Omalta osaltani olen ottanut sen kannan että jos Katariina tekee päätöksen että haluaa Friidun astuttaa, on Alfa käytettävissä. Tähän mennessä kun ei ole vielä suoranaisesti mitään selkeästi periytyvää sairautta noussut julki, joka ehdottomasti estäisi jalostuksen. Pallo on siis edelleen varsinaisella kasvattajalla, ja on päätös sitten mikä tahansa se passaa meille ja olemme omalta osaltamme sitten myös kantamassa vastuun asiasta.
Suunnitelmamme nostivat kuitenkin myrskyn tuulenkoirien vesilasissa.
http://www.tuulenkoirat.net/tk/viewtopic.php?f=16&t=12903
[quote="shikan"]
En voi toivottaa onnea tälle yritykselle, sillä omistamme Friidun täysveljen, jonka luonteessa sekä terveydessä on sanomista. Sen silmä jouduttiin poistamaan sen ollessa 6kk ikäinen. Silmässä arviointiin olevan synnynnäinen kehityshäiriö. Verkkokalvo oli repaleinen ja silmä täysin sokea. Repaleinen verkkokalvo ylläpiti silmän sisäistä tulehdusta ja siitä aiheutui koiralle kipuja. Niinpä silmä ell suosituksesta poistettiin. Koska silmän kehityshäiriön perimmäinen syy ei koskaan selvinnyt ell Sari Jalomäki suositteli, ettei samaa yhdistelmää uusittaisi, eikä Ramonin täyssisaruksia käytettäisi jalostukseen.
Ramonilla on myös ollut ihmeellistä taipumusta mustelmiin/verenpurkaumiin ja sillä on epäilty jotain autoimmuunisairautta mm. Hannu Pajulahden toimesta. Varasin sille täksi kuuksi aikaa verikokeisiin, jossa asiaa selvitellään, mutta kaikki ajat olivat jo varattu ja saimme ajan tammikuun toiselle viikolle. Silloin saamme tästä lisätietoa. Ramonilla on ollut tänä vuonna myös mystisiä tulehduksia mm. kastroinnissa jätetyissä kivespusseissa sekä rinnassa. Myös näiden sanottiin johtuvan mahdollisesta AI-sairaudesta tai muuten heikentyneestä vastustuskyvystä. Voi myös olla, että ne vain olivat yksittäisiä tulehduksia vailla mitään suurempaa yhteyttä mihinkään kamalaan.
Ramon on polskiksi mielestäni turhan arka ja säpsy. Toivoisinkin tästä yhdistelmästä pentua harkitsevien tulemaan tutustumaan emon veljeen. Luonteet kun tuppaavat ainakin jossain määrin kulkemaan myös suvussa. Myös pentueen toisella uroksella Nasulla on ollut vastaavaa käytöstä ja tietääksi omistajat etsivät(en tiedä onko jo löytänyt) sille uutta kotia kaupunkiin sopimattoman luonteen takia.
Kun kaikki nämä asiat ovat pentuja suunniteltaessa tiedossa, niin en voi käsittää, että pentuja edes harkitaan tehtävän. Näyttelymenestys... Sitä löytyy. Se on ikävää, että niin monet rotukoirat ajautuvat tälle tielle, että laatua mitataan vain ulkonäöllä. Olen ihminen, jolle koirassa ulkonäköä tärkeämpää on terveys ja arjen sujuvuus ja kenties olen poikkeus.
Jos pentuja tulee, niin tottakai toivon koko sydämestäni, että yhdestäkään ei tule omistajalleen niin paljoa murhetta kuin mitä Raimosta on meille tullut. Onhan siinä toki paljon hyvääkin ja se on uskollisuudessaan vailla vertaa. Mutta sydän syrjällään täällä ensi kuuta ja verikokeiden tuloksia taas odotellaan :(
Voi pirulauta.[/quote]
Minä en tiedä missä vaiheessa olen tämän kyseisen shikanin muroihin pissinyt, en tietääkseni ole koskaan kyseistä henkilöä edes tavannut ja hänen hyökkäyksensä meitä kohtaan jopa asiattomuuksiin menevissä viesteissä tuntuu hieman ylisuurelta. Jos ja kun hän on niin huolissaan tulevan pentueen terveydestä, olisi korrekti tapa ollut ottaa minuunkin ensin yksityisesti yhteyttä eikä alkaa julkisesti manaamaan jollain netin keskustelupalstalla.
Minäkin olen kiinnostunut koirien terveydestä, mutta koska näen jalostamisen niin että a) nartun omistaja tekee päätöksen pennutuksesta ja siitä mitä urosta haluaisi käyttää, b) on nartun omistaja myös se joka tutkailee ja pähkäilee mahdolliset terveysriskit. Vaikka oma työni on osittain terveyden ylläpitoon liittyvää, niin olen tämän pähkäilyn jättänyt kasvattajan (eli Katariinan ja Jussin) ja jalostusneuvojien pohdittavaksi. Katariina on kuitenkin se joka opiskelee enemmän aiheeseen liittyvää tieteenalaa ja omaa näin ihan käytännön tasolla jo enemmän mielenkiintoa ja motivaatiota asiaan ja siksi luotan hänen päätönkseensä 100%
Tietyllä tavalla on huvittavaa kuinka ihmiset reagoivat koiran jalostukseen, se että jollain koiran siskon serkun kummin kaimalla on sairaus x aiheuttaa sen ettei mitään koiraa joka millään tasolla yhdistyy tähän koiraan tulisi käyttää. Jos geenitekniikka olisi niin kehittynyttä että voitaisiin jäljittää taaksepäin se ongelman synty-yhdistelmä, silloin olisi toki helppoa rajata pois kaikki ne mahdollisen sairauden kantajat ja ongelmasta riippuen harkita voiko tuohon koiraan yhdistämällä saada terveitä vai puhkeaako ongelma tällä yhdistelmällä.
Katariinalta saa tosiaan pentueesta kiinnostuneet (tai vaikka vain koirien perinnöllisestä genetiikastakin kiinnostuneet) tiedon tämän yhdistelmän mahdollisista terveysriskeistä. Itse keskityn nyt vain pohdiskelemaan terveysasoita yleisellä tasolla ja oman mielipiteeni ja mutu-tuntuman perusteella. Seuraavat kappaleet EIVÄT siis juuri miltään osin OLE MIKÄÄN FAKTA vaan mahdolliset esimerkit olen kuullut kuulopuheina ja pohdiskelut ovat vain näistä heränneitä ajatuksia.
Milloin kyseessä on jalostukseen vaikuttava sairaus ja milloin kyseessä on yhden yksilön "valuvika"?
Ihmisten kohdalla on virallisesti vain kerran käytetty jalostusohjelmaa, huonoin tuloksin. Tuolloin kolmannen valtakunnan tarkoitus oli karsia kaikki sairas ja epäkelpo materiaali ja luoda arjalainen puhdas rotu. Kaikki tietävät miten tuossa sitten loppujen lopuksi oikein kävi.. Miksi ihmisten kohdalla ei ole jalostusohjelmaa? Miksi ihmisissä on täysin sallittua pariutua kenen kanssa haluaa, kuinka usein haluaa, välittämättä siitä kuinka tervettä ja elinkelpoista syntyvä materiaali on? Minä olen omalla kohdallani pohdiskellut sitä että en ole jalostuskelpoista materiaalia, suvussa periytyy niin sydänvikaa, diabetestä, viherkaihia, osteoporoosia kuin astmaa ja migreeniä. Silti, mikään taho ei ole ilmoittanut etten saisi tai voisi lisääntyä. Päinvastoin; aiemmin seoli jokseenkin ensimmäinen kysymys sukulaisia ja tuttavia kohdatessa: "No, jokos teille on perheenlisäystä tulossa..?" Sama kysymys esitetään varmaan jokaiselle pariskunnalle jolla ei ole ensimmäistäkään lasta. Ja monille varmaan vielä sen ensimmäisen jälkeenkin, varsinkin jos se ensimäinen on tyttö, kun silloinhan ei suku jatku..
Ihmisten kohdalla tämä epäterve materiaali jää yhteiskunnan rasitukseksi, sillä harvempi kiikuttaa korvatulehduksesta kärsivän pienokaisen yksityslääkärille maksaen itse mahdolliset sairauskulut. Korvatulehduskin on merkki immuunipuolustuksen heikkoudesta, mutta silti se on ihmisissä ihan hyväksytty ominaisuus. Annapa olla jos koira kärsii korvatulehduksesta, niin silloin syynä on joko autoimmuunisairaus tai vaihtoehtoisesti rotuominaisuus kuten esimerkiksi bassetit joiden luppakorvat hautuvat ja tulehtuvat herkemmin. Onpa vaan näissäkin tullut vastaan sitä että kun koiralla vaihdetaan ruokavalio, niin tulehduskierre katkeaa siihen. Mielenkiintoinen rotuominaisuus kun se muuttuu ruokavaliolla.
Tietysti on olemassa geneettisiä heikkouksia ja todellisia sairauksia, mutta jos pyritään kaikki heikkoudet karsimaan pois, niin silloin on näin pienessä koirapopulaatiossa olemassa vaara että päädytään taas sisäsiitokseen (jos ainoat terveet koirat ovat lähisukua keskenään) ja jokainen historiaa vähänkin lukenut ymmärtää sen mitä siitä seuraa. Ei tarvitse kuin lukea millaiset terveydentilat olivat euroopan kuningasperheissä kun naitiin oma serkku tai pahimmillaan jopa sisarus. Eikä tarvitse mennä eurooppaan asti todisteiden saamiseksi, kyllä niitä vähä-älyisiä, kampurajalkaisia ja sokeita on ihan kotosuomessakin syntynyt.
Kuinka asiat sitten periytyvät?
Muistutan taas etten omaa mitään faktaa aiheeseen vaan tämä on täysin mutu-pohdiskelua.
Jalostusneuvojamme totesi joskus että koirat periyttävät myös sisarustensa ominaisuuksia. Sairaudet, silloin kun ne ovat perinnöllisiä kulkevat varmaan seuraavaan sukupolveen tavalla tai toisella. Mutta jos kyseessä on alttius johonkin (esimerkkinä nyt vaikka todettakoon nämä sydänvika, viherkaihi, diabetes ja astma jotka löytyvät äitini puolen suvustani), on toki suuri riski sairastua niihin, mutta koska samoja sairauksia ei tule isäni puolelta, en ole tähän mennessä niihin sairastunut. Migreenin perin, mutta siitäkin pääsin eroon noin 35 vuoden iässä poistettuani amalgaamipaikat ja vaihdettuani ruokavalion terveellisempään.
Sama pätee varmasti koiriinkin. Alttius johonkin sairauteen voi olla olemassa, mutta se puhkeaako tuo sairaus vai ei riippuu yhtä paljon, ellei enemmänkin elintavoista kuin geeneistä. Koirien kohdalla toki kyse ei ole koiran omasta viitseliäisyydestä sen suhteen kuinka tervettä elämää se elää, vaan omistajasta. Jaksaako nähdä sitä vaivaa että mahdollistaa koiralle mahdollisimman luonnonmukaisen ruokavalion, riittävästi sopivalla rasittavuudella olevaa liikuntaa ja sopivasti lepoa. Viitsiikö ja haluaako paneutua koiran kanssa "tasapainoiluun" sen suhteen että koira saa kasvaa luontaiseksi omaksi itsekseen, pysyen kuitenkin ihmis-koira-laumassa sillä portaalla joka koiralle kuuluu, eli hierarrkiassa ihmisen alla. Jaksaako ihminen vahvistaa ja palkita koiraa sen ollessa pentu ja voittaessa pelkonsa, ja samalla kuitenkin suojella pentua riittävästi jottei liian rankkoja kokemuksia tule liian nopeasti. Itse voin myöntää esimerkiksi epäonnistuneeni Alfan suojelussa pentuaikana. Alfa sai junnuna tuomarinkartanolla vapaissa ulkoiluissa turpiinsa borzoilta ja afgaanilta, ja siitä on riittänyt sitten koko lopunikäinen viha varsinkin venakoita kohtaan. Minun virheeni, joten olen sen hyväksynyt ja julkisesti liikkuessa pidän silmäni auki niin venakoiden kuin afgaanien varalta, nuo liehuvat karvat kun ovat edelleen punainen vaate Alfalle.
Käytännössä voi siis melkein epäillä alle 500 koiran populaatiossa löytyvän koirista jos jonkinlaista alttiutta eri sairauksille. Mitkä näistä sitten ovat niitä joita tulisi karsastaa kuin ruttoa? Silmäongelmat ovat yksi josta paljon puhutaan PRAn muodossa. Vinttikoirien kohdalla silmät ovat tietysti oleellinen asia sikäli että puhumme näöllä saalistavasta koirarodusta. Tuo keskustelun kirvoittanut Ramonin synnynnäinen kehityshäiriö jonka seurauksena verkkokalvo oli repaleinen ja silmä täysin sokea. Onko se yksittäisen koiran valuvika vai onko kyseessä perinnöllinen mutaatio? Suvussa on esiintynyt toinen vastaava tapaus jossa silmä on vastaavasta syystä jouduttu poistamaan. Näin voidaan siis olettaa sen olevan jotenkin perinnöllistä, mutta koska kyseinen koira on (käsittääkseni) Ramonille sukua mutkan kautta kolmannen polven takaa ja vain nämä kaksi tapausta on tiedossa, voi esittää kysymyksen kuinka todennäköistä vastaavan periytyminen seuraavaan sukupolveen on jos ja kun Friidulla ei ole viitteitä vastaavaan kehityshäiriöön ja Alfan takaa samaa kantaa ei ole tulossa. Minä en tiedä, minä vain pohdiskelen.
Tietysti silloin kun joku alttius tulee selkeästi kerrannaisena monen sukupolven kautta, on entistä suurempi todennäköisyys siihen että tulevat jälkeläiset voivat olla sairaita, mutta.. jälleen kerran se mutta. Entä jos jalostukseen käytettävä koira yksilönä on terve ja se yhdistetään toisen terveen koiran kanssa jonka takaa tuota rasitetta ei edes tule, niin kuinka suuri on silloin todennäköisyys että seurauksena on sairaita yksilöitä? Ei voi tietää. Samoin kuin ei voi tietää sitä tuleeko pentuja kerralla yksi tai kaksi vai kymmenen. Kummankin koiran suvussa pentueen koko on pyörinyt 6-8 koiran tienoilla, jolloin tietysti riski siitä että jollekin pennun ostajalle päätyisi sairas koira on suurempi kuin jos koiria syntyy 1-2 jolloin koira(t) jäisivät omiin hoteisiin ja riski sairastumisten hoitamiselle jäisi täysin omalle vastuulle. Jos jalostamista tekisi vain järkiajattelulla voisi toki pennut tehdä ja lopettaa sitten sopimattomat/epäkelvot yksilöt sen sijaan että etsisi niille rakastavia koteja. Jos mahdolliset kehityshäiriöt näkyisivätkin heti syntymässä, olisi karsinta helppoakin, mutta koska tosiasia on se että useimmat synnynnäiset kehityshäiriöt ilmenevät todellisuudessa vasta muutamien viikkojen tai jopa kuukausien jälkeen, joten pentuihin ehtii jo valitettavasti kiintyä eikä luopuminen muualle kuin rakastaviin koteihin ole helppoa. Ja mahdolliset hermorakenteen ja luonteen poikkeamat kun näkyvät kunnolla vasta pentuiän jälkeen joten niiden perusteella karsiminen on vielä haastavampaa.
Jalostaminen tuotantoeläinten parissa on siis paljon helpompaa. Karitsa on helpompi listiä jos käy ilmi sillä olevan sydänvika. Sen kierto ruokapöytään vain nopeutui reilusti alkuperäisestä suunnitelmasta. Koira kun on kuitenkin harrastuskaverin ja työvälineen lisäksi myös perheenjäsen, joten se luopumisen tuska alkaa lähennellä jo ihmis perheenjäsenestä luopumista.
Omaan jalostusajatteluun liittyy toki myös tuo koirien luonne. Kaikki Alfan tuntevat tietävät sen meuhkaavan toisille uroksille, käyttäytyvän dominoivasti, olevan erittäin reviiritietoinen ja suojeluhaluinen. Samalla se on kuitenkin erittäin lempeä, ihmisrakas (tutuille) ja saanut joka näyttelyssä tuomarilta toteamuksen mukavasta luonteesta. Minun mielestäni Alfan luonne on idealistisen täydellinen. Sen hermorakenne on täydellinen eikä koirassa näy merkkejä pelosta. En silti itse luokittele tuotakaan luonnetta "helpoksi", vaan vaikka voimme hyvin liikkua julkisesti ja viimeisimpänä osoituksena koiran keskittymiskyvystä ja loistavasta hermorakenteesta oli esimerkiksi uuden vuoden yön traditiomme. Puolen yön aikaan otamme koirat mukaan ja kävelemme lähi pellon reunalle katselemaan naapureiden rakettien räiskettä. Meidän pojissa ei ole koskaan ollut havaittavissa paukkuarkuutta, toisaalta vuoron perään jokaisen koirani olen pienestä pitäen totuttanut koviin ääniin paukkeeseen ja rätinään (onneksi rakastan popcorneja).
Vaikka en pidä Friidun isän luonteesta siinä ilmenevästä selkeästä pelosta johtuen, niin koska olen ollut tekemisissä enemmän sekä Friidun että Dafin kanssa ja nähnyt noiden hermorakenteen olevan selkeästi perityn emän puolelta. Ja vähäisemmät kohtaamiseni Sheelan sekä Mintun kanssa on näyttänyt niiden olevan aivan normaaleja ja samoin Nasusta tavatessa tulleen mielikuvan aivan normaalista nuoresta polskiuroksesta, en usko Alfan ja Friidun pennuista tulisi mitenkään poikkeuksellisen vatipäitä.
Pikkukavereita pakkaseen?
Keskustelussa nostettiin esiin myös ajatus siitä kuinka Alfan spermaa tulisi pakastaa tulevaisuuden varalle. Että jonain päivänä tuota saatettaisiin hyvinkin arvostaa käytössä. Lainaan tähän oman kommenttini asiaan:
Sen jälkeen kun Alfa on saavuttanut kolmen vuoden iän on suomessa tehty kaksi pentuetta, kumpainenkin narttu sellainen joiden sukusiitosprosentti Alfan kanssa olisi ollut likipitäen nolla. Kummallekaan nartulle Alfa ei ollut edes harkinnassa (ainakaan niin että tieto siitä olisi kantautunut minun korviini asti). Nyt kun kolmas pentue on suunnitteilla, oli Afu kasvattajan mielestä kelvollinen, mutta muiden taholta tuli dissausta (jo ennen tätä terveyspolemiikkia). Joten jos suomessa syntyy polskipentue keskimäärin joka toinen tai joka kolmas vuosi ja ehkä noin joka kolmannelle nartulle Alfa saattaisi kelvata niin tuo spermaputkilo saisi sitten odotella pakkasessä todennäköisesti seuraavat 8-12 vuotta, joten voin sanoa että se alkaisi olla sellainen kultakimpale ettei sitä todellakaan kovin halvalla nartun omistaja saisi käyttöön, sikäli mikäli sperma silloin vielä olisi kelvollista. Sitä lottovoittoa tässä siis odotellen..Tiedän tai vahvasti ainakin epäilen ettei eurooppalaisille Alfan sperma kelpaa, euroopassa kun on jo kahden Polskis uroksen; Aston Martinin kolme pentuetta ja Anglian yksi pentue olemassa. Joten miksi he täältä haluaisivat kun lähempääkin on saatavilla. No ehkä sitten kun aika näistä pojista jättää, mutta onhan sielä euroopassa jo seuraavankin sukupolven Euroopanmestari Polskis veren jatkajana Willow (Mythago's Moss Garden) tarjolla. Toki jos sen voisi tietää että jossain vaiheessa kohdalle tulisi se narttu jonka kohdalla sperman pakastukselle olisi ollut tarvetta, niin kannattaisihan tuota pistää pakkaseen. Toisaalta jos tämän päivän keskusteluiden valossa koirien terveydentilaa miettii niin aika harvassa ovat maailmallakin ne koirat joiden käyttöä voisi ajatella jottei sieltä taustalta tulisi mitään geeni riskejä tai vatipäisyyttä.
