sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2012

Polskipäivää

Se oli jälleen vuotuisen puolanvinttikoirapäivän aika tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksella. Ihanan runsas osaanotto niin ihmisiä kuin koiria.

Aavistin jo aamusta että tänään tapahtuu jotain poikkeuksellista. Ja siinä vaiheessa kun mamma otti turvavyö-valjaat esiin olin todella innoissani. Kun kaikki tarvittava oli pakattu autoon (ruuat ja kamera) suuntasimme ensin kohti Porvoota noutamaan Daphnien.

Dafin mamma oli mennyt jo edeltä kaupunkiin ja mamma oli luvannut meidän hoitavan koirataksin virkaa. Oli taas melkoinen episodi saada pikkulikka autoon. Sillä ulko-ovesta ulos syöksyi kyllä innoissaan pomppiva pikkulikka, mutta siinä vaiheessa kun olisi sitten autoon pitänyt tulla löi Dafi liinat kiini ja istui kuin maahan liimattuna. "En tule! En liiku!!" Mamma yritti tovin maanitella ja vetää, mutta totesi sitten kaikkein helpoimmaksi napata likan syliin ja nostaa autoon. Ensin Dafi laitettiin etupenkille iskän jalkoihin, mutta jo muutaman ajetun metrin jälkeen likka saikin siirtyä kanssani takapenkille.

Matka Tuomarinkartanoon saattoi siis alkaa.Pientä matkastressiä (kuola valui valtoimenaan) huomioimatta Dafin matka sujui hyvin. Jossain vaiheessa mamma tosin kysyi että oksensiko Dafi kun alkoi tuoksua niin voimallisesti koiran ruoka. Ja juu, siinähän ne kertaalleen syödyt nappulat näköttivät takapenkillä..

Perillä olikin sitten täysi tohina päällä. Dafi (ja minut) saatiin kunnialla autosta ulos. Pennut oli villejä ja vapaita, mutta meille aikuisille koirille oli sovittuna kuonokopat kaikille ja lisäksi minut ja Orlitsa pidettiin pääsääntöisesti hihnassa. Pääsimme tosin toviksi Orlitsan kanssa kentän keskialueelle irralleen, mutta tuo ei ollut meidän mielestä yhtään kivaa kun kaikki muut juoksentelivat ja riehuivat ulkokehällä.. No tämä mahdollisti vain sen että mammakin sai tovin rauhassa keskittyä ruokailuun ilman että hänen tarvitsi vahtia minua joka hetki.

Poikkeuksellisesti polskipäivillä oli vieraita ulkomailta asti. Astrid ja kolme koiraansa. Polskit Ikar ja Isolde sekä "reppukoira" italiaano Hirius. Olin viimeksi nähnyt kolmikon ruotsin EM kisoissa 2008 ja täytyy myöntää kaikkien kolmen saaneen runsaasti vuosia olemukseensa näiden vuosien myötä. Kunnioitin Ikarin ja Isolden vanhemman auktoriteettiä, vaikka hiukan pitikin rähistä silloin kun mamma oli mielestäni vaarallisen lähellä Ikaria. Hirius sai sopivalla hetkellä jälleen jakamattoman huomioni. Olin entistä vakuuttuneempi siitä että meillekin voisi muuttaa oma italiaano, eikä minua häirinnyt yhtään se että Hirius oli uros..

Väen hiukan vähennyttyä paikalla pääsin minäkin vihdoin kiertämään kentän irrallaan ja hiukan leikkimään. Letti juoksi kanssani ja voi että meillä oli hauskaa. Jahtasimme toinen toisiamme ja piehtaroimme nurmikolla. Olo tuntui ihanan vapautuneelta tuon lenkin jälkeen.

Päivän kallistuessa viimein iltaan oli aika pakata taas porukka autoon. Mamma kantoi Dafin taas autoon. Tällä kertaa suoraan takapenkille kanssani. Olin ilmeisen väsynyt rankan vahtipäivän jäljiltä sillä kiukuttelin pikkulikan pistämistä samaan tilaan. Lopputuloksena oli se että mamma laittoi minulle kopan takaisin päähän. Sain kyllä äristä ja purista pikkulikalle mutta en ainakaan pääsisi näykkimään. Onneksi pikkulikaa ei näyttänyt ärhentelyni juuri hetkeuttavan.Sillä istua napotettuaan ensin alkumatkan omassa nurkkauksessaan kävi likka maate viereeni ja niin vain annoin tilaa ja lopulta makasimme takapenkillä sulassa sovussa. Ja viimein kun pääsimme Dafin kotipihaan, ei likka olisi millään tullut autosta ulos vaan hänet jouduttiin lopulta väkisin nostamaan pihalle. Sitten oli kyllä taas vauhtia kohti kotiovea...

Kun pääsimme kotiin sain eteeni nappulat ja syötyäni olikin ihana vallata oma paikkani sohvasta ja nukkua.. Rankka päivä mutta erittäin ihana. Ensi vuonna sitten taas uudestaan!

1 kommentti:

Eve kirjoitti...

Dafin kotiväki onnittelee Afua tittelistä (Vuoden maastokoirako se oli?) ja kiittää koirataksista sinne ja takaisin. :)