pidetään kylä aina kisoissa ja varmasti melko usein lenkilläkin. Ei ole mukavaa kun "peukku" on melkein irti, ja jos tuo ehkäistään parilla kierroksella itseensä takertuvaa liimasidettä niin pieni hinta terveydestä..

Tassun oireilu on aiheuttanut pientä pakkolepoa ja jopa harkinnan HVK:n kisojen jättämisestä väliin. Lenkki kuitenkin osoitti juoksuhalujen olevan kohdallaan ja kunnonkin sohvaperunoinnista huolimatta olevan hyvän, joten kisakentät odottavat...

Ihana maaliskuinen talvipäivä. Aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta ja edessä aukesi koskematonta hankea. Lunta jota oli satanut pari päivää aiemmin..

Keli, tai muutaman päivän lenkkitauko aiheutti sen että veikalla ja minulla oli virtaa kunnolla. Vaikka välillä tuli tähysteltyä rauhassa maisemia ja nautittua tuulen mukanaan tuomia tuoksuja, niin tuli otettua myös lentoharjoituksia...

..tanssittua tulista tangoa...

...ja keskusteltua hiukan napakammin...

Auringosta ja maisemistakin nautittiin kyllä..

..välillä kauempana..

...ja välillä lähempänä..

Mikäs tällaisista päivistä nauttiessa kun kotipihalta aukeaa tällainen revittely alue (puiden takaa pilkottaa koti)

ja kun naapuritkaan eivät ole heti "aidan takana" häirtsemässä..


Vaikka lenkin seurauksena oli 1 haavoitettu takajalka (minun), yksi auki pureskeltu kaula (veikan) ja lukuisia mustelmia (iskällä ja mammalla) niin kyllä lenkki siltikin oli mitä nautinnollisin..

Päästäislenkkejä..

Mukava kun mamma ja iskä ovat kumpikin nyt lomalla pääsiäisen vietossa. Olemme kahtena päivänä käyneet nautiskelemassa mitä parhaista talvikeleistä lenkin puitteissa. Eilen kävimme peltolenkillä ja iskä zoomaili minusta kameralla kunnon virallisia kaksivuotiskuvia. Tässä tuotokset:

Tänään lenkitimme sitten metsässä niin että iskän puhelin seurasi lenkkiämme ja matkalta napsittiin muutama kuva muistoksi. Nuo löytyvät täältä. Täytyy kyllä todeta että lähimaastosta löytyy vaikka ja mitä mielenkiintoista: metsätyökoneita, mielenkiintoisia jälkiä ja kauniita maisemia...

Nuohousta..

Mamma kuvasi puhelimen videolla laiskanpulskeaa leikkiämme veikan kanssa. Valaistus oli mitä oli, motivaatio oli mitä oli.. Mutta tulihan vähän treenattua.

Kuvituksia..

Iskä ja mamma hankkivat uuden kameran jotta juoksukisoista saisi kunnon kuvia. Tänään lenkillä iskä sitten treenaili jotta kohdistukset olisi kohdallaan ensi viikonlopun kisoja varten. Tässä muutama makupala lenkiltä:

Kiskonta treenejä motivointipatukalla... Tähystelyä,

juoksentelua sielä sun täällä, yksin, ja yhdessä..

Hengailua,

hyppyjä,

ja rauhassa tuumailua..

Hiukan hulluttelua,

vähän pomotusta,

ja paljon naurua...

Tänään oli Wäiskin etsintäkoiratreenit
Ensimmäistä kertaa iskäkin oli mukana. Noiden treenien jälkeen ajoimme koko perhe soramontulle myrskylään ja pääsimme veikan kanssa revittelemään oikein kunnolla.

Lumi on muuten kovin vähissä, mutta onneksi montulta sentään löytyi sen verran että veikka pääsi vähän leikkimään saukkoa. Minä tyydyin vain hyppelemään kinosten yli ja ottamaan muutaman tehospurtin..

Joulukuinen ulkoiluhetki..

Tänään olisi tietojen mukaan ollut ensimmäinen talvinen ulkoilu tuomarinkartanolla, mamma päätti kuitenkin että saamme veikan kanssa ulkoilla ihan omilla kulmilla.. "Pelto" on mutainen jolla ei kasva oikein mitään, eli kun keli on reilusti plussalla niin alusta on mukavan pehmoinen juosta... Saisi kyllä hiljalleen alkaa sitä lunta tulla, joulukuun viimeiset hetket on menossa, eikä vielä tietoakaan talven alkamisesta..

Mualaiselämää..

Lauantaiaamuna iskällä oli herätyskelloja kaksin kappalein soimassa todella aikaisin (ainakin mamman ja minun mielestä). No aamun puuhaaminen ja pakkaaminen alkoi ja ennen puolta kahdeksaa iskän auto starttasi kohti espoota. Mamma järjesteli hetken verran huushollia ja pakkasi meidän reissuriiselin maalle lähtöä varten, ja puoli kymmenen maissa me sitten suuntasimme kohti Sulkavan mummulaa..

Matka meni kaikkiaan nopeasti, kerrankin veikka ja minä olimme käyneet kunnolla pissillä ja kakilla ennen liikkeelle lähtöä, joten auton tankkausta ja mamman pissipaussia Heinolassa (jossa onnistui vielä bensiksellä näkemään tutun ja antamaan häämeikkausohjeita) lukuunottamatta matka meni sujuvasti ja kaarroimme mummulan pihaan hyvässä aikataulussa.

Poikkeuksellinen tilanne kun paikalla oli koko mamman sisarusparvi, ja näin ollen myös mamman siskon uusin perheenjäsen - Pomo. Pomo on sakemannin, collien ja ajokoiran sekoitus. Ja kuten mamma totesi, tuosta turbo-pakkauksesta tulee mieleen vanha Aatu, tai siis se mitä Aatu oli pentuna... :)

Mummu totesi että hän oli ollut sitä mieltä että Pomo juoksee lujaa, no jostain kumman syystä ei noilla pikku jaloilla vielä pysytty kunnolla minun ja wänen vauhdissa, vaikka sitkeästi pomo kyllä yritti.. Mamma piti minua varmuuden vuoksi auton perässä hihnassa, joten valtaosan aikaa olin pikkusankarin tavoitettavissa, mutta sitten kun mentiin pellolle juoksemaan niin Pomo ja Wäne saivat tehdä yhteistyötä yrittäessään pysäyttää revittelyäni, eivätkä onnistuneet.. Ähä!

Kun ihmiset menivät heinäpellolle keräämään paaleja, jouduin minä (ja välillä Wänekin) jäämään pihalle kytkettynä, kuulemma muuten olisimme saaneet olla mukana, mutta kun aloimme wäntyn kanssa kilvan merkkailla heinäpaaleja... : Ihmisten tyhjentäessä paalikuormaa saraniin, auttoi pomo minut irti hihnasta, maitohampailla saa hyvin nopeaan natustettua hihnan paloiksi, joten karkasimme rantaan uimaan ja peuhaamaan.

Välillä jouduimme toki Wäntyn kanssa muistuttamaan Pomolle kuka onkaan se todellinen pomo tässä laumassa, mutta hyvin osasi pikkumies ottaa paikkansa lauman pohjimmaisena.

Kaikkineen oikein mukava viikonloppu, jos ei oteta lukuun häiritseviä kärpäsiä joita tuntui sisällä ja ulkona piisaavaan oikein urakalla. Onneksi mummu löysi meille sitten kärpäsverkkokatoksen joten toisen yön saimme nukuttua kohtuullisesti mamman vieressä, kärpästen suristessa katoksen ulkopuolella.

Juhannuksen jälkeistä elämää..

Vietimme pitkän viikonlopun mökillä yhdessä Eltsun perheen kanssa. Kuva on to-pe väliseltä iltayöltä kun tassuviehe, johon Eltsu oli köytetty minun ja E:n karkumatkan ehkäisyksi, oli vielä suhteellisen ehjä... reilun puolen tunnin kuluttua olimme saaneet ihmiset huijatuksi niin että pääsimme tekemään pienen tutkimusmatkan Rimmin taakse.. josta mamma sitten nouti meidät.. Eipä E olisi pidemmälle tällä erää jaksanutkaan rämpiä..

Kaikkiaan aurinko helli, luonto tarjosi paljon mielenkiintoisia virikkeitä

(joutsenet, hanhet ja pääskyset) ja ekstrana ohjelmaan kuuluin käynti hiekkakuopalla.. Eltsu ei päässyt montulle mukaan, sillä tarvitsimme veikan kanssa vapaata revittelyä pitkin ihanan jyrkkiä rinteitä..

Välillä laskimme melkein veikan kanssa mäkeä pitkin rinteitä...

...välillä taas oli mahtavaa tähyillä maisemia pilvettömän taivaan alla...

...ja välillä vain kiitää montusta toiseen tutkaillen kaikkia otuoja hajuja..

Montulla menoa ei ollut haittaamassa edes veikan rautanaamio, jota tuo joutui muuten käyttämään taatakseen rauhallisen juhannuksen kaikille muille...

Tosin veikan rautanaama taisi aiheuttaa ihmisille ainakin yhtä paljon mustelmia ja ruhjeita kuin mitä muuten olisi koitunut Eltzun kohtaloksi..

Sunnuntaina pääsimme hiukan virittelemään viehevarmuutta veikan kanssa, mamman paistaessa plättyjä, iskä veti meille muutamia vetoja rinteeseen tassuvieheellä. Yhdessä veikan kanssa treenaus oli minusta paljon kivempaa kuin yksin riuhtominen, heräsi huomattavasti enemmän kilpailuhenkeä..

Kaikkiaan mukava viikonloppu! Nyt vain viikon treenit ja ensi viikolla taas kohti maaseutua...