Keli näytti parhaat puolensa.. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kun lähdimme sunnuntaikävelylle. Oli mukavaa kun pellot on lähestulkoon täysin kerätty viljasta, eli vapaata juoksumaastoa oli tarjolla runsaasti.

Muutama "karkumatkakin" piti lenkin aikana suorittaa. Kun pellon toisella laidalla olevan talon pihamalla näkyi liikettä, ammuimme sinne veikan kanssa täyttä häkää. No matkateon (mamman onneksi) pysäytti leveä oja jonka reunalta käännyimme sitten takaisin (mamma oli viheltänyt pilliin useaan otteeseen). Mammalla ja iskällä oli hauskaa kun juostessamme takaisin päin, ohitimme maassa littanana odottaneen jänön, joka ampaisi täyteen juoksuun heti kun olimme sen ohittaneet. Taisi olla pupulla elämänsä kauhunhetket, jänön onneksi emme huomanneet sitä vaikka mamma ja iskä nauroivat katketakseen.

Tassuni joka vaurioitui viime kisoissa on nyt kuntoutunut hyvin. Lenkillä oli kummassakin "ranteessani" varmuuden vuoksi sidos, ja jatkossa noita sidoksia pidetään kylä aina kisoissa ja varmasti melko usein lenkilläkin. Ei ole mukavaa kun "peukku" on melkein irti, ja jos tuo ehkäistään parilla kierroksella itseensä takertuvaa liimasidettä niin pieni hinta terveydestä..

Tassun oireilu on aiheuttanut pientä pakkolepoa ja jopa harkinnan HVK:n kisojen jättämisestä väliin. Lenkki kuitenkin osoitti juoksuhalujen olevan kohdallaan ja kunnonkin sohvaperunoinnista huolimatta olevan hyvän, joten kisakentät odottavat...