Pikkuprinsessaa tapaamassa.

Porvooseen on muuttanut uusi pieni polskineiti Fernmark Chart Arwassa aka Daphne aka Dafi. Mamma oli kuskina kun neitokainen suuntasi läntiseltä uudeltamaalta itäiselle ja tuosta noutopäivästä lähtien on ollut haaveissa päästä tapaamaan.

Perjantai oli mamman vapaailta, eli meillä oli mahdollisuus lähteä ensi treffeille. Kun mamma alkoi laittamaan itseään lähtökuntoon olin ihan täpinöissä ja siinä vaiheessa kun näin turvavyövaljaat olin jo ihan innoissani. Mamma sai hätistellä minua autosta kauemmaksi niin että sai tyhjennettyä auton takapenkin, sillä olin jo täyttä häkää tunkemassa sinne heti oven auetessa.

Ajomatkan porvooseen torkuin takapenkillä. Matkaaminen on ihanan rentouttavaa, varsinkin silloin kun veikka ei ole mukana. Ja kun sitten kurvasimme parkkiin oudolle asuinalueelle olin hiukan ihmeissäni. Emme olleetkaan missään kisakentillä. Olin kuitenkin innoissani lukemattomista oudoista koiran tuoksuista ja lueskelin posteja kovin innoissani. Pienen "jäähdyttelyhetken" jälkeen kävelimme talojen välistä erään talon pihaan ja jäimme odottelemaan. Alkuun oli ihan kivaa ja mielenkiintoista, mutta pian tyhjällä pihalla seisoskelu alkoi tuntua tyhmältä ja esitin vastalauseita haukoittelemalla äänekkäästi. Tovin kuluttua eräs ulko-ovi kuitenkin aukesi ja näin oviaukossa pienen takkiin puetun koiran. Polski!!!! Mamma hoki minulle että, "varovasti, se on pentu" ja tutustuinkin hillitysti vaikka intoa olisi ollut kyllä lähempäänkin tuttavuuteen.

Tutustumisrituaalin jälkeen lähdimme yhdessä kävelylle. Haukuin heti varmuuden vuoksi koirapuistossa olevat, että pysyvät poissa ja tietävät että olen täällä. Vaelsimme läheiselle pellolle (tai siis pellon vierellä kulkevalle kevyenliikenteen väylälle) ja sielä sekä pikkupirpana että minä pääsimme viimein irti. Voi sitä kenguruloikkien määrää kun näytin pikkuiselle tehokkaita säntäilyjä ja sain Daphnen pomppimaan pupujussina perääni. Uusi tilanne oli sikälikin mielenkiintoinen että aina jonkun tullessa vastaan annoin itseni yllättävän helposti mammalle kiinni kun pääsin aina ohitustilanteen jälkeen taas irti. Paluumatkalla Daphne näytti sitten yhtäkkiä väsähtävän ja taivallus kotia kohti oli hänelle vain "äkkiä, äkkiä, sisälle..." meininkiä. Ei meinannut likka malttaa edes pysähtyä sanomaan heippoja meille kun erosimme pihatiellä.

Odotan jo innolla uutta lenkkiämme!