Nuohousta..

Mamma kuvasi puhelimen videolla laiskanpulskeaa leikkiämme veikan kanssa. Valaistus oli mitä oli, motivaatio oli mitä oli.. Mutta tulihan vähän treenattua.

Kuvituksia..

Iskä ja mamma hankkivat uuden kameran jotta juoksukisoista saisi kunnon kuvia. Tänään lenkillä iskä sitten treenaili jotta kohdistukset olisi kohdallaan ensi viikonlopun kisoja varten. Tässä muutama makupala lenkiltä:

Kiskonta treenejä motivointipatukalla... Tähystelyä,

juoksentelua sielä sun täällä, yksin, ja yhdessä..

Hengailua,

hyppyjä,

ja rauhassa tuumailua..

Hiukan hulluttelua,

vähän pomotusta,

ja paljon naurua...

Extreamea....

Mammalla venyi tänään päivä töissä hiukan pidempään ja sen jälkeen tuo käväisi vielä punttisalilla. Eli kello oli yhdeksän maissa kun mamma kotiutui.. Pihaan ajaessaan mamma ihmetteli kun Wäiskiä ei näkyny normaalilla tähystyspaikallaan olkkarin ikkunalla. Sisältä kuului kauhea uikutus ja mamma huolestui. Vauhdilla sisälle, josta löydyin vain minä patsastelemasta. Uikutus jatkui, ja mamma tarkisti ettei Wäntty ole vahingossa jäänyt vessaan. Ei ketään, sohvatkaan eivät olleet niin että veikka olisi voinut niiden taakse jäädä jumiin. Keittiössä ei ketään. vihdoin kuului uikutuksen lisäksi kynsien rapina ja silloin mamma tajusi missä veikka oli: parvella!!

Mamma päätteli että joko minä olin kiusannut veikkaa niin että tuo päätti mennä turvaan, tai sitten syynä oli vain se että veikalla oli ollut kova hätä (yläkerrasta löytyi kahdet kakat ja yhdet pissit ja joku oli sitten suhauttanut alakertaankin pisut) ja tuo oli ajatellut käydä tekemässä tarpeensa mahdollisimman kauas, eli tässä tapauksessa yläkertaan kun ei ulos kerran päässyt.

No se oli sitten oma operaationsa saada veikka tulemaan raput alas, puoleenväliin meni suht ok, mutta sitten alkoi veikkaa hirvittää rappujen jyrkkyys ja tuo pakitti takaisin yläkertaan (hyvä ettei siinä vaiheessa luiskahtanut jalat rappujen läpi). No, loppujen lopuksi mamma sai veikan ehjänä alakertaan (meinasi kyllä käydä köpsästi kun veikan tassut lipesi) joten mamma pääsi pyykkäämään jätökset lattialta..

Mamma totesi että ilmeisesti yläkerran rappusiin on nyt sitten hommattava portti ettei vastaavaa pääse enää käymään, sillä jos veikka (tai minä) tullaan sitten omin nokkinemme raput alaskin niin voi tulla pahaa jälkeä..

Tänään oli Wäiskin etsintäkoiratreenit
Ensimmäistä kertaa iskäkin oli mukana. Noiden treenien jälkeen ajoimme koko perhe soramontulle myrskylään ja pääsimme veikan kanssa revittelemään oikein kunnolla.

Lumi on muuten kovin vähissä, mutta onneksi montulta sentään löytyi sen verran että veikka pääsi vähän leikkimään saukkoa. Minä tyydyin vain hyppelemään kinosten yli ja ottamaan muutaman tehospurtin..

Iso poika..

Mukava päivä kun mammakin on välillä kotona.. piti oikein hypätä halaamaan. Iskä testaili samalla uutta puhelimen kameraa.

Olen jo aika iso poika kun pääni yltää mamman tasalle.

Joulukuinen ulkoiluhetki..

Tänään olisi tietojen mukaan ollut ensimmäinen talvinen ulkoilu tuomarinkartanolla, mamma päätti kuitenkin että saamme veikan kanssa ulkoilla ihan omilla kulmilla.. "Pelto" on mutainen jolla ei kasva oikein mitään, eli kun keli on reilusti plussalla niin alusta on mukavan pehmoinen juosta... Saisi kyllä hiljalleen alkaa sitä lunta tulla, joulukuun viimeiset hetket on menossa, eikä vielä tietoakaan talven alkamisesta..

Jäähyväiset Pieczarka-mammalle,

Tänään tuli suru-uutinen. Vanhuus vei voiton upeasta Pieczarkasta. Lepää rauhassa vihreämmillä saalistusmailla mamma, perintösi elää vahvana koko polskis-pentueessa.

Uusia värejä lahdesta..

Nyt olikin mamman ja minun ensimmäinen näyttely kahdestaan. Iskä oli niin flunssainen että todettiin viisaammaksi jättää tuo kotiin potemaan oloaan. No paikkahan oli entuudestaan tuttu eikä ajomatkakaan ollut kummoinen joten eiköhän me mamman kanssa selvitä.

Ilmoittautumisen perusteella meidän piti olla ainokainen polski paikalla, joten enempi tai vähempi "kunhan mennään"-ajatuksella mamma lähti tuonne. Yllätys olikin melkoinen kun paikalle saavuttaessa havaittiin että onhan täällä toinenkin polski. Tosin kovin eri sarjoissahan me kisasimme, Quatrain's Cytra Swanlake kun on moninkertainen voittaja ja veteraani. No oltiinhan me sitten rodun paras kisassa yhtä aikaa samassa kehässä ja mamma ei meinannut uskoa silmiään kun tuomari antoikin minulle ROP ruusukkeen.

Kiitos kuvasta Sarri Alanteelle.

Kehän jälkeen mamma soitti iskälle ja kysyi ihan vaan varmistukseski että mitäs se nyt oikein tarkoittikaan kun saatiin puna-keltainen ruusuke..? Eli sitten oli suuntana ROP-kehä.

Aikaa sai kulutella, käytiin panta ja hihnaostoksilla, pariin otteeseen pihalla ja ihmeteltiin. Mamman työtuttu oli paikalla tyttärensä ja pienen valkoisen koiransa kanssa. Tyttö osallistui junior-handler kisaan ja halusi kokeilla vähän isomman koiran handlausta. No mamma antoi kokeilla miten minun kanssani pärjäisi. En tietenkään ollut oikein kiinnostunut, en makupaloista en suun naksauksista, enkä varsinkaan siitä että minua yritettiin asetella johonkin seisoma-asentoon. Lopputuloksena näytin sitten siinä käytävällä luppakorvaiselta dromedaarilta, joten likka totesi ettei hän taida viedä minua kehään...

No ROP-kehästä ei ole mitään kerrottavaa.. tulipahan käytyä.

HVK:n syysmaastot

Viikon palautumisen ja kevyen treenauksen jälkeen oli sitten vuorossa Helsingin Vinttikoira Kerhon syysmaastot. Näihin kisoihin oli ilmoittautunut enemmänkin polskeja ja meitä polskiksiakin oli peräti kolmin kappalein.

Tänään veikka sai jäädä kotiin, pikkusisko Aprilia kun oli tulossa meidän mukana kisoihin. Tuomarinkartano on muutenkin niin lyhyen matkan päässä että sinne ja takaisin ajaa kuitenkin realistisen ajan puitteissa, joten veikan ulkoilunkaan suhteen ei ollut mitään paniikkia. Eli aamutuimaan mamma, iskä ja minä hypättiin autoon ja suunta kohti Järvenpäätä josta mamma oli sopinut noukittavan Apri kyytiin. Likka autoon ja suunta kartanolle.

Kartanolla olivatkin jo muut paikalla valmiina joten ei muuta kuin ilmoittautumaan ja odottamaan eläinlääkärin tarkistusta. Kisaavien koirien lisäksi paikalla olivat myös kisaturistit Pinni ja Letti.

Eläinlääkäri kuunteli sydämet ja tarkisteli tassut ja katsoi vielä liikkumisenkin.

Minä ja Apri emme halunneet kiivetä tarkistustelineelle, muutenkin siskoa pikkasen epäilytti lekurin toiminta, mutta saimme kaikki luvan kisata.

Tarkistuksen jälkeen oli aika siirtyä varsinaiselle kisapaikalle joka oli puolisen kilometriä keskuksen takana, pellolla. Kartanon pururadalla näytti olevan ruuhkaa, läheisen koulun oppilailla oli liikuntapäivä, joten runsaasti juoksevia, käveleviä ja raahustavia koululaisia ramppasi ohi jatkuvasti. Minulla oli taas lämmittelyvarusteina pleese-pukuni ja siskolle lainasin kylpytakkini lämpömanttelin alle, siskon "takki" kun oli oikeasti afgaanin, niin tuo näytti vähän pesussa kutistuneelta..

Sitten oli starttien vuoro, minun pariksi oli arvottu Boruta. Vaikkemme Borutan kanssa ole parhaita kaveruksia, niin juoksu sujui kuitenkin oikein mallikkaasti. Olimmehan lämmitellessa hetken hölkötelleet pururataa rinnakkain, noin niinkuin totuttautumismielessä. Kummallakin oli tuntuviksi vain viehe mielessä joten sinänsä oli aivan sama kuka siihen vierelle oli tulossa juoksemaan.

Tähän väliin kiitos Arto Ojanperälle onnistuneista kuvista!!

Seuraavana parina juoksivat Ataman ja Aprilia (mammalla oli melkoinen hötäkkä "palauttaa" minut lähtöpaikalle pideltäväksi, napata Apri ja juosta pieni lämmittelylenkki siskon kanssa ja sännätä lähtöön.) Viimeisenä juoksi sitten Aati yksinään.

Täytyy todeta että melkoisen hyvät ensimmäiset kisajuoksut siskolikoilla, Apri sai ensimmäiseltä kierrokselta 263 ja Aati 249 pistettä, minä olin kolmantena 231 pisteelläni, meidän "veteraanit" ottivat alkuerän rauhallisemmin, hiukan menttaliteetilla jotta juoskoon nuoremmat, meillei ole niin kiire.. finaaleihin selvisi neljäntenä Ataman.

Kartanolla tahti olikin toista tahtia kuin mihin opimme Kalvitsassa, eli koko päivää ei tarvinnut odotella, vaan odotusta oli vain sen verran mitä eläinlääkäri käski pitää starttien väliä. Pientä liikuskelua, hiukan veden tyrkytystä ja parin minuutin lepohetki autossa. Sitten olikin taas jo aika mennä eläinlääkärin tarkastukseen ja toisen kierroksen arvonta. Nyt pareina olikin sitten pojat eli minä ja Ataman ja toisena parina tytöt eli Aati ja Apri. Tässä likkojen finaalijuoksu.

Finaalijuoksujen jälkeen ei tarvinnut kauaa odotella, vaan heti kun ennätimme takaisin vinttikoirakeskukselle oli vuorossa palkintojen jako. Tuon jälkeen sitten kuvattiin kartanon voittajat, Aati oli voittanut meidän sarjan ennätyspisteillä. Ataman voitti puolestaan HSKP mestaruuren, Apria ja minua ei laskettu kun emme kumpikaan asu helsingin seudulla. Muilta osin tulokset olivat seuraavat (suluissa erien pisteet)

1. Polskis Aprilia (263+270) 533 SERTK
2. Polskis Alfa Romeo (231+225) 456 SA
3. Bassebastioni Ataman (208+217) 425 SA HSKP 1.
4. Polskis Audi TT (249+173) 422 SA HSKP 2.
5. Boruta Ovidius 162 HSKP 3.

Sitten oli ryhmäkuvan vuoro.

Kuvauksen aikana paikalle tuli myös velipoika Lenni, jolle jouduin osoittamaan mustasukkaisuuteni Aprista.

Lenni on kyllä komean näköinen versio pitempikarvaisesta polskista. Sisko ja minä päästiin lepäilemään autoon siksi aikaa kun mamma ja iskä nauttivat kahvia ja muita herkkuja joita Lea ja Piia olivat järjestäneet epävirallisen tapaamisen kunniaksi. Päivän kruunuksi vielä osa polskeista luovuttivat verinäytteensä Hannes Lohen geenipankkiin.

Aprin mamma soitti jossain vaiheessa ja kysyi miten oli päivä mennyt, mamma totesi vain että nyt on vähän hoppu, kerrotaan sijoitukset kun palautetaan likka. No suuri oli kyllä Aprin mamman hämmennys kun palautettiin likka kaikkien palkintopystien ja ruokasäkkien ja kiertopalkintojen keralla.. Kuulemma sisko oli nyt kyllä ansainnut kunnon lämmittelymanttelin ja jotain herkkujakin..

Per aspera ad astra Kalvitsa.

Tänä viikonloppuna oli sitten vuorossa se odotettu ensimmäinen virallinen maastokisa. Kirjahyllyssä keväästä lähtien odottanut maastojuoksukirja saisi vihdoin ensimmäiseen merkintänsä.

Suunnitelmissa oli lauantaina mennä ajoissa nukkumaan, sillä kisoihin lähtö olisi sunnuntaina hyvin hyvin aikaisin. No kahdeksan maissa illalla mamma ajatteli laittaa kisarepun valmiiksi, juoksupanta oli jo kaulassa, koppa oli valmiina autossa ja mantteli saataisiin lainaan. Kisakutsu ja kilpailukirja laukkuun, kamera ladattu ja rekkari kameralaukussa... Mutta, mutta. Mamma tuli huolestuneena yläkerrasta, rekkari ei ollutkaan laukussa. Aivan varmasti Porvoon näyttelyn jälkeen mamma oli ottanut näyttelyn arvostelun kameralaukusta, siirtänyt talteen ja laittanut rekkarin takaisin laukkuun ajatuksella että kamera lähtee kuitenkin kisoihin mukaan, joten rekkari olisi sielä valmiina... olisiko tärkeiden papereiden joukossa takan reunuksella? Ei! Olisiko muuttolaatikossa joissa on kirjahyllystä otetut tavarat? Ei. Olisiko muissa muuttolaatikoissa? Ei! Mamma kävi uudestaan katsomassa kameralaukun, etsi kaikki mahdolliset ja mahdottomat mieleen tulevat paikat. Iskä tarkisti kameralaukun, auton penkin aluset ja varmuuden vuoksi toisenkin auton jos rekkari vaikka sittenkin olisi hypännyt sinne. EI, EI, Ei... Puolilta öin mamma oli valmis antamaan periksi, ajatuksella että jos rekkaria ei löydy, on turha ajella mikkeliin kuulemaan tyly tuomio ettei ilman rokotustodistuksia kisata. Viesti kisakumppanille, meiltä taitaa jäädä kisat väliin.. Onneksi kehoitettiin vielä katsoman autosta, vielä etsimään, pakkohan sen jostain on löytyä. Iskä kävi vielä kerran katsomassa auton. Mamma ja iskä alkoi olla varmoja että rekkari oli jäänyt vanhalle talolle, tuonne pääsisi kyllä tarkistamaan, mutta ajomatkaa kertyisi sitten liki 130 km, eli parin tunnin keikka, jos rekkari ei olisikaan sielä.. Mamma päätti vielä kerran katsoa kameralaukun (5 kerta) ottaa tällä kertaa ihan kaikki tavarat (kamera, salama ja piuhoja) pois jos vaikka tuo pienen pieni rekkari kaivautuisi esiin... Kamera pois, laukun sisäläppä, joka oli painunut laukun selkämystä vasten, liikahti. Sieltä liukui esiin rekkari.. Mamma ei tiennyt itkeäkkö vai nauraa.. äkkiä viesti että rekkari löytyi ja kisoihin ollaan taas matkalla.. Äkkiä nukkumaan (kello oli jo yli yksi yöllä) ja varmuuden vuoksi kaikki mahdolliset herätyskellot ja kännykät hälyttämään ettei nukuta pommiin. Minä ja veikka oltiin toki jo monta tuntia vedetty unta palloon..

Aamulla (?!?) klo 4 soi herätyskello. Joukko erittäin unisia kömpi vällyistä ylös. Veikka ja minä saatiin aamupalaksi hiukan leipää ja raejuustoa ja mamma ja iskä söivät pari voikkaria ja kahvia. Sitten porukka autoon. Oltiin veikan kanssa ihan innoissamme. Veikka pääsi mukaan lähinnä sen takia että joutuisi muuten olemaan liian pitkän ajan yksin kotona.

Ulkona oli aivan uskomaton sumu, ja vielä kun iskä totesi meidän reissuvehkeen toisen lähivalon olevan pimeänä niin matkanteko oli aika extreamea.. Onneksi aikaa oli varattu tarpeeksi joten ei tarvinnut hötkytä ja kaahata.. Mamma yritti ottaa alkumatkasta kuvan todistusaineistoksi, mutta vasta kuuden maissa alkoi olla niin valoisaa että edes osa sumuisuudesta todentui kuvaan:

Pysähdyimme pissipaussilla kuortissa, mamma päästi veikan ja minut käymään bensiksen pihalla olevassa "ulkoiluaitauksessa". Luimme postit ja teimme tarpeet. Iskän kävellessä auton ja aitauksen luo totesin että pakko päästä iskän luo: otin pari juoksuaskelta ja loikkasin komeassa kaaressa aitauksen yli ja rinnettä ylös iskän luo. Mamma ja iskä eivät voineet kuin nauraa, kotiin kuulemma tarvitaan sitten ainakin 150 centtien aitaus..

Saavuimme perille hyvissä ajoin, ja kävimme tekemässä pienen kävelylenkin jonka jälkeen sain sitten päälleni puvun että lihakset pysyvät lämpiminä.

Väkeä kertyi sumuiselle pellolle auto kerrallaan. Mospankin saapui väkensä kanssa ja suuntasimme eläinlääkärin tarkistettavaksi. Hyväksytyn tarkastuksen jälkeen kävimme kävelemässä ja kuluttamassa aikaa tutkaillen nurkkia ja mantuja. Toivottavasti sumu haihtuisi ennen kisan alkua, sillä muuten olisi ainakin katsojilla vaikeuksia seurata niin vieheen kuin koirien menoa.

Sitten odoteltiin. Välillä käveltiin, välillä seisoskeltiin. Odottavan aika tuntui pitkältä, vaikka olihan mukava seurata toisten suoritusta. Onneksi olimmekin suhteellisen alkupään juoksijoita.

Sitten vihdoin ja viimein oli meidän startin vuoro:

Mamma ja iskä olivat todella ylpeitä juoksustani. Hieno suoritus ensimmäiseksi kisakseni. Sitten odottamaan pisteitä. Kävelimme pienen palauttelu-lenkin. ja katsomaan pisteitä: Wow 234, tuolla mennään kirkkaasti finaaliin. Ja taas odottelemaan, finaalit olisivat vasta sitten iltapäivän puolella. Vähän nukutun yön jäljiltä painuimme autoon ottamaan pikku tirsat.

Iltapäivän puolella suosi sää sitten kunnolla, aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta ja alkoi tulla todella lämmin. Mamma oli paussin aikana kysynyt toimistolta, josko veikka saisi juosta koekaniinina uuden radan, ja portugalin podengojen finaalin jälkeen kun rata muutettiin isommille roduille sopivaksi, oli veikka ensimmäisenä juoksijana. Siinä oli varmasti taas virallisten rotujen harrastajilla ihmettelyä kun howachart painoi into piukassa menemään.. Sitten juoksivat Ibbet ja seuraavana olikin sitten minun ja Mospanin finaali Hienosti meni finaalijuoksukin, ei ihan yhtä hyvillä voimin kuin alkuerä.

Taas odoteltiin sitten jonkin moinen tovi, ja sitten palkintojen jakoon: Palkintopöytä näytti hienolta. Alkuun kiiteltiin asianmukaisesti järjestäneet (tikkatauluilla), sillä ilman näitä tekijöitä ei olisi koko juoksuja olemassa. Kuunneltiin ylituomarin puhe, jossa oli myös tietoja juuri euroopassa käynnissä olevista kisoista joissa oli suomalaisillakin hyvää menestystä ja lisää pystejä odotettavissa. Mamma ei voinut peitellä riemuaan kun palkintojen jaossa polskien osalta kutsuttiin palkittavaksi Polskis Alfa Romeo, kokonaispisteillä 448 ja SERTI.

Minä tiedostin heti että nämä palkintoruokasäkit tuli minulle... ;)

Kotimatkalla poiketiin vielä kasvattajalla morjestamassa Aatu-iskää ja Piezarca-mammaa ja tietysti ihanaa kasvattaja perhettä. Ihmisiä hellittiin ruokapöydän herkullisilla antimilla. Siitä oli hyvä jatkaa loppusiivu kotiin.

Illalla mamma vielä totesi että historia toistaa itseään: 4 vuotta sitten, kun Aatu iskä oli juossut ensimmäisen oman kisansa (tuokin mikkelin tuntumassa), oli yhteispisteet olleet samat: 448.

Kiitos kaikille osapuolille ihanasta kisapäivästä. Ensi viikolla sitten HVK:lla..