Syksyä

Päivät ovat vilistäneet ohi huomattavan nopeasti ja kun mamman painopiste on ollut töissä, ei blogiin ole juuri kertynyt päiviteltävää..

Viime viikonloppuna Siiri oli pitkästä aikaa meillä hoidossa. Mamma toi neitosen torstai-iltana töistä tullessa ja palautti tuon sitten kotiin maanantaina iltapäivästä. Siirin porukat olivat taas syyskäynnillä Lontoossa.

Jälleennäkeminen oli riemuisa. Ja ei vienyt kauaa kun laumajärjestys oli taas tasapainossa. Sen illan minä tosin muistuttelin Wänelle hänen asemaansa lauman pohjimmaisena.. Perjantaina tuli vettä sitten taivaan täydeltä, joten meillä ei ollut pikaisia pissikäyntejä kummallisemmin tarvetta siirtyä ulkotiloihin. Onneksi on iso sohva niin mahduimme kaikki kolme koiraa ja vielä mammakin siihen. Mammalla olikin sitten vinttikoiraa koko sylin täydeltä kun Siiri tunki syliin toiselta puolelta ja minä toiselta. Wäne joutui tyytymään hiukan kaukaisempaan sijaintiin..

Lauantaina sitten pääsimme jo lenkillekin sieniretken puitteissa. Naapurin isännät olivat vihdoin saaneet edes osan takapellon kaurasta kerättyä, joten sielä oli meille sänkipeltoa temuttavaksi. Märkää tuo kyllä oli joten suurimmat spurtit tuli juoksenneltua lähinnä tuossa etupellolla. Sekä minä että Siiri nautimme täysin rinnoin kun pitkästä aikaa sai painaa menemään oikein kaasu pohjassa. Sienisaalistakin saimme. Mamma totesi että minun sienivaistoni on parantunut entisestään kun löysin mustia torvisieniä. No tosin nuo kasvoivat ihan sillä samalla paikalla josta viime vuonnakin niitä keräsimme joten suurta metsästystä ei tarvittu. Mutta oleellista oli se että tunnistin ne mamman sanoista. Suppiksia ei tarvinnut edes etsiä. Niitä kertyi muovikassillinen lenkin aikana ja "yli menneet" jätimme ihan suosiolla metsään. Mamma kokkasi niistä sitten suppiskeiton ja pisti osan pakkaseen paistamisen jälkeen. Eli nyt on sitten talven varalle jo yksi purkki suppiksia ja mustat torvisienet kuivumassa...

Taas täytyy todetta että maailmassa on pienelle vinttikoiralle monta ihmeellistä asiaa. Me veikan kanssa ollaan jo niin totuttuja robotti-imuriin että sen pörrätessä pitkin lattioita yleensä vain otamme torkut sohvalla. Siirille tuo oli täysin uusi tuttavuus ja neitokainen kömpi vuoroin mamman kainaloon turvaan ja vuoroin seurasi imuria sen kulkiessa pitkin taloa. Varsinkin imurin pörrätessä sohvan alla oli Siiri hyvin huolissaan ja sen täytyi vähän väliä käydä kurkkimassa sohvan alle.

Sunnuntaina kävimme hiukan lyhyemmän lenkin. Iskäkin intaantui mukaan kun mamma totesi tarvitsevansa apua että saa kerättyä pihlajanmarjoja. Me tutkailimme lähimaastoja sillä aikaa kun mamma ja iskä roikkuivat puiden oksissa. Ei siinä kauaa nokka tuhissut kun oli pihlajanmarjat pussissa. Keli oli mitä ihanin aurinkoineen. Varsin mukava lenkki kaikin puolin. Lenkin jälkeen saimme rustoluut natusteltaviksi. Minä ja veikka uppouduimme luiden kimppuun, mutta Siiri ottikin oman luunsa ja lähti etsimään sopivaa piilotuspaikkaa.. Se löytyi sitten naapurin tontilta erään kannon juuresta. Mamma totesi että oli melko turhaa haudata luuta sinne, sillä sen söisi varmaan kettu. No tietyllä tavalla Siiri oli kyllä oikeassa yrittäessään piilottaa sen, sillä kun silmä vältti rouskutteli Wäntty senkin luun sisuksiinsa.

Kuten normaalia, sunnuntai-iltana lämpesi sauna. Siirikin pääsi kokeilemaan miltä löylyssä tuntui olla. Alkujännityksen jälkeen neitokainen näytti nauttivan olostaan jopa niin paljon että pienen empimisen jälkeen uskaltautui tulemaan jopa toisenkin kerran. Lauteet olivat toki sen varran jänskä juttu, että mamma nosti Siirin lauteille ja sieltä pois. No jos neiti tulee jatkossa vierailemaan hiukan useammin tulee sauna taatusti jatkossa tutummaksi.

Tänä viikonloppuna Wänen piti lähteä Dafin kanssa Hyvinkäälle Möllinmaastoihin. Mutta juuri kun mamma ja wäntty olivat valmiit starttaamaan pihasta soittikin Dafin mamma että neitokainen kinkkaa menemään kolmella jalalla.. Ei mitään tietoa mitä on tapahtunut ja vaikka mamma epäili että kyse on varmaan vain jostain pikkujutusta niin oikeastaan ei ketään harmittanut että kisapäivä vaihtui vapaapäivään. No Wäneä ehkä harmitti, varsinkin siinä vaiheessa kun minä rouskuttelin rustoluuta ja Wäne jäi sekä ilman luuta että kisaa.. No pääsemmepä irroittelemaan taas lähipelloille..