Ylistaro SMM2008

Se ei aina ole itsestäänselvää tai helppoa...

Lauantaina aamupäivästä iskä ja mamma pakkasivat itsensä ja minut autoon ja lähdimme suuntaamaan pohjanmaalle. Veikka jäi kotiin ja sai seurakseen mamman äidin. Näki kyllä kuinka kovasti Wäne olisi halunnut päästä mukaan reissuun, mutta ei tällä kertaa..

Matkalla pysähdyimme Lempäälässä. Mamma ja iskä kävivät katsomassa koiran kokoisia suihkukaappeja. Siis sellaista jossa koirakin mahtuu seisomaan suorana, eikä U:n muotoisena suihkuteltavana. Kuulemma löytyi mukava, vaikken päässytkään kauppaan sovittamaan tuota..

Maisemat vaihtuivat, matka eteni. Vaikka tuntuikin että ajo pohjanmaalle kesti suoranaisen ikuisuuden, saavuimme perille vielä valoisan aikaan. Majapaikassa meitä odottikin mukava yllätys: Aati ja Luna olivat samassa majapaikassa. Oli mukavaa tehdä iltalenkki yhdessä, katsella kettutarhaa (vaikka ketut säälittivätkin), käydä hiukan aiheuttamassa hämmennystä vasikoille ja väistellä tietä edes takaisin ajelevaa tiekarhua..

Nautiskelimme illan pimentyessä iskän ja mamman kanssa nuotion loimusta ja makkaran paistosta. Ympärillä oleva pimeys ja oudot tuoksut saivat minut pysymään tosi terävänä vahdissa. Naapurin koiran ilmaantuessa tutkailemaan likkojen tuoksuja kerroin epäröimättä mielipiteeni moisen hallavaturkkisen ilmaantumisesta näille nurkille. Naapurin koira vain on jo sen verran iäkkäämpi ettei tuo tuntunut ottavan pahemmin huomioon ärhentelyäni, katseli vain meitä kauempaa kuin sanoen että siinähän nulikka meuhkaat, nämä ovat minun alueitani kuitenkin...

Sunnuntai aamuna herätessä oli melkoisen vilpoisaa (+3 astetta) ja ajelimme raikkaassa kelissä kisapaikalle. Olimme viimeinen rotu, joten kaikki muut olivat jo kisapaikalla. Eläinlääkärin tarkastus ja odottelemaan.. Päivä lämpeni ja aurinkoisen sää tuntui mukavalta vaikka ilmassa oli vahva syksyn tuoksu. Olin kovin täpinöissäni kisaa varten, ja mamma joutui melko nopeasti toteamaan turhaksi minun pitämisen radan läheisyydessä, joten loikoilimme autossa, kävimme kävelyllä pitkin hiekkateitä ja ottamassa tuntumaa ihanan pehmoiseen ja hienoon hiekkaan montun toisella osa-alueella.

Kisapaikkahan oli tosiaan vanha hiekkakuoppa. Ja mamma oletti alustan olevan sellainen jossa ei loukkaantumisia tulisi. Kovin paljon vaan tuntui noita ruhjeita ja nyrjähdyksiä silti ilmaantuvan.. Kun vihdoin ja viimein oli meidän starttimme vuoro, olin niin innoissani, ettei mamma meinannut saada pideltyä minua ollenkaan. Juoksisin alkuerän Lunan kanssa ja Aati juoksisi yksinään. Starttipaikalle, kaikki valmiina, ja lähtö. No pahaksi onneksi viehe hajosi heti lähtösuoralle joten suoritimme Lunan kanssa tehokkaat viehetapot ja palasimme sitten lähtöpaikalle odottamaan vieheen korjauksia. Uusi yritys. Harmittavia aina nuo uudet startit heti kättelyssä, kun ensimmäisen räjähtävän startin jälkeen pitää jostain löytyä tehoa vielä siihen toiseen rutistukseen.

Toinen startti onnistui, ja ampaisimme matkaan. Reittivalinnoista johtuen olin välillä edellä, välillä taas Luna, ja painelimme kumpikin eteenpäin täyttä häkää.. Vieheen kaartaessa montun toiseen päähän (pois mamman näkösältä) tapahtui jotain ja tein kunnollisen kuperkeikan. No jatkoin matkaa kuitenkin edelleen voitontahto mielessä ja saavuin vieheelle kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nenä, suu ja silmät olivat kyllä täynnä hienon hienoa hiekkaa. Kerrankin tuntui heti maaliin tultua että muutama hörppäys vettä olisi samalla hetkellä paikallaan.

Lähettäjä käski mamman viemään minut eläinlääkärin kautta, jotta katsotaan tuliko kuperkeikasta ruhjeita. Askelsin kyllä ongelmitta, joten ensin mamma luuli ettei mitään sattunut, mutta kun pääsimme eläinlääkärille, vuosi vasen kannusvarvas jo ihan selkeästi. En tiedä olinko astunut vieheen narun päälle (niin että se leikannut varpaan) vai taittuiko tuo kuperkeikassa jotenkin. Lopputulos oli kuitenkin ettei finaaliin olisi tassuvammaisena asiaa..

Mamma ja iskä kuulivat myöhemmin että kuperkeikkani oli ollut melko hurjaa katsottavaa, saimme kuulemma olla tyytyväisiä ettei luita mennyt poikki. Tuollainen yhden (ei astelemiseen vaikuttavan) varpaan telominen ei loppujen lopuksi ollut mikään katastrofi, varsinkin kun aikaa parantua ennen seuraavia kisoja on ihan kunnolla. Katkenneilla luilla olisi tämä kausi ja pahimmillaan koko ura ollut ohi..

No, eipä finaaliin olisi tarvinnut muutenkaan osallistua, likat olivat juosseet niin napakasti kumpikin että hävisin pisteissä selkeästi. Ja kun kyseessä oli tällaiset arvokisat, oli karsintakin napakampi, vaikka periaatteessa olin vielä kiinni sertin arvoisessa suorituksessa 215 pisteelläni, ei tuolla ollut asiaa finaaliin. Niinpä pääsimme kotimatkalle. Harmitti toki sinänsä ettei likkojen juoksua nähnyt, tämähän oli ensimmäinen kerta kun Luna ja Aati juoksivat samassa lähdössä, mutta tuntui mielekkäämmältä ajella pitkä matka kotiin mahdollisimman pian..

Vaikka oma suoritus päättyi epäonnistumisen takia kolmanteen sijaan, ei harmittanut hävitä näin hyville menijöille. Ja voin olla ylpeä kuuluessani pentueeseen josta on nyt tähän mennessä juoksurintamalla saavutettu EM 1. ja 2. sija ja ”SSM” /SVKL 1. sija..