THE 2008 FCI EUROPEAN LURE COURSING CHAMPIONSHIPS-Kisaraportti

Söderköpingissä, Husby Säterissä oli koossa noin 400 koiraa 15:sta maasta. Kisojen ympäristönä oli kauniin linnan maat ja tunnelmaa loivat vanhat rakennukset, tuntui että tässä linnassa olisivat aikanaan voineet metsällä juosta myös puolanvinttikoirat..

Keli oli melkoisen helteinen, lauantaina jolloin paikalla olimme lähinnä eläinlääkärin tarkistuksessa ja "haistelemassa ilmapiiriä" ei turhaa (?) tuulenvirettä tuntunut. Kumpanakin päivänä mitattiin reippaita + 30 asteen varjolämpötiloja. Kelin takia jouduttiin lauantaina kuulemma toista radoista lyhentämään jonkin verran, maa kun oli niin kuiva että suorastaan halkeili. Radan pituuden arviot vaihtelivat 600-1000 metrin välimaastossa, tiedä sitten mikä oli todellinen mitta, mutta ainakaan rata ei vaikuttanut mitenkään ylipitkältä verrattuna siihen millaisiin ratoihin kotimaassa olemme tottuneet. 1. rata sisälsi runsaasti nousuja ja laskuja kun 2. rata puolestaan oli enemmän tasamaalla ja tuonne oli sijoitettu "näköesteitä" ainakin yksi suuri pyöröpaali jonka kohdalla kuulemma joiltakin koirilta hukkui viehe.. Kummallakin radalla sijaitsi jyrkkiä mutkia, mutta yhtä lailla pitkiä suoria, joten sekä ketteryyttä että kestävyyttä tarvittiin. Polskeille radat osuivat alkueriin tasamaan ja finaaliin nousukas rata. Tiedä sitten oliko järjestys hyvä vai huono, ehkä ratojen päinvastainen järjestys olisi antanut lisää vauhtia vielä finaaliin, nousut ja laskut tuntuivat kyllä lihaksissa ja vahvimmatkin olivat kunnolla maitohapoilla radan jälkeen.

Eläinlääkärin tarkistus lauantai-iltana sujui ongelmitta, joten joukkue oli valmis kisaamaan. Onneksi polskeja oli ilmoitettu kaikkiaan seitsemän, sillä kävi juuri niin Murphyn lain mukaan, jos jokin voi mennä pieleen, se myös menee, eli Aatilla oli alkanut juoksut juuri ennen kisoja, joten kisajoukkue kutistui kuuteen koiraan. Tarpeeksi monta jotta EM-titteli voitiin jakaa, ensimmäistä kertaa historian aikana.

Emme jääneet seurailemaan lauantain loppufinaaleja tahi palkintogaalaa, sillä huonosti nukuttu yö laivalla painoi kaikkien jäsenissä. Myöhemmin kuulimme että finaalien alkaessa aikataulu oli vajaan tunnin myöhässä ennakkoon ilmoitetusta ja loppu lienee venynyt tunteja.. Ennen majapaikkaan siirtymistä kävimme vielä kisa-alueen reunalla sijainneessa koirien uimarannassa. Päivälläkin mamma oli yrittänyt houkutella minua uimaan, mutten suostunut kahlaamaan edes mahaa myöten veteen. Tuntui kyllä ihan mukavalta kun mamma loiskutteli vettä päälleni ja kasteli minut yltä päältä. En nytkään suostunut uimaan, vaikka hiukan syvemmälle kahlailinkin. Samassa rannassa oli italiaanokin kokeilemassa vettä, muttei tuo vaikuttanut yhtään minua innostuneemmalta. Iskän istuskellessa rannassa, säikytteli ohi kiiruhtanut käärme. Onneksi taisi käärme olla yhtä säikähtänyt, sillä tuo viipotti kyllä karkuun sen kuin ennätti. Rannasta poistuessa näimme uimaintoisen whippetin joka heti hihnasta päästyään loikkasi korkealla kaarella veteen ja "kroolasi" kauemmas rannasta intoa puhkuen. siellä tuo sitten polskutteli menemään aivan intona. Katselin kyllä moista vesipetoa kiinnostuneena, mutten edelleenkään intaantunut uimaan vaikka mamma kuinka yritti maanitella..

Sunnuntaina koko kisajoukkue oli hollilla jo kahdeksan pintaan ja saimme "käskynjaon" eli ohjeet kuinka täällä tuli lähtöön valmistautua, kuinka ilmaista lähettäjälle valmiutemme jne. Kisoissa oli käytössä "autorata-viehe" (mikä lienee oikea nimi) eli vieheen vetäjä käytti viehettä autoradan joystickin näköisellä ohjaimella, eikä vieheestä kuulunut oikeastaan inaustakaan. Epäilytti hiukan kuinka koirat reagoivat äänettömyyteen, kun kotimaan kisoissa on totuttu milloin minkäkin laiseen pärinään ja surinaan. No lauantaina kävimme 2. radalla katsomassa, eikä vieheen äänettömyys näyttänyt pätkääkään häiritsevän, voinee jopa sanoa että intoa oli jopa melkein enemmän kuin metelöivien kanssa.

Nämä olivat ensimmäiset kisat joiden yhteydessä ei tarvinnut huolehtia suuremmin lämmittelystä, leirintä-/parkkialueelta kisakentälle kävellessä reilun 300 metrin matkalla tuli riittävä lämmittely, ja tuon jälkeen lähinnä pyrimme odottamaan kisan alkua varjossa. Mehän olimme päivän ensimmäinen rotu, joten tuntui että aamun sähläys osui kohdallemme: sirunlukija ei toiminut, kävi lopulta ilmi että vika taisi olla enemmän käyttäjässä kuin laitteessa. Sitten alkoi säätäminen mantteleiden kanssa, ensimmäinen pari oli pukenut väärät manttelit päälle, joten niitä sitten vekslattiin ja vaihdettiin.. Sähläyksen jälkeen startti oli muutaman minuutin myöhässä. Kuusi koiraa eli kolme lähtöä. Upeita esityksiä, vauhtia ja taitoa, tosin Ikar päätti sitten että kentän keskellä oli jotakin huomattavan paljon mielenkiintoisempaa kuin tiehensä viuhtova viehe.. Kaikki muut kyllä suorittivatkin juoksunsa finaaliin oikeuttavalla tavalla.

Juoksun jälkeen oli kuuma. Mamma teki ohjeen mukaan ja toppasi jalkani paikalle varattuun saaviin, anturoihin viilennystä. Seuraavaksi sain päälleni kastellun froteeloimen joka viilensi oloa hiukan. Juomaan en tietenkään edelleenkään suostunut. Suoraa päätä kävelimme alueen toiselle reunalle uima paikkaan. Vaikken vieläkään uinut, viilensi päälleni valeltu vesi melko tehokkaasti ja kun vielä lutraamisen jälkeen sain päälleni uudelleen valuvan märäksi kastellun loimen, olin liki jäähtynyt normaalille tasolle kun kävelimme takaisin eläinlääkärin tarkastukseen.

Lauantaina oli kuulemma osasta koiria mitattu yli 40 asteen lämpöjä, samoin kuin useita toisen kierroksen kieltoja oli tullut tassuvammojen takia. Omalla kohdallani ei ollut mitään esteitä finaaliin osallistumisen suhteen; tassut olivat ehjät, ei ontumista pienemmissäkään määrin ja lämpötilani sekä sydän ja keuhkot olivat normaalit..

Sitten oli vuorossa odottelua.. Löysimme mamman ja iskän kanssa mukavan rauhallisen kulman puiden ja vadelmapensaiden varjossa, tai siis iskä ja minä makoilimme varjossa ja mamma otti aurinkoa. Tuonne varjoisaan piiloomme roudattiin myös säkkituolini johon asetuinkin päiväunille. Vajaan puolen tunnin varjoisan oleilun jälkeen oli loimi viilentänyt jopa niin paljon että aloin suorastaan täristä. Eli loimi pois ja takaisin uinumaan. Nyt olo alkoi tuntua jo "kotoisalta"

Mamma ja iskä kävivät vuoron perää katselemassa joko tulokset ilmaantuisivat.. Vihdoin puolen päivän jälkeen oli tulokset ensimmäiseltä kierrokselta nähtävissä. Viisi meistä jatkaisi finaaliin. Parit olivat pisteiden mukaan vähimmän pistemäärän omaavan juostessa ensimmäisenä yksin ja loput pareina 3. ja 4. sekä 1. ja 2. Eli juoksisin Aprin kanssa. Joukkueenjohtajalta aikatauluja kysellessä oli vastaus että ennakkotietojen mukaan finaalit alkaisivat klo 14, mutta että edellis päivänä oli viivettä ollut liki tunti. No kuinka ollakaan klo 13 kuulutettiin että Polskien alkuerä alkaa klo 13.30. Eli vauhdilla kamat kasaan ja siirtyminen radan tuntumaan. Kaikki polskit olivat ajoissa paikalla. Tieto radan aikaistamisesta puolella tunnilla ei vain ollut kantautunut joukkueenjohtajien tietoisuuteen, joten "henkinen tukipilarimme" saapui paikalle vasta juuri sillä hetkellä kun meitä alettiin ottaa jo sirujen tarkistukseen. No kaikki sujui siltä osin kyllä aivan mallikkaasti. Jotakin häslinkiä oli kyllä lähettämisen ja maalin lähistölle siirtymisen kanssa. Rata kun teki sellaisia mutkia että mikäli siirtyi vastaanottamaan koiria (tai jäi lähtöpaikalle) väärään aikaan häiritsi koirien juoksua. Tuomarit taisivat kuitenkin hyvittää (tai jättää huomioimatta) moisen häiriövirheen. Rata oli raskas, ja viimeisen nousun loppuspurtin jälkeen olimme kyllä siskolikan kanssa kumpikin melko maitohapoilla. Tuomari kävi kuitenkin vielä ennen poistumistamme toteamassa että olimme erittäin hyväkuntoisia koiria kumpikin kun jaksoimme pinnistää viimeisen nousunkin kunnolla, moni oli kuulemma hyytynyt kesken.

Kun pääsimme pellolta puiden varjoon, heittäydyimme kumpikin ihan mukkelis makkelis rinteeseen. Apria viilennettiin kaatamalla vettä päälle ja minä sain taas kastellun loimen päälleni. Lähdimme nyt koko porukka yhdessä kohti rantaa, tällä kertaa reitiksi valittiin lehmien tallaama metsäpolku paahteisen leirintäkentän sijasta. Näimme matkalla myös entisen linnanherran ja puolisonsa hauta katakombin, ja mamma ehdotti että meidät kuvattaisiin sen edessä, portti ja itseasiassa rakennuskin oli sen verran kaunis, mutta ajattelimme sitten kuitenkin ettei ehkä hauta ole kuitenkaan mukava taustaelementti..

Rannassa vilvoittelimme, ei uimalla mutta yltä päältä kasteltuina. Aprikin, vaikka alkuun vastustelikin, tuntui nauttivan mamman nostaessa tuon järveen sen verran syvälle että massu kastui. Ensin Apri meinasi karata takaisin rannalle, mutta huomattuaan miten mukavalta viilentävä vesi tuntuikaan jäi nautiskelemaan olostaan veteen. Pulikoinnin jälkeen jäimme istuskelemaan rantarakennuksen rappusille, kunnes varjossa oleilu sai pikkulikan tärisemään. Vaellus takasin kisakeskukselle alkoi. Sitten oli vuorossa taas odottelua. Linnan takapihalta löytyi mukava vilpoisa pöytä jonka äärellä kuluttelimme aikaa..

Päivän aikataulut venyivät jonkin verran, muttei onneksi niin pahasti kuin lauantaina. Palkintoseremonioita päästiin aloittamaan puoli seitsemän aikaan (ohjelman mukaan piti alkaa klo 17.30) ja tuo vietiin kyllä rivakasti läpi puheita ja tuomareiden ja järjestäjien palkitsemisia myöden. Kelihän oli muuten koko viikonlopun ollut aurinkoisen helteinen, mutta nyt nousivat sadepilvet. Polskien osuus oli suomalasten juhlaa, kolmoisvoitto, Puolalaiset jätettiin sijoille 4. ja 5. Tuntui melkoisen upealta kuulla koko suomalaisjoukon raivoisat hurraukset ja aplodit kun kolmatta sijaa julistettiin. Metakka oli sitä luokkaa että kuuluttajalta jouduttiin tiedustelemaan uudestaan kolmannen sijan koiran nimeä. Ja sitten oli meidän vuoro mamman kanssa ravata toiselle paikalle. Viimeisenä kannustusten saattelemana juoksutti kasvattaja mamma Pia Aprin esiin; kautta aikain ensimmäinen EM-maastojuoksu titteli tuli suomeen. Eikä meinannut kasvattaja kestää nahoissaan riemuitessaan Polskisten kaksoisvoitosta.. Saa nähdä johtaako tämä polskisten geenien lisääntymiseen puolan suunnassa..

Virallisen osuuden päätyttyä otimme vielä muutamia yhteiskuvia, niin sijoittuneista kuin kaikista paikalla olleista polskeista ja "maskotista". Oli erittäin hienoa tavata puolalaisia ja hollantilaisia polskeja, ensi vuonna EM-kisat järjestetään tsekeissä, ja täytyypä myöntää että vahvasti ajatus tuonne matkaamisesta on jo alkanut itää.. Tosin täytynee selvitä muutamista kisoista ennen kuin tuo on varsinaisesti ajankohtaista..

Mukavat kisat, järjestelyiden yleiskuva onnistunut, puitteet upeat. Ainahan järjestelyissä olisi parantamisen varaa, niin nytkin, ainakin tulospalvelu olisi voinut olla tehokkaampi, mutta kaikkiaan reissusta jäi hyvä maku. Kiitos kilpakumppaneille ja eiköhän me lähdetä ensi vuonna puolustamaan suomen kolmoisvoittoa...